maanantai 29. huhtikuuta 2024

40 astetta


Hei rakkaat lukijat,  mitä.teille kuuluu?Toivottavasti takatalven runsaat lumet jo.sulaneet, ja kevät etenee kauniisti💚
Täällå oli viime viikolla  hurjan kuumaa,jopa 40 astetta! Niitä kuumia aavikkotuulia. .Luin ettei 85 vuoteen ole huhtikuussa ollut niin lämmintä. Nyt jo normaalit kevään asteet täällä.
Täällä  on koko viikon vietetty pesah-juhlaa, eli juutalaiseen pääsiäistä. Yleensä pesah osuu lähes samaan aikaan kristityn pääsiäisen kanssa, mutta muutaman vuoden välein on toisin, sillä juutalainen kalenteri on lunisolaarinen kalenteri, , joka eroaa puhtaasti auringonkiertoon  perustuvasta gregoriaanisesta  kalenterista .Normaalielämässä täällä käytetään sitä tavallista , eli gregoriaanista kalenteria. 

Pesah-aatto oli viime viikon maanantaina, ja olin kutsuttu amerikkalaisen  ystäväni Nancyn luokse naapurikaupunkiin.Kuva juhlapöydästä ennenkuin istuimme alas.

Tuossa kuvassa näkyy neliskulmaista  ja pilkullista matsaa, jota syödään pesah-viikon aikana leivän sijaan.
Meitä oli 6 aikuista ja 4 lasta, ja jotta Nancyn ei tarvitsisi itse kokata suurelle porukalle, sovittiin etukäteen mitä jokainen tekee kotonaan ja tuo mukaansa. Minä lupasin tuoda kakun,  marokkolaisen  porkkanasalaatin, josta tein sekä tulisen että miedon version, sekä salaattikerän, joka unohtui kotiin. Kakku  sen sijaan....Pesahin aikana ei  käytetä kaikenlaisia jauhoja ja hiivalla kohotetuttuja tuotteita, ja olin sjatellut tehdä taas hyväksi todettua ja kauan sitten kehittämääni maidotonta ja gluteenitonta suklaakakkuani bataatilla   Olin kuitenkin hölmö,ja menin muuttamaan hyväksi todettua ohjettani, jolloin valmis kakku oli liian pehmeä, ja olisi hajonnut leikatessa. Mutta ei hätää, murensin kakun, lisäsin tummaa suklaata, ja veinkin kakun sijaan kuvan suklaisia palloja.

Nancyn kattoterassin näkymä on aina niin upea, että taas piti ottaa siitä kuva, vaikka olen aikaisemminkin jo laittanut tämän näkymän tänne,mutta ehkä eri aikaan. Oli tosi mukava ilta. Tänä vuonna oli kuitenkin surullisempi pyhä,ja muistettiin kaapattuja, jotka jo poissa  yli 200 päivää.
Supermarketeissa ei niin mukavaa käydä Pesah-viikon aikana, sillä monet hyllyt,joissa ei pesahiin sopivia tuotteita, peitetty näin. Mutta on myös ruokakauppoja, joissa kaikki  normaalia, eli ei mitään peitetty.
Pesah on myös se aika jolloin leipomot kiinni kuten tämä leipomo asuinkaupunkini keskustassa. Mutta sen sijaan on joka puolella kaikenlaisia gluteenittomia tuotteita, mikä tekee tästä pyhästä keliaakikkojen lempipyhän. Eilen illalla oli pesahin toinen aattoilta, ja tänään pyhäpäivä, jonka jälkeen kaikki taas muuttuu normaaliksi, mitä tulee ruokaan...

Kaunista uutta ja toivottavasti kauniin keväistä viikkoa🍃🌿☘️

22 kommenttia:

  1. Olipa mainio keksintö muuttaa kakku palleroiksi! Jos olisi aina takataskussa tuollaisia suunnitelma B -konsteja, stressi vähenisi leipurilta huomattavasti. Ainakin pallot näyttävät hyvin hyvin herkullisilta.
    Nancyn kattoterassinäkymä hurmaa aina vaan, vaikka sen olen joskus aiemminkin kuvassa nähnyt. Kuuluukohan aaltojen kohina terassille asti?

