Viimeinen pysäkki

Viime viikolla esittelin Nancylle  Tel Avivin jättimäisen pääbussiaseman.  Tämä kuva on otettu 7. kerroksen bussiaseman sisätiloissa,  jonka kaikki seinät on peitetty katutaiteella.

Nancy on etsinyt joka paikasta  maniokkisipsejä,  ja sanoin hänelle että jos niitä jostain löytyy niin valtavan bussiasemarakennuksen  4.  kerroksen aasialaisesta marketista. Samasta kerroksesta  löytyy suurin osa rakennuksen kaupoista.  En ole koskaan törmännyt maniokkisipseihin.  Mutta maniokkisipsien sijaan tuolta löytyi paljon muuta mielenkiintoista.  Kerroin Nancylle, että jättirakennus on saanut lopettamispäätöksen, joka tulee voimaan vuonna 2023. Sen pitäisi antaa tarpeeksi aikaa rakennuksen 400 yritykselle.  Kauppojen lisäksi tuolla on ruokapaikkoja,    lastentarha,  jiddishinkielen museo,  tanssistudio ym. 

Juuri kun tulimme  aasialaiseen kauppaan,  näimme pöydällä valtavan  jakkihedelmän.   Jäimme katsomaan kun sitä leikattiin,  ja suuren ruman hedelmän sisäosa olikin tosi kaunis. Tuosta syödään nuo keltaiset osat ja niitä ympäröivä osa, mutta keskiosaa ei syödä.

Ostosten jälkeen  menimme ylös 7.  kerrokseen , mistä vielä lähtee busseja.  Kaikki seinät sisätiloissa on peitetty katutaiteella.  Tuolla oli kovin hiljaista,  entisajan kova hälinä ja sadat bussia odottavat ihmiset olivat poissa.  Ja tänään sitten luin  että tuomioistuin päätti tänään että koko rakennus suljetaankin joulukuun 5. päivänä.   Tämä koska  palolaitos ei suostu turvaamaan  rakennusta , koska  rakennuksen omistaja,   iso rakennusyritys, on vuosikausia  laiminlyönyt valtavaa bussiasemaa, joka valmistuessaan oli maailman suurin pääbussiasema.   Ihan kamalaa  kun ajattelee  kaikkia yrityksiä, pääasiassa kauppoja ja pikku ravintoloita,  jotka tiesivät että heillä on aikaa  vielä yli vuosi , mutta nyt sitten vain vähän yli kuukausi.  Suurin osa kaupoista on pieniä kauppoja,  joissa ei käy erityisen paljon asiakkaita,  ja niiden omistajat menettävät kaiken toimeentulonsa,  sillä jos paikka todellakin suljetaan jo ihan pian,   rakennusyritys ei takuulla  korvaa kunnolla heidän omistamiaan kauppoja.  Rakennusfirma haluaa sen sijaan rakennutta tuonne uusia kalliita asuintaloja,  eikä ole  laittanut tikkuakaan ristiin kohentaakseen aseman  tilaa.

Nämä seinillä olevat taideteoksetkin sitten häviävät pian.

Pidän paljon tämän  teoksen tekijän, Michal Rubinin, töistä.  joita löytyy useasta seinästä Tel Avivissa.

Myös täältä yhä lähtevät bussit joutuvat etsimään itselleen uuden pääteaseman. 

Bussiasemarakennuksen jälkeen kävimme  vielä muutamassa  aasialaisessa kaupassa etsimässä maniokkisipsejä, joita ei löytynyt,  ja sitten  lähdimme etsimään lounaspaikkaa.  Bussiasemaa vastapäätä olevalla kävelykadulla on monta  pientä etnistä ruokapaikkaa,   ja tarkoitus oli mennä syömään  pikkuriikkiseen , takuulla autenttiseen kiinalaiseen paikkaan,   mutta siellä  olikin vesivahinko, joten piti etsiä toinen paikka.  Menimme sisään pikkuruiseen eritrealaiseen ravintolaan.

Sisällä oli nuori pariskunta,  jotka kehuivat paikan ruokia .

