perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vapputerveisiä!

Kuvassa talo ihastuttavassa  Neve Zedekin kaupunginosassa Tel Avivissa. Parvekkeille ja seinämille on jännästi ripustettu/laitettu kivoja figuriineja,jotka heti herättävät huomiota.

Vapputerveiset täältäpäin! Täällähän ei ole mitään vappua,mutta ennen oli vappupäivinä kunnon solidaarisuuskulkue.Kun olin 80-luvun loppupuolella suuren pankin pääkonttorissa töissä,emme olleet töissä vappupäivänä,mutta silloin vielä valtion ja sitä ennen ammattiliittojen omistaman pankin taholta annettiin ymmärtää,että olisi parasta osallistua kulkueeseen,ellei halua nimeään mustaan listaan.Joko se oli totta vai ei,osallistuin kulkueeseen ja livahdin sieltä pois jossain vaiheessa.....Tänään,kun pankki on yksityisissä käsissä, ei sellaista enään tapahtuisi. Eikä kulkueitakaan ole enään samalla tavalla toukokuun ensimmäisenä päivänä,mutta näin jossain tolpissa kyllä kutsun osallistua solidaarisuuskulkueeseen,tänään,koska huomenna on sapatti.
Samassa Neve Zedekissä sijaitsevan ranskankielisen Marc Chagall-koulun aidoissa oli Chagallin maalausten mukaan tehtyjä kauniin värikkäitä töitä.Ilma oli aamupäivällä pilvistä,ja jopa satoi!

33 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Mäkin haluaisin meidän parvekkeelle tollaisia ihmisiä, mutta kukaan taiteilija ole ollut halukas niitä ilmaiseksi tekemään. Oho, vai kulkue sielläkin niinkuin Suomessa lapsuudessani. Toiset marssi ja toiset katsoi jostain salaa.

Yaelian kirjoitti...

Allu:Ehkä sun täytyy itse duunata sellaisia pikku ihmisiä sinne parvekkeelle.Nuo on tosi kivan näköisiä tuossa talossa. Mä luulen,että kulkue nykyään on aika pienimuotoinen,toista se oli parikymmentä vuotta sitten....

Leena Lumi kirjoitti...

Miten kaunis talo kera sinisten ikkunaluukkujen. En tajua, miksi Suomessa on niin vähän kauniita kerrostaloja. Joitain vanhoja harvinaisuuksia Hesassa.

Juu just!: Vappukulkueet;-) Ei ole kuulunut ikinä mun elämään.

Meillä on tavallinen viikonloppu kera herkkujen. Nuoret tietysti juhlivat, sillä heille riittää mikä tahansa syy ylimääräiseen bilettämiseen. Kuten meille joskus kauan, kauan sitten.

Laitan kuitenkin kuhaa kosteikkovahveromuhennoksella ja sitten OSTIN kaksi lakkarahkapiirasta, joita saa harvoin. Onneksi ostin, sillä tiikerikakku paloi tänään uuniin, kun olin tässä koneella...

Mukavaa Vappua, Jael!

lepis kirjoitti...

Aika vaputonta Vappua täälläkin vietetään, joten Hauskaa Vappua :)

Yaelian kirjoitti...

Leena;tuolla alueella on niin paljon kauniita taloja,että se alue vetää minua puoleensa koko ajan.Ah,jos voisin siellä asua....Helsingissä tosiaankin on vanhempia tosi kauniita taloja.Vappuateriasi kuulostaa herkulliselta,harmi vaan että kakku paloi.On vaarallista olla koneella kun uunissa on jotain paistumassa....;D

Lepis;Hauskaa vaputonta vappua kuitenkin!

♥ Hannele på Hisingen kirjoitti...

Mukavaa Vapun aattoa!

lumiomena kirjoitti...

Upeita kuvia: hienot kuvakulmat ja Marc Chagall-koulun töissä upeat värit.

Kyllähän vappukulkueissa oli varmasti joukkovoimaa. Itse en lapsuudessa koskaan ollut mukana kulkueessa eivätkä vanhempanikaan niissä käyneet, mutta kerran muistan meidän seuranneen kulkuetta autosta käsin :)

Hauskaa vappua!

arleena kirjoitti...

