perjantai 16. kesäkuuta 2017

Ihan pakko päästä...

Eli pakko päästä aina välillä rantatielle kävelemään.  Aamulla tein taas aika pitkän lenkin kävelemällä suurinpiirtein torin kohdalta  Tel Avivin satamaan.  Silloin kun rannan lähellä asuvani ystäväni Mary on täällä, kävelen usein hänen kanssaan juuri ennen auringonlaskua, mutta nyt kävelin aikaisin aamulla. Tel Avivin ranta-alue on sellainen  että sieltä löytää joka kerran jotain uutta.
Tel Avivissa on tämän viikon aikana ollut mereen liittyvä tapahtuma Sail TLV,   joka huipentuu huomiseen regattaan , jota harmikseni en pääse katsomaan kun ei ole julkista liikennettä tästä viereisestä kotikaupungistani.  Tuo että sapattina julkinen liikennekin pysähtyy (tosin ei ihan kaikissa paikoissa täällä) on yksi asia mikä harmittaa täällä. Sail TLV-tapahtumaan kuuluu paljon ohjelmaa, joista yksi on hiekkapatsasnäyttely,  sekä hiekkapatsaskurssi.  Tämä hiekkapoika oli hieman surullisen näköinen.
Tässä oli tekeillä hiekkabussi. 
Ja kilpikonna
Tel Avivin ranta-alueella on 16 eri rantaa, joilla jokaisella oma ilmeensä.   Kun aikoinani asuin ihan lähellä tuli rannoilla oltua paljonkin, etenkin töitten  jälkeen kun olin hakenut pojan tarhasta, ennenkuin muutimme  takaisin Suomeen.
Rantakadun uusi ilme on saatu jo lähes valmiiksi, ja pidän tästä tosi paljon, etenkin siitä että aina välillä eteen tulee tuollainen katos jonka alla on penkkejä,  Kävellessä oli hieman kuumaa, joten välillä pysähdyin katoksen alle ihmisiä katsomaan.
Aikaisin aamulla ei vielä ollut paljon ihmisiä rannoilla.
Uudet suihkutkin ovat parempia kuin entiset.
Rannalla olevien ravintoloitten päällä on puinen dekkikatos, josta näkee hyvin rannoille ,joka suuntaan. Ja puinen dekki sopii tosi hyvin aamujoogaan...
Purjehdustapahtuman johdosta oli paljon tapahtumia , tosin ei aikaisin aamulla, kuten lentopallokilpailuja ja muuta mielenkoista.
Tällä rannalla on värikkäät katokset.
 Muutama purjevenekin näkyi  vaikka regatta on vasta huomenna, lauantaina.
Koirien rannalla ,jossa koiria saa pitää vapaana, oli kiva katsella koirien riemua vedessä. Bambi ei niin pidä vedestä , enkä usko että se menisi tuonne veteen vapaaehtoisesti...

15 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista siellä on. Täällä en ole vielä lähellekään rantaa uskaltautunut.

    VastaaPoista
  2. Outi;tuo ranta-alue on kyllä tosi ihana,sen vuoksi pakko aina välillä päästä sinne kävelemään,onneksi bussi tuo lähelle. Toivottavasti pian pääset sinäkin rannalle siellä.

    VastaaPoista
  3. Tuo on kyllä upea ranta kaikin puolin :)

    VastaaPoista
  4. Hieno ranta se on. Ja osattu hyvin hyödyntää.

    VastaaPoista
  5. On tuo ranta-alue kyllä ihana! Asutko itse kuinka kaukana rannasta?

    VastaaPoista
  6. Nelli> ON se, ihan pakko päästä aina silloin tällöin kävelemään tuonne.

    Paluumuuttajatar: On se,ja nyt vielä parempi kuin silloin kun olitte, kun tuo rantakadun muutostyö on melkein viety loppuun:)

    Satu: on se ,ja niin monipuolinen. Ensimmäisellä kerralla täällä asuin ihan vieressä, ehkä sadan metrin päässä, nyt pitää ottaa bussi mutta kun liikenne sujuu sinne pääsee vähän yli puolessa tunnissa,ihan viereen:)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kuvia ja mahtava tuo koirien ranta, että saavat nauttia kesän ja pulikoimisen iloista. :) Meidän Samuhan ei ui, vaan seisoa viilentelee vaikka tuntitolkulla. Kivaa sunnuntain jatkoa Jael <3

    VastaaPoista
  8. Tiia:kiitos:) Noita koiria tuolla on kiva katsella,tuntuvat niin nauttivan vedestä,mitä ei Bambini oikein tee. Ja Samukin näköjään:D Kiitos samoin sinulle Tiia, oikein hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  9. Upea paikka joogalle! Tuossahan mieli lepää jo maisemia ihaillessa. Ja voi mikä hiekkapoika! Mun hiekkatöistä ei koskaan tule kovin kummoisia, linnatkin romahtavat hetkessä.

    VastaaPoista
  10. Kivan naköinen ranta. Itsekin tykkaan eniten kayda merenrannassa kavelylla aamulla aikaisin kun on viela rauhallista eika liian kuuma kesalla. Meilla on tosin hieman matkaa lahimmalle uimarannalle joten uimaan pitaa lahtea sitten ihan erikseen.

    VastaaPoista
  11. Johanna: tosiaankin mahtava paikka,merinäköalalla:) Hiekkapoika oli hieno,vaikkakin hieman alakuloisen näköinenö. Hih, en minäkään ole pahemmin onnistunut hiekkatöissä;D

    Petra:Tuo ranta-alue on tosiaankin mahtava,ja pitkä ja monipuolinen. Ehdottomasti lämpimään aikaan aikaisin aamulla,muuten ei jaksa. Tosin viileällä säälläkin kävelen tuolla usein juuri kun yö vaihtuu aamuksi..

    VastaaPoista
  12. Siellä on niin kaunista ja kesäistä.

    VastaaPoista
  13. ...niin olis mukava päästä aurinkoiselle rannalle! Meillä alkoi ihanan viikonlopun jälkeen sateinen, kylmä kausi taas. Hyvä puoli on että voi tehdä asioita sisätiloissa :)
    Sään takia vietimme juhannuksenkin ennakkoon viikonloppuna...oli lämmintä, saunoimme yöllä ja valvoimme aamuun asti. Oli kivaa!

    VastaaPoista
  14. Kaunista ja kivat rannat! Mukavaa, että koirillekin on rantoja, sillä monet koirat rakastavat uimista. Meidän Linus ei tosin mene hänkään uimaan, eikä pidä siitä, että kukaan muukaan ui!

    Rannoilla on mielestäni ihanin tunnelma nimenomaan aikaisin aamulla ja illalla, auringonlaskun aikaan. Silloin on kiva kävellä ja ihastella merta.

    VastaaPoista
  15. Miten ihanaa, että siellä on koirille oma ranta<3

    Nyt sitten Jael vain uimaan:)

    Meillä sataa, mikä on suuri helpotus puutarhan kastelurumbaan. Huomisesta saisi alkaa kaunis jakso, kun ollaan ulkoruokinnassa.

    <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...