Ruokalista oli vain eritrean kielellä, mutta paikan ystävällinen omistaja/kokki tuli kertomaan meille  mitä listalta löytyy.  Pariskunnan tyttö kehui niin omaa annostaan , että  päätin ottaa samaa eli  kicha fit fit-annoksen,  joka on jonkinlainen pastan vastike,  joka löytyy sekä eritrealaisesta että etiopialaisesta keittöstä. Olen muutenkin huomannut ettei noiden kahden keittiön välillä ole mitään suuria eroja. Annokseni oli herkullinen mutta niin täyttävä ja suuri, etten jaksanut syödä siitä kuin puolet, ja sanoinkin Asgolle, omistajalle, että annos on aivan liian suuri.

Nancy otti  injera-lettuleivän  naudanlihalla ja vihanneksilla. Tätäkin löytyy sekä etiopialaisesta että eritrealaisesta keittiöstä.

Juttelimme paikan omistajan , Asgon(muistaakseni nimi oli noin...)  kanssa,   joka kertoi että hän toivoo pääsevänsä Kanadaan,  lähinnä 3 lapsensa vuoksi,  jolle hän ei näe tulevaisuutta täällä. Täällähän ei ole annettu pakolaistatusta kuin pienelle määrälle eritrealaisia; sen sijaan heillä on ollut suojeltu ryhmästatus, mutta  käytännössä   elämä ilman   tarkkaa statusta  on äärettömän vaikeaa,  ja monet tänne tulleet eritrealaiset ovat saaneet  turvapaikan Kanadassa.  Toivottavasti myös Asgo perheineen pääsee sinne joku päivä , vaikka kylmä sää hieman pelottaakin häntä. Eritreaan ei voi palata niin kauan kuin siellä on totalitaarinen diktatuuri. Myös Asgo pakeni sieltä aikoinaan, ja tapasi eritrealaisen vaimonsa täällä Israelissa.

Jotta eritrealainen  pääsee lähtemään täältä Kanadaan, hän tarvitsee kanadalaisen tukijan. Kanadassa on "Sponsor a refugee-ohjelma" , jossa  yksityinen ryhmä  tai järjestö,   sponsoroi pakolaisen tarpeet yhden vuoden aikana,   Tämän ohjelman ansiosta pakolaiset eivät rasita valtion kassaa,  ja ohjelman avulla Kanadaan on vuosien aikana tullut jo muutama sata tuhatta pakolaista , eri puolilta maailmaa.

Juhannusterveiset Tel Avivista

Rusotemppelipuu  eli frangipani (Plumeria rubra) kukkii kauniisti

Hyvää tulevaa  juhannusviikonloppua teille:)  Kuvan kaunis kukkiva  rusotemppelipuu on Saronan puistoalueella,  jossa kävin aamukävelyllä eilen.  Olin niin aikaisin liikkeellä että oli lähes tyhjää siellä,

Bussini pysähtyy lähelle aukiota, joka on  Saronan puistoalueen lähellä. Tässä pyörien edessä on vihreä seinä,  mutta se oli vasta alussa,  eli seinä ei vielä ollut kuin osittain vihreä. Vihreitä seiniä oli aukiolla muutamassa kohdassa.

Aukiolla tapahtui muutoksia koronan aikana, eli monet siellä olleet ravintolat sulkeutuivat, ja yhden suosikin tilalla oli nyt ruokakauppa ja toisessa paikassa  kampaamo. Koronasta puheenollen,  10 päivää sitten  täällä peruttiin maskien käyttö sisätiloissa.  Vaikka  sai nyt olla melkein joka puolella ilman maskia ,  niin olen kuitenkin käyttänyt maskia myös tänä aikana julkisessa liikenteessä.  Muutama päivä sitten   selvisi että erään kaupungin koulussa oli tartuntarypäs,  ja toisessa pikkukaupungissa, jossa iso joukko  rokotusvastaisia,  toinen tartuntarypäs. Ja tämä sen jälkeen kun tartuntoja  oli nollasta neljään per päivä.... Syypää löytyy korkeiden tartuntalukujen maista palanneita  , jotka rikkoivat karanteenimääräyksiä,  ja tässä sitten tulos:(

