 |
Huono kuva auringonkukkapellosta kun piti kuvata sisältä, huonossa valaistuksessa.
Eilen etelässä näimme auton ikkunasta kymmeniä auringonkukkapeltoja ,mutta aina liikkuvasta
autosta... |
Olen
täällä aiemmin kertonut Israelin
traumakeskuksen tapahtumista, joissa olen ollut mukana, kiitos siellä työskentelevän ihanan ystäväni. Tällä kertaa hän kutsui minut mukaansa pienelle eteläiseen Israeliin suuntaavalle matkalle, jonne hän aikoi viedä ulkomaalaiset harjoittelijatytöt (
yksi Kanadasta ,toinen Brasiliasta ja kolmas Venäjältä). Eteläinen Israel on jäänyt minulle hieman tuntemattomaksi , toisin kuin pohjoinen Israel jossa asuin hieman yli vuoden.
Lähdimme hyvin aikaisin liikkeelle, ja ensimmäinen pysähdys etelässä oli aamiaista varten.
Aamiaispaikasta matkasimme
Ofakimin kaupunkiin , ja siellä olevaan keskukseen , jota Natal ylläpitää. Ofakim on vajaan 30 000 asukkaan vaatimaton periferiakaupunki, joka onnettomuudekseen on muutaman kilometrin päässä siitä näkymättömästä rajasta, joka määrää mikä periferiakaupunki saa valtion tukea ja mikä ei. Tämä on aika epäreilua sillä Ofakim on saanut oman osuutensa Gazasta tulevasta ohjussateesta. Ofakim on vuosia kärsinyt suurista työttömyysluvuista ja matalapalkkaisista työpaikoista , mutta kun kaupunkiin tuli juna-yhteys, paransi se kaupungin asemaa , ja uusia rakennusprojekteja on tännekin tulossa ,sillä asunnot ovat täällä edullisia , ja junalla pääsee kauemmaksi töihin.
Keskuksessa tapasimme sen vetäjän, Yahaloman, (nimi tarkoittaa jalokiveä) joka on uskomaton pakkaus. Yahaloma toimi lähes 30 vuotta lentokonemekaanikkona armeijassa , ja on aina toiminut vapaaehtoisena muita auttaen, mutta kun hänen kotinsa viereen iskeytyi ohjus, tarvitsi hän itsekin apua, ja hän löysi Natalin kliinisen yksikön kaupungissa. Ofakimiin tuli aiemmin (ja vieläkin välillä) jatkuvasti ohjuksia , mikä traumatisoi ihmisiä, ja vaikka tilanne rauhoittuu on trauma pinnalla ellei sitä hoideta. Koska valtio ei avusta Ofakimissa tällaisia palveluita , jää se Natalin ja muiden järjestöjen hoidettavaksi. Yahaloman vahvuutena on vahvuus vastoinkäymisissä, ja hän päätti että jos valtio ei auta niin apu tulee heistä itsestäään. Hän kiersi ympäri kaupunkia , koputti oville ja päätti että kaupunkilaiset eivät ole uhreja vaikka ohjuksia tuleekin kaupunkiin. Kun Natalin keskukseen Ofakimissa etsittiin vetäjää, Yahaloma oli luonnollinen valinta siihen tehtävään. Minua ilahdutti myös se että Yahaloma on kuuluu
Woman Wage Peace-järjestöön. (
linkin takana Yahaloma kertoo itsestään, englanniksi) Vaikka ohjuksia nyt tulee vain harvakseen (toivottavasti näin jatkossakin) niin asukkaista koottuja vapaaehtoisryhmiä koulutetaan jatkuvasti , jotta he olisivat valmiita kun tilanne sen vaatii. Monet kaupungin asukkaat kärsivät traumaperäisistä stressihäiriöistä, ja he saavat siihen apua keskuksessa.
Emme kierrelleet paljon Ofakimissa, mutta se mitä näimme auton ikkunasta oli suurimmaksi osaksi tätä: saman muotin mukaan tehtyjä tylsiä rakennuksia eikä paljon muuta.