    Taisit lopulta lähettää niitä plusasteita tännekin, koska tämä alkava vappu-viikko näyttää ennusteiden mukaan oikein hyvältä. Me jo mietimme, että lähtisimmeköhän tekemään mökkikauden ensimmäistä avausta. Se tarkoittaisi ihan reipasta siivousrupeamaa, mutta mieli jo tekee katsomaan muuttolintujen parvia. Katsotaan, saanko K:n siivouskaveriksi. Kivaa viikon alkua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena; Kakun sai onneksi muuttumaan toiseksi herkuksi pienen lisäyksen kanssa,ja palleroista tykättiin paljon.
      Namcyn terassilta tosiaankin hieno näkymä,ja näkyy auringon nousut ja laskut hienosti. Hmm,pitääpä seuraavalla kerralla kuunnella kuuluvatko laineiden äänet terassille saakka.
      Hienoa että lumisen takatalven jälkeen ilmat hyvät ja kevät etenee1🌿🍃💚
      Oikein kivaa viikkoa sinullekin Leena💗

      Poista
  2. Tänään taitaa tosiaan olla vuoden lämpimin päivä, täällä säätiedotus on luvannut peräti 15 astetta! Lumet ovat tosiaan pääasiassa näin eteläisemmässä Suomessa sulaneet, idässä ja pohjoisessa lunta on varmasti vielä reilusti. Mutta huh, 40 astetta kuulostaa ihan jäjettömän kuumalta - ja vielä näin huhtikuussa. Itsekin kiinnitin huomiota noihin palloihin, hyvältä näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko;Hyvä että teillä vihdoinkin on kunnolla keväistä,ja täällä ihan päinvastoin kun luonto kuihtuu kun lämmintä eikä enää sada 40 astetta oli aika hurjaa,mutta onneksi kesti vain muutaman päivän.Kiitos,palleroista pidettiin paljonkin.

      Poista
  3. 40 astetta on kyllä järkyttävän paljon, ihan kamalaa! Tänne on nyt puhaltanut lämpöä, 15 astetta tällä hetkellä, tuntuu hyvältä.

    On kyllä huikea näkymä tuolta kattoterassilta, ei kyllästyisi katsomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal;Oli kyllä aika hurjaa se 40 astetta, mutta onneksi kuivaa.kuumuutta,kostea sellainen on paljon pahempi.Teillä jo kauniin keväistä 🌿🍃☘️Nancyllä on kyllä.mahtavat näkymät terassiltaan.

      Poista
  4. Hieno kulinaarinen pelastuspeliliike, innovatiivisuus ruoanlaitossa on suotavaa!! Pelataankos siellä päin pesäpalloa vai olisiko se siis pesahpallo?? ;DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus:Onneksi kakusta saa tehtyä tuollaisen muutoksem😁Eikös pesäpallo ole ihan suomalainen muoto baseball-pelistä?😁

      Poista
  5. Oijoi miten lämmintä! Hyvä jos täällä olisi edes neljä astetta:) -tarkistin - niin 6 astetta näytti, mutta tuntuu kuin 2 astetta sanoi tiedotus. Luntakin varjopaikoilla vielä. Tuo Pesah juhla vaikuttaa mielenkiintoiselta, kerran kirjoitin aiheesta niin piti syventyä siihen vähän enemmän. Sinulla suuri etuoikeus kun saat osallistua juhlaan. Kakustasi tuli hienoja palleroita. Joutsenet ovat torviaan toitottaneet pitkään, mutta pikku punarinnat ja urpiaiset lumi ja kylmä kyllä yllätti ja se näkyi ruokintapaikalla. Aika varhain peipponenkin tuli. Mukavaa kevätaikaa, meillähän on vappuhulinat menossa tuota pikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja:Päivällä vielä menetteli tuollaiset asteet mutta kun yölläkin oli tosi kuumaa,oli vaikeaa nukkua.Toivottavasti teillä jo lämmintä ja kauniin keväistä☘️🌿🌿Pesah onkin mielenkiintoinen juhla,tosin kulinaarisesti hieman vähemmän,ainakin omasta mielestäni...Kiitos,oli mukava juhla-olra Ja kiitos, vaikka ei kakkua ollutkaan niin pallerot saivat kiitosta.Toivottavasti pikkulinnut selviytyivät takatalvesta🙏

