Näytetään tekstit, joissa on tunniste torilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste torilla. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2019

Kesästä talveen

Eikös tästä tulekin mieleen mustikka....Mutta on myrkyllinen.
Hei taas, toivottavasti joulun  viettonne sujui oikein mukavasti.  Täällähän  joulu ei ole virallinen  juhla,  ja joulupäivät olivat tavallisia arkipäiviä; tosin  Hanukka-juhlan vuoksi koululaisilla on lomaa, ja  näköjään myös osalla vanhemmista,  sillä katukuvassa on näkynyt normaalia enemmän ihmisiä.
Maanantaina  oli kulunut tasan viikko siitä kun sairastuin aika pahaan influenssaan,  mutta tunsin oloni paremmaksi ja lähdin kaupungille. Olin sopinut tapaamisesta  täällä  nyt vierailevan  Suomen  suosituimman  vegaaniblogin,  Chocochilin , kirjoittajan Elinan kanssa.  Sovimme treffit  torikadun ja viereisen kävelykadun edessä olevalle aukiolle,  ja kun tulin sinne,  huomasin tämän jättimäisen, ainakin 2 metrin korkuisen jääkarhun.    Tuo maanantai ja sitä edeltävät ja pari sen jälkeistä päivää  olivat todella lämpimiä ja aurinkoisia,  ja jääkarhu näytti tuolla hieman hassulta.
Monet halusivat tietenkin kuvauttaa itsensä jääkarhun kanssa.  Mietin että tuon jääkarhupuvun sisällä oli varmaan tukalan kuumaa,,,,,,...
Kävelimme Elinan ja hänen ystävänsä kanssa kohti  Levinsky-toria,  joka viikkoa aikaisemmin oli muuttunut kävelykaduksi.  Tämä oli kyllä tosi hyvä muutos,   ja kadulla  on nyt  värikkäitä tuoleja ja pikku pöytiä  autojen sijaan. Kaupatkin näkyvät nyt paremmin.  Tämä tori on hieman erilainen, eli torin pääkadulla ja sivukaduilla on kauppoja,   jotka avautuvat kadulle päin,   kuten näkyy oikealla puolella. Elinan ja hänen ystävänsä kanssa tuli käveltyä paljon,  ja ehkä liiankin paljon,  sillä illalla  en voinutkaan enään niin hyvin. Seuraavat päivät  yritin olla varovainen ,    mutta nyt perjantaina olo ei vieläkään ole täysin  hyvä,   sillä yskä ärsyttää etenkin öisin, yskänlääkkeestä huolimatta.  Yritän olla varovainen etten rasita itseäni liikaa niin kauan kuin olo on tällainen.  Otin rokotteen marraskuussa, mutta  sehän ei kata kaikkia viiruksia,  ja   kuulemma tämän talven viirukset ovat aika agressiivisia: täällä on kuollut jo 10 ihmistä,  ja  lähes kaikki heistä nuoria,  ei rokotettuja ja terveitä.
Eilen , Tapaninpäivän illalla,  Anneli oli kutsunut muutamia meistä suomalaisista täällä joulupuurolle.  Kaikenlaisia muitakin herkkuja oli siellä, kuten kuvasta näkyy:)  Ja sää muuttui torstaina   kesäisestä talviseksi,   ja kun olimme Annelin luona,  ulkona oli rankkasateita,  ukkosta ja  salamointia, ja nyt on kylmempääkin (mitä olin toivonut).  Tänäänkin aamulla oli kovin sateista, mutta  huomenna  sunnuntaina pitäisi auringonkin taas paistaa,  Hyvä että vihdoinkin tuli kunnolla sadetta, vaikka se aiheutti monille  ongelmiä: yhdelle tutulleni tuli vettä makuuhuoneeseen, kurja juttu.  Mutta  näiden sateiden ansiosta luonto pian kukoistaa kunnolla:) Hyvää loppuvuotta kaikille:)

tiistai 19. helmikuuta 2019

Värikkäitä markkinoita

Tapasimme eksän kanssa tänään torin lähellä,  ja päätimme mennä katsomaan hieman viereisen kadun käsityöläismarkkinoita. Nämä käsityöläismarkkinat ovat aina  tiistaisin ja perjantaisin ,  ja käsityöläistori on todella suosittu tapahtuma, vuodesta toiseen.
Täällä saa myydä vain omia, itse tehtyjä tuotteita.   Valikoima on laaja ,  ja ihmiset jotka tuolla myyvät tuotteitaan niin lahjakkaita.
Minulla oli muuten muutaman viikon ajan sellainen ongelma täällä bloggerissa etten päässyt oikein kommentoimaan minnekkään, vaan piti tehdä kommentoinnit puhelimen avulla. En myöskään saanut kunnolla siirrettyä kuvia blogiin, vaan piti yrittää monta kertaa ennenkuin onnisti. Mutta yhtäkkiä ongelma hävisi, onneksi.
Täällä on muuten ollut ihana (minulle!) sää lauantaista lähtien:  viileää, viikon alussa satoi  ja pilvistä  enemmän kuin aurinkoa.  Ja sääaplikaation  mukaan  jatkuukin vielä hieman  "talvisena" tämä sää.  Tämä on monen kuivan  ja liian lämpimän talven jälkeen ollut paras talvi vuosiin!  Toivottavasti  ensi talvenakin tällaista.
Paljon ihmisiä aina torialueella.
Vaatteistakin huomaa että on vielä hieman viileää:)
Aiemmin täällä oli myös suomalainen Marjaana myymässä keramiikkaesineitään, mutta ei enään.
Tämä huilua soittava nainen värikkäässä nurkassaan oli torin toisen  sisäänkäynnin kohdalla, enkä huomannut katsoa tarkemmin, mutta hän oli kiinnittänyt kaikenlaisia julisteita tuonne jossa näkyi olevan hän itse. 
Vanha lasinpuhaltaja on tehnyt miniatyyriesineitä jo vuosien ajan.
Tästä mennään kävelykadulta torille päin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Torikissa Rambo ja messulippuarvonta

Tässä on Rambo, yksi Tel Avivin Carmel-torin kissoista.   Torilla on monta kissaa,  mutta Rambo on tullut tutummaksi kuin muut kissat.  Torin kissoilla on  kissanpäivät,  sillä monet torimyyjät ovat "adoptoineet  " kissoja,  ja myös syöttävät niitä.
Rambo on tullut tutuksi sillä se viettää joka aamu muutamia tunteja  torin kahvikauppa&kahvilassa.  Ehkä koska Rambo on tottunut saamaan siellä maitoannoksen..
Rambo on todella ystävällinen kissa, ja pitää rapsutuksista. Oikeastaan Rambolla ei ole lupa maata jakkaralla, mutta kun siinä oli helpompi kuvata kisua.  Rambo olisi mielellään jäänyt tuohon makaamaan pidemmäksi aikaa.
Täällä on viime päivinä ollut hieman pilvistä säätä,  ja sadettakin on luvattu, mutta yhtäkään tippaa en ole vielä nähnyt.  Mutta tänään tuntui ensimmäistä kertaa hieman syksyiseltä.

Asiasta toiseen,  minulla on 2 lippua  arvottavana lokakuun viimeisen viikonlopun    Viini ja Ruoka-messuille. Messulipulla pääsee myös kirjamessuille.    Liput ovat sähköisessä muodossa, joten laittakaa   sähköpostinne kommenttiin ,  jos haluatte olla mukana arvonnassa.  Arvon liput ensi viikon alussa.