tiistai 5. lokakuuta 2010

Kollaasi vaaleanharmaa-kirkkaansininen ja limenvihreä

Pitkästä aikaan en olekaan osallistunut kollaasihaasteeseen,mutta tämänkertaisessa haasteessa innosti tuo limenvihreä,josta pidän kovasti.Sinisen kanssa se näyttääkin tosi hyvältä.
Ja kun kerta aloitin,niin en voinut olla tekemättä toistakin......

Muut kollaasit löytyvät täältä

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Puhelinvaras

 Nokia 3710 Fold
Nyyh,puhelimeni varastettiin tänään.Minulla oli tuo vasemmanpuoleinen beigen värinen Nokia 3710 Fold,jonka juuri ostin Suomesta heinäkuussa. Rakastin tuota puhelinta;olin erittäin tyytyväinen siihen,kun taas entiseen Nokiaani olin kaikkea muuta kuin tyytyväinen.Tänään menin Tel Avivin vanhan bussiaseman alueelle,erääseen vapaaehtoishommaan.Olin bussissa viimein käyttänyt puhelintani,ja kun tulin alueella olevaan puistoon,kiersin siellä jonkun aikaa,ja kun en nähnyt ketään tuttua naamaa,aoin soittaa yhteyshenkilölleni,ja puhelin oli poissa!Kirjoitin tuosta alueesta ja sen vähemmän miellyttävista puolista joku aika sitten ruokablogissani.

Puisto,jossa minun piti tavata yhteyshenkilöni,on täynnä Afrikasta tulleita pakolaisia ja taloudellisia pakolaisia,joista monet siellä viettävät aikaansa maleksien,jos ei muuta tekemistä ole tiedossa. Silmänräpäys ja puhelimeni oli viety:laukussani on sivutasku puhelimelle,mutta ihmettelen,miten taitavia he ovat,sillä en huomannut mitään. Pakko oli palata kotiin,itku kurkussa, soittaa yhteyshenkilölle kotipuhelimesta, ja mennä puhelinfirman palveluspisteeseen hankkimaan uusi sim-kortti. En olisi voinut valita pahempaa päivää ,sillä paikka oli tupaten täynnä ihmisiä (ensimmäinen kunnon arkipäivä pitkän pyhän jälkeen).Odottelin kokonaista puolitoista tuntia,ennenkuin vuoroni tuli.Onneksi oli kirja mukana,sillä jotkut hermostuivat tuosta odottamisesta äänekkäällä tavalla....Onneksi sain uuden sim-kortin ja numeroni säilyi,vanha sim-kortti mitätöitiin.Paha juttu taas oli se,etten ollut tehnyt back-upia osoitetiedoistani koneelle.Olisi pitänyt,sillä nyt meni monta puhelinnumeroa ja salasanaa taivaan tuuliin. Onneksi kuitenkin vanhassa,kamalassa puhelimessani,jota nyt käytän,on edes osa numeroista tallella koneen muistissa.Kannattaa tosiaankin laittaa puhelintiedostot myös koneelle tai muistitikulle,ja ja pitää tiedot ajan tasalla. Tuo Nokia 3710 Fold muuten maksaa täällä tuplasti mitä Suomessa,ja sitä saa vain mustana ,joten täältä sitä en hanki,vaan sitten kun menen taas Suomeen.

Sunnuntaiklassikko 3.10


Ilahduin kun huomasin,että sunnuntaiklassikoissa oli taas teemasoiton vuoro,ja teemana tällä kertaa musikaalit.Rakastan musikaaleja ja olen niin onnekas,että olen yhden sellaisen nähnyt Broadwayllakin(Mamma Mia).Fantasioissani muuten olen usein laulamassa jossain vanhassa musikaalissa Broadwayllä..;D

Levyhyllässäni oli ennen aika suuri kokoelma musikaali-CD:tä;niitähän sai usein edullisesti Anttilasta. ja osan tilasin ulkomailta. Muuttaessani pois Suomesta jouduin kuitenkin karsimaan myös levykokoelmaani,joten musikaalialbumeista jäikin vain osa jäljelle.Niistä valitsin tähän teemasoittoon kappaleen George Gershwinin säveltämästä ja Ira Gershwinin sanoittamasta  Oh,Kay!-musikaalista,jonka ensi-ilta Broadwaylla oli vuonna 1926.

Musikaalin tunnetuin kappale on kaikkien tuntema ihana "Someone to watch over me" mutta halusin laittaa tänne hieman tuntemattomamman mutta mukavan kepeän kappaleen musikaalista, eli kappaleen "Do-Do-Do",josta löytyikin alkuperäisessä produktiossa pääosaa esittäneen Gertrude Lawrencen versio vuodelta 1926. Tänne laittamallani videolla on kuitenkin Lawrencen samasta kappaleesta esittämä versio vuodelta 1950,eli pari vuotta ennen kuolemaansa. Ääneen oli vuosien varrella tullut enemmän syvyyttä


Ja kun musikaaleista nyt puhumme:nykyäänkin on hyviä musikaalin tekijöitä. Suosikkini on Adam Guettel,jonka pari albumia omistan.Laulava,säveltävä ja sanoittava Guettel on Richard Rodgersin tyttärenpoika,joten omena ei ole kauas pudonnut puusta.Tässä näyte Guettelin kappaleesta "Light in the Piazza" saman nimisestä musikaalista.