Nuo talot olivat kyllä hienot. Sininen väri iikkunapuitteissa ja tietus nuo pienoisveistokset sen tekivät. Mukava tapa tuoda julkisivuun eloa ja tyyliä.

Marc Ghagallin teoskopiot ovat hienot, taideteokset tuovat upean ilmeen katunäkymään.

Mukavaa viikonloppua sinulle Yaelian.

Sateenkaari kirjoitti...

Kaunis talo,ja kauniit varikkaat työt.
Mukavaa Vapun aikaa kuitenkin,vaikkei sita siella teilla kovin olekkaan.
Ei taalla meillakaan sen kummemmin.TRyvaki marssii,ja pitaa puheita,mutta esim sellaista vappukraasaa ja marrkinatouhua,mita Suomessa on,niin ei taallakaan ole.
Jos jotain samantyyppista löytyy,niin İstanbulista.

Rita kirjoitti...

Pidän arkkitehtuurista, varsinkin tuollaisesta jossa on käytetty taiteellista silmää.

Taidetta myös aina kiva katsella.

Pilvet ja sade toivottavasti virkistivät! Hyvää vappua :)

hanne kirjoitti...

Tykkään tosi paljon Marc chagallin töistä..ne ovat satumaisen ihania..

Oi tuo talokin on ihana, voisin asua siinä..nuo siniset kaihtimet, iso parkeve...
Vielä täälläkin sinulle vappua ja haleja!!
Sain muuten ajan yhdelle hyvälle psykiatrille. Hän ei ota uusia asiakkaita, mutta laitoin viesti jossa kerroin, että haluaisin saada konsultaatiota skitsofreniasta, jotta ymmärtäisin , kannustasin paremmin tytärtäni, joka on nuuoruusiässä sairastanut..sain hänelle ajan. menen maanantaina turkuun..olen kiitollinen..

Yaelian kirjoitti...

Hannele:kiitos samoin!

Lumiomena:Tuon Chagall-koulun aidoissa oli tosiaankin ihania värejä.Kuvasin vain 2 ,vaikka niitä oli lisääkin.
En minäkään vappukulkueissa ole ollut,paitsi pari kertaa täällä silloin joskus kun oli vähän pakko....Hauskaa vappua!

Arleena:Tuo talo sinisine kaihteineen ja figuriineineen on kyllä ihastuttava.Samoin kuin nuo ranskankielisen koulun Chagall-aiheiset aitatyöt.Kiitos,sinulle mukavaa vapun viettoa!

Sateenkaari:En tiedä missä määrin täällä nykyään marssitaan,en ole lukenut mutta näin vain tolpissa lehtiset siitä,että olisi joku marssi,varmaan pienimuotoinen.MUkavaa viikonloppua sinulle!

Rita;Koko tuolla alueella on käytetty sekä arkkitehtoonista että taiteellista silmää niin,että silmiä hyvelee.Sade oli lyhyt,mutta mukavaa,kun tuli hieman vettä.Hauskaa vappua!

Hanne:Chagallin työt ovat tosiaankin ihanat,ja niin värikkäät!Olen tosi iloinen puolestasi,että nyt löysit psykiatrin ,joka on valmis ehkä auttamaan.Ovat niin kiireisiä,kuten jo huomasit,,,,,Toivottavasti saat konsultaatiosta apua!

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Taytyypa katsella ymparilleni ensi Neve Zedekin reissulla josko sua nakyisi :):) Mut tunnistaa tiskiharjasta...

Yaelian kirjoitti...

Tiskiharjafeministi:no pitää sitten katsoa tarkkaan jospa joku tulisi tiskiharjalla vastaan;D

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Se voi kylla olla mun ukkonikin, jos on sen tiskivuoro :)

SusuPetal kirjoitti...

Kaunis, värikäs aita.

Mukavaa vappua!

Unelma kirjoitti...

Talossa taitaa asua huumorintajuista väkeä. Täällä Suomessa olen joskus nähnyt joulutonttujen kiipeävän palotikkaita ylös. :)

Marc Chagall on minullekin mieluisa taiteilija. Hänen kuuluisat lasimaallauksensa Hadasa sairaalan synagogassa tekivät minuun suuren vaikutuksen.

BLOGitse kirjoitti...

