perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vapputerveisiä!

Kuvassa talo ihastuttavassa  Neve Zedekin kaupunginosassa Tel Avivissa. Parvekkeille ja seinämille on jännästi ripustettu/laitettu kivoja figuriineja,jotka heti herättävät huomiota.

Vapputerveiset täältäpäin! Täällähän ei ole mitään vappua,mutta ennen oli vappupäivinä kunnon solidaarisuuskulkue.Kun olin 80-luvun loppupuolella suuren pankin pääkonttorissa töissä,emme olleet töissä vappupäivänä,mutta silloin vielä valtion ja sitä ennen ammattiliittojen omistaman pankin taholta annettiin ymmärtää,että olisi parasta osallistua kulkueeseen,ellei halua nimeään mustaan listaan.Joko se oli totta vai ei,osallistuin kulkueeseen ja livahdin sieltä pois jossain vaiheessa.....Tänään,kun pankki on yksityisissä käsissä, ei sellaista enään tapahtuisi. Eikä kulkueitakaan ole enään samalla tavalla toukokuun ensimmäisenä päivänä,mutta näin jossain tolpissa kyllä kutsun osallistua solidaarisuuskulkueeseen,tänään,koska huomenna on sapatti.
Samassa Neve Zedekissä sijaitsevan ranskankielisen Marc Chagall-koulun aidoissa oli Chagallin maalausten mukaan tehtyjä kauniin värikkäitä töitä.Ilma oli aamupäivällä pilvistä,ja jopa satoi!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Näkemyksiä taloista ja oikeita taloja sekä eräs kummajainen......

Eilen iltapäivällä kävin yökylässä olevien suomalaisten vieraiden kanssa Tel Avivin keskustassa.Tel Aviv oli heille ennen eilistä melkein tuntematon,vaikka ovatkin muualla päin maata oleskelleet useinkin.Oli kiva näyttää heille hieman kaupunkia! Menimme pittoreskiin Newe Zedekin kaupunginosaan, joka on kaupungin ehdottomia helmiä.
Erään keskeisen bulevardityyppisen kadun varrella oli kokoelma vähän erilaisia taloja,nimittäin taiteilijoiden ja suunnittelijoiden näkemyksiä tulevaisuuden taloista:D.Näitä näkemyksiä oli yli 20,joista kuvasin muutamia.Aika hauskoja! Eniten minua miellytti tuo vasemmassa ylänurkassa näkyvä CHU,eli "compact house unit".Kuvasin vain yhden puolen,mutta siinä oli kivasti laitettu kaikki mitä asunnossa tarvitsee yhteen laatikkoon.Koko juttu oli suuren pankin sponsoroima,ja pankin pääkonttori(jossa itsekin aikoinaan työskentelin...)oli sopivasti saman kadun varrella. Ja mikä olikaan koko jutun tarkoitus?Mainostaa vihreitä lainoja;esimerkiksi lainaa aurinkoenergiasysteemin hankkimiseen tai lainaa niille,jotka rakentavat talonsa vihreiden periaatteiden mukaisesti.Pankin pääomistaja kun on niin vihreiden aatteiden kannalla.....
Tänään lähellä toria sain vihdoinkin kuvattua tämän tyypin,joka istuu torin vieressä olevalla aukiolla harva se päivä. Monta kertaa olen nähnyt hänet siellä istumassa mutta aina on ympärillä ollut niin paljon ihmisiä,että kuvaaminen on ollut mahdotonta.Kaveri väittää olevansa uudesti syntynyt messias,ja tuossa hänen edessään olevassa lakanassa lukeekin "Messias on saapunut". Netistä löytyi pari kuvaa ja YouTube-videota,joista yksi oli tässä  (videolla muuten näkyy kivasti torin ympäristöä). Katsoin muutaman videon,ja kyseessä taitaa olla aika sekopää tyyppi.Tämä messias muuten saapuu tuonne paikalleen aina moottoripyörällä........
Täällä on viime päivinä ollut ihan miellyttävä ilma. Ei liian kuumaa,ja kävellessäkin on ollut ihan miellyttävää.Mutta täällä omalla suunnallani ei ole enään aikoihin satanut(kuulemma jossain päin maata satoi eilen tai toissapäivänä) ja se näkyy luonnossa.Tässä olevan kuvan otin täällä lähellä pari kuukautta sitten....
Ja tänään sama paikka näytti tältä:-(

