torstai 22. maaliskuuta 2012

Korallinpunaista...

Muutama postaus sitten kuvasin puistossa kasvavan korallipuun kukkia,mutta silloin oli pilvinen päivä.Tähänhän tulee ensin kukat ja sitten vasta lehdet. Muutaman lämpimän päivän jälkeen alkoi puissa jo näkyä lehtiäkin.
Väri on noissa kukissa kyllä uskomattoman upea!
Etäisyydestä kuvattuna.Kohta missä ei vielä näkynyt lehtiä

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vierailu Volcani-keskuksessa

Volcani.-keskuksen erään instituutin pihalla olleita kukkia.Etenkin isot lilat iirikset olivat upeita!
Olin tänään vierailulla Volcani-keskuksessa(sivut englanniksi),mikä on Israelin maatalousministeriön alainen 7 instituutin keskittymä keskeisessä Israelissa.Jokainen kampuksen instituutti on keskittynyt tiettyyn maatalouteen liittyvään tutkimusalaan.Luulin pitkään,että paikan nimi on vulkaaninen instituutti,ja mietin,että liittyykö nimi ehkä vulkaaniseen maaperään.No tänään sitten selvisi,että nimi onkin Volcani eikä Vulcanic,ja nimi tulee keskuksen perustajalta,jonka sukunimi oli Volcani. Suurin osa tuolla tehdystä tutkimuksesta käytetään Israelin maatalouden hyväksi,mutta tietoa ovat tulleet oppimaan myös muunmaalaiset ja keskuksella onkin yhteisiä projekteja myös muiden maiden kanssa.
Vierailumme alkoi täältä,eli kasvitieteiden instituutista,jossa on Israelin kasvien geenipankki,eli siellä säilytetään kaikkien kasvien siemenet. Luonnollisen elintilan vähentyminen rakentamisen myötä hävittää myös luonnon kasveja,joten kaikista pitää olla siemenet tallella.
Instituutin kaunis logo
Meidän oli tarkoitus nähdä keskuksesta kertova 20-minuuttinen elokuva,mutta jostain syystä siellä ei saatu ääntä toimimaan.Niinpä sitten näimmekin vain kalvoesityksen,joka kyllä sekin oli mielenkiintoinen.Siinä käsiteltiin instituutissa tehtävää tutkimusta.Myös geneettisesti manipuloidut kasvit tulivat esille siinä,sillä monet ovat sitä mieltä ,että  kun maapallon väestö vain kasvaa ja ruuantarve kasvaa,ei ole muuta vaihtoehtoa. Yhdysvalloissahan sallittaan tietyt geneettisesti manipuloidut lajikkeet,mutta EU:ssa sitä ei hyväksytä. Koska suurin osa vientiin menevistä vihanneksista,hedelmistä ja kukista menee Euroopan alueelle,ei Israelissa kasvateta lainkaan geneettisesti manipuloituja kasveja.Siihen liittyvää tutkimusta tuolla kuitenkin tehdään.
Näitä ihania kirsikkatomaatteja torilla ei ole geenimanipuloitu...
Geneettisesti muunnelluilla elintarvikkeilla on paljon vastustajia,ja  syyt voivat olla monia:vaikutus ympäröivään kasvillisuuteen,allergeenit ja mahdolliset vaikutukset ihmisten terveyteen (tutkijat eivät usko geneettisesti muunnelluiden tuotteiden vaikuttavan terveyteyyn) Plussapuolia taas  esimerkiksi se,että saadaan nopeammin kehitettyä uusia lajikkeita,jotka kestävät paremmin,eivät altistu kasveja uhkaaville sairauksille tai kestävät tietynlaisia lämpötiloja. Oppaamme mukaan geenimanipuloiden lajikkeiden viljely on ok silloin,kun se tapahtuu tarkkojen sääntöjen mukaan,ja kun kaikki haitat ja hyödyt on otettu huomioon.Olin kuitenkin hieman helpottunut,kun kuulin,ettei täällä kasvateta geenimanipuloituja tuotteita.
Luennon jälkeen tulimme rakennuksen aulaan,jossa tuntui ihana mansikoiden tuoksu.Siellä joku leikkeli kauniita mansikoita lautasille,joiden edessä oli numeroita.Luulin ,että mansikat olivat meidän ryhmälle,mutta ne olikin tarkoitettu testiryhmälle,jotka kokeilivat uusia lajikkeita.Voi mikä pettymys;ne tuoksuivat niin hyvälle!!
Sitten saavuimmekin jo seuraavaan instituuttiin,jossa tutkitaan miten elintarvikkeiden elinkaarta voidaan pidentää sadonkorjuun jälkeen ja miten niissä säilytetään ravintoarvot myös sen jälkeen,kun niitä rahdataan muualle.
Oppaamme esittelemässä jotain pakkaussysteemiä.Kaikki oppaamme tuolla olivat  instituutin eläkkeellä olevia
entisiä työntekijöitä,jotka tekevät opastyötä vapaaehtoispohjalla.Eivät taida malttaa pysyä tuolta poissa edes eläkeiässä...
Aihe olikin mielenkiintoinen.Tuossa kuvassa näkyy Granny Smith-omenia,joita oli 3 riviä.Instituutissa yritetään koko ajan kehitellä mahdollisimman luonnollisia säilytysmenetelmiä,ja eräs instituutin naistutkija oli huomannut,että jos omenia säilytetään poimimisen jälkeen hapettomassa tilassa joitakin päiviä,ja sen jälkeen 3 C-lämpötilassa,niin ne säilyvät kauniina ja hyvinä pitkän aikaa.Seuraavan rivin omppuja oli käsitelty jollain säilöntäaineella (kaikki täällä käytetyt säilöntäaineet FDA:n hyväksymiä) ja ne näyttivät paljon laikukkaammilta kuin luonnollisella tavalla säilytetyt omenat.Viimeisen rivin omput eivät olleet saaneet minkäänlaista käsittelyä,ja siltä ne näyttivätkin...Kuulimme myös,että jos perunoita suihkutellaan minttuöljyllä,niin ne säilyvät paremmin....
Tämä on osa instituutin kehittelemää laitetta,jolla pestään ja sen jälkeen kuivataan tietyt kasvikset,kuten vaikka paprikat ja mangot. Tällaisen fysikaalisen hoidon jälkeen kasvikset säilyvät paremmin (ne siirretään pesun ja kuivauksen jälkeen 2 C-asteen kylmähuoneeseen) kuin jos niitä ei olisi käsitelty lainkaan. Ja tämä on tietenkin parempi vaihtoehto kuin jollain säilöntäaineella käsittely. Instituutissa on myös kehitelty erilaisia pakkausmenetelmiä,jolla saadaan kasvikset säilymään paremmin.Lopulta sitten näimme myös sen filmin,joka piti nähdä ihan alussa,ja ääni siinä toimi vihdoinkin. Instituutti järjestää myös kesäleirejä tieteellisesti lahjakkaille koululaisille,jotka työskentelevät muutaman viikon ajan tutkijoiden kanssa.Instituutti järjestää myös ongelmanuorille tilaisuuden osallistua luomuviljelyyn,mikä on saavuttanut hyviä tuloksia.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Vähän lisää musiikkia...


