tiistai 12. marraskuuta 2019

Epävarmuutta

Tällä keskustan kadulla oli aamulla epätavallisen tyhjää.
Aamulla heräsin neljän aikaan,  ja olo oli hieman kummallinen... En kuitenkaan ajatellut sen enempää, vaan yritin nukkua vielä 2 tuntia. Aamulla klo 7 matkalla bussissa ,  kuului ilmahälytys ja kaikki ihmiset juoksivat pois bussista hieman turvallisempaan nurkkaan,  ja silloin tajusin että jotain on tekeillä.

Torillakin oli aika tyhjää,    ja kävin pikku kahvikauppa&kahvipisteessä juomassa espresson ja juttelemassa tutun baristan kanssa, kun hän sai puhelun,  ja kertoi että joutuu sulkemaan paikan.  
Kävelin tuttuun keskustan kauppakeskukseen (mistä olen usein tänne kirjoittanut)  , ja kadun alapuolella olevassa käytävässä oli taas uusi taidenäyttely.
Näyttelyn teema oli nainen 2020 ja farkkkukangas, ja tekijät vähemmän tai enemmän tunnettuja henkilöitä. Tämä hauska  työ  on laulaja Daphne Armonyn tekemä.
En ole varma kuuluiko tämä samaan näyttelyyn , mutta ei tosiaankaan maksa mitään olla kunnon ihminen....
Juuri kun olin  katselemassa muita näytteillä olevia töitä, kovaäänisistä kuului että kauppakeskus suljetaan,  ja kaikkien pitää mennä sieltä ulos.  Myöhemmin kuulin että tämä on todellakin epätavallista; tällaista ei kuulemma tapahtunut edes Irakin ohjusten aikana. Kun kauppakeskus suljettiin , aloin stressaantua ja pelätä että tilanne eskaloituu ja että en pääsekään lentämään Suomeen  Istanbulin kautta ,  keskiviikon ja torstain välisenä yönä.  Itse asiassa minulla on tälläkin hetkellä pieni ahdistus siitä...
Bambi hieman stressaantui , kuten aina,  kun näki matkalaukkuni. Bambin hoidossa kävi hyvin, sillä   tapasin viime viikolla  asuintalossani asuvan mukavan naisen,  ja kerroin matkustavani Suomeen. Hän kysyi missä Bambi on sillä välin,  ja kerroin että  joudun laittamaan Bambin Eläinsuojeluyhdistyksen pensionaattiin, missä Bambi ei oikein tykkää olla (oli viimeksi pitkään vihainen kun hain hänet sieltä pois).  Kochava   sanoi että hänpä kysyy mieheltään jos tämä suostuisi ulkoiluttamaan Bambin poissaollessani.  Ja se sopi.  Eli Bambi on kotona, mutta Kochava ja miehensä käyvät laittamassa kulhoihin juotavaa ja syötävää, ja lupasivat myös silitellä Bambia  ulkoiluttamisen lisäksi.  Bambi tuntee heidät, joten kyse ei ole ihan vieraista ihmisistä.  Kochava lupasi myös syöttää  talon takana asuvat kissat, ja veinkin  hänelle äsken ison pussillisen kissanruokaa. Kochavalla ja miehellään on 2 kissaa, joten  kun he joskus taas ovat matkalla , käyn minä syöttämässä kisut ja vaihtamassa kissanhiekat.  Onneksi näin kävi, paljon parempi järjestely kuin  Eläinsuojeluyhdistyksen pensionaatti.

14 kommenttia:

  1. Voi ei! Joko syy hälytyksiin on selvinnyt? On varmasti stressaavaa kenelle tahansa joutua pakenemaan hälytysten tieltä. Israel on melkoisessa puristuksessa arabivaltioiden välissä. :( Varjelusta Teille!
    Positiivista sen sijaan on, että tutut ihmiset huolehtivat Bambista poissa ollessasi. Itse asiassa meilläkin on nyt miniän koira Mauri hoidossa, sillä mini ja poikamme ovat juuri tällä hetkellä synnytyslaitoksella ja odottelemme tietoa pikkuisen vauvelin, ensimmäisen lapsenlapsemme syntymästä. Saa nähdä, miten Mauri suhtautuu uuteen perheenjäseneen.

    Turvallista matkaa ja mukavaa lomaa Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Piipe:Israel eliminoi Jihadin eli terroristijärjestön jonkun pomon, j8ka om syypää moneen terroritekoon Israelin pyolella, joten reaktio siihen oli, tätä kirjoittaessa, 190 rakettia/ohkusta.
    Oli helpotus että Bambin hoito järjestyi noin ❤
    Onnea tulevan ensimmäisen lapsenlapsen johdosta, uhana asia teidän perheelle💐

    VastaaPoista
  3. Piipw:Kiitos,toivottavasti tosiaan pääsen matkaan

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti nyt pääset matkalle! Ihanaa, että Bambi saa jäädä omaan kotiin, eikä tarvitse mennä hoitolaan...varsinkin jos hän on pitkävihainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kiitos❤Bambi ei ollut aiemmin pitkävihainen, mutta viimeksi oli... Joten helpotus että kävi näin 💙

      Poista
  5. Toivottavasti tilanne on rauhoittunut.

    Turvallista matkaa Suomeeen♥ Täällä on ollut mahtavat kuivat kelit.

    Bambin on kotona paras♥

    ♥♥

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että Bambin hoito järjestyi. Se on ihan parasta, kun saa olla omassa kodissa tuttujen tuoksujen ympäröimänä.

    Toivottavasti kaikki on hyvin ja pääset suunnitellusti lähtöön. Eihän tuollaiset tilanteet kivoja ole.

    VastaaPoista
  7. Olipa mukavaa että Bambin olot järjestyivät noin hyvin. Toivotaan että tilanne tasaantuu ja pääset Suomeen. Pidetään peukkuja.

    VastaaPoista
  8. Hienoja tauluja 🙂
    Tervetuloa kylmään pohjoiseen 🎅

    VastaaPoista
  9. Ilmeisesti pääsit matkaan, hyvä niin! Aika kammottava tilanne, huh. Onneksi Bambin hoito järjestyi kotihoitona: on varmasti hälle mukavampaa saada olla tutussa ympäristössä <3

    Safe landings!

    VastaaPoista
  10. Sinulle turvallista matkaa ja Bambille onnellisia päiviä kotona.

    VastaaPoista
  11. Huh, kuulostaa pelottavalta. :-(

    Kiva, että Bambin hoito järjestyi, eikä Bambin tarvitse lähteä kotoa mihinkään. <3 Kaikin puolin onnistunutta ja mukavaa matkaa sinulle! Nautihan viileydestä. ;-D

    VastaaPoista
  12. Voi ei :( Toivottavasti pääset matkaan. Epävarmuus ja tuollaiset tilanteet arjessa on kamalia. Toivoisin, että teilläkin tilanne rauhoittuisi, hieman on nämä kulmamme sellaisia paikkoja, joissa aina sattuu ja tapahtuu vaikka toivoisi vain rauhallista arkea. Ihanaa, että Bambi saa olla kotona <3

    VastaaPoista
  13. Pahuksen pommihälytykset, epävarmaksi uskon sen vetävän kenet tahansa. Siihen ei voi tottua. Bambi on turvassa, ja sinäkin varmasti jo matkan päällä, eli kaikki hyvin <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...