lauantai 17. marraskuuta 2012

Kaikenlaista....

Viikonloppu alkoi tosi lämpimänä;eilen nukkumaan mennessäkin oli yli 20 astetta vaikka jo pitkään on ollut sen alle yöllä.Ja tänään 27 astetta,mutta pilvistä. Ei tosin tunnu kamalalta kuten kesällä ,sillä on kuivaa ja tuuleekin hieman.
Muistin yhtäkkiä,että Bambi on ollut luonani jo 4 vuotta!
Kissaneiti,joka on yksi syötettäväni iltaisin. Se maukuu  minun nähdessään ja juoksee jalkojeni välissä ja aina pelkään,että kaadun tai tallaan sen ,kun se sillä tavalla tekee.
Joku muu oli nyt päivällä laittanut ruokaa kissoille.Iltaisin sitten minä. Kissoja on kuitenkin paljon vähemmän tuolla puistossa kuin ennen.
Olin hullu ja ostin 4 kookospähkinää

Täällä oleva tilanne stressaa.En itse sitä tunne mitenkään omalla seudullani,paitsi että kuulin näinä päivinä muutaman pamauksen äänen. Kaupunki peruutti kaikenlaiset suuret tilaisuudet,kuten koirien adoptointitapahtuman,jonka
piti olla eilen. Toivon,että sotiminen pian loppuu.Edit,Äsken kuului hälytys.Otin avaimet,Bambin syliini ja juoksin rappukäytävään,joka on talon turvallisin osa.Siellä olivat muutkin naapurit,jotkut vähän hysteerisinä,Sitten kuului iso bum!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Uuden kasvun merkkejä ja taas jäähyväisiä

4 sadepäivän ja sitä seuranneen auringonpaisteen jälkeen luonnossa näkyy jo uuden kasvun merkkejä!  Pienet ketunleivät ovat tulossa esille bussipysäkin vieressä.Oli aikaa katsella näitä sillä aikaisin aamulla bussini ei tullut.Odotin 50 minuuttia ja luovutin.Toisella puolella katua vastakkaiseen suuntaan menevä samainen bussilinja meni ohitse 5 kertaa sinä aikana kun odottelin bussia, joka ei tullut.Soitin bussifirmalle,josta annettiin numero jonne voi jättää valituksen. On kyllä ärsyttävää tuollainen eikä se tämän linjan suhteen ollut ensimmäinen kerta!
S.A.C.H-talossa oli taas  jäähyväisten aika.Vasemmalla oleva tansanialainen Joachim palasi kotiin,samoin kuin pikkuinen Omar ja muualle katsova Shamsa palasivat kotiinsa Sansibariin. Oikealla oleva tansanialainen Simon jäi vielä taloon.Samana päivänä tuli uusia lapsia Sansibarista,Ghananasta ja Nigeriasta.
Myös Joana palasi kotiinsa Angolaan.  Pikkutytöllä oli koko ajan aika hienoja kampauksia;D

maanantai 12. marraskuuta 2012

Värikollaasit-100 juhlahaaste

 Värikollaasihaasteessa oli100 . haasteen johdosta aivan ihana värikokoelma;juuri sellaisia energisoivia värejä josta pidän. 
Punaiset ja keltaiset-ihania värejä!

Muut punakeltaiset kollaasit löytyvät täältä

perjantai 9. marraskuuta 2012

Vihdoinkin satoikin vähän:)

Heräsin kello 5 ja puoli 6 välillä kovaan jyrinään:ukkonen paukkui oikein kunnolla ja sitä seurasi kunnon sadekin! Niin kauan olemme tätä sadetta odotelleet;olihan sitä vähän aiemminkin ,mutta muutaman minuutin sade ei paljon auttanut. 
Sade ei kauan kestänyt ja vein Bambin ulos sen loputtua. Ulkona tuntui ihanan raikkaalta sateen jälkeen.Talvivaatteita ei kuitenkaan tarvinnut vielä ottaa esille,sillä vaikka asteet tippuivatkin muutaman asteen,niin yli 20 ne kuitenkin ovat.
Ehkä sitä sadetta saadaan lisääkin..Tosin aurinkokin välillä pilkahteli. Eukalyptuspuitten lähellä tuoksui ihanasti eukalyptukselle;sateen kostuttamat lehdet tuoksuivat!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Presidentinpalmu

