torstai 24. kesäkuuta 2010

Juhannusterveiset

Vajaa viikko sitten saavuin hieman vilpoisaan Suomeen,ja koko tänä aikana en ole oikein ehtinyt koneen äärellä olla,mutta nyt tuli tilaisuus laittaa tänne vähän kuulumisia.
Oli tietysti ihanaa nähdä pitkän ajan jälkeen taas poikani,hänen tyttöystäväänsä,sekä tietysti ylläolevaa Niiloa 
sekä Ottoa,16 v.,joka mielestäni tänä vuonna näyttää paljon paremmalta kuin viime vuonna. Poikani väittää,ettei näin ole,mutta kyllä minä eron huomaan kun en ole kisua vuoteen nähnyt.Pulskemman ja terveemmän näköinen se on!
Toisen yön vietin Vuosaaressa olevassa Kongressihotellissa Rantapuistossa.
60-luvulla rakennettu ueasta siivestä koostuva rakennus on entinen Unitas-opisto,jonka suunnittelivat arkkitehdit Martta ja Ragnar Ypyä.Meren läheisyyden,metsän läsnäolon sekä kalliomaaston vaihtelun voi aistia myös sisätiloissa,jossa on käytetty paljon lasia sekä puuta.Hotellin rakennuksista löytää monta kaunista yksityiskohtaa,ja monesta ikkunasta näkyy meri,Tänne voisi tulla toistekin.
Sunnuntaina vierailin Porvoossa,ja ilmakin oli kauniin aurinkoinen.
Samana päivänä ehdin vielä Suomenlinnaankin. Mukanani olivat 2 ulkomaalaista, ystäväni  vieraita,joille lähdin saarta esittelemään ystävän voidessa huonosti.Vieraat pitivät kovasti näkemästään.
Maanantaina tapasin täällä (Stockan yläkerrassa) Helsingissä vierailulla olevan Sooloilijan Elämää ja Elokuvia-blogista  ja hänen tyttärensä. Oli todella kiva  tavata viehättävää  Sooloilijaa ihan oikeasti! Tuntuikin heti tutulta ihmiseltä:-)
 Eilen olin Nurmijärvellä pojan tyttöystävän vanhempien luona. Vanha lasten hiekkalaatikko oli kokenut kauniin muodonmuutoksen.
Ihastuin heidän 12-vuotiaaseen Lissu-koiraan,Lapin pystykorvaan,suloinen hauveli!  Edit. Erehdyinpä tuossa koirarodusta;Lissu onkin Suomen lapinkoira.Virvatuli,kiitos kun korjasit!
Poislähtiessä pysähdyimme Myllykosken kohdalla. Myllykoski sijaitsee Nurmijärvellä lähellä Aleksis Kiven syntymäkotia.
 Tässä vielä siellä olevasta kyltistä kuvattu teksti,jossa kerrotaan Myllykosken historiasta.

Ja toivottelen kaikille lukijoille oikein hyvää ja kaunista Juhannusta!


44 kommenttia:

  1. Miten ihania lomakuvia!!
    Voih en kesta odottaa elokuuhun:)

    Hyvaa lomaa ja hyvaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Ebru:kiitos samoin! Kiva kun pääset sinäkin kesän aikana Suomeen,elokuussa on varmaan hyvät säät kun nyt on ollut viileää.

    VastaaPoista
  3. Minäkin kävin alkuviikolla Porvoossa.


    Oikein mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Olipa mukava kuulla kesalomakuulumisiasi :)! Ihanat Otto ja Niilo! Otto on kylla kovin hyvinvoivan nakoinen ikaisekseen. Paljon sina oletkin joehtinyt tekemaan ensimmaisina paivina. Minulla alkaa matkakuume nousemaan. Tanaan oli viimeinen tyopaiva ennen lomaa!

    VastaaPoista
  5. Sinullahan on ollut hurja vauhti! Ja Sooloilijankin tapasit, kivaa!

    Aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista
  6. Unelma:Vanha Porvoo on niin kaunis!

