Sovituspäivä 19

Tiistaina,  auringon laskiessa,  alkoi Jom Kippur, vuoden pyhin päivä. 25 tuntia kestävä pyhä,  jolloin mikään ei ole auki: ei kauppoja, ei ravintoloita eikä myöskään minkäänlaista liikennettä,  maalla, ilmassa tai merellä.  Liikennettä on vain  jos on tarve, eli ambulanssit/paloautot/poliisi.  Koska asun ihan palolaitoksen ja ambulanssiaseman vieressä,  niin takuulla kuulen jos on tarve..... Vein Bambin  iltakävelylle kun liikenne oli loppunut;  pidän tästä päivästä nimenomaan sen vuoksi ettei ole liikennettä,  ja voi kävellä  kadulla.    Viimeisten vuosien aikana tästä pyhästä on kehittynyt kunnon pyöräilypyhä,  kun lapset valtaavat kadut polkupyörillään.   Polkupyörien paras sesonkin täällä on ennen pyhää......

Niin rauhallista , eikä yhtäkään autoa:) 

Olin ajatellut nukkuvani pitkään aamulla, mutta heräsinkin aikaisin, ja Bambin kanssa aamukävelyllä  ei vielä näkynyt pyöräilijöitä.  

Voisin hyvin ottaa toisenkin tällaisen päivän. Kaupat ja kaikki ovat kiinni,  mutta jos sattuu asumaan vaikka Jaffan lähellä, niin siellä oli paikkoja auki.

Nuori   jakarandapuu kukki vielä, vaikka yleensä jakarandat kukkivat kevään loppupuolella ja kesän alussa.   Nämä pyhät  saavat pään sekaisin,  ja tänä aamuna luulin ensin että oli viikon alku;D   Nyt sitten pari päivää  ilman pyhiä,  mutta sunnuntai-iltana alkaakin lehtimajajuhla.......

Viiniä ja luostaria

French Colombard  oli raikkaan makuinen viini.

Perjantaina kävimme eksän kanssa  Jerusalemin lähellä , Juudean vuoristoalueella sijaitsevassa viinitarhassa,  jossa kävimme myös viime keväänä.  Silloin viinitarhassa ei ollut vierailijoita,  mutta nyt perjantaina, viikonlopun ensimmäisenä päivänä,  viinitarhan terassi oli täynnä ihmisiä. Ihmiset olivat ostaneet viinitarhan kaupasta viinipulloja, ja juustoja, joita he nautiskelivat kauniilla terassilla viininlehtikaton alla. Tuon terassin alapuolella on laakso,  joten näkymät terassilta ovat upeat, mutta aurinko oli niin voimakas etten kuvannut laaksoa jossa kasvatetaan rypäleitä ja oliiveja. Viime kerralla taisin kuvata laaksoakin, mutta en löydä viime kerran kuvia mistään. 

Mony Winery-viinitarhalla on mielenkiintoinen historia:  viinitarhan perusti vuonna 2000 Artulin perhe  Galileassa sijaitsevasta  Maghar druusikylästä, mutta perheen jäsenet ovat arabikrisittyjä.  Perheen pää, oliivikauppias  Shakib Artul, rakastui alueeseen ja päätti muuttaa kylästään laaksoon , ja istutti sinne viiniköynnöksiä. Viinitarhan alueen hän vuokrasi luostarilta, jonka alueella viinitarha sijaitsee. Viinitarha sai nimensä perheen edesmenneen pojan, Monyn, mukaan. Viinitarhan kaupassa myydään viinien lisäksi perheen omia oliiviöljyjä ja oliiveja. Kaupan takana on luola, joka löytyi kuulemma sattumalta,  ja sielläkin pari pöytää joidenka ääressä voi nauttia viiniä ja muuta. Luolasta löytyy myös huone, jossa viinit kypsyvät tammitynnyreissä.  lasioven takana. 

