maanantai 21. joulukuuta 2009

Tunnustuksia ja vähän vakavempaakin juttua


Sain joku aika sitten tällaisen ihanan jouluisen tunnustuksen sekä Tarulta  että Marja-Leenalta. Kiitos kovasti tästä ihanaisesta joulumielen kohottajasta ja hui minua,että näin ihan viime tingassa vasta tämän tänne laitan. Mukana tuli joitakin sääntöjä,joiden mukaan pitää tunnus jakaa niin ja niin monelle,mutta laitan tämän nyt parille,enkä edes laita niitä sääntöjä mukaan,koska kaikki varmaankin ovat kovin kiireisiä näinä päivinä.
Haluan lähettää tämän eteenpäin seuraaville blogeille:
Leenalle  Lumi-blogiin
Lissulle Titityy-blogiin



Hallitus täällä hyväksyi eilen ensimmäisen osan uudesta laista,jolla valvotaan alkoholin käyttöä.Alkoholin käyttö on viime vuosina lisääntynyt hälyttävän paljon nuorison keskuudessa, ja se on aiheuttanut puukotuksia, liikennekolareita ja muita lieveilmiöitä.Kun asuin täällä ensimmäistä kertaa nuorena ,alkoholia käytettiin hyvin vähän eikä lainkaan humalahakuisesti. Entisestä Neuvostoliitosta tulleiden siirtolaisten mukana juomakulttuuri muuttui,ikävällä tavalla,ja nyt 11-vuotiaiden alkoholin käyttö on toiseksi korkeinta koko maailmassa! Kuulemma 50% 15-17 vuotiaista käyttää alkoholia.
Uuden lain ensimmäinen vaihe kieltää alkoholin myynnin klo 23.00-7.00 välillä. Alkoholia ei saa myydä alaikäiselle,jolla ei ole huoltajaa mukana ja poliisilla on valtuus takavarikoida alholijuomat yleisellä paikalla.
Lain toisessa vaiheessa  alholimyynnin ikärajaa nostetaan 21-vuoteen, alkoholimainonta kielletään ja vain luvan saaneet liikkeet saavat myydä alkoholia. Tänä päivänä joka kioskista voi ostaa alkoholia...
Toivottavasti uusi laki todellakin katkaisee tämän hurjaksi menneen kierteen lasten kohdalla.

19 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Sielläkin! Olen todella hämmästynyt, luulin tuon olevan vain pohjoisen ongelma. Eikös periaatteessa nuo samat säännöt ole voimassa Suomessa.. toivottavasti teillä onnistuu paremmin. Meillä on ongelmana kannabis ja sitä vahvemmat aineet.

Leena Lumi kirjoitti...

Kiitos Jael! Minä nyt virtuaalihalaan sinua, huomaatko;-) Ja kuuntelen juuri Conchan El Ultimo Tragoa..., joka tuntuu tosi rentouttavalta tämän vouhotuksen äärellä. Meri ja Dina saapuvat huomenna ja ostin pikkuvillikselle uuden, punaisen ja tosi söpön pedin. Nuoret ovat kuin kaasu, että täyttävät isonkin talon joka sopen - ihanasti.

anumorchy kirjoitti...

No jaa, onhan Suomessakin Alko ja vaikka mita lakeja, ja silti humalaisia alaikaisia on vaikka kuinka paljon.

Lissu kirjoitti...

Enkelihalaus enkelistà!!! Minà en ikàvà kyllà usko jyrkkiin kieltoihin, sillà nillà tuppaa olemaan pàinvastainen vaikutus. Sen sijaan olisi puututtava niihin syihin, joista liiallinen alkoholin yms aineitten kàyttò johtuu. Jos ihmisellà on kaikki suht koht hyvin, ei pahaa oloa tms tarvitse haihduttaa korvikkeilla. Tuntuu kuin jotkut lapset ja nuoret olisivat hukassa, heidàn aikuisistaan puhumattakaan. Paineet ovat kovat. Pitàà pàrjàtà, olla hyvà, vaikka olisi ihan tavallinen tavis. Mità pitàis tehdà??? Alkoholin kohtuukàyttò on OK! Mutta toisille pienikin mààrà on jo liikaa (varsinkin lapsille ja nuorille), toiset voivat nauttia enemmàn.

