keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pyrähdys ranta-alueella

Hetken mielijohteesta menin alas ranta-alueelle,ihan vain hetkeksi.Myös täällä heiluivat sateenkaariliput,kuten niin monen suuremman kadun varrella Tel Avivissa.
Pienen pyrähdyksen aikana otin muutaman kuvan.Tällä viikolla on lämmennyt ja kosteusprosentti on noussut,mutta vieläkin on suhtkoht miellyttävää.Mutta selvästi ollaan menossa siihen kuumimpaan ja kosteimpaan aikaan,huh!
Rannalla  oli ihmisiä;ehkä turisteja,,,Koulut eivät vielä ole täällä loppu vaan loppuvat vasta kuun lopussa.Pride week ja tulevan perjantain paraati ja muut happeningit ovat myös tuoneet vierailijoita kaupunkiin.
Rantakatu.Tätä osaa ei vielä ole restauroitu ihan eri näköiseksi kuten on tapahtunut kun mennään eteenpäin.
Liikennevaloissa huomasin Oopperatorni-asúintalon terassin reunalla nämä patsaat.
Tämä ympäristö oli kotiseutuani täällä ensimmäisen kerran asuessa;asuin 200 metriä rannalta.

18 kommenttia:

  1. En kaipaa niitä uuvuttavia helteitä, mutta paleleminen alkaa jo sen verran harmittamaan, että uskallan esittäää kainon toiveen: Säiden Herra, eikö olisi mahdollista saada edes se 20 astetta tänne kylmään Pohjolaan, jossa on nyt kuitenkin saatu kylmää ja pimeää nauttia aikamoisen monta kuukautta? Please. Lütfen. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Ihanan kesäistä! Kyllä kelpais lämpö tännekin 😉

    VastaaPoista
  3. Paluumuuttajatar;nyt alkaa jo olla minulle liian lämmintä joten odottelen kovasti juhannuksena tapahtuvaa Suomen matkaa,mutta kyllä toivon teille lämpimämpiä kelejä ja aurinkoa. Ehkä pystyn tuomaan sitä mukanani;D

    Lepis:Pitää nyt tsekata kunnolla teidän säät että tiedän mitä ottaa mukaan mutta toivon mukaan teille tulee lämpimämpää...

    VastaaPoista
  4. Kiva, että siellä on vielä mukavat lämpötilat. Kuvien perusteella näyttää tosi lämpimältä. Täällä on aika koleaa koko ajan. Tuntuu kuin lämmin sää karkaisi ja vaikka pian on kesäkuun puoliväli, emme ole kertaakaan tänä vuonna syöneet vielä ulkona. Kaipaan niin "ulkoruokintaa". :)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Olispa hienoa asua parin sadan metrin päässä rannasta. Meillä on olut täällä Ranskassa ihan kivat ilmat, huomenna palataan Belgian kautta kotiin.

    VastaaPoista
  6. Good morning, how are you?

    My name is Emilio, I am a Spanish boy and I live in a town near to Madrid. I am a very interested person in knowing things so different as the culture, the way of life of the inhabitants of our planet, the fauna, the flora, and the landscapes of all the countries of the world etc. in summary, I am a person that enjoys traveling, learning and respecting people's diversity from all over the world.

    I would love to travel and meet in person all the aspects above mentioned, but unfortunately as this is very expensive and my purchasing power is quite small, so I devised a way to travel with the imagination in every corner of our planet. A few years ago I started a collection of used stamps because through them, you can see pictures about fauna, flora, monuments, landscapes etc. from all the countries. As every day is more and more difficult to get stamps, some years ago I started a new collection in order to get traditional letters addressed to me in which my goal was to get at least 1 letter from each country in the world. This modest goal is feasible to reach in the most part of countries, but unfortunately, it is impossible to achieve in other various territories for several reasons, either because they are very small countries with very few population, either because they are countries at war, either because they are countries with extreme poverty or because for whatever reason the postal system is not functioning properly.

    For all this, I would ask you one small favor:
    Would you be so kind as to send me a letter by traditional mail from Israel? I understand perfectly that you think that your blog is not the appropriate place to ask this, and even, is very probably that you ignore my letter, but I would call your attention to the difficulty involved in getting a letter from that country, and also I don’t know anyone neither where to write in Israel in order to increase my collection. a letter for me is like a little souvenir, like if I have had visited that territory with my imagination and at same time, the arrival of the letters from a country is a sign of peace and normality and an original way to promote a country in the world. My postal address is the following one:

    Emilio Fernandez Esteban
    Avenida Juan de la Cierva, 44
    28902 Getafe (Madrid)
    Spain

    If you wish, you can visit my blog www.cartasenmibuzon.blogspot.com where you can see the pictures of all the letters that I have received from whole World.

