sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lenkillä lähiseudulla

Vielä en ole lenkkikunnossa sillä flunssaisena on  vähän hutera olo,mutta eräänä sateisena lauantaina tein päivälenkin Bambin kanssa. 
Kävelin Holonin suurimpaan puistoon,joka on noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kodistani.En ollut siellä käynyt aikoihin ja halusin nähdä miltä näyttää,etenkin kun siellä on suuri rakennusprojekti.
Bambikin löysi siellä mielenkiintoisia hajuterveisiä
Urheilukentän takana näkyy jäähalli,jossa en vieläkään ole käynyt luistelemassa...
Viimeksi kävinkin puistossa joulukuussa 2012 (onpa siitä jo pitkä aika vaikka puisto on ihan lähellä!) ja silloin kerroin mitä tuonne rakennetaan.Kanava,joka oli mielestäni vähän kolkon näköinen oli silloin vielä paikallaan,mutta nyt oli koko kanava tyhjä eikä vesilintuja tietenkään näkynyt.Rakennettavassa projektissakin(urheilu-ja kulttuurikeskus) on vielä paljon työtä jäljellä ennenkuin se on valmis.Uudistuneesta kanavasta sen sijaan oli kuva ja kuvan perusteella uudistunutta kanavaa kannattaakin odotella!
Puiston kissat ovat erittäin hyvin syötetyn näköisiä....
Takaisin kävellessä ohitin uuden business-keskuksen Vieläkään ei ole kahviloita tuolla rakennettu niin valmiiksi että pääsisin kahville tuonne....
Mutta uusi supermarketti oli avattu,ja sellainen ,mikä on auki 7 päivää viikossa,mikä täälläpäin ei ole itsestäänselvyys....Sapattina kun useimmat kaupat ovat kiiinni.

torstai 16. tammikuuta 2014

Flunssa yllätti mutta onneksi ehdimme leipoa pikkuleivät ennen sitä...

Flunssa pahus yllätti viime yönä ja herätti kamalalla kurkkukivulla.Tosin jonkinlaisia merkkejä lähestyvästä flunssasta oli jo eilen....Onneksi oli jotain särkylääkettä ja tänään kävin apteekissa hakemassa flunssalääkkeet,joten nyt sitten levätään ja juodaan paljon kuumaa viikonlopun aikana.Tähän aikaan vuodesta tuntuu että joka toinen ihminen on sairastunut flunssaan...
Viime viikolla ohjattavani E. toisesta vapaaehtoispakastani kysyi voisimmeko tällä viikolla tehdä yhdessä pikkuleipiä.Kun vielä iltapäiväkerhon silmänruokaa tarjoava komistus-johtaja sanoi sen käyvän hyvin,kysyin E.:ltä millaisia pikkuleipiä hän haluaa.Myslipikkuleivät ovat hänen herkkuaan joten päätimme tehdä sellaiset. Kotona valmistin myslin etukäteen ja eilen otin varmuuden vuoksi mukaani vielä voita ja leivinpaperia;muiden ainesten piti olla talon puolesta.E sai valita 2 kaveria leivontahommiin ja niinpä ryhdyimme hommiin. Myslipikkuleivät ovat onneksi siitä helpoimmasta päästä ja aina niin herkulliset! Tässä odotettelemme pikkuleipien uuniin menoa. Pieneksi ongelmaksi muodostuivat rusinat,sillä kukaan kolmesta ei niistä oikein välitä ja niinpä jouduin poimimaan myslistäni suurimman osan rusinoista pois....
Ja tässä valmiit pikkuleivät ja tyytyväiset leipojat.Arvatkaa  tulivatko melkein kaikki muut lapset heti tämän jälkeen anomaan makupalaa...no onneksi melkein kaikille riitti pieni maistiainen:)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Puiden uusivuosi