Viinitarha on myös siitä erikoinen että se sijaitsee luostarin alapuolella. Viime kerralla emme ehtineet käydä katsomassa luostaria, mutta nyt oli ihan pakko.  

Luostarin katolla seisoo 6 metrin korkuinen Neitsyt Maria patsas. Deir Rafatin katolisen luostarin perusti Jerusalemin silloinen patriarkka Luigi Barlassina vuonna  1927.  Alussa luostarissa toimi orpokoti ja sisäoppilaitos,  mutta tänään se toimii vierasmajana  pyhiinvaeltajille. Luostarin toiminnasta vastaa tänään Betlehemin munkkien ja nunnien luostariperhe.

Luostarin pihalla on rauhallinen istumapaikka.

Istumapaikasta näkyy alempana oleva viinitarha  ja kaunis terassi jossa istuimme juomassa viiniä ennen luostaria.

Hevosten  juottopaikka.

Luostarin kirkko on pieni ja kaunis, ja huomio kiinnittyi heti kattomaalauksiin.   Kattoon ja seinille on kirjoitettu Ave Maria 280 eri kielellä!

Myös kirkon ovessa oli osa Ave Maria-teksteistä.

Kävelimme luostarin alueella, mutta emme nähneet ketään.  Aivan kuin olisimme olleet ainoat ihmiset tuolla.

Luostarissa on myös kauppa , mutta se oli kiinni.

Matkalla poispäin luostarista ja viinitarhasta,  näimme miten eräs mies tyhjensi oliivisäkkejä näihin laatikoihin. Pakko oli mennä katsomaan.  Tässä olisi ollut hyvät oliivit, vähän erilaiset kuin naapuritalon pihassa kasvavan oliivipuun oliivit. Minulla on tekeillä purkillinen pieniä mustia oliiveja,  jotka eksä oli poiminut jossain. Ovat valmiita ehkä kuukauden päästä.

Jaffan satamassa

Sunnuntaina täällä oli ennen pitkää (2.5 päivää)  pyhää  puolikas päivä, ja tuntui että oli 2 viikonloppua peräkkäin, ja se toinen pidennettynä.  Sunnuntai-aamuna lähellä Tel Avivin pääbussiasemaa näin toisella puolella katua  eritrealaisnaisia ja muutamia lapsia, jotka olivat joko tulossa lähellä olevasta kirkostaan,  tai menossa sinne.  Eritrealaisnaiset ovat silloin pukeutuneet valkoisiin asuihin, samoin kun lapsetkin. Joku aika sitten heillä oli joku isompi juhla, ja näin monta naista joilla kauniisti kirjaillut valkoiset leningit , ja myös lapset, sekä tytöt että pojat, oli puettu kauniisti valkoisiin asuihin.  Silloin en kehdannut oikein kuvata ketään,  kun kaikki näkyivät olevan vähän kiireisiä.  Israelissa on suuri määrä Eritrean diktatuuria paenneita ihmisiä, mutta täällä vain mitättömän pieni osa on saanut pakolaisstatuksen.  Kanada on ottanut osan tänne tulleista  eritrealaisista, ja takaisin Eritreaan heitä ei voi lähettää.   Tuo bussiaseman alue on Tel Avivin huonompaa aluetta, ja suurin osa heistä asuu siellä.

Pyhän toisena iltana eli  maanantaina eksä soitti ja sanoi vievänsä minut Jaffan satamaan. Olin koko päivän voinut vähän huonosti, joku vatsatauti kai, mutta  illalla olo oli jo parempi. Eksä olisi halunnut ostaa annoksen friteerattuja pikku kaloja satamasta, mutta kun tulimme  sinne kaikki kalat olivat loppuneet!  Paikan oven lähellä istui pariskunta,  joka kuuli että kalat olivat loppuneet, ja he sanoivat meille että olivat ottaneet jo kolmannen annoksen,  jota he eivät jaksa syödä,  joten tarjosivat sitä meille. Aivan ihanat ihmiset!  Kävelimme eteenpäin,  ja näimme ryhmän taputtavia ihmisiä.  Kuvassa näkyvä poika soitti kauniisti ud-soittimellaan, ja tunnelma oli mahtava. Kännykkäkamerani ei ota pimeässä hyviä kuvia , tai en osaa ottaa sillä pimeässä kuvia, joten kuva ei ole niin selkeä.