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Sinivihreä värikollaasi

Kollaasin värinä tällä kertaa sininen ja vihreä. Kaunis väripari,mutten oikein läytänyt sopivasti tähän  kuvia,vaikka kukkakuvia kyllä olisi niissä väreissä.Tähän tuli sitten vain 2 kuvaa:kaunis meksikolainen käsintehty keramiikkirasia,lahja meksikolaiselta ystävättäreltä Suomessa,ja jättimarketin vaunujen yhden säilytyspaikan seinämä.
Ja koska tuo rasia on niin kaunis,tein toisen kollaasin käyttäen vain yhden kuvan muunnoksia.

Lisää sinivihreitä kollaaseja löytyy täältä

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 25.4


Bill Withers-Ain't No Sunshine


Pidän paljon  Billl Withersin kappaleesta "Ain't no sunshine" vuodelta 1971,albumilta "Just as I am".Laulu oli Withersin läpimurtohitti,ja  oli    vuonna 1971 kuudentena R&B-listalla Yhdysvalloissa.Lukuisat artistit ovat esittäneet tämän kappaleen,mm.Michael Jackson ja Van Morrison,mutta pidän itse tästä alkuperäisestä Withersin kappaleesta. Ketäköhän Withers ajatteli tuossa esiintyessään,sillä jos katsoo tarkasti,huomaa kyyneleitä hänen silmäkulmassaan....


Muut sunnuntaiklassikot voit kuunnella täällä

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Earth Dayn kunniaksi pitkä kävelylenkki


Eilen oli Earth Day,maapallopäivä, ja sen lisäksi vielä Earth Dayn 40. vuosipäivä,ja olimme ystäväni Maryn kanssa jo aikoja sitten suunnitelleet tekevämme pitkän kävelylenkin juuri sinä päivänä.Mary on muutenkin lähdössä takaisin Yhdysvaltoihin vähän yli viikon kuluttua,josta hän palaa tänne vasta vuoden lopulla,joten oli hyvä tilaisuus viettää aikaa yhdessä ennen hänen lähtöään.Kävelimme hänen kodistaan Tel Avivin sydämessä melkein Bat Yamin kaupunkiin saakka ja takaisin:en tiedä paljonko se oli kilometreissä,mutta takulla aika paljon! Matkan varrella en ihan kauhean paljon kuvia ottanut,mutta joitakin kuitenkin.Ylläolevassa kuvassa näkyy koululaisia uuden leikkipuiston telineitä kokeilemassa uudella puistoalueella Jaffassa.Taivas oli eilen aivan kirkas ja meri upean värinen,ja ilmakin oli mukava,ei liian kuuma,kuten on ollut usein viime aikoina;muuten en olisi voinutkaan niin paljon kävellä.
Ihailin uusia/uusittuja taloja (kalliita asuntoja) joita on valmistunut Jaffan sataman lähettyville. Orientaalista tyyliä,ja pidän tuossa toisessa talossa näkyvistä ruskeista puulisäkkeistä.
Eräässä kohtaa näimme,miten eräs nainen oli juuri avannut kissanruokapurkin näille kisuille.Hän kysyi miksi kuvaan,ja kerroin,että kuva ehkä tulee blogiini.Hän kertoi rakastavansa kissoja ja syöttävänsä niitä joka päivä,muttei itse voi ottaa kissaa,sillä hänellä on koira.
Saman Yaphet-kadun varrella on monta kirkkoa,kuten tämä Santa Terra kirkko.
Varisseita bougainvillean kukkia oli eräässä pihassa.Varisseiden lehtien väri oli vieläkin upea!
Eilisen Earth Dayn kunniaksi vielä pari kukkakuvaa viereisestä puistosta.
Kävelylenkin jälkeen säärilihakseni olivat kipeät,mikä kertoo siitä,etten ole pitkään kävellyt tarpeeksi pitkää lenkkiä. Voltarenin avulla kipu hävisi,onneksi.Illalla kävin vielä Tel Avivin Rabin-aukiolla kaupungintalon edessä,jossa oli Earth Day-tapahtuma:ympäristöliikkeiden info-kojuja sekä kaupungin tarjoama ilmaiskonsertti. Volyymi oli laitettu niin kamalan korkealle.,että vaikka tarjolla oli hyviä esiintyjiä,oli sitä mahdotonta kuunnella,joten poistuin harmitellen aika pian. En voi tajuta,miksi juuri sellaisena päivänä (ja muulloinkaan)pitää  olla niin paljon äänisaastetta,ja vielä pilata hyvä ulkoilmakonserttielämys...