Ofakimista jatkoimme
Sderotin kaupunkiin, joka on kaikista lähimpänä Gazaa, ja se kaupunki joka on eniten kärsinyt ohjuksista. Sen vuoksi Sderot onkin saanut muita kaupunkeja enemmän valtion tukia ja avustuksia , mutta aina ei ollut näin. En ollut ennen käynyt Sderotissa , ja odotin näkeväni hieman Ofakimin tapaisen kaupungin, mutta jo kaupungin sisääntulossa huomasi että kyseessä oli erilainen kaupunki: näytti siistiltä ja kauniilta.
Kaupungin sisääntulon kohdalla on uudehko kauppakeskus, ja kivan näköistä liikenneympyrää oltiin juuri laittamassa parempaan kuntoon kun ajoimme siitä ohi. Juna-asema on kaupungin sisääntuloa vastapäätä , ja sinne pääsee helposti kadun alaisen tunnelin kautta. Erikoista Sderotissa (kiitos ohjusten...) on se että juna-asema on tien alapuolella, ja se on tietenkin ohjussuojattu.
Sderotissa pistää silmään myös jokaisen bussipysäkin kohdalla oleva ohjussuoja , eli tuo pieni vaalea rakennus.
Tämä kiinnitti huomiomme (auton ikkunasta..) vanhan talon seinällä.. Sderotissa huomasimme että siellä on menossa kunnon rakennusbuumi: uusia kaupunginosia nousee siellä sun täällä.
Meidän määränpäämme Sderotissa oli keskus jossa hoidetaan Sderotin asukkaiden post-traumaattisia stressihäiriöitä , ja niitä riittää tässä kaupungissa. Keskus on samassa paikassa kuin opiskelijoiden konttiasunnot. Aika kivan näköiset muuten nuo konteista tehdyt asunnot, ainakin ulkoapäin.
Kuulimme keskuksen toiminnasta huoneessa, jossa terapiaan kuuluvat myös eläimet. Näiden pitkäkarvaisten marsujen lisäksi oli kaneja, lintuja, käärmeitä (
sain pidellä pythonkäärmettä!) ja muita jyrsijöitä, sekä yhden terapeutin ihastuttava Jack Russel koira, joka tulee keskukseen "töihin". Eläimet auttavan lapsia käsittelemään stressioireita. Keskusta rahoitti ennen Natal, mutta nykyään raha tulee valtiolta, toisin kuin Ofakimissa.
Kävimme katsomassa myös uudehkoa, lahjoituksen avulla rakennettua leikkipuistoa, joka oli tietenkin ohjussuojattu kuten muutkin paikat tässä kaupungissa. Kun kovaäänisistä kuuluu "
punainen väri" , (
siellä ei kuulu sireeniä, sillä se stressaa liikaa) lapsilla ja aikuisilla on muutama sekunti aikaa juosta käärmeen sisälle turvaan.
Käärmeen sisällä. Se olisi voinut olla siistimmässä kunnossa...
Tämäkin on ohjussuoja.
Sitten oli aika jättää Sderot taaksemme , ja ajoimme Sderotin lähelle paikkaan, josta voi nähdä Gazan talot.
Viimeinen etappimme matkalla oli
Kedman nuorisokylä , joka näytti aivan kibbutsilta. Se olikin aikoinaan perustettu kibbutsina, mutta on jo vuosia toiminut nuorisokylänä, jossa asuu ja opiskelee nuoria jotka ovat pudonneet pois opetusjärjestelmistä , tai muuten vaarassa joutua väärälle tielle. Natal on kustantanut tyttöjen valokuvaterapiakurssin, ja tulimme valokuvanäyttelyn avajaisiin. Siellä oli hienoja töitä, ja tosi lahjakkaita tyttöjä , jotka toivottavasti onnistuvat elämässään; kiitos nuorisokylän.
Sitten olikin jo aika lähteä kotiinpäin; oli jo melkein ilta. Matka etelään olikin hyvin avartava matka.