Nyt tartuntoja on sitten  ollut muutaman päivän yli 100 per  päivä, mutta suurin osa  tartunnoista lapsilla ja nuorilla, jotka eivät rokotettuja,  ja niinpä täällä onkin kehoitettu 12-15 vuotiaita ottamaan rokote.   Mikä on ollut hieman huolestuttavaa on se että osa tartunnoista on sellaisilla , joilla 2 rokotusta takanaan.  Esim. Pfizerin rokote antaa 88 % suojan Delta-varianttia vastaan,  ja yksi 20 rokotetuista voi saada koronan,  mutta ei kuitenkaan  vakavasti , vaikka muutama heistä on joutunut sairaalaan.    Nyt sitten päätettiin   että maskipakko sisätiloissa tulee taas pakolliseksi.  Huh, näinkö se tulee olemaan : välillä kaikki hyvin,  ja sitten taas tartuntoja.....  Heinäkuun  ensimmäisen päivän piti myös olla sellainen jolloin turistit vihdoinkin pääsevät tänne,  mutta  nyt sitä taas siirrettiin kuukaudella.

Puistossa huomasin että banaanipuussa  oli vihreitä banaaneja.  Tosi pulleita, eli kai joku aasialainen lajike, ehkä.

Puiston sitruspuissa oli paljon raakileita.

Aamulla aikaisin oli ihanaa kävellä tuolla, ja  oli miellyttävä sää. Kahvila oli vielä kiinni, ja osa puiston ruokapaikoista sulkeutui koronarajoitusten aikana.

Kasvikatos  .Pysähdyin tuonna hetkeksi räpläämään puhelimellani, ja yhtäkkiä alkoi tuntua kunnos kosteus,  ja hiki nousi pinnalle. Vuoden pisimmän päivän jälkeen täällä  kosteusprosentit nousivat, ja se tekee kuumuudesta  epämukavan.  

Pilvenpiirtäjät  puiston yhdellä puolella. Puiston kahdella puolella  on pilvenpiirtäjiä,  ja kolmannella puolella  rakennetaan jättimäistä rakennuskompleksia, jonka jälkeen  puisto on 3 puolelta saarrettu pilvenpiirtäjillä..

Tykkään niin kävellä täällä. 

Piknik-pöydät

Kiva parveketerassi tässä talossa.

Taas näkyy pilvenpiirtäjiä.

Kun olen kävelemässä poispäin, näen eräässä pensaassa tällaisia kukkia,  joita en tunnista. Tunnistaako kukaan?

Ekologinen lammikko

Kävelen kohti  näiden pilvenpiirtäjien alla  olevaa Sarona Markettia,  jonka  oletan olevan vielä  kiinni, mutta haluan katsoa onko siellä jotain auki,

Mitään ei ollut vielä auki, paitsi Sarona Marketin   reunassa oleva kahvila ,  ja sen ulkoterassi.

Täällä ei ole juhannusta,  mutta  Tel Avivissa liehuvat sateenkaariliput  Pride-kuukauden kunniaksi.  Täällä on huomenna ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen  Pride-paraati, mutta paljon pienimuotoisempana, ja   puolet pienempänä myös sen vuoksi että ei ole turisteja,  jotka ovat aina olleet  Tel Avivin Pride-paraatin näkyvä osa. Yleensä paraati on kesäkuun alussa, mutta ensin sen ei pitänyt olla ja sitten saikin olla...

Melkein muilla mailla

Tässä voi istua liekkipuun alla

Täällä on tämän viikonlopun aikana  vuotuinen  Open House-tapahtuma, jolloin pääsee tutustumaan eri rakennuksiin,  paikkoihin , mielenkiintoisiin yksityiskoteihin ja moneen muuhun mielenkiintoiseen kohteeseen tai tapahtumaan. Viime vuonnahan tapahtumaa ei ollut koronan vuoksi ,  mutta tänä vuonna tapahtuma  palasi , ja kohteita on valtava määrä.   Ensimmäisiin kohteisiin pääsi tutustumaan jo eilen .  Iso osa mielenkiintoisimmista  kohteista on huomenna lauantaina,  jolloin  minulla ei ole julkista liikennettä,  ja kun  iso osa  kohteista vaatii myös ennakko-ilmoittautumisen,  niin  vaihtoehdoiksi jää  torstai-iltapäivä ja perjantai ennen sapattia.  Ilmoittauduin kahteen tapahtumaan,  jotka vaativat  ennakkoilmoittautumisen,  ja  vaikka  ne olivat eri päivinä, olivat ne kuitenkin samalla alueella, eli eteläisessä  Tel Avivissa.   Osa kohteista ei liity arkkitehtuuriin, vaan ovat kiinnostavia kierroksia. Ilmoittauduin kierrokselle,  jota veti  eritrealainen  turvapaikanhakija,  ja tänään perjantaina piti olla  tutustuminen muutama vuosi sitten rakennettuun kohteeseen.

