sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jerusalemin torilla tänä aamuna

Näihin mamselleihin törmäsin myöhemmin torilla.Selvisi että he mainostavat uutta kauneushoitolaa....
Tänä aamuna aikaisin matkustin minibussilla Tel Avivista Jerusalemin Machane Yehuda-torille. Jo pitkään on niin tehnyt mieli mennä tutkimaan toria ,joka on myös innoittanut mielestäni viime vuoden parasta keittokirjaa,Ottolenghin ja Tamamin "Jerusalem"-kirjaa.(minä en ole ainoa joka niin ajattelee....)
Tullessani oli erittäin pilvistä. Meillä on nyt ollut talvi lyhyellä vierailulla ja vihdoinkin satoi myös rannikon alueella. Mutta huomenna taas kesäistä....
En vain tullut ajatelleeksi,että kovin aikaisin aamulla useat torin kaupat ja kojut ovat vielä kiinni,samoin kuin lounaspaikat. Torin lähellä olevan talon seinään on maalattu hieman toria.
Tämä oli aika ihastuttava näky torin alueella!
Sitten alkoi sataa.....suurin osa torin kaduista on katettu,joten sateellakin voi siellä olla,mutta menin kahvilaan odottelemaan sateen loppumista.  Kun tulin takaisin Tel Aviviin,olikin jo aurinkoista .....

15 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Siellä on niin kesäisen ihanaa.
Tuo torin vieressä oleva kukkamuuri värikkäine pönttöineen on ihana.

Mine kirjoitti...

Pääsitkö torille ollenkaan? On mukavaa, kun tiedän mistä puhut! Mellä satoi eilen, mutta tänään paistoi.

anumorchy kirjoitti...

Sunnuntai ei varmaan ole paras mahdollinen paiva toria tutkimaan. Loppuviikosta siella on vilinaa. Iltaisin myos pienia pubeja ja ravintoloita auki. Mehan vietimme syksylla pitkan viikonlopun ihan toria vastapaata olevassa korttelissa, ja torilla tuli kaytya joka paiva.

Jael kirjoitti...

Arleena:Huomenna pitäisi olla taas kesäistä vaikka minä haluaisin tämän talven jatkuvan.Nuo maalatut pöntöt olivat ihania!

Mine:pääsin kyllä ja kuvasinkin ,ja laitan varmaan tulevalla viikolla ruokablogiin. Mutta monia paikkoja oli kiinni.Ihana tori:)

Anu:vähän samaa ajattelinkin tänään kun olin siellä.Olis kyllä ihanaa olla siellä Nahlaotissa muutaman päivä ja tutkia toria oikein kunnolla ja sitten viettää iltaankin siellä kuten te teitte.

Eeviregina kirjoitti...

Niin tutun näköistä! Huoh, olisinpa taas Jerusalemissa...
Siskoni miehen isovanhemmat ovat asuneet joskus tuossa seinämaalaustalossa!
Mukavaa aurinkoista viikkoa sinulle!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Oi mitä kauniita pukuja!

Lisay kirjoitti...

Valitettavasti ilma oli tosiaan tanaan kylma ja sateinen,joten et varmaan parhaaseen tunnelmaan paassyt torilla.
Minunkin pitaisi joku perjantai harrastaa lahimatkailua ja kuljeskella vahan kameran kanssa.Eeviregina tuossa kirjoittikin,etta mieheni isovanhempien asunto on ollut tuon maalaustalon alakerran katetetun parvekkeen kohdalla joskus aikoinaan ja mieheni vanhemmatkin ovat asuneet Mahane Yehudan Yaffa-kadun puolella,silloin kun han on syntynyt...

akissfromthepast kirjoitti...

Siis toi mainostempaus on mahtava!

Mustis kirjoitti...

Hienolta näytti siellä Jerusalemin suunnalla, kertakaikkisen kaunis mainoskikka:) Ja muutenkin kivat kuvat, vaikka ei ehkä tuo ankea sade..

Johanna kirjoitti...

Niin upean värikästä!

Haluaisin kerran elämässäni laittaa tuollaisen vanhanaikaisen puvun ylleni. Ovat ihania!

Nelli L kirjoitti...

Ihanat mamsellit :)
En tiedä mutta kyllä vain on niin kaunista <3

Leena Lumi kirjoitti...

Ihanaa, että edes jossain siellä sataa.

Nuo mamsellien asut ovat upeat.

Unelma kirjoitti...

Oi mitä ihania sulottaria siellä kadulla tapasit.
Täälläkin sataa ja plussaa näyttää lämpömittari, Utissa +3 astetta. Ilmassa jo kevään merkkejä.

kyllimarjaana kirjoitti...

Haikeaksi tulen , kun puhut että sateen jälkeen on kesäisen kaunista . Mikä vuodenaika siellä nyt oikein on ? Täällä on ollut harmaata ja lauhaa . Jos aurinko paistaisi , niin olisi kuin kevät . Linnut soinnuttelee jo siihen malliin . Pelottaa kuitenkin , että milloin se talvi oikein alkaa , sillä aina se talvi tulee , ennemmin tai myöhemmin .

Jael kirjoitti...

Eeviregina:sinä varmaankin olet tuolla monta kertaa kierrellyt.Ja olipa mielenkiintoista kuulla tuostaa yhteydestä tuohon taloon.Koti ihan torin vieressä:)

Helmi-Maaria:aivan mielettömän ihania:)

Lisay:itse asiassa pidin siitä viileästä säästä,etenkin kun täällä rannikon alueella on ollut lämmintä...Lähimatkailu kannattaa:) Ja oli kiva lukea tuosta talon ja miehesi perheen yhteydestä:) Tuo seinämaalaus on tosi hieno!

Akissfromthepast:tosi hyvin ideoitu ja puvut ihania_:)

Mustis:kiva että tykkäsit:) Oli vähän harmaata Jerusalemissa eilen.Mainoskikka oli mainio:)

Johanna:ihanan värikästä:) Ja puvut ihania,olisi kiva joskus kätytää tuolaista;)

Nelli:tosi ihanat:) Ja kaunista on vaikka eilen oli tuolla tosi harmaata...

Leena:Sade tuli ja meni....ja näin ensin tuon nätimmän puvun kaukaa takaa ja sitten kun tulin torin pääkadulle niin olivatkin siellä!

Unelma:olivat kyllä kauniita noissa asuissaan:) On kyllä ihmeellisen lämmintä teillä helmikuuksi;kunnon talvi taisi olla tosi lyhyt...

Kylli-Marjaana.No tarkoitin lähinnä sitä että on aurinkoista ja päiväsaikaan ehkä yli 20 astetta kuten tänään. Täällä kai talvi on nyt sitten ohi ja kevään merkkejä on jo selvästi.Aika kummallinen talvi teillä on kyllä ollut mutta niin meilläkin .lähes sadeton...