keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ennen matkaa

Nyt on sitten matkalaukut pakattu ja taksi tilattu aamuksi klo puoli 4. Eli aikainen nukkumaanmeno tänään,jotta huomenna jaksaa matkata. Eilen kävin pojan isän luona hakemassa hänen lähettämänsä tuliaiset.Hän on puutarhahullu,ja kasvattaa muun muassa orkideoita. Todella kauniit nämä kuvassa näkyvät.
Myös lintuharrastus on kasvanut kasvamistaan. Ennen oli vain näitä oikealla näkyviä pikkupapukaijoja (jo 3 häkkiä...) ja nyt uutena tulokkaina oli tämä undulaattipariskunta.En edes tiennyt,että undulaatteja on muun kuin keltaisen värisenä. Kaunis väri näillä kuitenkin on.
Maanantaina iltapäivällä tapasin Saran,ruotsalaisen täällä asuvan bloggarin.Viehättävä Sara on täkäläisessä ryhmässä esiintyvä tanssija,ja hänen ihastuttavaa ,englanninkielistä blogiaan olen lukenut jo kauan. Oli todella mukavaa tavata ihan oikeasti ja höpötellä ruotsiksi. Bambikin oli mukana ,ja ihastus oli moleminpuolinen!

Eilen  oli vuorossa ympäristösuojeluryhmäni ja kulttuurikeskuksen yhdessä ideoimat kierrätysmessut,jotka pidimme ensi kerran vuosi sitten.Minulla oli  oma pöytä,jossa informoin idätyksestä niille,jotka siitä halusivat kuunnella. Olinkin idättänyt  tätä varten punaista quinoaa, linssejä,ja mung-papuja eri idätysvaiheissa.Läpinäkyvissä rasioissa on lupiinin siemeniä,mutta harmikseni vihreät osat eivät tulleet ajoissa esille.Olisin kyllä odottanut hieman enemmän kiinnostusta,mutta kiva,että edes jotkut halusivat kuunnella....Olin myös printannut idätystaulukoita,joita jaoin.

Kaikista suurin menestys oli käytettyjen kirjojen pöydällä.Siellä parveili koko ajan ihmisiä.  Viime vuonna eräässä pöydässä näytettiin,miten muovipusseja kierrätetään langaksi,josta voi kutoa tai virkata vaikka mitä. Nyt sain taas selityksen,ja otin pari kuvaakin,jotta ehkä muistuisi mieleen ,kun haluan tällaista tehdä.Joku kassi olisi kiva virkata muovipusseista.
Seuraava postaus tuleekin sitten olemaan jo Suomesta.....

36 kommenttia:

  1. Tervetuloa Suomeen!
    Kävinkin heti katsomassa Saran sivustoa.

    VastaaPoista
  2. Turvallista matkaa Suomeen ja nautihan sitten täysillä! :)

    Kivaa, että olit tavannut blogiystävää :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa ja turvallista matkaa Suomeen! :)

    VastaaPoista
  4. Hauskaa Suomen matkaa, Yaelian!
    Blogiystäväsi sivusto oli hurmaavia kuvia täynnä.

    Nam, ituja!

    VastaaPoista
  5. Sooloilija:kiitos,Saralla onkin kiva blogi.

    MaaMaa;Kiitos,nautin etenkin siitä,ettei tarvitse kärsiä kuumasta johonkin aikaan.Oli todella kiva blogitapaaminen!

    Tuure:Kiitos:-)

    Taru:Kiitos:-) Saralla onkin blogissaan paljon jänniä kuvia.

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa Suomeen, tuo aurinkoa tullessasi!

    VastaaPoista
  7. Hyvaa matkaa!! Offia mukaan, on kuulemma paljon hyttysia!

    VastaaPoista
  8. Mukavaa Suomen lomaa!!

    VastaaPoista
  9. Tervemenoa Suomeen! Toivottavasti tulee kiva loma.

    Ja kiitos, tassa oli kaksi muistutusta mulle, idatys ja toi muovipussilanka...molemmat on vaan jaanyt roikkumaan idea asteelle. Nyt laitan tuumasta toimeen. ;)

    VastaaPoista
  10. Tervetuloa lomailemaan koti-suomeen! Kyllä täällä nyt kelitkin varmasti paranevat.

    Have a safe journey!