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Etiopialaista kahvia ja uusia vauvoja

Alkuillasta käväisin etiopialaisen ystävättären luona.Kielen kanssa on joskus vähän ongelmia,mutta Balatazin 10-vuotias poika,jonka vaikeaa nimeä en ikinä muista, osaa aina kääntää äidilleen ne tarvittavat sanat,joten hyvin ymmärrämme toisiamme.
Tänään sainkin seurata kahvin valmistusta ihan alusta saakka,Kahvihan alun perin tuleekin Etiopiasta ja he taitavatkin kahvinteon.Balataz ostaa kahvipavut vihreinä ja laittaa ne pannuun,jonka pohjassa tuollaisia reikiä,kuten kuvastakin näkyy.Pannu laitetaan sitten tulelle(kaasuliekki)
Jo hetken kuluttua alkavat pavut saada väriä.
Ja hetken kuluttua vihreä väri oli kokonaan hävinnyt.Paahdetun kahvin tuoksu alkoi jo tuntua
Pari minuuttia oli kulunut,ja pavut olivatkin jo paahtuneet tarpeeksi.Sitten ne jauhettiin ja keitettiin ja tulos näkyy ensimmäisessä kuvassa.Hyvää oli!
Viime vuoden maaliskuussa laitoin ruskeaan kollaasiin kuvan myös Balatazin pienestä tyttövauvasta.3 viikkoa sitten syntyi yllä oleva uusi poikavauva;voi että vauvat voivatkin olla suloisia!
Viime vuoden vauva oli kasvanut jo isommaksi.On edelleenkin vielä melkein vauva,ikää vuosi ja 3 kk. Kahden vauvan kanssa on kyllä vaikeaa kun asuu 4.kerroksessa ilman hissiä. 
Toisenlaista kahvia sain aikaisin aamulla uudessa kahvilassa Tel Avivin keskustassa.Kahvilan pojat olivat ihanan ystävällisiä:-)  Ja kahvilan kattolamppu aika jännä....

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Punavihreä värikollaasi

Inkiväärin värikollaasihaasteen väriparina on tällä kertaa punainen ja vihreä:ihanan herkullinen yhdistelmä. Ihan vieressä kukkivat kiinanruusut kauniisti,ja ne sopivatkin hyvin tähän värihaasteeseen.
Laitoin vielä toisen kollaasin ,kun tätä väriparia sattui löytymään runsaastikin...Muut punavihreät kollaasit löytyvät tuolta linkin takaa..

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Syökääpä taateleita niin pysytte terveinä.....

Rakastan taateleita,ja nykyään ne ovatkin lempikarkkejani;etenkin isot mehukkaat ja pehmeät Medjool-taatelit(kuvassa) joiden maku tuo mieleen toffeen. 

Joku aika sitten luin lehdestä,että täkäläiset tutkijat olivat havainneet,että päivittäisellä taateleiden syönnillä voidaan suojautua ateroskleroosia,sydänkohtauksia ja aivohalvauksia vastaan.

Lisäämällä kourallinen taateleita päivittäiseen ruokavalioon voi laskea veren triglyseriinipitoisuutta ilman,että se korottaa veren sokeriarvoja.

Haifassa olevan Technion-Instituutin biokemisti, professori Michael Aviram sai tutkimuksessa selville,että syömällä 4 viikkoa päivittäisen Halawi-taateliannoksen voidaan sillä parantaa veren lipidiarvoja nostamatta verensokeriarvoja.Samainen professori Amiram  oli vuonna 1995 ensimmäinen joka todisti,että punaviinin juonti voi vähentää kolestrolin hapettumista sekä sepelvaltimotaudin kehitystä.