    Tuula:On ne ihan ihanat,ja Otto tosiaankin hyvin voi ikäänsä nähden.Kiva kun sulla alkaa loma,nautippa siitä!

    SusuPetal:eka viikko onkin ollut aika hektinen,nyt pitäisi menon rauhoittua.Hyvää Juhannusta sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Mukavaa juhannusta!
    Meilla on tyontayteinen viikonloppu hylly/kaappitilaa ja muita ostoksia tehdessa!

    BLOGitse

    VastaaPoista
  8. Voi kun ihania juttuja olet nähnyt ja kokenut. Olen joskus lukenut tuon hotellin nimen, mutten koskaan oikein tajunnut, missä se on, kuulostaa kivalta. Hyvää loman jatkoa ja hyvää juhannusta. Minä kävin jo poimimassa seitsemän kukkaa.

    VastaaPoista
  9. Ihanasti sinun Suomiloma alkanut ja toivon sen jatkuvan aurinkoisena ja mielekkäänä :) Hyvää keskikesän juhlaa sinulle !

    VastaaPoista
  10. Kiva oli kuulla sinusta!
    Oikein mukavaa lomaa ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  11. Kivoja asioita olet nähnyt ja kokenut. Kuvat niin tutunnäköisestä maasta... ;)
    hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  12. Vauhdikas ja sosiaalinen loman alku sulla. Mukavia kesäpäiviä lisää toivon sinne sekä iloista juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Oikein hyvää Juhannusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  14. Hyvaa juhannusta! Lomasi nayttaa alkaneen hienosti.
    Mitenkas silloin aikoinaan loppujen lopuksi kavi sen kissan kanssa joka katosi? Eihan se tama Niilo ollut kai?

    VastaaPoista
  15. Paljon olet ehtinyt! Porvoo on ihana, harmittaa kun en saanut otetuksi kuvia vuosi sitten kun kyläiltiin siellä ystävien luona.

    Niin, kerrro Niilosta! Miten se löytyi viime vuonna... ?Samaa ihmettelen kuin edellinen kommentoija! En muista mitä minun pitäisi muistaa.

    VastaaPoista
  16. Sinapas olet jo kerennyt paljon.İhania lomakuvia.Kiitos,kun niita tanne jalsat laitella.
    İhanaa ja rentouttavaa lomaa,seka Juhannusta sinulle siella kotiSuomessa.

    VastaaPoista
  17. Niin sitä pitää, täyttä höyryä eteenpäin! Kerkiää nauttia paljon.

    Mukavaa keskikesän juhlaa, Yaelian!

    VastaaPoista
  18. Voi hurja, sinulla on ollut heti alkulomasta lähtien vauhti päällä!
    Tosi ihana oli tavata kahvilassa kahvikupposten äärellä!

    Ja Juhannuskin on jo huomenna! Taidan viettää sen nyt ihan rauhassa kotioloissa kirjan ja viinilasin kanssa.

    Ihanaa keskikesän juhlaa sinulle!

    ps. suloiset kisut + koira.

    VastaaPoista
  19. Lomasi on ollut täynnä mukavaa ohjelmaa ja kaunista katsottavaa.
    Porvoo on tosiaan kaunis pikkukaupunki.
    Antoisaa loman jatkoa ja aurinkoista juhannusta.

    VastaaPoista
  20. Kiirutta pitää kuten lomalla aina. Ihanalta kuulostaa. Ja vau, tuo hiekkalaatikko on tosi hieno idea!
    Oikein rattoisaa loman jatkoa ja hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  21. Kivoja kuvia olet nappaillut! Sen verran täytyy korjata, että tuo meidän Lissu on siis suomenlapinkoira, ei lappalainen pystykorva. Nuo rotujen nimet voivat joskus olla kinkkisiä! :) Ihanan kuvan olet saanut otettu Otosta, täytyy ottaa se sulta talteen joku päivä! :)Niilosta voin kertoa sen verran, että se oli kuusi yötä karkuteillä, minkä jälkeen sen hoitaja sai houkuteltua sen sisälle. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis! (Olen siis Yaelianin pojan tyttöystävä :) )

    VastaaPoista
  22. Sinä tarvitset loman loman jälkeen.
    Nauti Suomen suvesta!