Tulin hieman etuajassa ,  joten kävelin  pääbussiaseman  takana olevalla alueella, jossa matalia , aika rähjäisiä rakennuksia,  ja muutamia  korkeampia rakennuksia,  jotka kaikki ovat vuosien aikana kärsineet  bussien aiheuttamista  päästöistä ja äänistä, kotiensa yläpuolella.  Tuossa massiivisessa , sokkeloisessa bussiasemassa,  joka oli muutaman vuosikymmennen maailman suurin pääbussiasema, on 7 kerrosta, mutta 3 niistä on maan alla. Koko rakennuksen  historia on aika erikoinen , sillä sitä aloitettiin rakentamaan joskus  1960-luvulla,  ja rakennuksen piti olla 2-kerroksinen, mutta  kun bussifirmat halusivat oman kerroksen ,  kerroksia lisättiin, mutta raha loppui kesken,  ja työt pysäytettiin useaksi vuodeksi , ,kunnes  valtava rakennus oli vihdoinkin valmis vuonna 1993. Bussit ovat ylimpänä , vaikka normaalistihan bussien pitäisi olla alhaalla ja ihmisten ylhäällä.  Keväällä päätettiin että   rakennus hajoitetaan vuonna 2023,   mutta saapa nähdä  tapahtuuko se silloin, sillä noin valtavan  rakennuksen hajoittaminen vaatii hurjaa kalustoa ja paljon rahaa.

Iltapimeällä tällä alueella ei ole  miellyttävää kävellä,  sillä alueella on köyhyyttä,  narkkareita,  ym.

Olen vieläkin etuajassa, joten käyn katsomassa  mitä löytyy intialaisen kaupan hyllyiltä,  ja tämän jälkeen vielä aasialaisessa kaupassa. Koko alue on sellainen että tuntuu kuin olisi muilla mailla...

Tulenkin sitten kävelykadulle jossa  ryhmän pitää kokoontua. Katu on täynnä turvapaikkahakijoiden ja vierastyöläisten kauppoja, pikku ravintoloita ym. mutta kadulla on käynnissä gentrifikaatio-prosessi, ja muutamia  uusia taloja on jo noussut kadun varrelle.

Solomon, turvapaikanhakija Eritreasta, oli ryhmänvetäjämme.  Tämä kierros oli varattu täyteen , eli 25 henkeä, mutta meitä oli vain puolet siitä.  Solomon kertoi tarinaansa, miksi hän joutui lähtemään Eritreasta (totalitaarinen diktatuuri) ,  ja miten hän päätyi tänne  Etiopian, Sudanin, Libyan ja  Siinain niemimaan kautta,  Solomon on ollut täällä jo 11 vuotta,  ja olisi Eritreasta paetessaan halunnut päätyä  Eurooppaan, mutta se ei onnistunut, joten hän on täällä. Hän kertoi että kaikista välietapeista  täällä hänet vastaanotettiin parhaiten, hänelle annettiin  vaatteita, ruokaa,juomaa, mutta sen jälkeen asiat vaikeutuivat. Tällä hetkellä hän toivoo pääsevänsä Kandadaan,  sillä  Israel on antanut pakolais-statuksen vain pienelle ryhmälle turvapaikanhakijoita. 

Kävelimme viereiseen puistoon,  jossa Solomon jatkoi tarinaansa,  ja kertoi millaista on olla täällä eritrealainen turvapaikanhakija.

Sitten meidän joukkoomme tunkeutui kaksi ihmistä, joista toinen tässä kuvassa oleva mieheltä näyttävä nainen, jonka tunnistin heti,  (linkin takana pitkä selitys englanniksi tästä henkilöstä)  sillä  kaikissa turvapaikanhakijoiden vastaisten mielenosoitusten etujonossa on näkynyt tämä henkilö, joka tekee parhaansa  saadakseen heidät pois.  Hän väitti että oli ilmoittautunut  kierrokselle, mutta  provokaatiotarkoituksessa , tietysti. Tästä eteenpäin kierroksestamme tuli vähemmän miellyttävä.