Subtrooppisilla ja autiomaa-alueilla kasvavat taatelit(Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä,Kaliforniassa ja Australiassa) sisältävät runsaasti luonnon sokereita sekä A-ja B-vitamiineja.Taatelipalmu on yksi maailman vanhimmista viljellyistä hedelmäpuista ja taatelipalmua usein kutsutaankin nimellä "Elämän puu",koska taatelipalmun jokainen osa voidaan hyödyntää.

Aviram ja hänen tutkimusryhmänsä testasivat 10 tervettä henkilöä,jotka söivät päivittäin 106(3,75 oz) gramman annoksen Halawi-taateleita 4 viikon ajan.Koetulokset osoittivat 15 % laskun triglyseriinien (rasva)tasoissa .Veren rasvojen hapettuminen oli vähentynyt 33%.

Taatelit sisältävät runsaasti sokeria,joten tutkijat hämmästyivät huomatessaan,että jopa runsaasti niitä sisältävä ruokavalio ei korottanut verensokerin määrää,

Eli,syökääpä taateleita,niin pysytte terveinä! Itse olen tuon tutkimustuloksen johdosta alkanyt syömään taateleita joka päivä(Ennenkin söin,mutta en niin usein..).Muutenkin olisi suotavaa korvata makeiset luonnon omilla karkeilla.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 18.4

 Paul Simon - St. Judy's Comet .mp3
Found at bee mp3 search engine
Yksi suosikkini Paul Simonin kappaleista on ihana tuutulaulu St.Judy's Comet albumilta "There Goes Rhymin' Simon" vuodelta  1973.En muista missä olen tutustunut tähän kappaleeseen,mutta kuuntelen sitä aina välillä ja muistelen aikaa,jolloin poikani oli pieni......

Simon todennäköisesti kirjoitti ja sävelsi kappaleen pojalleen Harperille.YouTubesta ei löytynyt kappaletta Simonin esittämänä,mutta löysin kappaleen muualta,tosin ilman videota.
Tässä pari ensimmäistä säkeistöä kappaleesta:


Little sleepy boy
Do you know what time it is?
Well the hour of your bedtime’s
Long been past
And though I know you’re fighting it
I can tell when you rub your eyes
You’re fading fast
Fading fast
Won’t you run come see St. Judy’s Comet
Roll across the skies
And leave a spray of diamonds
In its wake
I long to see St. Judy’s Comet
Sparkle in your eyeshen yfads



Muut klassikot löytyvät täältä awake

torstai 15. huhtikuuta 2010

Väripläjäys!

Kuljin erään vihannes/hedelmäkaupan ohi ja en voinut olla ihailematta tuotteiden värejä ja sitä,miten kauniisti ne oli aseteltu esille.....Klikkaa kuva suuremmaksi niin näkyy selvemmin.Etualalla olevat  3 eri rasiallista ovat kaikki kirsikkatomaatteja,eri lajikkeita.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kollaasi ruskea-vihreä

Kollaasin väriparina tällä viikolla oli vihreää ja ruskeaa. Aika helppoa oli sitä täältä löytää.Kollaasissa näkyy viikunoita ja kiivejä ,kaunis puu sekä vanhoja ajan patinoimia taloja Tel Avivissa,joista jokaisesta löytää vihreää sekä ruskeaa.Muut kollaasit löytyvät tuolta linkin takaa....

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Harmaata ulkona ja muistopäivä

Tänään on taas puhaltanut hiekkaa tuova aavikkotuuli ja taivas on ollut harmaa koko päivän,kuten kuvasta huomaa.Asteita on yli 30 mutta se ei tällä kertaa paljon tunnu,sillä ilma on kuivaa,ja aurinko piilossa. Ikkunat on tosin hyvä pitää kiinni tällaisena päivänä ettei tule turhaan liikaa pölyä. Kodin viereisen puiston yhden sisäänkäynnin kohdalla olevalla aukiolla nuoret harjoittelivat muistotilaisuutta varten.Huomenna on täällä natsismin uhrien muistopäivä,ja kello 10 aamulla sireenin soidessa täällä kaikki seisahtuu muutaman minuutin ajaksi.
Tällaisella ilmalla ei kuitenkaan jaksa mitään kokata,mutta onni on suuri mansikkarasia jääkaapissa.......