Tänään iltana täällä alkaa taas puiden uusivuosi eli Tu Bishvat,jolloin istutetaan uusia puita ja kasveja ja syödään paljon kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitäkin.Tämä on kuitenkin sellainen pikkupyhä,joka ei paljon tunnu katukuvassa,mutta esim. koululaiset ja tarhalaiset viettävät tätä erilaisin tapahtumin.
Kaupungintalon edessä olevalle Rabin-aukiolle oli tuotu kymmeniä nuoria sitruuna-ja kumkvattipuita,jotka ovat tuolla huomiseen iltaan saakka.
Sitruunoita
Ja monta pientä kumkvattipuuta. Pidän tosi paljon kumkvateista ja poimin ilman lupaa yhden yhdestä puusta,ettehän kerro kenellekään;D
Tuolla aukiolla aina tapahtuu.Nyt sitruspuita,mutta puolitoista viikkoa sitten siellä oli pakolaisten järjestämä iso mielenosoitus.johon osallistui myös kuvassa näkyvä Salomon,joka on töissä kokkina kantakahvilassani Sugarissa.Salomon,herttainen 20-vuotias nuori eritrealainen pakeni isoveljensä kanssa Eritreasta ollessaan 17-vuotias. Syy miksi veljekset pakenivat on se,että nuoret miehet joutuvat armeijaan melkein loppuiäkseen Eritreassa. 
Aikiota vastapäätä on kukkakauppa,jonka ikkunaa olen tähän blogiin usein kuvannut.Nyt näytti tältä.
Kukkakaupan ulkopuolella olevassa pienessä korissa,tyynyn  päällä oli tämä kissakaunotar.
Kukkakaupan ihmiset olivat löytäneet kissaneidin ja etsivät sille nyt kotia. Näin nätti kissa ja kuitenkin vaikeaa löytää sille koti. Kissalla on upea pitkäkarvainen turkki.


Ja viime kuussa laiton tänne videon jossa lauloi Israelin X-Factorissa kilpailijana oleva filippiiniläinen vierastyöläinen Rose Fostanes.Viime yönä Rose voitti koko kisan! Koskaan ei  ole liian myöhäistä,sillä 46-vuotiaan Rosen vastakilpailijat olivat kaikki  nuoria.Hyvä Rose!Australian Sydney Morning Herald kysyy onko Rose seuraava Susan Boyle...

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vihainen kissa?

Kissa erään kaupan ikkunassa Tel Avivin keskustassa....
Mutta mitäs lukeekaan ikkunan toisella puolella......;D

perjantai 10. tammikuuta 2014

Viikonloppua

Kultainen kissa näkyi tänään kaupan edessä kun kävelin ystävän kanssa kohti vanhan juna-aseman maatilatoria. (minulla on muuten tuon linkin takana myös blogi......)
Vanhan juna-aseman alueelle on tuotu tällaiset istumaryhmät ja olen miettinyt että olisko nämä ehdä olleet ennen junien ravintolavaunuissa. Komeita ovat.
Juna-aseman erään kaupan edessä olevat eläimet näyttivät kaukaa katsottuna eläviltä.....
Kukkia juna-aseman kukkakojussa.Tulppaanit myytiin sipuleineen....
Ja tämä ystävän keraamikkoystävän tekemä juomapikari oli aika hieno.

Hyvää viikonloppua!

P.S.Meillä alkoi nyt illalla satamaan,pitkän tauon jälkeen,joten ehkä ne villikasvit viimeinkin lähtevät kasvamaan.....