Tämä on nyt soinut päässäni muutaman päivän,joten laitan sen tännekin.Ihana Sealin ja Concha Buikan duetto:)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sunnuntaiklassikko


Martin Scorcesen New York New York-elokuvan samanniminen teemalaulu vuodelta 1977 taitaa olla sellainen kappale,jota on kuultu niin usein,ettei sitä enään jaksa oikein kuunnella,mutta Carey Mulliganin esittämänä elokuvassa Shame siitä tuli aivan uudenlainen:melankolinen  ja koskettava.


Frank Sinatran levytti laulun vuonna 1979 ja sen jälkeen laulu usein yhdistettiinkin häneen. 


Muut klassikot löytyvät täältä

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Talven rippeet....

Kukkiva erythrina eli korallipuu puistossa.Kukat tulevat puuhun ennen lehtiä
Harvinaisen kylmä sää tähän aikaan vuodesta yllätti viikonloppuna. Perjantaina satoi ja eilen oli kylmä! Yöllä heräsin ja katselin lämpömittaria,ja se näytti 9 astetta ulkona. Tänäänkin on vielä ollut viileää,mutta huomisesta jo sitten lämpenee.Vaikka olenkin täällä jo pariin kertaan julistanut,että talvi nyt on loppu,niin saimme vielä kuitenkin talvisen viikonlopun,josta olin mielissäni.Viime talvet ovat olleet sen verran lämpimiä,että niiden perusteella seuraavasta talvesta tuskin tulee  näin hyvää kuin tämän vuoden talvi.Eli hyvästi nyt sitten ihana Välimeren talvi....tulee ikävä!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Emu joka häiritsi valokuvaamista

Törmäsin ensimmäistä kertaa koristekaaliin,kahvilassa. Aika kivan näköinen!
Bussin ikkunasta näkee kaikenlaista,kuten tämän vanhan,ei enään käytössä olevan toimistotalon,jonka joku grafiittiartisti on onnistunut koristelemaan.
Menin aamulla aikaisin taas Yarkon-puistoon,keräämään syötäviä villikasveja.Tulin puistoon sisälle kohdasta,jonka lähellä on muutamia eläimiä,kuten kauriita,strutseja ja muita lintuja. Viime vuonna Elegian kanssa puistossa kierrellessä näimme myös kaurisperheen.
Olisin halunnut kuvata kauriita hieman enemmän,mutta samassa aitauksessa oleskeleva emu 
pisti päänsä ja pitkän kaulansa ulos joka kerta kun olin jo valmiina kuvaamaan tuon aidan läpi.Se ei kerta kaikkiaan antanut minun kuvat! Eräs työntekijä sitten meni ohi,ja sanoi,että emu tykkää,kun sen päälakea taputetaan.Eli sitä se halusi,ja sen vuoksi työnsi päänsä ulos aina kun olin aidan vieressä;D
Taputa nyt mun päälakea,please!
Toisella puolella oleva strutsi oli kuulemma agressiivinen;sen päätä ei kannattanut silitellä.
Muitakin lintuja löytyi puistosta
Villisinapin kukka
Ja tietenkin löytyi myös sitä,mitä olin tullut sieltä hakemaan.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kaikenlaisia havaintoja

Tämä ei ole syötävä kasvi...
Viime perjantain hortoilureissulla näin muutakin kuin syötäviä kasveja;D
Segwayllä ajava ryhmä lähellä Tel Avivin vanhaa juna-asemaa. Ainakin 20 hengen ryhmä ajeli peräkanaa noilla ajokeilla. Eräs yritys järjestääkin muutaman tunnin Segway-kaupunkiretkiä,olisi kiva kokeilla!
Kissa erään talon seinässä
Olipa tällä pojalla kiva ajokki! Jopa kypäräkin oli sävy sävyyn..
Ihmettelin miten muurin koloissa kasvoi noin paljon vihreää
Ja kaupungin  vanhan kaupungintalon parvekkeella oli mielenkiintoisia olioita..