lauantai 25. tammikuuta 2014

Appelsiinipuun alla 5 v. ja synttäriarvonta!

Kaktukset kukkivat myös kaktuspuiston ulkopuolella
Muistin muutama päivä sitten että tämä blogi täyttää ihan pian 5 vuotta ja se onkin hyvä syy järjestää blogin synttäriarvonta! Blogin ensimmäinen postaus oli 5.2.2009,jolloin päätin erottaa ruokablogista ruokaan kuulumattomat jutut ja näin syntyi tämä blogi. 
Arpajaisvoittona on 2 tällaista koristelautasta,jotka tehdään käsityönä Jerusalemin armenialaisessa korttelissa.  Toisessa on peuroja ja toisessa riikinkukkoja. Näiden lisäksi arvontavoittoon tulee vielä jotain pientä kivaa.

Lautasten toisella puolella on 2 reikää,kuten näkyy kuvassa (ei ehkä ihan selvästi..) ja joidenka kautta voi pujotella tuonne nauhan,eli nämä voi myös ripustaa seinälle helposti. Arvontaan voi osallistua tällä kertaa seuraavasta: 1 arpa jos jättää  tänne kommentin,2 arpaa jos linkittää tämän arvontapostauksen ja 3 arpaa jos liittyy myös blogin lukijaksi.  Arvonta on voimassa helmikuun 4. päivään saakka,jolloin arvon voittajan.Ilmoittakaa siis tuonne kommenttilootaan miten monella arvalla olette mukana.


Aloe arborescensin kukkia makrona.

69 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Alusta asti mukana menossa :). Onnea viisivuotiaalle! Kahdella arvalla mukana. Tai ehkä kolmella, jos muistan laittaa linkityksen.

Tuula kirjoitti...

Eli kolmella mukana. Nyt se on linkitetty :).

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, onnea♥

Minulla ovat nuo armenialaiset lautaset ilman reikiä käytössä nyt joka päivä. Kerron sitten joskus missä. Hyvin näkyvillä. Kummatkin kuva-aiheet ovat ihanat.

Olen mukana kolmella eli linkitän, mutta huomenna, sillä pizza tuli just uunista ja R. odottaa....

Jael kirjoitti...

Tuula:sinä oletkin ollut mukana ihan alusta saakka ja ihan sitä ennenkin tuolla ruokablogin puolella:)

Leena.kiitos ja pian sinulla...Missäköhän niitä käytät,tulin vähän uteliaaksi.Nuo lautaset ovat tosi nättejä:)

Matkatar kirjoitti...

Onnea vaan, 5 vuotta onkin pitkä aika! (ja ekakin postaus oli kiva)
Eli kolmella mukana kun on noin ihana palkinto. Tuota lautaskuvaa saa varmaankin käyttää linkityksessä?

Amalia kirjoitti...

Minäkö muka ahne? No kaikella kolmella arvalla mukana ;)

Jael kirjoitti...

Matkatar:kiitos:) Nopeasti on tämä aika vierähtänyt! juu saa käyttää tuota lautaskuvaa...

Amalia:no mukana olet!

hanne virtauksesta kirjoitti...

Heippa Jael,
onnea blogisi johdosta.
Minullakin on vuosipäivä blogissani. En muista mikä vuosi. Täytyy tarkistaa. Ehkä myös järjestää arpajaiset. Kiva idea ja huomio.
kauniita lautasia. Minulla on yksi ja pidän sitä joka päivä teepussini pidikkeenä ja muistan sinua=)
Halit.
Olenko mukana , monellako, yhdellä kait. Minun ei aina tartte saada palkintoa =)

jessiina kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle! Hieno saavutus! Aivan ihanat lautaset :),liityin lukijaksi nimimerkillä "jessiina", joten innokkaana kolmella arvalla mukana arvonnassa!
Kiitos mielenkiintoisesta ja monipuolisesta blogistasi :)! terv. Riia

Jael kirjoitti...

