sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Talvi ei taida tulla tänne ollenkaan...

Viikonlopun vietin ystävän luona Tel Avivissa ja eilen poikkesimme satamassa,jossa oli hurjasti ihmisiä liikkeellä,eikä mikään ihmekään,sillä kesä täällä vaan jatkuu ja kuten kuvastakin näkyy,ihmiset kesävaatteissa.(lisääkin kuvia oli,mutta vahingossa deleettasin ne..) En kyllä tällaista muista;yleensä marraskuussa on jo viileää ja talvivaatteet esillä,mutta ei tänä vuonna. Alkaa hieman jo kyllästyttää tämä loputon "kesä".
Pari päivää sitten tuli kuluneeksi 2 vuotta siitä,kun ihana Bambi-koirani ilmestyi elämääni. Paljon iloa on tästä hauvelista ollut ja toivottavasti jatkossakin.

Mukavaa sunnuntaita!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Clinton kehoittaa muistamaan mihin Rabin pyrki

Eilen,marraskuun 4 päivänä,oli kulunut tasan 15 vuotta Itzhak Rabinin murhasta.


The New York Times sivuilla Yhdysvaltojen entinen presidentti ,Bill Clinton,kirjoitti näin: 


Finish Rabin’s Work


TODAY marks 15 years since an assassin’s bullet killed my friend, Yitzhak Rabin, the Israeli prime minister. Since his death, not a week has gone by that I have not missed him. I loved him and his wife, Leah, very much. On the occasion of the anniversary of his death, his yahrzeit, the world would do well to remember the lessons of his life: his vision for freedom, tolerance, cooperation, security and peace is as vital now as it was 15 years ago, when he happily spoke and sang for peace at a huge rally in Tel Aviv just before he was killed.
Andrea Ventura
Rabin was utterly without pretense. When David Ben-Gurion sent him as a young man to represent Israel during armistice talks in 1949, he had never before worn a neck tie, so a friend tied it, and showed him how to loosen it so he could preserve the knot for future use. True to form, two weeks before his assassination, he arrived in Washington at a black-tie event without the black tie. We borrowed one for him, and I still smile whenever I think about straightening it for him, just as Hillary does when she remembers how he complained when she made him go out on the Truman Balcony to smoke.
The story of Yitzhak Rabin and the story of Israel are intertwined. He took up arms to defend Israel’s freedom, and laid down his life to secure Israel’s future. When he came to the White House in 1993 to sign the Declaration of Principles with the Palestinians, he was a military hero, uniquely prepared to lead his people into a new era. Before shaking the hand of Yasir Arafat, a man he had long considered his mortal foe, he spoke directly to the Palestinian people:
“Enough of blood and tears. Enough. We have no desire for revenge. We harbor no hatred toward you. We, like you, are people — people who want to build a home, to plant a tree, to love, to live side by side with you in dignity, in empathy, as human beings, as free men. We are today giving peace a chance, and saying again to you, enough. Let us pray that a day will come when we all will say, ‘Farewell to the arms.’”
A decade and a half since his death, I continue to believe that, had he lived, within three years we would have had a comprehensive agreement between the Israelis and Palestinians. To be sure, the enemies of peace would have tried to undermine it, but with Rabin’s leadership, I am confident a new era of enduring partnership and economic prosperity would have emerged.
In many ways Rabin was ahead of his time. The end of his life overlapped with the emergence of the most interdependent age in human history, the explosion of the Internet and the era of globalization. The ties that bind the Israelis and the Palestinians — in his words, two peoples “destined to live together on the same soil” — are a powerful example of the connections that tie us all together across the globe. We are linked in so many ways that we cannot get away from each other.
Therefore, each in our own way, we must all take up the cause for which Yitzhak Rabin gave his life: building a shared future in which our common humanity is more important than our interesting differences. We can all do something, in our communities or around the world, to build the positive and reduce the negative forces of interdependence.
Rabin was a hard-headed idealist. His great gift was to keep the public’s trust while taking measured risks for peace. This approach was best reflected in his own guiding principle: he would work for peace as if there were no terrorism, and fight terrorism as if there were no peace process.
If he could speak to us today, he would ask us to remember him not by mourning what might have been, but by looking clearly at the opportunities and obstacles to peace and getting on with the work at hand.
There is a real chance to finish the work he started. The parties are talking. Prime Minister Benjamin Netanyahu has the necessary support from his people to reach an agreement. Many Israelis say they trust him to make a peace that will protect and enhance their security. Because of the terms accepted in late 2000 by Prime Minister Ehud Barak, supported in greater detail by Prime Minister Ehud Olmert, and approved by President Mahmoud Abbas and other Palestinians, everyone knows what a final agreement would look like.
The remaining issues can be resolved, and the incentives to do so are there. Israel has its best partner ever in the Palestinian government on the West Bank led by President Abbas and Prime Minister Salam Fayyad, with its proven ability to provide security and economic development. The peace alliance put together by King Abdullah of Saudi Arabia offers Israel full political recognition and the prospect of security and economic cooperation with a host of Arab and other Muslim nations in exchange for an agreement. And many Arab states are engaged in their own economic and social modernization efforts, which prove they are ready to let go of past differences and eager to reap the possibilities of cooperation with Israel.
Meanwhile, the United States government remains committed to maximizing the benefits and minimizing the risks of peace, a conviction shared and manifested by President Obama; Secretary of State Clinton; George Mitchell, the administration’s special envoy; and their colleagues.
On that shining, hopeful day in 1993, Yitzhak Rabin stood on the White House lawn and spoke like a prophet of old when he said, “We are today giving peace a chance, and saying again to you, enough.”
Let us pray on this anniversary that his service and sacrifice will be redeemed in the Holy Land and that all of us, wherever we live, whatever our capacity, will do our part to build a world where cooperation triumphs over conflict. Rabin’s spirit continues to light the path, but we must all decide to take it.
En ehdi tätä kääntämään suomeksi,sillä olen menossa pois viikonlopuksi. Clinton kehoittaa muistamaan sitä,mihin Rabin pyrki . Näin vuosipäivän aikoihin minäkin usein mietin, mitä jos......