Laitan tähän myös kuvaamani videon,  jonka lataaminen tänne blogiin kesti ikuisuuden.  Saapa nähdä toimiiko...

Satamassa oli paljon ihmisiä liikkeellä, ja ravintolat olivat täynnä väkeä.

Yhdessä kohtaa joku möi kaloja, mutta oli aika lämmin ilta eikä tuossa näkynyt jäätä,  joten en olisi ostanut....

Lokakuu alkoi ilmaston suhteen hyvin siinä mielessä että aamulla on tosi miellyttävää,myös illalla myöhään, mutta päiväsaikaan edelleenkin 30 asteen helteitä, ainakin tänään.  Oikein hyvää lokakuun alkua kaikille:)

Värikäs syyskuun loppu

Tällä viikolla torin viereisellä  kävelykadulla ja sen kävelykatu-sivukaduilla oli värikästä, kun  sinne tuotiin tuulahdus Thaimaasta.  Sinne pystytettiin kojuja  , joissa eri aasialaiset ravintolat täällä möivät katuannoksia thaimaalaisesta keittiöstä.  Näitä värikkäitä  elefantteja löysin kahdesta eri kohdasta.

Värikkäitä  koristeita oli pystytetty kaduille jo pari päivää ennen kolmipäiväistä tapahtumaa.

Värikästä oli:)

Tapahtuma oli iltapäivällä ja illalla,  ja tapahtuman toisena päivänä päätin mennä katsomaan mitä sieltä löytyy.  Tapahtuman oli tarkoitus alkaa joka päivä klo 16, mutta kun tulin paikalle mitään ei vielä ollut valmista.

Kojuissa ei ainakaan klo 16 ollut vielä mitään valmista. Kojuja oli ripoteltu 2 kadulle tosi monta.

Baarikaan ei ollut silloin vielä auki.

Baarin vieressä oli rantatuoleja , Sprite-logolla. Sprite oli tapahtuman pääsponsori,  joten tuohon vihreään logoon törmäsi joka puolella. Sain kuulla että   Sprite oli määrännyt että jokaisen ruoka-annoksen mukana tulee Srite-tölkki,  vaikka ei sellaista haluaisikaan.   

Vihreä ämpäri olisi kyllä ollut kiva..

Tapahtuma-alueella löytyi kuvauspaikkoja,  joissa oli "thaimaalainen " taustakuva.

Lasinpuhaltajakin oli thaimaalainen.

Oli myös thaimaalainen orkesteri, mutta esitys olisi ollut vasta illalla,  ja oli niin kuuma päivä etten jaksanut jäädä odottelemaan.

Joten päätin lähteä kotiin.

Tänä aamuna  , pari päivää tapahtuman jälkeen,    värikkäät päivänvarjot heiluivat edelleenkin ylhäällä.  Kun katsoin ylös, huomasin  maalaukset tämän talon  toisen kerroksen  parvekkeella. Olisivat ehkä jääneet huomaamatta ilman päivänvarjoja..

Eräänä aamuna huomasin torin lähellä olevan kenkäkaupan ikkunassa  seinäkelloja,  joita päätin mennä katsomaan hieman lähempää. Ne olivatkin käsilaukkuja!  Kulkisitteko tuollaisen seinäkellokäsilaukun kanssa?

Torstaina  tapasin  kolumbialaisen ystäväni Glorian,  ja kävelimme eteläisessä Tel Avivissa, joka on muutoksen alaista aluetta.   Tämän seinämaalauksen ohi olen mennyt muutamia kertoja, mutta nyt katsoin sitä tarkemmin. Sama katutaiteilija eli Solomon Souza, on täyttänyt taiteellaan kaikki rakennuksen seinät, ja maalaukset saavat olla tuolla kunnes talo pistetetään maan tasalle tai  rakennetaan uudeksi. 

