lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pride-paraati,koiria ja balettia

Eilen oli taas vuoden värikkäin tapahtuma eli Pride-päivä ja paraatikulkue.Minulla oli muualla tapahtuma joten ehdin vain puistoon joksikin aikaa ennenkuin piti lähteä toiseen tapahtumaan  mutta ehdin ottaa muutaman kuvan.Suurin osa ottamistani kuvistä sieltä on täällä.
Drag queen
Näin heti puistoon tullessa pienen ruotsalaisen ryhmän ja liityin heihin.Harvoin tulee täällä tilaisuus puhua ruotsia,jonka puhumista kaipaan.
Nuoria osanottajia.
Puistosta pois lähdettynäni en voinut välttyä näkemästä tätä värikästä ladya.. Hän pysähtyi kuvaan kahden venäläisen turistin kanssa.
Puiston ulkonurkassa oli,kuten joka perjantai,taas kotia etsiviä koiria joita eräs niille kotia etsivä yhdistys tuo tuonne näytille.Puistossa ja kadulla oli niin paljon meteliä ja hulinaa että koirat olivat varmaan siitä vähän stressaantuneita.
Katsokaa nyt tätäkin suloisuutta;kunhan hänelle löytyisi koti!
Joka puolella oli paljon ihmisiä.
Rumpalit olivat kiivenneet tuonne ylös rummuttelemaan.
Saavuin Tel Avivin oopperaan(kuvassa näkymä ulos aulasta). Saman kadun naapurilta sain kutsun tulla hänen kanssaan katsomaan Harlem Dance Theatre-balettiryhmän esitystä. Esitys oli todella upea ja nautinnollinen.


Tässä yksi heidän eilen esittämistään tansseista "Vessels". Upeaa!
Oopperatalon aulassa oli pukunäyttely,joka  liittyi Rimsky-Korsakovin Tsaarin Morsian-ooopperaan.Puvut oli valmistettu yhteistyössä taideakatemian kanssa.
Upeita asuja.

10 kommenttia:

  1. No olipa silmänruokaa joka puolella!

    VastaaPoista
  2. Väriä ja iloa!
    Ja baletti on varmaan ollut elämys - päätin tältä istumalta. että syksyllä on päästävä pitkästä aikaa balettia katsomaan!
    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  3. Sirokko:no olipa tosiaankin:)

    Lady of the Mess:paljon väriä ja iloa:) Baletti oli hurmaava kokemus,jää mieleen pitkäksi ajaksi.Pitkään aikaan en olekaan käynyt baletissa. Kivaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  4. Huomasinkin heti noi Ruotsin liput.

    VastaaPoista
  5. Baletissa käytiinkin Istanbulissa ja ajattelin, että kävisin mieluusti toisenkin kerran. Hienot on puvutkin. Siis nuo alimmat:).

    VastaaPoista
  6. Rakastan rumpuja ! Mutta: Meteli taisi olla korviahuumaava. Säälittää nuo koiraressulit.

    Sinulle on siellä niin valtavasti tapahtumia ja virikkeitä että päätä huimaa :)

    Onpa hauskasti koostetut ilmapalloryhelmät tuossa kuvassa missä on drag queen.

    VastaaPoista
  7. Vau miten upeita pukuja. Vitsit kun pian pääsisi sinne.

    VastaaPoista
  8. Voi koiraparkoja! Eikö ne pääse hyviin koteihin maalle...

    Sinulle on jotain blogissani<3

    VastaaPoista
  9. Allu:niin minäkin,heti kun tulin puistoon;D

    Paluumuuttajatar:oli kyllä hieno balettikokemus;pitkään aikaan en ole ollut vaikka lapsena sellaista tuli tanssituakin.Oli kyllä hienoja pukuja oopperassa mutta en tiedä olivatko vain katseltavaksi vai ihan oopperan rooleihin tarkoitettu.

    Nelli;tosi upeita pukuja.Toivottavasti pääset,olisi kiva tavata täällä.

    Rita:oli kyllä meteliä mutta koirat näytti olevan ihan ok.Ovat ehkä tottuneet;D Nyt viikonloppuna oli vaikka mitä tapahtumia.Koko puisto oli täynnä hienoja ilmapalloryhmiä;Niitä näkee enemmän toisessa blogissa.

    Leena:pitää toivoa että koti löytyy. Kiitos,kävin katsomassa:)

    VastaaPoista
  10. On fiestaa ja feriaa sielläkin. Iloisia ilmeitä ja kauniita vaatteita. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...