torstai 4. marraskuuta 2010

Kävelykierroksella Tel Avivissa ja Jaffassa

Ovatpa bougainvilleat vallanneet tämän parvekkeen..
Tänään on taas ollut kuumaa(aavikolta tulleet tuulet) mutta ihan siedettävää,sillä kosteus on ollut kovin alhaista. Mikä vaikutus kosteudella onkaan:kun on yli 30 astetta ja kosteaa olo on kamala,mutta kun on sama lämpötila mutta kuivaa,ei se niin kauheasti häiritse. Yöt ovat täällä jo alkaneet kivasti viilentyä,ja peittoakin voi taas pitää. Muutama päivä sitten tapasin taas suomalaisen ystäväni E:n ja teimme aika pitkän kävelykierroksen Tel Avivista melkein Bat-Yamin kaupungin rajalle saakka. Ilma oli silloin ihan mukavissa lukemissa,ainakin jos oli varjoisella puolella. En sitten koskaan kyllästy kävelemään Tel Avivissa:aina sieltä löytää jotain uutta! Viime viikolla muuten Lonely Planet julkaisi ensi vuoden listansa maailman huippukaupungeista:Tel Aviv oli sijalla 3!
Ennen kuin tapasin E:n torin laidalla,kuljin käsityöläistorin ohitse. Siellä olisi saanut edullisesti aasialaista jalkahierontaa;näytti tehokkaalta!
Ohitimme Eden-elokuvateatterin.Eden oli Tel Avivin ensimmäinen elokuvateatteri,ja se avattiin vuonna 1914.Teatteri sulkeutui lopullisesti vuonna 1974 ja on nyt aika surullisen näköinen.Mutta ehkä sekin joku päivä kunnostetaan.
Appelsiinit alkavat olla kypsiä...
Olen monta kertaa ihaillut tätä  siltaa bussin ikkunasta. Nyt menimme katsomaan siltaa paikan päälle. Sillan toiselta puolelta näkyy meri.
Meri,mitä muuta tähän voi lisätä....

File:Peres Center for Peace115.jpg
 Mereltä käännyimme vasemmalle,kohti Peres Peace Centeriä (rakennuksen kuva netistä) Luulimme rakennusta ensin parkkihalliksi,,mutta erehdyksemme ehkä johtui siitä ,että näimme rakennuksen ensin tuolta takaa....;D Vajaa vuosi sitten valmistuneen rakennuksen on suunnitellut tunnettu italialainen arkkitehti,Massimiliano Fuksas, ja se on kokonaan rakennettu betonista ja lasista(puuelementtejä löytyy tuolta ulkopuolelta)
Rakennus on mielenkiintoinen:betonikerrokset ja niiden välissä lasia,ja sisällä tuntui siltä ,kuin kerrosten välissä olisi ollut ilmaa,vaikka ne olivatkin lasia.Talo on ainutlaatuinen:tällaista ei ole rakennettu missään muualla.Ulko-ovelta  avautuu suora näkymä Välimerelle.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ystävyysviesti,katsaus menneeseen

Sirokolta sain haasteen kuljettaa ystävyyskapulaa,le relais de l’amitié. Haasteessa muistellaan menneitä vastaamalla alla oleviin kysymyksiin.