    VastaaPoista
  23. Ihanaa, ihanaa Juhannusta sinulle Yealin-kulta!!

    VastaaPoista
  24. Kuinka ihania lomakuvia Suomesta. Nauti olostasi täällä ja vietä oikein suloinen keskikesän juhla!

    VastaaPoista
  25. Porvoo on mun kotikaupunki. Kivaa katsella turistin kuvia sieltä :)

    VastaaPoista
  26. BLOGitse;toivottavasti löytyivät ne sopivat hyllyt!Hyvää juhannusta

    Allu:tuosta hotellista en ollut aiemmin kuullut,mutta paikka jätti hyvän vaikutelman .Kiitos,pitäiskö mennä metsään etsimään kukkasia...Hyvää juhannusta sinullekin!

    Marie Elisabeth;mukavasti onkin loma sujunut,tuli vähän huono juhannusilma,muttei se häiritse.Oikein hyvää juhannusta sinullekin!

    Maija:kiitos samoin:-)


    Susanne;kiitos samoin sinullekin!

    Kirlah;arvelinkin,että vaihteeksi tuttuja maisemia:D Oikein mukavaa juhannusta!

    Susadim:mukavaa on ollut,ja aika vauhdikastakin oli alussa. Sinullekin oikein mukavaa juhannusta!

    Rita:Porvoo onkin tosi kiva käyntikohde kesällä:-)Ja sen unohtuneen asian kertoo Virvatuli tuossa alempana:D

    Anu:kiitos,ihan mukavaa on ollut,ja pian olet sinäkin täälläpäin. Nuo kissathan ne karkulaiset viime vuodelta ovatkin,hyvin muistat! Tuolla alempana on niiden toinen omistaja selittänyt miten kävi.

    Sateenkaari: Mukavasti onkin löytynyt täällä kuvauskohteita! Ja kiitos juhannustoivotuksista,samoin sinullekin:-)

    Lepis:kiitos samaa sinullekin! Kun päiviä ei ihan kauheasti täällä ole,pitää ehtiä paljon lyhyessä ajassa....

    Sooloilija;alussa oli aika paljon kaikenlaista tapahtumaa,nyt vähän rauhoittui.Ja kiitos samoin,olikin tosi mukava tavata ihan oikeasti! Minäkään en mitään erikoista tee juhannuksena,lepäämiseksi se menee.Nuo kisut ovat aika viehättäviä! Ja mukavaa juhannuksen aikaa sinullekin!

    Arleena: Porvoo on tosiaankin viehättävä kesäisin ja sinne vie ulkomaalaisia vieraita mielellään. Ja sinullekin oikein mukavaa juhannusta ,kiitos!

    Sirokko; kauniisti onkin ideoitu kukkaistutukset hiekkalaatikkoon.Kiitos,loma täällä sujuu mukavasti ja lämpimät juhannusterveiset täältäpäin!

    Virvatuli:kiitos kun korjasit,täytyykin muuttaa se tuossa postauksessa.

    Vihreätniityt:no nyt pääsin kunnolla rentoutumaan! Mukavaa juhannusta sinullekin!

    Hanne;mukavaa juhannusta sinullekin ystäväiseni!

    Lumiomena:kiitos! Ja ihanaa juhannusta sinullekin,vaikka ilma ei aurinkoista olekaan.

    Ii;kaunis kotikaupunki sinulla onkin! Ja hyvää juhannusta!

    Kte:kiitos samoin:-)

    VastaaPoista
  27. KIva reissu sinulla, mahtava hiekkalaatikko.

    VastaaPoista
  28. Hannele:Tosi kivasti olikin laitettu tuo hiekkalaatikko!