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Tomaateille astia decoupage-tekniikalla

Pari postausta sitten kirjoitin saamistani ihanista lautasliinoista;Iittalan Taika-liinoista ja Marimekoin Unikko-liinoista. Halusin käyttää niitä decoupage-töissä.Decoupage-työ on mukavaa, sillä sitä voi tehdä  myös tällainen vähemmän askartelutöitä hallitseva henkilö kuten minä,ja kuitenkin aikaansaada ihan kivojakin asioita. En ole koskaan oppinut tätä tekniikkaa missään,mutta asuessani täällä edellisellä kerralla viime vuosikymmenen alussa ostin decoupage-lakkoja,tein pari työtä,ja sitten ne lakat olivatkin 5 vuotta varastossa eksän vanhempien luona,eikä niille tapahtunut mitään!Olivat siis edelleen aivan samassa kunnossa:-)
Olin saanut lahjaksi tällaisen puukipon,jossa oli ollut pari kosmetiikkatuotetta.Kippo oli ihan kiva sellaisenaankin,mutta halusin päällystää sen.
Taika-sarjan kuviot olivat kuitenkin liian isoja tähän työhön,joten käytin sen sijaan tällaista ihanaa Caprece-salaaatti-aiheista lautasliinaa. Värit tässä ovat upeat!
Liina leikataan ensin sopivan kokoiseksi.Jos olisin voinut käyttää Taika-liinaa,olisin todennäköisesti leikannut siitä sen ihanan lintu-hahmon ja liimannut sen,mutta se oli liian suuri tähän.
Lautasliinoissa on yleensä kolme kerrosta,ja decoupage-työhön käytetään sitä ulointa,missä näkyy se kuvio.
Niitä varastossa seisseitä,aiemmin ostettuja lakkoja oli kaksi erilaista,joita silloin neuvottiin käyttämään niin,että ensin kerros 1,ja sen kuivattua toinen kerros lakalla numero 2,mutta näihin töihin käyvät tavalliset askareluliimatkin,kunhan ne kuivuessaan ovat läpinäkyviä.Näillä käyttämilläni lakoilla saa varmaankin kestävämmän pinnan.
Kun 2 ensimmäistä kerrosta olivat kuivuneet,laitoin päälle vielä kerroksen kiiltävää kristallilakkaa,jolla tuli ihana,kauniin kiiltävä pinta,joka ei nyt millään tule esille näissä kuvissa.Koska esineen alkuperäinen pinta oli osittain tumma,olisi se pitänyt ensin maalata vaaleammaksi, mitä en tehnyt,ja siitä syystä tuo tummempi pinta tulee vähän ikävästi esille,kuten kuvassa näkyy.No,ei se minua kauheasti haittaa,sillä tästä tuli ihan kiva astia tomaateille.
Tässä yksi aiempi työ.Olin vähän huolimaton tätä tehdessä,ja tuli aika paljon "ryppyjä"- Myös tuossa lukon kohdalla jäi pienen pieni osa paljaaksi,kun siihen oli tosi vaikeaa saada sitä kuviota laitettua.Tätä laatikkoa ei myöskään ole päällystetty kiiltolakalla,joten se ei kiillä,kuten ylempi työ.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Bambi 2 v.

Ihanalla koirallani Bambilla on syntymäpäivä ihan näinä päivinä.Oikeaa syntymäpäivää ei ole tiedossa,koska Bambi oli löytöpentu,jonka adoptoin eräästä eläinsuojeluyhdistyksestä sen ollessa puolivuotias. Eläinlääkäri osasi kuitenkin arvioida ,että se oli syntynyt joskus huhtikuun 2008 alkupuolella.Joten tällä viikolla vietänkin Bambin 2-vuotissynttäreitä.
Bambi on enimmäkseen minipinsseri,ja sitten jotain muutakin.Luonteeltaan se on kuitenkin selvästi minipinsseri:hyvä vahtikoira,älykäs,peloton,nopealiikkeinen, erittäin energinen.Bambi on ihmisrakas ja sosiaalinen,ja saa ihmiset helposti ihastumaan itseensä.
Ja mitä Bambi sai syntymäpäivälahjaksi? Uuden köysilelun,jollaisesta se pitää ehdottomasti eniten,sekä tänään nakkeja.Oi sitä iloa kun nakkipaketti avattiin!
Paljon onnea Bambi!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen loppujuhlallisuuksia

