keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Luonnon ihmeitä

Tänään kävin taas kävelylenkillä Tel Avivin Yarkon-puistossa ystävän kanssa ja samalla tuli kuvattua hieman siellä näkyviä kasveja. Kuvassa näkyy Lampranthus,jota kasvoi eräässä puutarhassa siellä,ja kuvani vaan ei tee oikeutta tuolle häkellyttävän väriselle kukalle.Vaikka kukkien väri tässä kuvassa on kaunis,ei se kuitenkaan ole se upea väri,minkä näin tuolla puutarhassa.
Nämä kaunokaiset olivat samassa puutarhassa.
Syötäviä villikasveja tuli taas kerättyä,kuten kuvassa näkyvää villisinappia.
Koppakuoriainen ,joka ei ole yök! Edit.Allun blogissa selvisi,että tämä onkin  tulilude,jota on tavattu myös Suomessa
Pikkuinen villikukka,joka kasvoi isompien kasvien seassa.

Ja korviani särkee juuri nyt,sillä olen jo parin tunnin ajan kuunnellut kamalaa paukkumista,joka kuuluu tuohon Purim-juhlaan.Tosin missään ei lue,että silloin pitäisi käyttää kiellettyjä todella kovaäänisiä paukkuja ,asuintalojen lähellä.Tulin kotiin 8 maissa illalla,ja siitä lähtien on myös Bambi ollut hysteerinen,vaikka ikkunat ovat kiinni. Kaupungille ei kannata valittaa (tein jo niin) sillä he sanovat asian kuuluvan poliisille,mutta eihän poliisi mitään tuollaisen vähäpätöisen asian vuoksi tee,joten ihan turha heitä vaivata.Kuulin jostain,että poliisi oli muutamia viikkoja sitten tehnyt ratsioita kiellyttäjä paukkuja myyviin liikkeisiin,mutta niitä näköjään löytää sittenkin helposti.

27 kommenttia:

  1. Mukava katsella kukkaloistoa. Koppakuoriaisella oli selässään kasvot tai kasvojen ääriviivat, suu ja silmät.
    Onneksi nuo juhlat eivät kestä pitkään paukkumisineen.

    VastaaPoista
  2. Arleena:kukkaloistoa onkin nautinto katsella:) Ja tuo koppakuoriainen aika mainio;siinä todellakin näkyy ikäänkuin ihmisen kasvot!
    Paukkumiset onneksi loppuivat klo 23..

    VastaaPoista
  3. Siellä jo kukkii noin komeasti, vau!
    Kurjaa tuollainen paukuttelu, voi Bambi parka. Meillä sitä kesti pari viikkoa pötköön yhden juhlapäivän takia, argh, vaikka onkin kiellettyä.

    VastaaPoista
  4. Voi Bambi-parkaa! Ressukka on varmaan ihan ihmeissään.

    Ihailen tätä taitoasi tunnistaa kukat ja kasvit. Mulle kun edelleen kukka on kukka. Tänään pohdiskelin, että katselinko leskenlehteä vai voikukkaa. En enää edes muista mitä eroa niillä on.

    VastaaPoista
  5. Upea violettisävyinen kukka!

    Helsingissä on uudenvuoden paukuttelu saatu hieman aisoihin. Ilotulitteita ei saa myydä alle 18-vuotiaille ja paukutella saa vain tietyn ajan. (En muista oliko se klo 18–02? Tosin siinäkin on koirille kestämistä) Ennen tilanne olikin aivan mahdoton ja Puh-koirani aikoinaan oli ihan vauhkona kaksi kolme päivää (silloin paukuttelua kuului ainakin kolmena päivänä uudenvuoden vaihteessa). Kotona pidettiin radio auki kaikissa huoneissa (tytöllä, äidilläni ja keittiössä). Se vähän sekoitti ääniä ja Puh pärjäsi paremmin. Ukonilmalla piti tehdä samoin.

    VastaaPoista
  6. Voi että hienot kukat jo! Täällä niitä saa vielä odotella pitkän tovin.
    Kamalia nuo räiskytykset ,jos ovat ikäviä ihmiselle niin koira kokee ne vielä pahempana, voi Bambi parkka kun joutuu tuon kestämään.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kun annat meille näitä sneak preview -kuvauksia siitä mitä tuleman pitää kevään koittaessa.

    Kauniita kukkia olet löytänyt! Ja varsin rehevää teillä jo.