Hanne:ai Laitan sinutkin kolmella mukaan.Ja olet sinäkin ollut täällä blogimaailmassa vaikka kuinka kauuan:) Halit sinullekin!

Riia:kiitos ja tervetuloa lukijaksi.Nuo lautaset ovat todellakin ihania:) Kiitos kivasta palautteesta:)

Nelli L kirjoitti...

Onnea Arvonnassa ollaan mukana (tosin en muuten ollenkaan lukenut noita sääntöjä) Moka.
Voisitkin muuten lähettää pojilleni pari kippaa sieltä. Maksan tietenkin ne :)

Eeviregina kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle!
Lisayn kautta löysin blogiisi, mutta en muista vuotta.
Ihana aaloe! Kahdella arvalla mukana.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Onnea, onnea ! Ainakin kahdella mukana. Kauniit lautaset.

Piipe Elch kirjoitti...

Onnittelut 5-vuotissynttäreiden johdosta! Yhdellä arvalla mukana.Lukijasi olen ollut jo pitkään, mutta se ei taida vaikuttaa asiaan arpojen määrän suhteen...

Onnellista viikonloppua!

akissfromthepast kirjoitti...

Paljon onnea 5-vuotiaalle :) :)
Nätit lautaset, riikinkukko varsinkin on hieno.
Tulen mukaan 1 arvalla :)

Marja-Leena kirjoitti...

Olen blogisi seuraaja ja liittynyt jo kauan sitten jäseneksi.Enpä osaa laskea arpojen määrää.Yhdestä blogistani huomasin tämän arvonnan.Mielenkiinnolla seuraan, ku pääsee kuin matkalle Israeliin.Kiitos!

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten kauniita!
Kolmella arvalla mukana!

sirokko kirjoitti...

Sinäkin jo viisi vuotta, varmaan yhtä kauan olen ollut lukijasi, eli kahdella arvalla mukana. Vau mitkä palkinnotkin! Minulla on jo yksi palestiinalaislautanen, tuollainen sopisi hyvin siihen vierelle, peukutan itselleni!

Anonyymi kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana: tuo riikinkukkolautanen on upea. OP

mimon mami kirjoitti...

Kauniita lautasia. Onnea 5-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana (vai tuleeko toinen, kun lukijakin olen).

Satu kirjoitti...

Mitä ihmettä, minusta tuntuu, että siitä on korkeintaan muutama kuukausi, kun blogisi täytti neljä vuotta! Apua, miten aika kuluu!

Mutta joo, yhdellä arvalla mukana. Kiitos ihanasta blogistasi, Jael. :-) Ja onnea viisivuotiaalle!

tarutikki kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle blogille ja kiitos mukavista postauksista:)Olen jo jonkin aikaa ollut lukijasi.

Mukana arvonnassa yhdellä arvalla(kahdella, jos lukijana olosta saa arvan).

Kirsti kirjoitti...

Onnea blogille, josta pidän suunnattoman paljon!
Saan paljon itselleni täältä.

Rakastan noita armenialaisia koristelautasia!
Minulla on kolme vatia, joista kerran sanoit, että ne on tätä armenialaista käsityötä. Näin sellaisen kuin minulla blogisi postauksessa ja kommentoin.
Olen ostanut vatini (yksi kerrallaan) Ovdan lentokentältä.

Olen kahdella arvalla mukana.

savisuti kirjoitti...

Onnea 5-vuotialle! Luulin olevani jo lukijana koska olen silloin tällöin käynyt täällä mutta en ollutkaan - nyt olen! Lautaset ovat kauniita ja aivan minun sinisiä! Mukana siis kaikilla arvoilla,linkitän tämän myös blogiini.

Omenaminttu kirjoitti...

Onnea, onnea Jael Appelsiinipuun alle!
Tutun näköiset kauniit lautaset. Äidilläni on vastaava, Israelista peräisin.

Mukana arvonnassa, tietty :)

Emilie kirjoitti...

