Näytetään tekstit, joissa on tunniste Purim. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Purim. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Naamiaiset tulossa

Ylihuomenna täällä tiedossa hauska päivä, sillä silloin vietetään Purim-juhlaa, jolloin ihmiset ja etenkin lapset kulkevat koko päivän naamioasuissa. 

Monessa kaupassa myydään naamioasuja, mutta hoitokoirani Shadowin toisen omistajan, Sagin, perheellä on maan suurin naamioasuihin keskittyvä yritys. Heillä on suuri näyttelyhalli asuinkaupunkini teollisuusalueella, ja vaikka näyttelyhalli on vain asiakkaita eli naamioasuja myyviä kauppoja varten, sain Sagilta erikoisluvan tulla katsomaan naamioasuja. Näyttelyhalli on valtava, ja kuvissa vain osa siellä olevista naamioasuista. Joka vuosi luodaan uusi kokoelma, vallitsevien trendien mukaan. 
Oli tosi mielenkiintoista kierrellä näyttelyhallissa. 
Huiii! 
Sagi lupasi että saan valita minkä tahansa puvun itselleni. Olisin halunnut olla Peppi Pitkätossu, mutta siitä ei olllut aikuisten kokoa. 🙁Koska suurin osa puvuista lapsille, aikuisten kokoja ei ollut niin monessa asussa, ja loppujen lopuksi en saanut mitään asua, koska Shadowin omistajien piti lähteä yhtäkkiä Yhdysvaltoihin. Mutta minulla on värikäs tekoletti ja venetsialaisia naamioita ennestään, joten en jäänyt harmittelemaan etten saanutkaan asua. 
Prinsessa-asut ovat suosittuja vuodesta toiseen. 
Pikkulasten asuja. 
🎭
Bats🦇🦇
🦸


Yksi huone on varustettu hatuilla, naamioilla ym. Videolla näkyy piraattiasu, jonka piti olla asuni Peppi Pitkätossun sijaan. 
Tänään kadulla bongattua. Perheen tyttärillä oli jo naamioasut päällä. 

Tiistaina täällä on perinteinen purim-kulkue, ensimmäistä kertaa 4 vuoteen, (keväällä 2020 tieto että seuraavan viikon kulkue peruttu, kiitos koronan, ja ne peruttiin myös vuosina 21 sekä 22). ja uudella reitillä, kevytraitiotietöiden vuoksi 

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Purim oli ja meni

Yleensä jo ennen Purim-juhlaa kaduilla näkee naamioasuisia ihmisiä, mutta tänä vuonna jouduin kunnolla etsimään sellaista.  Syy löytyy ehkä säässä , sillä koko viikko on ollut normaalia kylmempi, ja tällainen pitempiaikainen kylmä sääilmiö   maaliskuussa  oli kuulemma viimeksi  72 vuotta sitten,  joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä en enää tule kokemaan tällaista  maaliskuussa.   Tänään siivosin  kaappejani,   ja löysin aikaisempina vuosina   ostamani  naamiot,  eli  takana oleva turkoosi naamio, sen edessä oleva punainen naamio ja vasemmalla oleva musta naamio kultaisilla koristeilla. Ei tarvitse ostaa uusia naamioita tulevina vuosina.
Tiistaina, joka  oli viikon kylmin päivä, jopa niin kylmä että piti laittaa talvitakki päälle (talvitakkini täällä ei olisi tarpeeksi lämmin Suomen pakkassäitä varten...).   Aikaisin aamulla näin tämän pariskunnan  torin kahvikauppa/kahvipisteessä,  ja koska yöperhosella  oli vähän kylmä, ei hän voinut näyttää puvun kaunista yläosaa.  Led-valot hameen alla aika kiva idea:)
Seuraavana aamuna valitin kahvikaupan baristalle,  Itaille ,  etten ollut nähnyt juuri lainkaan naamioasuisia ihmisiä,  saati lapsia jotka menivät naamioasuissaan  kouluun tiistaina. Itai sanoi että  illalla keskustan kadut olivat täynnä naamioasuisia juhlijoita ja meno oli riehakasta.  Kuulemma myös torilla oli ollut jotain purimiin liittyvää. Monissa työpaikoissa järjestettiin purim-juhlia, ja työntekijät tulivat töihin naamioasuisina.  Mutta aamulla ei näkynyt juuri mitään...
Torstai oli varsinainen purim-päivä (Jerusalemissa , kuten muissa ennen muurien sisällä olevissa kaupungeissa  purimia vietetään seuraavana päivänä). Aamulla otin esille punaisen peruukkini,  ja kokeilin molempia uusia  naamioita . Oikeastaan tuo musta sopisi paremmin, mutta  peruukin ja naamion yhdistelmä tuntui niin epämukavalta että lähdin liikkeelle vain uuden hienon punaisen tukkani kanssa,  ja laitoin mustan naamion reppuuni.  Peruukki tuntui ihan hyvältä mutta   muutaman tunnin jälkeen  peruukki alkoi liikkua hieman päässä  ja jouduin koko ajan vetämään otsatukkaa alaspäin. Päätin mennä välillä kotiin,  jättämään peruukin sinne, ja tulla takaisin myöhemmin, toivossa että näkisin naamioasuisia ihmisiä. Bussissa  otsatukka valui koko ajan taaksepäin  , ja  jouduin koko ajan korjailemaan sitä,  ja kotiin tullessa   hieno tukka näytti  kaikkea muuta kuin hienolta.   Siitä oli myös irronnut jonkun verran "hiuksia".
Matkustin takaisin  Tel Avivin keskustaan,  ja bussin ikkunasta kuvasin nopeasti vähän tärähtäneen kuvan tästä Lumikista. Tai tuosta tuli Lumikki mieleen...
Kävelykadun alueella oli paljon ihmsiä, (monilla vapaapäivä) ja kahvilat olivat täynnä, mutta naamioasuisia ei pahemmin näkynyt. Joissain kohdissa oli niin paljon ihmisiä että koronalinko tuli mieleen,   ja koronaluvut ovatkin täällä lähteneet taas nousuun, ja  puhutaan jo 6.aallosta....
Kaikki ihan tavallisissa asuissa... Torstaina  oli vihdoinkin kauniimpi ja lämpimämpi päivä, mutta silti monet talvivaatteissa.
Tuo nainen oli hyvin värikäs, mutta en viitsinyt häiritä kolmikon juttelua.  Yleensä naamioasuiset ihmiset poseeraavat mielellään kuvaa varten.
Tässä ryhmässä oli sentään joillakin naamioasu.
Kun tulin torin ja kävelykadun edessä olevalle aukiolle , näin jotain mielenkiintoista:  liikkuvalla pallolla istuva mies alusasut päällään.  Pallolla istuva mies liikkui 3 kadun leveässä risteyksessä, ja ihmiset ryntäsivät lähelle kuvaamaan,  kunnes liikennevalot muuttuivat punaiseksi,  ja alkoi autojen tööttäily.
En kyllä tiedä mitä tuo esitti... Pallo liikkui tosi nopeasti ja hävisi pian näkökentästä.Edit.Kiitos Anu❤️Anun kommentista selvisi että tuo on Aviram  Carmeli joka aina Purim-juhlan aikaan järjestää jonkun hullun tempauksen. Nyt hän oli Miley Cyrus ja Wrecking Ball 🤣
Lähellä näin nämä kaksi naista tiukoissa PVC-haalareissaan.
Ei yhtäkään  naamioasuista tuollakaan...
Mutta naamioasukauppojen edessä oli jonoja...