torstai 9. tammikuuta 2014

Narsisseja ja muutakin

Kantakahvilani Sugarin viereisen kukkakaupan omistaja Billie sylissään ruskeaan paperiin käärityt narsissikimput.Nämä ovat ihan samoja villejä narsisseja,joita Anu kävi juuri kuvaamassa erämaassa,mutta jotkut kasvattavatkin näitä./(siis nuo Billien sylissä ovat niitä kasvatettuja...)
Ohjattavani E. eilen.Opetin häntä kutomaan viime vuoden loppupuolella ja nyt tyttö kutoo jo minua paremmin!
Eilen kävin täällä vierailevan veljeni kanssa lounaalla torin lähellä ja sen jälkeen hieman kävelimme viereisessä jemeniläisessä korttelissa. Vastaan tuli tällainen koristeltu talo.
Tässä näkee vähän paremmin miten laajalti tuota samaa koristelua on laitettu
Ja tällaista näkee usein Tel Avivissa;uusia tornitaloja ja niiden vieressä kaunis ,uusittu vanha rakennus

tiistai 7. tammikuuta 2014

Tiiistai-iltapäivä

Kävin nyt iltapäivällä ammattilaisten viinimessuilla,johon sain kutsun.Sieltä pois tullessa kuvasin vähän aluetta.Kuvassa näkyy osa Tel Avivin Habima-teatteria.
Messut olivat tuolla matalemmassa rakennuksessa.
Viinimessuilla on mielenkiintoista katsella myös ihmisiä
En tiedä miksi kuvasin tämän ryhmän,Ehkä noiden sukkahousujen ja kenkien vuoksi....
Katse alas
Viininmaistelija

maanantai 6. tammikuuta 2014

Koirapesula

Tel Avivin keskustaan ,koirapuistoa vastapäätä,ilmestyi muutama kuukausi sitten automaattikoirapesula.
Tällaiset automaattipesulat ovat kuulemma lähtöisin Australiasta,jossa niitä on paljon? Paikka on täysin automaattinen ,kuten tavallinen automaattipesula:kolikot laitetaan koneeseen,painetaan sopivaa nappia ja hauveli laitetaan ammeeseen.Siitä voi sitten valita pesun shampoolla,shampoolla ja hoitaaineella,vesipesun ym.ym. Ja kuivaus lopuksi tai vaikka föönaus,tietysti! Ja kylvyn jälkeen maistuu raikas vesi....

Koirapesu ei ole edes kallista (hieman yli 4 euroa) se kestää 8 minuuttia ja kaikki shampoot ja muut aineet luonnollisista aineksista tehtyjä:)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vapaus-freedom