Kuva netistä
Tänään on juutalaisen pääsiäisen viimeinen päivä,joka tänä vuonna osui samaan aikaan kuin pääsiäismaanantai:täälläkin on tänään pyhäpäivä.
Kaunis lämmin pyhäpäivä on saanut ihmiset liikkeelle,ja niinpä myös olohuoneeni avoimen seinän(ikkunapaneelit) edessä olevaan puistoon on asettautunut paljon ihimisiä,piknikille,kuten kuvasta (ikkunan kautta otettu)näkyy.Tässä näkyy olevan kokonainen suuri perheellinen;iso ruokapöytäkin on katettu.

Jotkut ovat tuoneet telttansakin mukaan. En kauheasti ole innostunut näistä tapahtumista ikkunoitteni alla,ja toivon,että vievät ainakin suurimman osan roskistaan mukanaan. Itse menisin kyllä vähän kauemmaksi asutusalueista,mutta tänään taitavat kaikki paikat/puistot olla täynnä piknikeillä olevia ihmisiä. 


Pääsiäisen loputtua tänään auringonlaskun aikaan,alkaa täällä toinen juhla,marokonjuutalaisten mimouna-juhla. (linkin takana englannikieliset selitykset juhlasta kuvineen).Mimounassa juhlitaan kevään alkamista,ja sitä,että juutalaisen pääsiäisen vuoksi viikoksi pannassa ollutta leipää saa taas syödä. Mimouna on nykyään kansallinen juhlapäivä,ja monet marokonjuutalaiset avaavat silloin kotinsa,ja joissakin kodeissa voi vierailla satojakin henkilöitä juhlan aikana.Olen ollut parisen kertaa,ja kodit olivat niin täynnä,että ei ihan kauhean kauan siellä viitsinyt olla. Juhlaan kuuluu erittäin sokeripitoisten ruokien syönti;esim. ensimmäisessa kuvassa näkyvät marsipaaninamut ovat silloin yleisiä.Erilaisia makeita hilloja on myös tarjolla,kuten vaikka munakoisohilloa,joka on ihan hyvää,vaikkei sitä ehkä uskoisi.
Marokonjuutalaisten mimouna-hilloista suosikkini on porkkana-hillo,jossa porkkanat ovat paloina,ja jossa tuntuu kanelinen maku.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Pääsiäisterveiset ja yllätyksiä

Kaikille oikein hyvää Pääsiäistä!
Postilaatikossani oli eilen pakettilappu,ja menin tänään sitten pakettia hakemaan,ja mikä ihana yllätys siellä odottikaan L:ltä,toiselta täällä olleelta vieraaltani,sininen Marimekon laatikko,josta sitten kotona avattaessa paljastui seuraavia ihania yllätyksiä:Marimekon Unikko-laustasliinoja,Junnu Vainion "Legendan Laulut",Åbyn kartanon ihanaa näkkäriä,jota olen kuullut kehuttavan,sekä muuta namia. Voi kiitos L, tämä oli aivan mielettömän ihana yllätyspaketti! En muuten ollut edes tiennyt,että Postilla on tällaisia Unikko-aiheisia pakettilaatikkoja,;aivan ihanat,ja tätä ei takuulla heitetä pois...
Sain joku aika sitten myös yllätyksenä blogiystävä Leenalta nämä ihanat Taika-lautasliinatOlin näistä tosi onnellinen!.Kiitos kiitos Leena! Sekä näitä että ylläolevia Unikko-lautasliinoja aioin käyttää askarteluun.
Lissun blogissa voitin  nämä ihanat siniset härpäkät,jotka tulivat eilen. Kuva ei näille tee oikeutta,sillä oikeasti tuo sininen sävy on paljon kauniimpi.Kiitos Lissu,nämä ovat ihanat!