Hei vaan ja terveiset sinne etelän lämpöön täältä Pohjois-Karjalan pakkasesta. Löysin tänne Amalian blogin kautta ensimmäistä kertaa. Paljon onnea 5-v.
Jos yhellä arvaala vois olla mukana :)
Terv. hurahtanut.blogspot.fi

Sanja A. kirjoitti...

Onnea 5v. Mukana kolmella arvalla. Linkki Sokerivaltakunnan fb-sivulla.

Johanna kirjoitti...

Ovatpa kauniita! Kertakaikkisen kauniita.

Sun viisivuotias blogi onkin mun blogini kummi :) Kiitos ystävyydestäsi, blogistasi ja viisaudestasi niin monessa asiassa.

mummeli kirjoitti...

Onnea ihanalle blogillesi 5 vuotis päivänä!
Aivan ihanat lautaset, näen jo seinälläni! Kolmella lähden mukaan.

Mine kirjoitti...

Onnittelut viisi vuotiaalle! Jätän nyt arvonnan väliin, kun elämässä on se vaihe, jolloin täältä olisi syytä tyhjentää kotia, eikä hankkia mitään uutta:). Eilen juuri laitoin kasan astioita eteenpäin. Karsinta tulee jatkumaan heinäkuun alkuun asti...

Päivi kirjoitti...

Onnea Jael viidestä vuodestasi tämän blogin parissa!
Olenko mukana kahdella arvalla kun olen jo lukija.
Lämpimiä terveisiä!

sannabanana kirjoitti...

Oi vau, viisi vuotta jo! Onnea ja respect! Ja niin ihanat nuo lautaset. Olen heti kolmella mukana!

Susanne kirjoitti...

Onnea ihanalle 5-vuotiaalle!♥
Kahdella arvalla mukaan:)

Anonyymi kirjoitti...

Mä myös yhdellä mukana... Vaiko kahdella, kun luen blogiasi säännöllisesti :) -Eshetchayil

Anonyymi kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana - Mikko Jerusalem

Tarja kirjoitti...

Onnea mielenkiintoiselle bloggillesi.olen mukana arvonnassa 2 arvalla.

Jael kirjoitti...

Nelli:kiitos.Laitoinkin sun kommenttilootaasi tuosta mistä kysyit...

Eeviregina:Kiva että olet mukana.Tuosta aloesta otan aina vähän kun on joku haava,parantaa hyvin:)

Minna:) minustakin tosi nätit nuo lautaset:)

Piipe:kiva että sinäkin mukana.Näin olen tämän käytännön huomannut olevan,että jos liittyy lukijaksi niin siitä saa vielä yhden arvan.

A kiss from the past:kiitos ja nuo riikinkukot ovatkin nättejä:)

Marja-Leena:sinäkin olet ollut "tuttu" ihan alusta saakka!

Irmastiina:)

Sirokko:Mehän ollaan jo konkareita täällä;D Toivottavasti onni suosii!

OP.Mukana olet:)

Mimon mami:yhdellä sitten. Ja nätit lautaset tosiaankin:)

Satu:aika kuluu tosi nopsaa ,justhan vasta aloitin tämän blogin;D Ja kiitokset,ja kiva kun olet mukana:)

Tarutikki:kiva kuulla että olet tykännyt:)

Kirsti:sinä annat aina niin ihanaa palautetta että tulee hyvä mieli:)Nuo armenialaiset työt ovat tosi nättejä:)

Savisuti:kiitos ja tervetuloa lukijaksi:)Lautaset todellakin nättejä,toivottavasti onni suosii!

Hannele:kiitos ! Ja varmaan usealla täällä olleella on tuollaisia lautasia:)

Emilie:kiva kun tänne löysit:) Kiitos,mukana olet:)

Sanja:kiitos ja kiva kun tällekin puolelle tulit:)

Johanna:Minustakin,olen vähän heikkona tuollaisiin:) Oi olen otettu,blogisi kummi,ihan punastun;D Kiitos myös sinulle!

Mummeli:kiitos ja toivottavasti onni suosii!