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen «  Mikä sinusta tulee isona? 
En kyllä muista mitä vastasin kysyttäessä,mutta ajattelin silloin että olisi kiva olla eläinlääkäri.Pidin eläimistä ja äidin tädin mies oli eläinlääkäri,joten ajattelin että siinäpä kiva ammatti kun saa olla eläinten kanssa.Mutta eihän siitä mitään tullut...

2. Mitkä olivat  sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Meille tuli Aku Ankka ja siitä riideltiin aina pikkuveljen kanssa.Teräsmies oli sellainen,joka kolahti hieman myöhemmin. 


3. Lempileikkejäsi?
Muistan että leikittiin paljon rosvoja ja poliisia.Ja piilosta. Meidän ja 2 muun talon pihat olivat yhteen kasvaneita ja siellä riitti tilaa leikkiä vaikka suurin osa olikin asfalttia.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Koulussa en mitenkään erikoisesti tykännyt liikuntatunneista,mutta pidin paljon luistelemisesta(edelleenkin mutta vähän hankalaa täällä...)

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ? 
En mitenkään muista sellaista. Isä kuunteli paljon klassista musiikkia,ja minäkin opin siitä pitämään.


4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Lapsuudesta ei muistu mieleen mikään tietty synttärijuhla,vaikka niitä pidettiinkin ja kivoja olivat.Sen sijaan muistuu mieleen lähimenneisyydessä synttärit eksän kanssa Venezuelan Margarita-saarella,joka on kaunis trooppinen saari. Meillä oli eksän kanssa vain  2 päivän ero synttäreissä,ja vietettiin niitä yhdessä,ja tuo Margaritalla vietetty kuuluu ikimuistoisiin sellaisiin.
7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Emme varsinaisesti viettäneet joulua,mutta mieleeni on jäänyt eräs ihanassa paikassa Porvoon lähellä vietetty joulu kun olin varhaisteini.Se kokemus oli kuin lahja.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt? 
Matkustaa paikoissa,joissa en ole käynyt.Aasiassa olen aina halunnut käydä..


Haaste on jo mennyt monelle blogille;minä haastan Anun,Tuulan,Arleenan,Sadun ja Johannan

tiistai 2. marraskuuta 2010

Suomalaisia kirjoja Tel Avivissa

Eilen oli taas kuukauden ensimmäinen maanantai eli suomalaisen kirjaston;Kirjakaktuksen,vuoro pitää oviaan auki.Kirjakaktus perustettiin vuonna 1982 ja kovasti on kirjojen määrä siitä kasvanut.Ei ihan tarkalleen osattu sanoa montako niitä siellä on,mutta paljon niitä on! Kirjasto toimii suomalais-israelilaisen perheen talon alimmassa kerroksessa,ja kirjat ovat sisällä,mutta kaikki istuvat ulkona mukavalla pihalla.Tuossa linkin takaa on lisää tietoa kirjastosta,ja viime vuonna Jaakko Selin mainitsi tästä ulkosuomalaisista kertovassa TV-ohjelmassaan. Tänne on aina kiva tulla ja tavata muita suomalaisia ,ja tällä kertaa oli myös makeita tuliaisia tarjolla (salmiakit!).
Matkalla kotiin tutun autokyydissä otin kuvan näistä torneista,joita on 3 mutta kuvaan sain vain 2.Yhdessä tornissa on kauppakeskus ja tietenkin myös H&M

maanantai 1. marraskuuta 2010

Vähän kissoista taas

Eikös tällä kissalla ole uskomattoman kauniit vihreät silmät? Tähän kissaneitiin törmään melkein aina bussipysäkin vieressä.

