maanantai 25. helmikuuta 2013

Purim-paraati 2013 osa 2/3

Eilisessä paraatissa oli paljon muutakin kuin edellisen postauksen Angry Birdsit,joita oli paljon mutta jotka olivat vain osa paraatia.Koko vuoden on valmisteltu hahmoja ja vaunuja,ja nytkin työ alkaa heti tämän paraatin loputtua.Melkein kaikki tehdään vapaaehtoisvoimin.Vasemmassa alareunassa näkyy Pinokkio ja Geppetto.
Liskoja,lohikäärmeitä  ja dinosauruksia näkyi paljon.Taitavat olla rakkaiden lelujen joukossa....
Lasten ja nuorten tanssiryhmiä oli huikea määrä;sekä täältä Holonista että muista kaupungeista tulleita
Papparaiset soittelivat heti alussa
Pinkkiasuisia tanssijoita
Enimmäkseen oli tyttöjä mutta poikiakin näkyi
Iloisia ilmeitä
Rumpalit
Elävät sätkynuket
Kitaristit
Hauskoja hahmoja:)
Elefantti tai mammuttiko tuo....

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Purim-paraati osa 1/3

Tässä vielä odoteltiin paraatin alkamista
Tänään täällä sitten vietettiin Purim-juhlaa ja maan suurin purim-paraati oli täällä Holonissa,missä asun. Näitä paraatejahan oli tänään monessa muussakin paikassa,mutta täällä se oli tosi suuri:6000 ihmistä mukana tuossa kulkueessa! Paraati järjestettiin tänä vuonna 21. kerran ja teemana tänä vuonna oli "rakkaat lelut ennen ja nyt". Tulin paikalle yli puoli tuntia ennen paraatin alkua,mutta jo silloin siellä oli niin paljon ihmisiä ,että sain huonon paikan,mitä valoon tulee.Valo tuli sivulta mikä vaikutti kuviin. Mutta aidat oli asetettu niin,etten mitenkään päässyt siirtymään muualla,etenkin kun takanani alkoi hyvin pian olla jo mahtava määrä muitakin odottavia ihmisiä.Kuvasin yhtä osaa tuosta teemasta niin ahkerasti,että osa paraatia tulee tässä postauksessa ja jätän paraatin muut osat toiseen(ehkä toisiin) postauksiin.
Tämän päivän rakkaihin leluihin kuuluvat myös Angry Birds-hahmot ja niitä näkikin tuolla todella paljon!
Angry Birds-voimistelijat.Paraatialueen varrella asuvilla oli taas parhaimmat paikat;D
Voimistelijoiden jälkeen tuli valtava vihainen punainen lintu
Joka yhtäkkiä avautui ja sisältä tuli muita Angry Birds-hahmoja
Lisää Angry Birds-voimistelijoita
Sitten hahmot laitettiin  takaisin suureen vihaiseen lintuun
Ja se olikin taas kokonainen
Hahmon takaa ilmestyi vaikka kuinka monta Angry Birds-tanssijaa
Rullaluistelevat Angry Birdsit
Muillakin tanssiryhmillä  oli Angry Birds-teema!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Esimakua Purim-juhlasta

Pellepositiivari Nahalat Binyamin-käsityötorikadun läheltä
Tänään saikin sitten jo kunnolla esimakua sunnuntaisesta Purim-juhlasta (Jerusalemissa sitä vietetään päivää myöhemmin)
Aamulla bussin ikkunasta näkyi jo monta lasta naamioasuissa.Lapsia meni kouluun ja tarhaan naamioituneina;D
Menin aamulla aikaisin lempikahvilaani ,jossa henkilökunta oli myös naamioasuissa.Luulin että kahvilan omistaja Gideon oli pukeutunut lampaaksi (valkoinen peruukki) mutta hän olikin pukeutunut pilveksi ja tytöt edustivat sateenkaaren värejä;D
Viereisen kukkakaupan omistaja Billie oli myös naamioasussa
Sieltä kävelin eteenpäin bussipysäkille,jossa oli lasin takana Tuborgin oluttölkkejä.Ennenhän näillä bussipysäkeillä on ollut lasin takana kenkämainoksia ja oikeita kenkiä.Toivottavasti lasi on tarpeeksi paksua ettei kukaan erehdy ottamaan kaljatölkiä tuosta;D
Erään kaupan vitriinissä oli kissa! Kaupan vakituinen kissa,kuulemma...
Hamanin korva-leivonnaisia konditorian ikkunassa.Hyvä ohje sellaisiin löytyy täältä.
Kaupan myyjätyttö oli pukeutunut Smurffiksi.
Poikani ja miniäni lentävät huomenna takaisin Suomeen,ja onneksi he kuitenkin ehtivät hieman kokea tätä Purim-tunnelmaa ennen kotiin paluuta.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Lenkillä puistossa