Kävelimme eteenpäin, ja saavuimme ränsistyneeseen rakennukseen,  jossa sijaitsee sudanilaisten keskus. Keskus on pääasiassa Darfurista paenneiden keskus, jossa oli myös suuri kuivaruokavarasto, sillä monet sudanilaisista ovat yksinhuoltajia ja  erittäin köyhiä. Kuvassa oleva  Ali on keskuksen johtaja , ja kertoi meille keskuksesta ja  miten hänen kaltaisensa turvapaikanhakijat ovat limbossa täällä.   Sudanilaisia  ja eritrealaisia ei voi palauttaa kotimaihinsa, niissä vallitsevan tilanteen vuoksi, mutta jostain syystä  heidän on vaikeaa päästä kolmansiin maihin, joissa heillä olisi enemmän oikeuksia.  Heillä ei kuitenkaan ole täkäläistä sosiaalitunnusta, mikä tekee elämän vaikeaksi.  Ali on saanut stipendin ja opiskelee täällä yliopistossa.  Meidän olisi pitänyt mennä vielä jonnekin, mutta ylemmän provokatiivisen henkilön vuoksi sitä ei sitten tapahtunut.

Tänään piti olla sitten se toinen vierailukohde. Tulin alueelle taas aivan liian aikaisin, mutta tarkoituksella, sillä halusin mennä  filippiiniläiseen ruokakauppaan,  joka sijaitsee pääbussiaseman 4. kerroksessa, joka on katutasossa sijaitseva kerros. 3 alempaa kerrosta eivät ole vuosiin olleet käytössä.  Kerroksen keskiaukiolla on pöytiä, joissa  kaikenlaista halpaa kamaa:  vaatteita, alusvaatteita, kenkiä,  lakanasettejä, pyyheliinoja ja vaikka mitä. Ihmisiä oli myös runsaasti liikkeellä ennen viikonlopun alkua.

Tein muutaman pienen ostoksen filippiiniläisessä ruokakaupassa, ja huomasin että kauppa oli laajentunut sitten viime vierailun.

Lähellä on muitakin filippiiniläisiä ruokakauppoja, mutta Makati Cabalen on  niistä paras, ja siellä käyn joskus ostoksilla.

Viikonloppuisin tuolla on filippiiniläinen ruokatori, ja  joka kerta tunnen olevani ....Filippiineillä, tai melkein...

Tästä sai ostaa filippiiniläisiä jälkiruokia ja kakkuja.  Kuvassa näkyvä biko-jälkiruoka on valmistettu tahmeasta riisistä, kookosmaidosta,  tummasta sokerista ja vedestä.  Takana näkyvät keltaiset, höyrytetyt pichi-kakkuset on valmistettu raastetusta maniokista.  Jänniä jälkiruokia!

Sitten tulin paikalle mihin piti tutustua, eli tähän  päiväkotikeskukseen,  jossa monta eri ryhmää,  jotka pääasiassa koostuvat alueella asuvien vierastyöläisten ja turvapaikanhakijoiden lapsista.  Olen jo pitkään halunnut nähdä miltä näyttää sisältä, Seison tuolla ja odottelen  mutta ketään ei näy, ja kun on jo aika alkaa kierros rakennuksessa,  otan puhelimen esille ja avaan sähköpostini. Kierros on peruttu!  Sähköposti siitä oli tullut jo aikaisin aamulla  , mutta en ollut huomannut sitä. Voihan harmi.

Pettyneenä kävelen bussipysäkilleni,  ja ohitan rakennuksen jossa monta kiinnostavaa etnistä kauppaa, kuten tämä intialainen vaate&korukauppa. 

Astun sisälle , ja tiedustelen noista kauniista rannerenkaista. Selviää että pitäisi ostaa koko setti, jossa 3 kpl, pelkästään yhtä ei myydä. Olen myös suuriluinen ,  joten valikoima minulle sopivista  rannerenkaista on paljon pienempi.  Ehkä joskus toiste sitten...

Ohitan myös  etiopialaisen vaatekaupan,  ja nuo etiopialaiset juhlavaatteet ovat niin kauniita.

Tosi kauniita.