    Finally, I would like to thank the attention given to this letter, and whether you can help me or not, I send my best wishes for peace, health and happiness for you, your family and all your dear beings.

    Yours Sincerely

    Emilio Fernandez

    VastaaPoista
  7. Ihan pikkuriikkisen on sellainen tunne, että siellä on lämpöisempää kuin täällä Suomen suvessa! :D

    VastaaPoista
  8. Ihanan isoja ja tarkkoja kuvia, tuli tunne että käveli itsekin siellä bulevardilla. En tosin helteellä kävelisi, täälläkin alkaa jo olla liian kuuma. Lähdet sitten Suomeen viikkoa ennen minua, pääset juhannusjuhlille :)

    VastaaPoista
  9. Ai että on hassunkivaa rakennus yhdessä kuvassa ! Ihan riemastuttava. (Viides kuva ylhäältä) Sateenkaarilipuista pidän myös.

    VastaaPoista
  10. Kyllä mä siellä viihtyisin...Niin ihania kuvia jälleen.

    VastaaPoista
  11. Voi niin ihanan kesäistä! Tulisipa tännekin edes vähän lämmintä. Onneksi sentään aurinko ona paistanut tänään, vaikka onkin saakutin kylmä.Kiitos Jael aurinkoisista tunnelmista!

    VastaaPoista
  12. I am flying again in my dreams. Mitäpä muutakaan voin sanoa näistä kesäisen helteisistä Tel Avivin kuvista, kiitos Jael. Täällä keskisessä suomessa kylmät tuulenpuuskat riepottavat meitä ja kukkivia omenapuita.

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihanan kesäisen näköistä! Jostain syystä alkoi tehdä mieli hirveästi jollekin rantalomalle. :-)

    VastaaPoista
  14. Jael, meillä on sairaan kylmä, mutta huomiseksi luvataan lämmmintä. Minähän en ollenkaan siedä helteitä, mutta tämä kylmä tuuli on kyllä jo liikaa.

    Tuo rantabulevardi olisi kaunis, kun se säilytettäisiin leveänä kävelykatuna.

    Kiva illalla kävellä rantaan...eli tästä emme vaihda pois. Miten minusta tuntuu, että kaipaat nyt just takaisin meren rannalle.

    <3

    VastaaPoista
  15. Katja:välillä ollut kosteaa mutta tänään esim, ihana sää.Olispa koko kesä tällainen mutta kun ei ole.Kyllä varmaan teillekin se helle vielä tulee,yritän tuoda sitä mukanani täältä;D Hyvää loppuviikkoa!

    Emilio:gracias por tu comentario:)

    Marika;taitaa olla aika lailla lämpimämpää....

    Sirokko:kiitos:) Helteestä en minäkään pidä ja kun tulen Suomesta takaisin niin tuskin jaksan tuolla kävellä.Ihan juhannusjuhliin en ehdi vaan tulen itse juhannuspäivänä ja varmaan aika väsyneenä kun on yölento

    Rita,Tuon kadun varrella on parikin sellaista vähän erilaisen näköistä taloa;D Huomenna sateenkaaritilaisuudet huipentuvat.

    Nelli;varmaankin viihtyisit. Kiitos:)

    Anne:voi että,kyllä tuon teidän kylmän sään pitää pian loppua.Tuon tätä hellettä mukanani....

    Hanski:voisinpa siirtää näitä säitä nyt sinne.Pitkän talven jälkeen soisi teille lämpimän kesän...

    Satu:en ole kauheasti ranta-ihminen,vaikka silloin kun asuin ihan vieressä tuli tuolla käytyä useinkin.Mutta rannalla on ihanaa käydä:)

    VastaaPoista
  16. Leena;olenkin kuullut miten kylmää teillä on ollut.Hyvin tiedän ettet sinäkään pidä helteistä mutta toivottavasti saatte lämpimämpää ja kauniimpaa säätä,ja pian! Meri on aika lähellä tai bussimatkan päässä joten helposti sinne pääsee...vaikka olishan se kiva jos tuo olisi edelleen ihan lähellä;D

    VastaaPoista
  17. Aah mikä aurinko, täällä katsotaan taivasta taas tummien pilvien läpi. Pride näkyy kyllä niin hienosti siellä. :)

    VastaaPoista
  18. Tiia: aurinko on nyt niin kirkasta täällä.Ja aurinkoa riittää...tietää ilman että katsoo säätiedotusta että ensi viikollakin on aurinkoa;D Pride on täällä tosi suuri tapahtuma,tuli Conchita Wurst ja 30 00 turistia ihan vain tuota varten;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...