Muut ihanat musikaalikappaleet löytyvät täältä

perjantai 1. lokakuuta 2010

Viikonlopputerveiset

Täällä on nyt sitten juhlapyhäruljanssi ohi ja edessä on tavallinen sapattiviikonloppu. Tosi kuumaa on luvattu viikonlopuksi mutta helpotusta saadaan ehkä ensi viikolla.
Bambi-parka on kipeä:eilen oli ripulointia ja illalla oksentelua,ja menin hölmö antamaan sille makupalan,vaikka paastolla olisi pitänyt hauvelia pitää kun tuollainen olo on.Miksi koirien pitää oksennella sängylle,sohvalle tai matolle,eikä lattialle.....Pyykkiä on tullut,mutta nyt on Bambi niin väsähtänyt,että tuskin jaksaa liikkua.Annan sille puolen tunnin välein pikkuisen vettä,jota se juuri ja juuri jaksaa litkiä kämmenestäni.Bambilla ei tällaista ole ennen ollut,mutta koiralääkäri-kirjani mukaan tämä on aika yleistä. Ei ihmekään,kun ihmiset heittävät kaikenlaista puistoon,ja koira sitten on saattanut hotkia jotain epäsopivaa suuhunsa. Seuraan nyt sen vointia ja pidän sen paastossa tänään.
Tiistai-iltana olin Tel Avivin satamassa ,jossa oli pyhän johdosta kaikenlaisia tapahtumia.Tämä kukkaistyttö tuli vastaan,mutta en ole vieläkään oppinut kunnolla käyttämään kameraani iltapimeässä.,Komea kukkahattu oli tytöllä päässään.Olivat ihan oikeita kukkia muuten..
Toivottelen kaikille oikein hyvää ja kaunista viikonlopppua!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Naiivin ihanaa taidetta

Klik klik suuremmaksi
Kävin tänään ystävän kanssa Tel Avivin ihanassa Gina-galleriassa(Gallery of International Naive Art),joka on kokonaan keskittynyt naiiviin taiteeseen.Minusta naivismi on ihana taidemuoto:niissä on elämäniloa ja usein myös upeita värejä.


Tässä romanialaisen taiteilijan maalaus.Niin paljon pieniä yksityiskohtia!
Tämä talvinen maisema on ranskalaisen taiteilijan.
Gina-galleryssä on 2 kerrosta upeaa naivistista taidetta,ja otin pari kuvaa salaa,en tiedä jos niitä olisi saanut kuvata.Siellä oli myös muutaman suomalaisen taiteilijan töitä:gallerian erinomaisilla  englanninkielisillä nettisivuilla niitä pystyy näkemään niin,että klikkaa "Finland" kohtaa,jolloin esille tulevat suomalaiset taiteilijat ,joiden töitä on galleriassa.Kun nimeä klikkaa,tulevat myös heidän työnsä esille.
Jorge Ferman,Honduras
Itse pidän eniten etelä-amerikkalaisten töistä:he osaavat käyttää värejä!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 26.9


Sunnuntaiklassikkona vaihteeksi ranskalaista klassikkoa,hieman uudempana versiona.Georges Moustaki on Egyptissä syntynyt ranskalainen laulaja ja lauluntekijä,joka on kirjoittanut/säveltänyt lauluja  esimerkiksi Edith Piafille (Milord). Hänellä  oli myös lyhyt suhde Piafin kanssa.Vuosia sitten asuessani täällä ensimmäistä kertaa tapasin Moustakin työskennellessäni hotellissa.Tällä videolla 76-vuotias Moustaki duetoi yhdessä ranskalais-israelilaisen laulajan Orlikan kanssa ja laulun loppupuolella lauletaan myös hepreaksi.Ihanan pehmeästi laulavan  Moustakin tämä kappale saattaa olla tutumpi.Moustakilta on ilmestynyt albumeita ahkeraan tyyliin,joista viimeisin,Solitaire,ilmestyi vuonna 2008.


Muut sunnuntain klassikot löydät täältä

perjantai 24. syyskuuta 2010

Huh huh,taas on kuumaa....

Pienoismallilaiva upeassa sisustuskaupassa.Isoisäni aikoinaan harrasti tällaista pienoislaivamallien tekoa.
Tänään on taas ollut tukahduttavan kuumaa,ja minä kun kuvittelin pahimman kuumuuden jo olevan ohi. Olin sopinut tapaamisesta ystävän kanssa kirpputorin alueellle,ja bussipysäkillä vaatteet liimautuivat kiinni tukalalla tavalla kuumuudesta johtuen.
Pari päivää sitten vilvoittelin jäätelön avulla,vaikkei ihan näin kuuma silloin ollutkaan..En ole syönyt mitään sokeripitoista enkä makeaa pitkään aikaan,mutta tuossa jäätelöpaikassa otin sokerittoman suklaajäätelön,mikä oli ihan hyvää.
Pari päivää sitten näin yhdellä pääkadulla  ratsupoliiisit hevosineen,komeita heppoja.Innostuin niin että jalat eivät tulleet kokonaan kuvaan mukaan.Olivat kyllä hyvä näky siellä bussien ja autojen rinnalla.
Täällä asuinkaupungissani ylpeillään sillä,että kaupunginjohtaja valittiin Monocle-lehdessä  yhdeksi maailman parhaimmaksi kaupunginjohtajaksi 9 muun kaupunginjohtajan kanssa.Saman kunnian jakavat mm.  Tukholman,Amsterdamin ja Madridin kaupunginjohtajat.En aluksi ollut lainkaan innostunut tähän kaupunkiin muuttamisesta,mutta kun on noin hyvä kaupunginjohtaja,niin kai tämä hyvä paikka on.