Olen hyvin kiinnostunut puista,mitä blogin lukijatkin ehkä ovat huomanneet...Lähellä kotiani on 2 palmua,joissa huomasin joku aika sitten mustia marjahedelmiä.Kuvasin palmut eilen ja yritin saada selville,minkälaisesta palmusta oli kyse.
Molemmissa palmuissa roikkui tällaisia terttuja
Vielä lähemmäksi kun meni,niin näytti tällaiselta

Kyseessä on todennäköisesti Washingtonia filiferia eli presidentinpalmu,joka on alunperin kotoisin Meksikosta ja eteläisestä Kaliforniasta ja joka on koristeellisuutensa vuoksi yleistynyt koristepalmuna eri puolilla maailmaa.
Otin palmuista mukaan muutaman marjahedelmän. Ne olivat hyvin tahmeita....Amerikan intiaanit söivät näitä raakana,tai keittivät niitä tai jauhoivat kuivuneita marjoja jauhoksi.Marjat tuoksuivat ihan miellyttävältä mutta en uskaltanut kuitenkaan maistella niitä.Itse asiassa hedelmän osuus on tuosta kovin pieni ;siemen on suhteessa suuri. Nämä hedelmät ovat aivan pikkusia ja tuo siemen on ehkä puolen sentin pituinen.Otin siemenet talteen ja laitoin kukkaruukkuun; 
saapa nähdä jos itävät.Presidentinpalmua kasvatetaan myös huonekasvina.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Löysin syksyn lehtiä ja muutakin

Ottaessani meksikolaisen keittokirjani esille huomasin,että siellä oli muutamia vuosia sitten kerättyjä kuivattuja syksyn lehtiä.Itse en ollut näitä edes kerännyt,vaan olin pyytänyt ystävää tuomaan Suomesta. Olin ihan unohtanut nämä!
Eilen iltapäivällä menin puolivuotistarkistuksiin keuhkoklinikalle(ihan ok tulokset:) ja kävelin näiden Azrieli-keskuksen pilvenpiirtäjien ohi.Tuo matala hattua muistuttava rakennus on juna-asema ja se ei itse asiassa edes ole heti tornien alapuolella,jossa on matalampi kauppakeskusosa,mutta kuvakulmassa näkyy ikäänkuin juna-asema olisi  ihan tornien alapuolella.
Nahalat Binyaminin kävelykadulla näytti vielä viime kuussa tältä.Katu on täynnä kangaskauppoja,ja kauppojen ulkopuolelle laitetut kangasrullat ja muut esineet tekivät kadusta erittäin värikkään,myös silloin kun siellä ei ole käsityöläistoritapahtumaa (tiistaisin ja perjantaisin).
Monta kertaa astuin johonkin kauppaan ulkopuolella olevan kankaan nähtyäni (en osaa ommella mutta kankaat kiehtovat..)
Marraskuun ensimmäisenä tuli voimaan uusi kaupungin sääntö,jossa kielletään pitämästä mitään kauppojen ulkopuolella tuolla kadulla.Miten kurjaa,sillä juuri nuo värikkäät kangasrullat ja muutkin esineet tekivät tuosta kadusta niin ihastuttavan.Eräässä kangaskaupassa minulle selitettiin,että  kadun uusien kalliiden ja restauroitujen  talojen asukkaat olisivat tällaista vaatineet....Kaupat olivat kyllä yrittäneet aiemmin kumoa päätöstä ja sitä siirrettiinkin parilla vuodella,mutta nyt se astui voimaan..Nuo kangasrullat olivat jo vuosikymmeniä kuuluneet tuolla katukuvaan.
Melkein ostin torilta taas  chilikimpun. Viime vuonna ostin tuollaisen kauniin värikkään chilikimpun ja laitoin ne kukkamaljakkoon ilman vettä.Kuivuttuaan jauhoin ne mausteeksi.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Perjantai,,,,,,,,viikonloppu alkanut

Täällähän perjantai on samaa kuin lauantai Suomessa ja viikonloppu siis alkoi:) Aamulla huomasin bussipysäkin kohdalla uuden kenkämainoksen.Nämä pysäkeille laitetut ihan oikeilla kengillä varustetut mainokset ovat hauskoja! Tällä kertaa Callitspring-kenkäkauppaketjun mainos;viime vuonna tuolla samalla pysäkillä oli Aldon mainos.
Join kahvit pomelopuun alla.Pomelot olivat vielä vihreitä tuossa puussa.
Kuvan otin kotimatkalla bussin ikkunasta Jaffassa
Sää oli lämmintä ja hieman nihkeän tuntuista ja pilvistä.Päivisin hellettä ja iltaisin miellyttävää.

Mukavaa viikonloppua!