    VastaaPoista
  8. Sirokko:kauniita kukkia löytyy viellä;niistä täytyy nauttia niin kauan kuin kestää.Voi kamalaa,2 viikkoa paukkumista.Itse asiassa täälläkin on paukuteltu muutaman viikon,mutta eilen se yltyi ihan kamalaksi! Ja pahin juttu on se,että käytetään kiellettyjä paukkuja,eikä oikein voi mitään tehdä. Toivottavasti se nyt on ohi.

    Johanna:Bambia sai kyllä eilen rauhoitella aika lailla.,Soittaessani kaupungin numeroon siellä kerrottiin,että ainakin 6 koiraa oli karannut pelästyessään noita paukkuja.Kamalaa!Googlen avulla,oikeiden hakusanojen kanssa,voi aika kivasti löytää nimet kasveille.Leskenlehti taitaa olla pienikokoisempi kuin voikukka;D

    Marleena:Tuo violetti kukka oli paljon upeamman värinen oikeasti.Oli kirkas auringonpaiste,enkä saanut sitä väriä oikein kunnolla kuvattua.Oli ihan uskomattoman värinen oikeasti.Täälläkin on paukuttelu tietyillä aineksilla kielletty ja eikä saisi talojen vieressä niitä käyttää, mutta kun ei välitetä säännöistä.Ei vaikka koko ajan varoitellaan paukuista,ja joku pikkupoika loukkaantuikin pahasti niistä.Bambi oli eilen tosiaankin vauhkona,parka.

    Mummeli:Kukat tuossa puutarhassa olivatkin tosi upean värisiä:) Tuollainen paukuttelu käy hermoille,ja kun vielä ei välitetä laista ja käytetään kiellettyjä tosi voimakkaita paukkuja.Eivät näköjään auttaneet poliisin ratsiat paljonkaan...

    Lepis:Kukat ovat kyllä mahtavia;niiden kuvaamiseen ei koskaan kyllästy! Ja kohta teilläkin!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kukkaloistoa. Meillä kasvoi Egyptissä pihassa tuota Lampranthusta.
    Täällä stadissa joku oli jo nähnyt ekan leskenlehden jossain aurinkoisessa paikassa.
    Ihanaa, kohta kevät on täälläkin!
    Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  10. Voi Bambi-ressua, käy varmaan korville pahasti.

    VastaaPoista
  11. Ihnat kukkaloitot!

    Koirulaiset kärsivät kovista äänistä...raukka pieni.

    VastaaPoista
  12. Koppakuoriainen näyttää afrikkalaiselta taideteokselta kasvoineen :).

    Ja paukuttelu pitäisi lailla kieltää! sanoo eläinystävä Tuula.

    VastaaPoista
  13. Olitpa löytänyt kauniin öttiäisen.

    Olen nähnyt täälläkin villisinappia, mutta en poiminut, kun oli niin kova liikenne vieressä. Pitäisi lähteä vähän ulos kaupungista.

    VastaaPoista
  14. Voin kuvitella, että nuo kukat ovat upeita luonnossa, kun kuvissakin niiden väri ihastuttaa.
    Hauskaa, että Tuula jo puki sanoiksi ajatukseni! :D
    Tuli nääs koppakuoriaisesta mieleeni afrikkalaistyylinen rintakoru.
    Ärsyttävää tuollainen yletön paukkubiletys. Onneksi se on nyt tällä erää ohi!

    En juhlista naistenpäivää, mutta toivotan kaikille naisille onnellista ja iloista päivää! :) <3

    VastaaPoista
  15. Oi, meni ihan kylmät väreet, kun kukkasi rävähtivät näytölle.
    I H A N A T!!!

    VastaaPoista
  16. Vau! Kyllä tämän myötä taas sain lisää puhtia tuohon keväthuumaan. KOhta on lähdettävä siemen ostoksille.

    VastaaPoista
  17. Jael, toka kukka on aivan ihastuttavasti onnistunut kuvaus!

    Bambin pelastamiseksi, laita soimaan klassista musiikkia. Niin me teimme joka uusi vuosi niin kauan kuin Olgalla oli vielä hyvä kuulo. Nyt hän on jo niin kuuro, että tykkää vain Adelesta ja sitäkin lujalla;-)

    VastaaPoista
  18. Voi, mitä ihanuuksia! Vielä useita kuukausia ennen kuin meillä täällä kukkii...

    VastaaPoista
  19. BLOGitse;kaunis kukka tosiaankin ja väri oli todellakin häkellyttävän kaunis! Oi ihanaa,eka leskenlehti eli kevät selvästi tulossa:) Mukavaa naistenpäivää sinullekin!