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa Suomeen! Oikein mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  12. SusuPetal;kiitos,yritän tuoda sitä aurinkoa...

    Anu:no voi pahus,unohtui se Offi.No onneksi sitä saa Suomessakin;D

    Karoliina:kiitos!

    Itkupilli:Kiitos,ihan innoissani olen taas tästä tulevasta matkasta. Idättelen melkein koko ajan jotain,ja tuota muovipussijuttua olis tarkoitus harjoitella sitten kun palaan.Yritä sinäkin...

    Vihreät Niityt:kiitos,yritän parhaani:-)

    Lepis:Kiitos,mulle kyllä kelpaa ihan koleat kelit vaihteeksi.

    VastaaPoista
  13. Meillä on ollut noita sinisiä ja vihreitä undulaatteja, punaisia en ole koskaan nähnyt, hienoja ovat. Samoin orkideat, vau!
    Iduista en niin välitä mutta muovipusseja olen jo kerännytkin ison kanssa. Käytettiinkö ne tuommoisina suikaleina vain kierrettiin yhteen vahvemmaksi naruksi? Koskahan saisin jotain aikaiseksi, en ole vielä löytänyt kivaa ideaa..
    Oikein hyvää matkaa ja mukavaa Suomi-lomaa!

    VastaaPoista
  14. Samoin minä olen ihan unohtanut koko muovipussi askartelut/virkkaukset, hyvä kun muistuttelit. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  15. Meillä oli pienenä vihreä ja sininen undulaatti ja ne saivat kirkkaankeltaisia poikasia. Ihmettelin kovasti miksi, kunnes sitten joskus paljon myöhemmin biologian tunnilla käytiin genetiikkaosio läpi =D.

    Mua kiinnostaisi tarkemmat ohjeet tuosta muovipussilangasta...

    Tervetuloa Pohjolaan!

    VastaaPoista
  16. tervetuloa Suomeen, viikonloppuna sitten nähdäänkin! Ihania nuo Yossin uudet undulaatit!

    VastaaPoista
  17. Hyvää matkaa ja mukavaa lentoa Suomeen! Toivottavasti täkäläinen kesä hellii sinua oikein kunnolla.

    VastaaPoista
  18. Sirokko:Minä kun luulin,että undulaatteja on vain keltaisina...Hienon värisiä olivat nuo oranssiset.Tuolla eilen oppimallani systeemillä tulee yhdestä ohuesta muovipussista yksi pitkän pitkä lanka.Eli niitä solmuja tuolla tavoin tuli vähemmän . En tiedä jos hallitsen tuota leikkuutapaa,pitää harjoitella sitten takaisin tullessa.Tuolla oli sen verran kivoja töitä tehty niistä,että tekee mieli kokeilla. Muovipusseja kun edelleenkin supermarketeissa jaetaan ilmaiseksi....niin ainakin vois ne tuolla tavoin kierrättää-

    Athelas;no siinä oli varmaan ihmettelemistä! Nuo kai sitten saavat samanvärisiä poikasia,oletan ainakin. Ajattelin sitten takaisin tullessa kokeilla tuota muovipussisysteemiä ja laittaa step-by step kuvat sitten.

    Unelma:kiitos:-)

    Susadim:Kiitos! Tosi kivoja juttuja voi noilla käytetyillä muovipusseilla tehdäkin!


    Virvatuli:kiva nähdä pian! Ja nuo uudet undulaatit ovat tosi komean värisiä!

    Lumiomena:kiitos:-) Toivonkin vähän viileämpää säätä kuin täälläpäin...

    VastaaPoista
  19. turvallista matkaa ja mukavaa kesälomaa!

    VastaaPoista
  20. Jäin ihmettelemään lintukuvia. Kaikki oikeassa kuvassa olevat ovat undulaatteja. Mutta onko vasemman kuvan linnutkin undulaatteja? Nokka on erimallinen, joten jäin asiaa pohtimaan... mulla oli pienenä kaksi undulaattia, kovasti olisin poikasia halunnut, mutta meille oli myyty vahingossa kaksi naarasta. Nykyään mulla on todettu paha lintuallergia, joten en voi enää lintuja hankkia.