Hauskaa vappua ja aurinkoista kevaan jatkoa!
Netti on viime paivat toiminut todella huonosti - toivottavasti ensi viikolla paremmin kun ma pitaisi saada kiintea yhteys.
Siihen asti tama on viela hankalaa - mutta paasin tanne asti! Tsau!

BLOGitse

Yaelian kirjoitti...

Tiskiharjafeministi;D

SusuPetal;Mukavaa vappua sinullekin!

Unelma:Aika humoristisia tosiaankin nuo ihmisfiguriinit tuossa talossa:-)
Minäkin olen nähnyt ne Chagallin lasimaalaukset;todella hienot!

BLOGitse:kiva että pääsit kuitenkin kommentoimaan ja toivottavasti nettiongelmat pian loppuvat.Vapputerkut täältäpäin!

sinnlighet kirjoitti...

Beautiful, sensual & poetic, I just love your blog!

Agneta, a swedish one ;)

Yaelian kirjoitti...

Agnetha:Tack!

Sirokko kirjoitti...

Minä olen jo tullut allergiseksi sinisille ikkunaluukuille, mutta nuo figuriinit on todella kivoja, tykkäisin meidänkin parvekkeella. Ei paranisi kovin isoa laittaa tuolleen roikkumaan, muuten naapurit kutsuisivat palokuntaa apuun.
Meillä ei vietetty vappua, mahtoiko pääkaupungissa jotain palopuheita olla, en tiedä. Itse olen marssinut viimeksi lukioaikana..

Lissu kirjoitti...

Ihana talo. Mutta auttaisko joku tuota yhtà reppanaa, joka roikkuu tuolla seinàllà. Ihan kuin joulupukit joulun aikaan saapasmaan muureila! Taideteos koulun porteilla. Nostan hattua. Vuoristomajalla ei vappu eronnut mitenkààn tavallisista viikonlopuista. Telkkari kuiteskin nàytti kulkueita kaupungeista. Ei ylioppilaslakkeja, vaan tyòtà vaativia. Mukavaa alkanutta toukokuuta.

Robin kirjoitti...

I love the figurine hanging onto the edge of the roof for dear life. Too funny.

Yaelian kirjoitti...

Sirokko:Itse en ole niihin vielä kyllästynyt....Nuo olivat sen verran pieniä,että varmaan eivät naapurit pelästy;D

Lissu;ihana talo minustakin.Piti mennä ihan katsomaan mitä reppanaa tarkoitat,ja siellä onkin 2,yksi molemmissa kuvissa.Tuota Chagallin taidetta koulun edessä on kyllä kiva katsella,ja oliskin kivaa,jos koulujen aidoissa olis taidetta,muissakin kouluissa.Mukavaa alkanutta toukokuuta sinullekin.


Robin:Beit Tamar with it's funny figurines is awsome!

Israel-kaipuu kirjoitti...

Talo on ihana!
Chagalin maalaukset ja mosaiikkityöt ovat minusta hurjan upeita!
Kerran näin niitä ison joukon sairaalassa, jonka nimeä en muista, työt kuvasivat Israelin heimoja.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Israel-kaipuu kirjoitti...

Ups, taisivatkin olla lasitöitä..

Yaelian kirjoitti...

Israel-kaipuu:Ne lasityöt ovat Jerusalemin Hadassah-sairaalan synagoogassa,todella kauniit työt.

pikkujutut kirjoitti...

Kauniit ikkunat ja hauska parveke.

Meilläkin satoi yöllä, sen verran harvinaista herkkua on ollut, että valan herätti :).

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Kiitos samoin!

Marc Chagall-koulu kuullostaa hienolta. Harmi etten puhu sanaakaan ranskaa :D

Mukavaa viikon alkua!

Susanne kirjoitti...

Kaunis talo. Värit siinä aivan ihanat!
Koulun aidassa olevat työt ovat upeita!

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Lamadnu kama halachot hadashim leachrona ;);)

Yaelian kirjoitti...

Pikkujutut:Taisi olla niitä viimeisiä sateita,harmi.

Tuure;Sinäkin voit ranskaa vielä oppia,ja nyt kun osaat latinaa,käy se vielä helpommin.Chagall-koulu sijaitsee kivassa ympäristössä.

Susanne:Sekä talo että nuo työt aidassa ovatkin ihania!

Tiskiharjafeministi:Nechmad meod!