    Allu:Bambi tosiaankin kärsi eilen,mutta toivon että nyt on jo ohi tämä paukkuminen.

    Irmastiina:upeita kukkia tuolla olikin.Ja hauvelit ja myös kissat kärsivät noista paukuista:(

    Tuula:Niinpä näyttääkin,aika komea koppakuoriainen.Tuula,noiden kovien paukkujen paukuttelu onkin kielletty,mutta...

    Unelma:Tosi upea onkin tuo koppakuoriainen.Ja ihan tien varrelta ei syötäviä villikukkia viitsikään poimia.Toivottavasti pääset kauemmaksi niitä poimimaan.

    Nurkkalintu:Upeita olivat etenkin nuo ensimmäiset kukat ,olisin voinut jäädä niitä ihailemaan vaikka kuinka kauan! Ja koppakuoriainen todellakin kuin koru! Paukuttelu on sietämätöntä,mutta toivon sen nyt olevan ohi.Ja hyvää naistenpäivää sinullekin!

    Kiirepakolainen:Kiva kun pidit.Kauniista kukista iloitsee aina:)

    Amalia:Kevät tekee jo tuloaan teillekin,joten siemenet hyvä panna kasvamaan jo nyt:)

    Leena:Kaunis joo mutta luonnossa se oli ihan uskomattoman värinen,paljon syvempi ja kauniimpi sävy.Pitääkin seuraavalla kerralla kokeilla klassista musiikkia,ehkä se rauhoittaa. Ja Olgalla on hyvä maku;D

    Mimon Mami:mutta kevät jo etenemässä teillepäin.Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  20. Ihana ihana kevät <3 Tulee niin kuvistasi Rooman vuodet mieleen, täällä Piemontessa kevät on hädintuskin pidemmällä kuin Suomessa ,)

    VastaaPoista
  21. Ihanaa kukkaloistoa!:)

    Kaikenlaiset paukut saisi minun puolestani kieltää vallan. Niistä on enemmän harmia ja haittaa, kuin iloa.:(

    VastaaPoista
  22. Ihanan värikästä ja kesäistä! Nyt näyttää Yarkon-puistossakin olevan todella vehmasta, ihana!

    VastaaPoista
  23. Minäkin tahtoisin. Kevään ja kukkaset. Sen sijaan sain nuhan ja kiukkuisen mielen. Varpaita palelee ja elämä on ihan tyhmää. Onneksi huomenna on aamu uusi ja ollaan täälläkin päivää lähempänä lämpöä.

    VastaaPoista
  24. No hah, meilläkin marssii samanlainen koppakuoriainen.Eikä ollut yök mutta liian nopea kameralle :). Miksi meillä on vain keltaisia kukkia, muutkin värit olisivat tervetulleita..

    VastaaPoista
  25. Voi miten kiva on katsella että jossain jo kukkii kukat.
    Täällä hankien keskellä ei kuki kuin talventörröttäjät :-0 Mutta se tämä maailma on pyöreä, jossain on kesä ja jossain talvi. On vuodenajat.
    Tuo koppis on kyllä hauskannäköinen, pelotteluasu,kenelle :-)
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  26. Vera;tänään oli melkein hellettä! On kyllä ihanaa nähdä luonnon merkkejä,mutta pian kaikki jo kuivuu pois:( Enpäs tiennytkään,että teillä on niin viileää..

    Kmsu:Kukkaloisto on kaunista! Ne paukut jatkuivat eilenkin vielä,mutta nyt ovat onneksi ohi!
    Kovat paukut onkin kielletty mutta niitä kuitenkin saa jostain:(

    Elegia:Yarkon-puistossa on nyt ihanan vehmasta.Silloin sinun kanssa siellä kierrellessä oli jo aika kuivaa.

    Mine:no voi,hoidappa itsesi kuntoon ,paljon juotavaa ja sellaista.Ja kevät teilläkin varmaan ihan pian.

    Pikkujutut:on kyllä aika upea tuo koppakuoriainen,olisi kiva tietää sen nimikin. Ja keltaiset kukat nättejä, mutta kiva jos on muitakin värejä. Tuo lampranthus se vasta upean värinen onkin.

    Anna:Täällä se talvi on niin kauhean lyhyt ja silloinkin vihreää. Puista näkee vuodenajan muutoksen,kohta kukkivat nyt paljaat puut.Ja mukavaa kevään odotusta sinne!

    VastaaPoista
  27. Voi miten avautu ihanat värit näytölle. Kukkia sitä jaksaa aina ihailla. :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...