Mine:tuttua minullekin tuollainen vaihe kun pitää vähentää maasta toiseen muuttaessa..

Päivi:kiitos ! Sinäkin olet ihan alusta saakka ollut mukana ja vielä ollaan tavattu livenäkin:)

Sannabanana:kiitos,aika pitkä aika kun ajattelee,ainakin täällä blogimaailmassa;D Kiva että olet mukana:)

Susanne:kiitos ja kiva että olet mukana:)

Eschetchayil:mukana olet ja kiva kuulla että käyt täällä:)

Mikko:mukana olet!

Tarja:kiitos sinullekin:)

mustakissa kirjoitti...

Onnea! Mukana lukijana, mutta linkittämättä, joten yhdellä siis:)

Anonyymi kirjoitti...

Mazal tov ! Kiva blogi, parisen vuotta seurannut mielenkiinnolla itsekin Israelissa joskus asuneena. Osallistun arvontaan 1 arvalla :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mukavasta blogista. Olen lukenut säännöllisesti potauksiasi jo kolme vuotta. Minulla ei ole blogia jotta voisin linkittää eikä mitään tiliä että liittyisin lukijaksi.
-Wille-

Jenni kirjoitti...

Onnea! Mukana lukijana mutta linkittämättä, enkä nyt ihan ymmärtänyt, saiko tästä yhden vai kaksi arpaa, mutta mukana kuitenkin. :)

SusuPetal kirjoitti...

Onneksi olkoon tulevan blogisynttärin johdosta! En osallistu nyt arvontaan, mutta toivota onnea kaikille muille!

Marja-Leena kirjoitti...

Onnittelut 5 vuodesta!! Mukavaa tammikuuta! Olen blogiesi lukija. :) Arvontasi on blogissani oikeassa reunassa, kuvalinkkinä. Kolme arpaa? Blogini osoite siis tässä
Arkea, juhlaa ja unelmia

anumorchy kirjoitti...

Mina kolmella!

Nina kirjoitti...

Onnea 5. vuoden johdosta, Jeal! Olen mukana 3:lla arvalla - aivan ihana sininen väri ja motiivit noissa lautasissa!

Jenni kirjoitti...

Muutanpa osallistumiseni kolmeksi arvaksi, kun sain aikaiseksi lisätä linkin blogiini. :)

Jael kirjoitti...

Mustakissa:)

Anonyymi:kiitos kivasta palautteesta.Mutta mikäköhän on nimesi...

Wille:kiva että olet mukana ja kommentoit.Huomaan että näin arvontojen yhteydessä huomaan että on sellaisia lukijoita,joiden olemassolosta en ole tiennytkään.

Jenni:kiitos:) Eli siinä tapauksessa 1 arpa...

SusuPetal:kiitos sinullekin ,olet jo vanha tuttu!

Marja-leena:kiitos,sinäkin tuttu jo niin kauan. Kun olen tätä katsellut muissa blogeissa niin olen ymmärtänyt että 1 kommentista,2 jos myös linkitää ja 2 jos tulee lukijaksi mutta näköjään se on niin että se koskee myös jo olemassaolevia lukijoita,hyvä tietää:)

Anu:)

Jenni:Kiva:)

Unelma kirjoitti...

Onnea viisivuotiaalle! Kiitos tästä blogista.

rosmariini kirjoitti...

Hei, Onnittelut "jubilantille". Olen kolmella arvalla mukana, olen linkittänyt blogissani kuvan kera.
Käy kateeksi kun luen teidän lämpimästä ilmastanne.Meillä Norjassa tullut nyt paljon lunta, pakkasiakin oli tarpeeksi, vaikka nyt luvassa taas lauhempaa. Terveisin, Rosmariini

Jelena Nieminen kirjoitti...

Iloiset onnittelut!

Yhdellä arvalla osallistun arvontaan :) Kaunis arpajaisvoitto!

jelena.nieminen@hotmail.com

Ipe kirjoitti...

1 arpa, kiitos♥ irmeli.nieminen(at)hotmail.com

JESSINA kirjoitti...

