Eräänän aamuna kävelin pitkästä aikaa Saronan ohi,ja huomasin että sinne pääsee jo katsomaan,joten poikkesin alueelle.Sarona on saksalaisten Templerien vuonna 1871 perustama kylä josta,kuten myös templereistä , olen kertonut enemmän tässä postauksessa lähes 5 vuotta sitten. Viime vuosina Saronan aluetta on kunnostettu:sen piti avautua jo viime syksynä ja sitten heti vuoden alussa,mutta kuten monet rakennusprojektit täälläpäin,niin Saronakaan ei ole ihan valmistunut aikataulun mukaan,mutta nyt englanninkielisten nettisivujen mukaan H-hetki on vihdoinkin lähellä eli maalis-huhtikuussa.
Saronaan tulee ravintoloita,kahviloita ,kauppoja ,gallerioita ,ja ensimmäinen kahvila on äskettäin avattu tässä talossa.
Talot eivät ole mitenkään erityisen kauniita mutta ihan hyvältä näyttävät nyt kun niitä on suurella työllä kunnostettu. Jännää sitten nähdä tuo alue kun se on kokonaan valmis
Talo vuodelta 1872
Saronan alueella on muutama suuri aukio ja muutama ekologinen lammikko.Aukioilla tulee varmaan olemaan tapahtumia sitten kun Sarona on valmis. Saronan sijainti on paljon keskeisempi kuin vaikka Tel Avivin vanhan juna-aseman alue,jonka kilpailija Sarona on,ja saapa nähdä miten käy
Löysin jostain vanhan arkistokuvan Saronasta,ja tältä siellä näytti silloin joskus.
Saronan reunalla nousevat nämä torniasuintalot,ja niiden alueelle taas pitäisi kesällä valmistua kaikkien täkäläisten kulinaristien unelmapaikka;suuri ruokahalli eli Sarona Market.Vähän epäilen että se ehtii valmistua kesään mennessä ,mutta ehkä tämän vuoden puolella.....
Saronan alueella on 37 vanhaa ja uudistettua templeritaloa,joista 3 kuuluu Haifan Technion-yliopiston Tel Avivin kampukselle, ja kuvassa oleva talo on niistä yksi.
Tänne täytyy sitten tulla uudestaan keväällä,jos alue vihdoinkin on silloin valmis....