    VastaaPoista
  29. Jael, olinhan minä nähnyt tuon suloisen koiruuden ja kommentoinutkin. Tuo on siis juuri sellainen koira kuin on Merin aprhaalla ystävävää eli Suomen Lapinkoira ja näyttää juuri yhtä pieneltä ja söpöltä kuin se ainoa tämän rodun yksilö, jonka tunnen.

    Mutta olipa avartavaa tulla tänne ja saada tietää, että Virvatuli, jonka hienoa nimeä olenkin hänelle jo kehunut, on sun melkein sukulainen;-)

    Jael, näillä koiruuksillahan ei ole pystyt korvat, vaan semmoiset suloiset puolilurpat;-)

    VastaaPoista
  30. Leena;Oli tainnut hävitä jonnekin se kommentti ,en nähnyt. Ihana olikin tuo Lissu hauveli,aivan mielettömän suloinen!Itse en ollut tainnut sellaiseen aiemmin törmätäkään.Ja Virvatulesta tuli eilen poikani morsian,sillä he kihlautuivat eilen! Ihanat onkin ne lurpat:D

    VastaaPoista
  31. Myohastyneet Juhannus toivottelut sinnulle Yaelian! :)

    VastaaPoista
  32. Onneksi kadonnut kissa saatiin takaisin. Muuten olisi tullut kamala suru.

    Parin päivän kuluttua nähdään! :)))

    VastaaPoista
  33. Toivottavasti Suomen-vierailusi on jatkossakin yhtä mukava :) Taisit muuten tuoda palan aurinkoa mukanasi, sää on olut nyt paljon parempi!

    VastaaPoista
  34. Hyvin olet lomasi aloittanut, monta paikkaa nähnyt.Mekin yritämme tempaista itsemme liikkeelle ensi viikolla.

    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  35. Ihania kotieläimiä ja aivan mahtavia maisemia Suomesta olet napannut! Kyllä Suomenlinna, Porvoo ja monet muut paikat ovat todella eksoottisia ulkomaalaisille - ja myös Suomalaisille, erityisesti ulkosuomalaisille jotka eivät pääse ihan joka päivä ihastelemaan oman maan maisemia.

    Ihanaa loman jatketta Yaelian!! <3

    VastaaPoista
  36. Täälläkin on oltu kotiseuturetkellä. :-) Hyvää mennyttä juhannusta!

    VastaaPoista
  37. hoppas du har det skönt i finland! här är det extremt varmt dom här dagarna....jag svettas och stånkar! snart bär det av mot italien och sverige. kram

    VastaaPoista
  38. Rita;onneksi saatiinkin ,ja kiva nähdä pian:-)

    Pikkujutut.Kiitos,kivasti olen nähnyt paikkoja, ja toivottavasti tekin pääsette remontin alta vähän paikkoja näkemään.

    Tuure;taisinpa tosiaankin tuoda aurinkoa mukanani,vaikka halusinkin viileämpää ilmaa visiittini ajaksi.Kiitos,mukavaa on ollut!

    MaaMaa.kiitos! Suomessa on kesällä niin monta ihanaa paikkaa,joita turisteille voi ylpeillen näyttää.Tänään olin Hangossa ja se oli aivan upea paikka!Kiitos,lomaa on vielä vähän yli viikko...

    Helena:;kiitos,ja kiva kun tekin olette päässeet liikkeelle.

    Sara:de sista dagarna här har också varit mycket varma,och mest njuter jag av långa ljusa nätter. Trevligt att du också snart kan åka till Sverige:-) Kram till dig också!

    VastaaPoista
  39. Ihanaa nähdä Niilon ja Oton kuvat! :)

    Sinulla on ollut lomallasi vauhtia ja käänteitä niin paljon, että saatat tarvita lomaltapaluulomaa...

    VastaaPoista
  40. Phivos;kiitos!

    Nurkkalintu:Oli tosi hyvä loma,ja olisin voinut sitä jatkaakin...Katteja jäin ikävöimään..

    VastaaPoista
  41. When someone writes an piece of writing he/she keeps the thought of a user in his/her brain that
    how a user can understand it. Thus that's why this paragraph is outstdanding.
    Thanks!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...