      Poista
  6. Mitä on carobi?
    Nyyttärit on kivat, kun ei rasita ketään erityisesti.
    40 astetta tuntuu kerrassaan liialliselta! Täällä on tänään ollut kiva kevätkeli ja lämpökin lähemmäs 20 astetta. Ulkona saa pyykit kuiviksi nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:Vastasin jo blogiisi mutta monet taitavat käyttää.myös tuota carob-muotoa Johanneksen leipäpuujauheesta.Olikin hyvä että jokainen toi jotain,ja kaikki oli hyvää 40 asteen paras(ehkä ainoa...)hyvä puoli.on se että pyykit kuivuvat tosi nopeasti...Kiva kun teillä kevät etenee☘️🌿🍃

      Poista
  7. Kuulin radiosta miten täkäläiset juutalaiset siivoavat ennen pessahia ja hapanjuuri myydään pois ja ostetaan taas juhlan jälkeen. Olitpa kekseliäs kakkusi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:Ennen pesahia kuuluukin tehdä perusteellinen siivous eikå muruakaan saisi jäädä.No.minä en ihan niin menettele,.mutta ennen kuumaa kautta on muutenkin hyvä tehdä perusteellinen siivous.Kiitos, suklaan lisäys teki entisestä kakusta herkkua.

      Poista
  8. Ulrika50v.blogspot.com30. huhtikuuta 2024 klo 7.39

    Kiva postaus !
    40 astetta , huh huh ! Eileen meilä oli 17 astetta ja pilvetön taivas, ja mua ihan melkeen oksetti kuumuus 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
    Kivaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Tack ❤️Oi 17 astetta olisi mulle niin tervetullutta nyt mutta sellaista joutuu odottamaan ainakin puoli vuotta...Kiitos ❤️

      Poista
  9. Onpa siellä kuumaa! Uskontojen erilaiset perinteet ovat mielenkiintoisia., surullista vain se, ettei voida elää rauhassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu:Onneksi extreme kuumuus kesti vain muutaman päivän,mutta nyt in jo helleasteet päivisin.Onhan se surullista, mutta aina ei ole kyse vain uskonnosta,vaan paljon muusta

      Poista
  10. Kiitos kun lähetit tuulahduksen tännekin lämmintä - meillä oli suorastaan eriskummallisen aurinkoinen Wappu!! Ihanat suklaapallerot - joista muistui mieleen meidän mutakakuista muuntuneet kävyt
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2023/12/suomi-106-ruokaperinteita-ja-kapyja.html

    Löysin vain tuon omatekemän kuvan... lapsenlapset rakastaa tehdä näitä myös - suosikkileipomus ja mummollekin helppo.

    Teillä on ihana tapa "nyyttärein" hoitaa isomman porukan illanistujaiset!
    Yhdessäolo ja ystävät - niistä olen niin kiitollinen!! Tuntuu, että maailma on liikaa yksilökeskeinen ja monet murheet/mielipahat johtuvat siitä...

    Mutta nyt toivottelen mielihyvää - enkä edes kirjoita mielipahasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen:Mahtavaa että saitte lämpimän Vapun🎈🎈Kiitos,palleroista tuli nameja,ja tosi hyvä.muuntuminen sinunkin kakullasi.
      Minustakin tosi kiva tapa että toimitaan nyyttäriperiaatteella,minusta on kivaa tehdä ruokaa muille.Yhdessäolo ystävien kanssa on kyllä.ihan parasta❤️
      Kiitos samoin,mieluummin mielihyvää kuin mielipahaa.

      Poista
  11. Kamala helle teillä. Kuinka sitä sietää? Tietsyti tottumus helteeseen auttaa jonkin verran, mutta kuitenkin. Kestämist!ä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Onneksi oli lyhytkestoinen hurja kuumuus,vaikka nytkin ja tästä eteenpäin,päivät jo helteisiä,mutta onneksi ei kosteita kuten kesällä . Kiitos ❤️

      Poista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...