    VastaaPoista
  21. Nyt mäkin vasta luin tarkemmin, ekaksi katselin vain ihania kuvia linnuista :). Eli Ii olet oikeassa, tuossa oikealla on undulaatteja, vasemmalla ei; nuo oranssinpunaiset näyttäisivät olevan kanarianlintuja. Niillä on tosiaan tuommoinen terävä varpusen nokka, kun taas undulaateilla on papukaijan nokka (jonka yläpuolella olevan vahanahkan väri kertoo sukupuolen, sininen on poika ja vaalea on tyttö).

    VastaaPoista
  22. Myohastyin vahan,kun huomasin sinun jo tanaan lentaneen Suomeen,mutta toivottelen taalta ihanat lomat sinne Suomeen!!!
    Oletko pitkaankin???

    VastaaPoista
  23. Kauniin variset undulaatit.En ole minakaan tuon varisia nahnyt.
    İjhanaa lomaa Suomessa,ja nauti taysin rinnoin.

    VastaaPoista
  24. Voi, tervetuloa Suomeen! Kai postaat, missäpäin liikut?
    Ihania nuo lintusi..kyllä sinulla on viserrystä!

    VastaaPoista
  25. Tervetuloa! Ja mikà ihana idea tuo monipuolinen kierràtystapahtuma. Innostuiskohan tààllà jotkut? Taitaa Keuruu olla aika pieni paikka. Voishan sità yrittàà puhua tuttaville.

    VastaaPoista
  26. ja, det var så trevligt! hoppas du har det bra i finland nu...
    pröva att använda google tranlater på det här inlägget, det blir något om sara etiopisk dansgrupp. jag förstår inte hur det gick till! :)

    kram

    VastaaPoista
  27. Lissulle tiedoksi, että Keuruu on pieni kaupunki Keski-Suomessa. Siellä on joka suvi Pöyhölässä mm. kansainvälinen rippileiri, joka on hyvin suosittu.

    Elämykellistä Suomen lomaa, Jael!, ja muista ostaa se Naisia taiteen rajoilla. Ainakin se;-)

    VastaaPoista
  28. Pikkujutut:kiitos,täällä jo ollaan:-)

    Ii:Olen täysin uuno näissä lintuasioissa,joten olet varmaankin oikeassa.Minulle vaan sanottiin ,että nuo siniset ja vihreät ovat pikkupapukaijoja,ja että nuo oranssit ovat undulaatteja.

    Athelas.Niinkö se onkin! `Hyvä tietää,sillä olen luullut asian olevan juuri päinvastoin. Mutta kauniita ovat molemmat lajikkeet.
    Täytyy ihan tsekata netistä kun on aikaa.Ja mielenkiintoista tietoa siitä ,miten saa sukupuolen selville,kiitos!

    Lisay:kiitos,täällä jo ollaan! Olen 3viikkoa täällä,koska itse lähdette`?

    Sateenkaari:Ovatkin näköjään kanarianlintuja nuo kauniit oranssit.Kiitos,aioinkin nauttia!

    Anna:Kyllä yritänkin postata,nyt olen Helsingissä
    linnut eivät ole minun,mutta saisin tuolta jos haluan,kun lisääntyvät aika ahkerasti,,harkitsen vielä'....

    Sara:hih,jag förstår inte hur det blev en etiopisk dansgrupp.Skrev där att du dansar i ett lokal dansgrupp.
    Det är skönt att vara här,fast det varit molnigt och inte ens varmt,men det är skönt efter hettan i Tel Aviv...Kram till dig ochså!

    Lissu;miksei onnistuisi Keravallakin,on sen verran kiva ja myös hyödyllinen tapahtuma.

    Leena:kiitos! Menenkin kirjakauppaan sitä etsimään...

    VastaaPoista
  29. TERVETULOA! ja oikein ihanaa Suomilomaa!
    ja
    nakemiin!
    Me lennetaan tanaan takaisin Casaan...

    BLOGitse

    VastaaPoista
  30. Mukavia lomapäiviä :)
    Idätys on asia, jota minun on pitänyt monesti kokeilla, mutta en vain jotenkin ole saanut aikaiseksi, nolottaa moinen saamattomuus.

    VastaaPoista
  31. Myöhaiset tervemenoa toivotukset!

    VastaaPoista
  32. BLOGitse:Kiitos,täällä on oikein mukavaa! Ja terkkuja Casaan!

    Tuure:kiitos samoin!

    Hannele:juu,totta on!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...