Ulos mennessä en voi olla törmäämättä kissoihin ja entisenä kissanomistajana olen edelleenkin lumoutunut niiden liikkeistä. Tämä vasemmalla oleva nuori kissa samoinkuin eräs nuori kissaneiti seuraavat minua lähes aina kun ulkoilutan Bambia.Ne juoksevat perässämme ja vaativat rapsutuksia,enkä edes ole niitä syöttänyt. Jos katsoo tarkkaan,niin tuon pikkukisun oikea korva on pyöreämpi kuin vasen,mikä kertoo sen,että se on sterilisoitu. Kaupunki päätti juuri tämän vuoden sterilisoimisoperaation,jonka aikana sterilisoitiin kaupungissa lähes 1000 kissaa.Ne kerätään kaduilta,sterilisoidaan;niiden annetaan toipua ja jos ne tarvitsevat muuta hoitoa,saavat ne sen myös.Kun ne ovat toipuneet,palautetaan ne samoille aluille mistä ne myös otettiin.Näin varmistetaan,ettei kissakanta pääse kasvamaan liian suureksi,sillä kissat lisääntyvät ahkerasti.Nyt kun ajattelen,näen asuintaloni ympärillä vakiokissat,samoin puistossa,mutten ole yli vuoteen nähnyt pentuja,mikä kai tarkoittaa sitä ,että kaikki on sterilisoitu.
Torin lähellä olevat kissat ovat hyvin syöneen näköisiä...
Yksi talon vakiokissoista

Ja tässä pieni näyte koirahotellista nimeltä Sniff
Rakkaalle koiralleen voi valita joko standardisviitin,juniorisviitin,deluxe-sviitin tai kattohuoneisto-sviitin.Hinnat alkaen 37$ per yö....

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Puistossa

Eilen herätessäni koitti vihdoinkin pilvinen päivä (no osittain) ja yöllä oli satanutkin.Päätin tehdä Bambin kanssa vähän pidemmän lenkin,ja lähdimme kohti kaupungin pääpuistoa,joka on noin 15 minuutin kävelymatkan päässä.Pettymyksekseni ilma oli kuitenkin aika lämmin,mutta miellyttävällä tavalla,joten käveleminen ei tuntunut raskaalta.Vaikka tämä puisto ei kauhean kaukana olekaan,niin en kuumana kautena sinne mene,ja viikonloput ovat muutenkin täynnä piknikillä olevia perheitä,ja grillatun lihan käry tuntuu ilmassa.  Puisto ei ole kauhean suuri,mutta kuitenkin paljon suurempi kuin tässä heti asuintaloni takana  oleva puisto.Siellä on urheilukenttiä,paljon telineitä lapsille ja vesikanava. Puistossa on myös lasten museo,joka näkyy tuossa oikeassa alakulmassa.Lasten museossa on kaikenlaisia interaktiivisia kokemuksia lapsia varten,mutta siellä on myös alue,jossa voi vaihtaa osaa näkövammaisen kanssa ja kokea heidän maailmaansa,näkövammaisen oppaan johdolla.Samoin  siellä on alue,jossa koetaan hiljainen maailma,kuulovammaisen oppaan johdolla.Nämä ovat myös aikuisille tarkoitetut,ja en ole vieläkään sinne mennyt,vaikka monet ovat kertoneet kokemuksen olleen erittäin vahvan.
Puistossa näin monta oliivipuuta,mutta kurkistin enkä nähnyt yhtäkään oliivia.Sen sijaan puun juurella oli sinne pudonneita,tummuneita oliiveja.Nyt onkin vuosittaisen oliivinkeruun aika,ja pohjoisessa Israelissa on tällä viikolla monta siihen liittyvää tapahtumaa.
Ja mikä vetää minua eniten puistoon....Nämä tutut kaverit tietenkin,en ole näitä muualla nähnyt kuin täällä puistossa.Eilen unohdin tuoda näille tutuille tuliaisia.....
Puiston kanaalissa on myös polkuveneitä,joita voi vuokrata.Eilen oli kovin hiljaista,mikä teki kävelyreitin erittäin miellyttäväksi. Iltapäivällä satoi taas jonkun verran,mutta sademäärät jäivät koko maassa paljon odotettua pienemmiksi. Tämä päättyvä kuukausi on,kuten olivat myös elokuu ja syyskuu,lämpimin lokakuu miesmuistiin,ja näin näkyy alkavan marraskuukin,sillä ensi viikon loppupuolelle on taas luvattu  hellesäitä. Illat ovat kuitenkin nyt miellyttävät,vaikka voisivatkin olla viileämmät.
Puolissa välissä,puiston ja kodin välillä,oli tällaisia jokamiehen kuntovälineitä.