Paljon onnea blogillesi!! Osallistun yhdellä arpasella :D jessina.nieminen@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle. Todella kaunis tuo riikinkukkolautanen. Yhdellä arvalla mukana. Terveisin Vakkari lukija

Anonyymi kirjoitti...

Sorry, nimi jäi anonyymiltä lukijalstasi...Hansku olen :)

Ciacy kirjoitti...

Minàkin olen làhes alusta asti blogiasi seurannut. Onnea siis viisivuotialle. Olen mukana yhdellà arvalla :D

Jael kirjoitti...

Unelma:kiitos ihanainen:)

Rosmariini:kiitos:) Meillä on ollut harvinaisen lämmintä ja vähäsateista mikä ei ole hyvä juttu,koska vesi on niin tärkeää täällä ja pitkä kuiva aika edessä muutenkin.Mutta kyllä tämä mieluummin kuin se pakkanen;D

Jelena:kiva kun olet mukana:)

Ipe:selvä!

Jessina:mukana olet:)

Hansku:kiva kun sinäkin mukana:)

Ciacy:alusta tosiaankin mukana olet:)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vuosipäivänä! :-) Olen mukana arvonnassa. Olen jo useamman vuoden seurannut blogejasi, ja niillä parantanut ja pahentanut matkakuumettani... ;-) Tykkään kirjoitustyylistäsi kertoessasi elämästä Israelissa ja mielenkiintoisista resepteistä. Kiitos niistä! :-)

Susanna Jyväskylästä

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, ja Paljon Onnea 5-vuotiaalle ;)! Jatka samaan tyyliin :)!
Terkuin /
Emma Hesasta
ps: Yhdellä arvalla olisin mukana :o

EverFree kirjoitti...

Onnea blogille :)
Olen lukenut blogiasi parisen vuotta, koska olen kovin kiinostunut Israelista ja siellä asumisesta :)
*
Mukana kahdella arvalla

nazzdar kirjoitti...

Mukana arvonnassa, ihanat nuo!!

(Olen jo lukija, eli 1 vai 2 arpaa?)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vuosipäivänä! :-) Olen seurannut blogejasi jo usemman vuoden ajan. Ne ovat parantaneet ja pahentaneet kroonista matkakuumetta... ;-) Kirjoitat mukavasti Israelilaisesta elämästä ja ruokaohjeesi ovat mielenkiintoisia ja maukkaita. Kiitos! :-)

Susanna Jyväskylästä

klaara kirjoitti...

Lukijanasi kahdella arvalla mukana.

Jael kirjoitti...

Nazzdar:eli kahdella sinä

Klaara:selvä!

Outi kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana. Tilausta Feedlyn kautta ei taideta laskea mukaan ;) Tykkään niin tästä blogistasi, se on hieno ikkuna minulle kovin vieraaseen kulttuuriin ja maahan. Kirjoitus- ja kuvausintoa seuraavallekin viidelle vuodelle!

Outi kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana. Tilausta Feedlyn kautta ei taideta laskea mukaan ;) Tykkään niin tästä blogistasi, se on hieno ikkuna minulle kovin vieraaseen kulttuuriin ja maahan. Kirjoitus- ja kuvausintoa seuraavallekin viidelle vuodelle!

Tiina V. kirjoitti...

Heips!
Onnittelut 5v. blogista!
Liityin juuri lukijaksi.
Kahdella arvalla siis mukana
kauniiden lautasten arvonnassa.

Tiina V. kirjoitti...

Onnittelut 5v blogista!
Yhdellä arvalla mukana kauniiden lautasten arvonnassa.

Tiina V. kirjoitti...

Hei,
löysin tänään blogisi
ja haluaisin osallistua ihanien lautasten arvontaan.
Vieläkö ehdin?

Jael kirjoitti...

Kiitos mukavista sanoistasi Outi:) Jostain syystä tämä kommenttisi oli mennyt roskapostiini,josta vasta nyt sen löysin.