Olen aikaisemmin kertonut täällä jotain tänne tulleista afrikkalaisista,jotka ovat pääasiassa  Eritreasta ja Sudanista( pohjoisesta,sillä eteläisen Sudanin kansalaiset lähetettiin takaisin maan itsenäistyttyä). Tilanne sekä Eritreassa (totalitaarinen diktatuuri) että Sudanissa (konfliktialue) on sellainen,että sieltä tulleita ihmisiä ei ole voitu lähettää takaisin,mutta yhdellekään eritrealaiselle tai sudanilaiselle ei ole myönnetty  pakolaisstatusta(joillekin muille afrikkalaisille kyllä),eikä heidän  tapauksiaan ole käsitelty yksityiskohtaisesti;heillä on ollut "kollektiivinen suojelustatus,jonka perusteella he ovat voineet tehdä töitä,vaikka työlupaa ei olekaan.. Eritrealaisia ja sudanilaisia on yhteensä noin 50 000 henkeä,eri puolella maata ,ja suurin osa asuu Tel Avivin alueella ja Eilatissa. 
53 000 pakolaista,tai muuten parempaa elämää hakemaan tulleita (joita valtio ja myös suurin osa mediasta kutsuu loukkaavasti soluttautujiksi)  on suuri taakka pienelle maalle kuten Israel,etenkin kun afrikkalaisia tuli muutaman vuoden ajan tuhansittain per kuukausi. Tämä loppui viime vuonna,eikä viimeisen vuoden ajan ole tullut kuin pieniä määriä afrikkalaisia.Rajan yli tulleita on viety säilöönottoyksikköön,jossa heitä on voitu pitää jopa 3 vuotta.Tämä laki tuli voimaan 2 vuotta sitten ja Tämä päätös kumottiin nyt syksyllä kun korkeimman oikeuden tuomarit päättivät,että tuo päätös on vapaudenriistoa. Tämän jälkeen valtion virastot päättivät,.että Negevissä avataan ns.avoin säilöönottokeskus,jossa ovat ovat auki aamusta iltakymmneneen,mutta että siellä olevat joutuvat ilmoittautumaan 3 kertaa päivässä:aamulla,iltapäivällä ja illalla.He eivät myöskään saa työskennellä eli ei todellakaan kovin avoin keskus...
Hyvin pian tämän päätöksen jälkeen maahantuloviranomaiset alkoivat systemaattisesti tarkistamaan afrikkalaisten paperit ja ne,joilla ei ollut olemassa olevia lupia,lähetettiin Holotin ns. avoimeen säilöönottokeskukseen. Sinne oli tarkoitus siirtää ensin naimattomat ja sen jälkeen perheelliset.Afrikkalaiset ,jotka menivät uusimaan oleskelulupiaan,saivat kuulla että heidän pitää ilmoittautua Holotissa joko kuukauden tai kahden kuukauden sisällä,riiippuen siitä,miten kauan he ovat täällä olleet. Tilanne siis on sellainen,että uusia  lupia ei saa ja luvattomat lähetetään Holotiin(naimattomat).
Pelko siitä,että joutuu pidätetyksi ,on nyt suuri eritrealaisten ja sudanilaisten keskuudessa ja niinpä he päättivät pitää 3 päivän lakon,mikä varmaankin tuntuu monessa ravintolassa,hotellissa ja muissa paikoissa missä he työskentelevät.Kantakahvilassani Sugarissa työskentelee kokkina eritrealainen Salomon .Tänään Tel Avivin Rabin-aukiolla järjestettiin suuri mielenosoitus ja eritrealaisia ja sudanilaisia tuli ympäri maata,paitsi Eilatista,jossa järjestettiin erillinen mielenosoitus. Mielenosoitus alkoi klo 11 ja tulin paikalle hieman ennen sen alkamista. Väkeä tuli koko ajan lisää ja lisää mutta rauhallisesti,pienissä ryhmissä.
Poliisin kanssa oli sovittu tuosta että tullaan pienissä ryhmissä ja hyvin se näkyi sujuvan
Hän on Darfurista,ollut täällä 5 vuotta,puhuu erittäin hyvä hepreaa ja oli yksi järjestysmiehistä tuolla.
Kaikkia pyydettiin istumaan ja puheet alkoivat:hepreaksi,englanniksi,tigritiksi ja arabiaksi.Oli täkäläisiä,afrikkalaisten puolella olevia  puhujia,ja heidän omia puhujiaan.Aukiolla kaikui aina välillä freedom yes-prison no......
Ratsupoliisin komeat hepat aukion reunalla.Poliisin kanssa toimittiin yhteistyössä tässä mielenosoituksessa. Eritrealaisten ja sudanilaisten määrä on todella suuri ja Tel Avivissa he asuvat kaikkein köyhimmillä asuinaluiella missä muutenkin on ongelmia, eikä siihen ole auttaneet ryöstöt(puhelimeni varastettiin ) ,raiskaustapaukset eivätkä murhat,jotka ovat saanet näiden asuinalueiden ja muiden alueiden asukkaat jaloilleen ja iso osa ihmisistä täällä näkisi mielellään näiden afrikkalaisten painuvan sinne mistä tulivatkin.Mielestäni näiden tänne tulleiden,asuinmaittensa vaikeita olosuhteita pakoon tulleita ihmisiä  pitäisi auttaa ainakin siihen asti,kunnes tilanne heidän maissaan paranee ja he voivat palata sinne tietäen,että se on turvallista.Eli antaa heidän työskennellä ja elää mahdollisimman normaalia elämää.
Komeat hepat