Srutsin hellyttävä ilme
Minellä oli tänään kaunis lenkkipostaus ja tässä tämän aamuinen kuvasato lenkistäni Yarkon -puistossa.
Lenkkipolkuni ei ole mitenkään lähellä kotiani,mutta ihan kodin ulkopuolelta menee bussi,joka pysähtyy puiston eteen.Olen päättänyt että kun kerran pääsen sinne niin helposti ,nousen pari kertaa viikossa hyvin aikaisin(nousen muutenkin aikaisin mutta tätä lenkkiä varten vieläkin aikaisemmin) ja suuntaan kohti puistoa. Jään pois linja-autosta ja lenkkini alkaa kohdasta,jossa on pieni eläinpuisto:lintuja,strutseja ,peuroja ja muitakin eläimiä.
Mitkä värit näillä linnnuilla!
Peuroja olisin kuvannut enemmänkin mutta niiden kanssa asustaa strutsi
joka yritti näykkiä kättäni joka kerta kun yritin kurkotella ja kuvata peuroja aidan läpi.Mokoma peuranvartija!
Aamulla aikaisin on niin kaunista tähän aikaan vuodesta
Välillä hidastelen sillä kerään kiiltomalvaa,jota paistan myöhemmin sipulin kanssa.
Ohitan tämän
Tekojärven lintuja
ja lisää sellaisia
Kävelylenkkini kesti puolitoista tuntia.Niin kauan kun aamuisin on viileää jaksan tuolla kävellä ;kesällä on liian kosteaa,kuumaa eikä tuota vehreää vihreyttäkään enään ole.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Pääsispä jo luistelemaan ja havaintoja ympäristöstä

Poikani ja miniäni tulivat Suomesta käymään perjantain ja lauantain välisenä yönä. Launtaina teimme sitten pitkän kävelyretken lähiseudulla ja heti ensimmäiseksi ihmettelimme miksi tämän omakotitalon pihalla olevia, selvästi kypsiä kumkvatteja ei vielä ole poimittu.(teki mieli poimia nuo;D)
Kävelimme lähellä olevaan pieneen eläintarhaan ja ihastelimme kilejä.Seuraavana päivänä nuoret menivät jo muualle ja näemme taas ennen paluuta Suomeen viikonloppuna.
Tänään kävelin Bambin kanssa kaupungin pääpuistoon,ja näin vihdoinkin jo valmiin näköisen jäähallin, mutta ei se vielä olekaan valmis.Olisi kiva jo päästä tuonne luistelemaan!

Kodin viereiseen puistoon on istutettu kauniita kukkia
Ja puiston kahden oliivipuun juurista kasvaa uusia oksia.Tuleekohan niihinkin oliiveja....

perjantai 15. helmikuuta 2013

Musiikkia viikonlopuksi


Viikonloppumusiikkina Fatoumata Diawaran kappale "Bissa".Malilainen,Ranskassa asuva Diawara laulaa wassouloun kielellä ja hänen albuminsa Fatou oli yksi vuoden 2011 parhaimmista maailmanmusiikkialbumeista. Diawara esiintyy maaliskuun ensimmäisenä päivänä täällä kotikaupunkini vuotuisilla naisten festivaaleilla.Ihanan rytmikäs kappale!

torstai 14. helmikuuta 2013

Kukkainen ystävänpäivätervehdys

Kukkakaupan ikkuna oli tänä aamuna sonnustautunut rakkaudenpäivän teemaan.Täällä ja muualla maailmassa helmikuun 14. yhdistetään rakkaudenpäivään,mutta  sitä näkee lähinnä kukkakaupoissa,joissain ravintoloissa ja kahviloissa ja ehkä lahjakaupoissa.Tärkeämpi rakkauden päivä täällä on kesällä,juutalaisen kalenterin Av-kuussa ja tänä vuonna se osuu heinäkuun 22. päivään.
Puistossa kukkivat nyt rohtoaloet.
sekä nämä punapilkkuiset valkoiset ruusut
Nämä joutsenet näin bussin ikkunasta matkalla kotiin hammaslääkäristä
Ja kotona odotti ihana ystävänpäivätervehdys Hannelta.Kiitos:)
Suklaafestareilla oli paljon suklaasydämiä...

Oikein hyvää ystävänpäivää!