Yaelian kirjoitti...

Sirokko:Ennen ei tuollaisia ongelmia ollut,mutta nyt on.Aika paljon nuo uuden lain jutut muistuttaa Suomen määräyksiä.

Leena:-)Punainen peti,Dina varmaan tykkää sitten olla siinä!

Anu:Niinpä,mutta täällä viinaa saa liian helposti joka paikasta...

Lissu:-)Minäkin uskon,että jotkut määräykset kääntyvät itseään vastaan,mutta ongelma täällä on alkoholin liian helppo saatavuus, ja siihen pitääkin puuttua.Kun jokainen,lapsikin,voi mennä kioskiin ostamaan alkoholia,ei se ole oikein.Täällä on nuorten keskuudessa ikäänkuin trendikästä juoda,ja se ei ole hyvä asia. Siihen pitää puuttua.

Hanneles julparadis kirjoitti...

Nuoret juovat vähemän Ruattis,
ei mitään rehvastelemista enää..

Arjaanneli kirjoitti...

Nuo säännöt on olleet täällä jo aikoja sitten...tai melkein noin, mutta ei se lainsäädäntö yllä kaikkeen.
Minä kyllä heitän pallon vanhemmille.
En vahtimismielessä, vaan siinä, että tunnetaan oma lapsi ja annetaan rajat ja sitä rakkautta!
Jokainen(ookoo, melkein)pentunen kokeilee jossainvaiheessa ja sitä ei pysty vahtimaan, mutta että se ei pääse hallitsemattomaksi on kyllä kovastikkin kiinni siitä, miten lapsesta välitetään.
Tää on aika lyhkäsesti laitettu, mutta muuten tästä tulis liika pitkä....
nimim.Minulla on kaksi 20vee poikaa...enkä ole sinisilmäinen...

Sateenkaari kirjoitti...

Toivottavasti auttaa nuo uudet lait alkoholin suhteen.Hurjilta kuulostaa teidan nuorten kayttöluvut.
Taallakin alkoholia saa melkein joka kaupasta ja kioskista.Jonkinverran on nuorten alkoholinkayttö varmaankin lisaantynyt viime vuosina,mutta aika vahaista se viela on kuitenkin.
Huumeet ovat enemmankin ongelmana.

pikkujutut kirjoitti...

Vielä silloin kun siellä olimme, ei vastaavaa ongelmaa ollut. Meidänkin happy hourit pidettiin piilossa.

Täällä taasen suurin ongelma on huumeet. Vesipiipussa on helppoa poltella yhtä sun toista.Ja tästäkin äärisellaisesta kaupungista löytyy pikaisen päässälaskemisen jälkeen 4 viinakauppaa ja lukuisia ravintoloita.Ja myös niiden käyttäjiä.

Taru kirjoitti...

Nythän onkin vasta oikein jouluenkelien aikaa!
Mikä siinä onkaan, kun nuoret vielä pikkuiset ryyppäävät kuin isot miehet???? Mikä tätä maailmaa vaivaa?

-S- kirjoitti...

Kiiiiiitos iiiihanasta enkelistà <3
Hyvà ettà tulee rajoituksia. Tosin Suomessa se tekee juomisesta vain hieman jànnempàà...ei mahdotonta, mutta kyllà sillà ainakin heràteostokset saa loppumaan...jos alkoholia nyt heràteostoksena voi ostaa? Boh!

Yaelian kirjoitti...

Hannele:No sehän on hyvä asia;-)

ArjaAnneli:Täällä ovat asiat hieman eri lailla kuin Suomessa, sikäli että täällä ei ennen käytetty paljon alkoholia ja humaloitumista pidettiin pahana asiana.Mutta kun juominen täällä sitten tuli kuvioihin,yhtäkkiä,sai se varmaan vanhemmatkin niin ällistymään,etteivät ole osanneet sitä käsitellä. Etenkin,jos eivät itse ole nuorena samaa tehneet...Niin että nuo säännöt voivat olla ihan hyvästä vaan;onhan älytöntä että nuoretkin saavat ostaa viinaa mistä vaan.Oma poikani Helsingissä ei juo, ja ehkä sillä mun valistuksella on ollut oma osansa.