Solomon Souzalla on mielenkiintoinen tarina: hän asuu suurimmaksi osaksi täällä  mutta hänen isoisänsä, Francis Newton Souza,  oli yksi Intian tärkeimmistä nykyajan taiteilijoista, joka syntyi Goalla , mutta vietti useita vuosia Englannissa ja myös Yhdysvalloissa. Vuonna 2008 isoisä Souzan  maalaus nimeltä "Birth" oli kallein koskaan myyty intialaisen taiteilijan teos.  Ennenkuin törmäsin  Solomon Souzan seinämaalauksiin,  en ollut koskaan kuullutkaan isoisä  Francis Newton Souzasta, mutta hän olikin mielenkiintoinen taiteilija.   Solomon Souzan äiti, yksi Francis Newton Souzan  lapsista , on myös taiteilija,  joten paljon taiteellisia geenejä tuossa suvussa.

Ja täällä Israelissa alkoi nyt illalla juutalainen uusi vuosi, Rosh Hashana,  ja huomenna alkava vuosi on 5780.  2.5 päivää ilman julkista liikennettä, aika julmaa....

Merellä

Yksi asia mitä kaipaan Helsingistä on meri, tai oikeastaan se  miten helposti voi mennä  merelle. Olen kasvanut meren äärellä Helsingissä ,  ja myöhemmin myös asunut meren äärellä.  ja kun täällä ei ole saaria,   niin merelle ei ole yhtä helppo päästä kuin  Helsingissä. Välimeri on aivan ihana, mutta ellei ole venettä niin harvoin pääsee merelle. Olen täällä asunut parinsadan metrin päästä Välimeren rannoilta; silloin kun asuin täällä ensimmäistä kertaa.

Eksälle meri on tärkeä: hän sukeltaa, hänellä on kipparin lupakirja, ja  on omistanut  vesiskootterin (toissa vuonna kävin sen kyydissä Genetsaretin järvellä) . Nyt hän omistaa osan pikamoottoriveneestä,  joka on parkkeerattu Herzlian kaupungin venesatamaan.  Eksä on muutamia kertoja kysynyt tulenko kyytiin,  mutta vasta tänään menin sitten veneen kyytiin.  Matkustimme  bussilla Herzlian venesatamaan.

Herzlian venesatama on Israelin suurin venesatama, ja veneitä siellä on pienistä suuriin.

Purjeveneitä. Tuossa taustalla näkyvät rakennukset, kalliine asuintoineen,  jotka rakennettiin liian lähelle meriviivaa...

Ja sitten merelle...

Tel Avivin rantaviivaa. Hieman harmittelin etten ottanut  kameraa mukaan, mutta toisaalta, kovassa vauhdissa  se olisi voinut pudota mereen.  Jossain kohdassa pysähdyimme , ja eksä sekä yksi 3 muusta matkustajasta  hyppäsivät mereen uimaan.

Tel Avivin merisatamassa meidän on tarkoitus poimia mukaan vielä yksi matkustaja.  Hiltonin edessä on lainelautailijoita, mutta tässä vaiheessa  meri oli vielä aika tyyni.

Tel Avivin venesatamassa olemme vain sen verran aikaa että saamme matkustajan kyytiimme.

Jatkamme kohti Jaffan satamaa ,  ja sen edustalla on tämä pieni majakantapainen rakennus.

Lähestymme Jaffan satamaa.

Jaffan satamassa  käymme kahvilla. Jaffan sataman sanotaan olevan yksi maailman vanhimmista satamoista. 

Jaffan satama on pieni mutta viehättävä.

Jaffan satamasta matkaamme kohti lähtösatamaa. Paluumatkalla tuuli oli voimistunut,  ja kun ajoimme vastatuuleen,  vettä tuli laiteiden yli,  ja kastuin kunnolla...