Sateenkaari:Aika hurjat tosiaankin nuo luvut,piti ihan lukea uudestaan että uskoi,kun ennen täällä ei edes kunnolla juotu,oli aika vieras asia se humaltuminen. Huumeita on täälläkin,mutta myös lait ovat aika jyrkkiä sen suhteen.

Pikkujutut:Vasta joitakin harvoja vuosia on tämä ongelma ollut ja nyt kehittynyt sellaiseksi,että päättäjät alkoivat toimia.Etupäässä sen vuoksi,että on ollut paljon liikenneonnettomuuksia alkoholin vuoksi.Viime viikolla näin täällä puistossa joitakin nuoria vesipiippua polttamassa, mitäköhän siinä oli...

Taru:Jouluenkelin aikaa:-)Oli kyllä aika järkyttävää lukea,että jopa ihan lapsoset juovat, ovat saaneet päähänsä että on "cool".Ja siihen pitää saada loppu!

-S-.En tiedä jos nuo uudet lait auttavat,mutta se,että ei saa viinaa ostaa ihan joka paikasta on hyvä asia.

Annie kirjoitti...

Kiitos palkinnosta ja hyvää joulua sinnekin!

Allu kirjoitti...

Oho, täällähän on diplomia mulle, suurkiitos enkelistä, niitä ei ole koskaan liikaa.
Nuorison alkoholin käytöstä oli täälläkin äskettäin lehdessä. Aivan mieletöntä, mitä promillemääriä niillä saattaa olla.

BLOGitse kirjoitti...

Sama juomisilmio on levinnyt myos Espanjaan jossa perinteisesti on 'nautittu' ei dokattu.

Ymparisto vaikuttaa. Kaikessa.
On sitten vapaa viina tai seksi, roskaruoka tai mykat ihmiset.
Seura tekee kaltaisekseen.

Mielenkiintoista seurata millaisia vaikutuksia tiukennuksilla on!

Nurkkalintu kirjoitti...

Yllätyin tästä alkoholi-uutisesta. Huonot tavat tuntuvat tarttuvan helpommin kuin hyvät. (?)
Toivon, että rajoitukset tuovat muutoksen parempaan.

Kyllä Suomessakin tarttis tehdä jotain...

Yaelian kirjoitti...

Annie:Kiitos samoin:-)

Allu:On kyllä paha,kun nuoret juovat, olkoon sitten missä vaan.

BLOGitse:Tuo oli minulle uutta,että Espanjassakin dokataan nykyään,onkohan sekin ulkomaisten asukkien opettama tapa...Näinhän se on, ympäristö vaikuttaa, täälläkin varmaan tulee jollekin paineita jos muut juovat ja sitten joku ei.Pojan ja entisen tyttöystävän suhde Suomessa loppui siihen,että poika ei juonut, ja tyttö taas vähän liikaa.

Nurkkalintu:Itsekin vielä tuota ihmettelen,sillä se on aika uusi juttu ja toivottavasti näillä säännöksillä voidaan tuota katkaista.

suloensio kirjoitti...

Sain aikoinaan Suomen oloissa viinakortin vasta kun täytin 21- vuotta. Silloin rajoitus tuntui vähän...hoopolta, mutta nyt kun tilannetta tarkastelee, niin näkee rajoitusten tarpeellisuuden.
Kaikki nämä siellä tapahtuvat rajoitukset olisivat tarpeellisia myös täällä.
Kuitenkin kotivalistus on joka tapauksessa tärkeämpää.

Yaelian kirjoitti...

SuloEnsio;kiva kun kommentoit:-)Kyllä joku raja pitääkin olla;nyt kun on täällä tämä juominen levinnyt,niin ostamisen helppoutta pitää rajoittaa.Mutta aika paljon taitavat nyt täällä voimaan tulleet rajoitukset olla samanlaisia kuin Suomessa....Ja olet oikeassa,kotikasvatuksella on suuri rooli.Täällä tosin ei ole ollut edes tarvetta kai valistaa,kun se ei ole ollut ongelma.Nyt sitten on jo syytäkin kotona olla tiukkana asian suhteen.