torstai 6. helmikuuta 2014

Saronaa tutkimassa

Eräänän aamuna kävelin pitkästä aikaa Saronan ohi,ja huomasin että sinne pääsee jo katsomaan,joten poikkesin alueelle.Sarona on saksalaisten Templerien vuonna 1871 perustama kylä josta,kuten myös templereistä , olen kertonut enemmän tässä postauksessa lähes 5 vuotta sitten.  Viime vuosina Saronan aluetta on kunnostettu:sen piti avautua jo viime syksynä ja sitten heti vuoden alussa,mutta kuten monet rakennusprojektit  täälläpäin,niin Saronakaan ei ole ihan valmistunut aikataulun mukaan,mutta nyt englanninkielisten nettisivujen mukaan H-hetki on vihdoinkin lähellä eli  maalis-huhtikuussa. 
Saronaan tulee ravintoloita,kahviloita ,kauppoja ,gallerioita ,ja ensimmäinen kahvila on äskettäin avattu tässä talossa. 
Talot eivät ole mitenkään erityisen kauniita mutta ihan hyvältä näyttävät nyt kun niitä on suurella työllä kunnostettu. Jännää sitten nähdä tuo alue kun se on kokonaan valmis
Talo vuodelta 1872
Saronan alueella on muutama suuri aukio ja muutama ekologinen lammikko.Aukioilla tulee varmaan olemaan tapahtumia sitten kun Sarona on valmis. Saronan sijainti on paljon keskeisempi kuin vaikka Tel Avivin vanhan juna-aseman alue,jonka kilpailija Sarona on,ja saapa nähdä miten käy
Löysin jostain vanhan arkistokuvan Saronasta,ja tältä siellä näytti silloin joskus.
Saronan reunalla nousevat nämä torniasuintalot,ja niiden alueelle taas pitäisi kesällä valmistua kaikkien täkäläisten kulinaristien unelmapaikka;suuri ruokahalli eli Sarona Market.Vähän epäilen että se ehtii valmistua kesään mennessä ,mutta ehkä tämän vuoden puolella.....
Saronan alueella on 37 vanhaa ja uudistettua templeritaloa,joista 3 kuuluu Haifan Technion-yliopiston Tel Avivin kampukselle, ja kuvassa oleva talo on niistä yksi.
Tänne täytyy sitten tulla uudestaan keväällä,jos alue vihdoinkin on silloin valmis....

15 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Aina kiva katsoa rakentamista ja arkkitehtuuria.

Sinulta eivät nähtävät ja kuvauskohteet lopu :)

arleena kirjoitti...

Tulee varmaan viihtyisä keidas noiden modernien kerrostalojen kupeeseen.

Mine kirjoitti...

Kivalta näyttää. Mieluummin tuollaisia, kun aina vaan suuria ostareita, jotka täällä on perin suosittuja.

Nelli L kirjoitti...

Minusta nuo talot ovat ihania ja niin ihania kuvia...

Jael kirjoitti...

Rita:minä olen hurahtanut talojen kuvaamiseen,löydän niistä aina uusia kulmia;D

Arleena:aikamoinen kontrasti nuo vanhat pienet talot ja sitten suuret tornit. Mutta alueesta näyttää tulevan sellainen,että siellä voisi useinkin vierailla,etenkin kun sijainti on niin keskeinen:)

Mine;täälläkin ovat isot ostarit aika suosittuja.Mutta tuollaisessa on paljon kivempi käydä:)

Nelli:kiitos:) Onhan nuo talot aika kivoja mutta eivät ehkä niin nättejä kuin eräät muut.Mutta kokonaisuus tuolla on tosi nätti:)

Allu kirjoitti...

Templer taitaa olla samaa kuin Malteser. Naapurini tekee heille vapaaehtoistyönä saattotyötä (vaikka ei kuulukaan kirkkoon).

Kirsti kirjoitti...

Mielenkiintoisen näköistä ja jo nyt kaunista. Miten kaunis onkaan kun kaikki on laitettu valmiiksi.

anumorchy kirjoitti...

Hienoja taloja! Taytykin tehda kierros siella. Joitain talojahan siella jouduttiin siirtamaankin. Se mahtoi olla teknisesti tosi monimutkainen juttu.
Sijainti on myos hyva ja keskeinen. Sinne tulevat liikkeet taitavat vaan olla vahan kalliita.

Anonyymi kirjoitti...

TaijaS sanoi..

Taas opin sinulta jotain uutta. En muista, että olisin koskaan aiemmin kuullut templereistä. Kävin lukemassa kirjoituksesi viiden vuoden takaa. Natsivaihe ja Adolf Eichmanin vierailu tuntui ...sanotaan vaikka irvokkaalta.
Onneksi vanhan postauksesi loppu oli mukavampi. Sieltähän löytyi baby-pulu :)

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, minusta nuo ovat kauniita, nuo matalammat rakennukset. Tornitaloista en pidä.

Odotas kun tuo valmistuu, siitä tulee vielä yllätys.

Satu kirjoitti...

Olipa mielenkiintoista lukea ja nähdä, mitä viidessä vuodessa on tapahtunut.

Tuleeko tuolla siis asumaan edelleenkin templereitä, vai onko alue nyt ihan yleisessä käytössä?

Jael kirjoitti...

Allu;enpä tiedä ovatko samaa . Tuolla linkin takana on tietoa templereistä.

Kirsti:odotan etenkin sen ruokahallin avautumista...siitä tulee tosi upea!

Anu:tuolla on ihan kiva jo kävellä ja katsoa taloja,vaikkein n iissä vielä mitään ole paitsi se yksi kahvila.Niin taitaa olla vuokrat sellaisia ettei ihan joka kauppa tuonne voi tulla...

Taija:aika mielenkiintoinen historia tosiaankin eikä sitä tule ajatelleeksi että Eichman kävi täälläkin....Se yksi baby.pulu ei jäänyt ainoaksi mutta nyt yritän tehdä aina niin ettei lisää babypuluja tule...

Leena:kaikki vanhat rakennukset ovat kauniita.Mutta vaikken tykkää tornitaloista niin täytyy sanoa että täällä saa tosi jänniä kuvakulmia kun on tornitaloja ja vanhoja matalia taloja vierekkäin;D

Satu:aika lailla paljon työtä meni mutta nyt alkaa olla valmista.Templerit eivät ole täällä olleet pitkään,siitä pitivät huolen britit toisen maailmansodan aikaan,eikä ihme,kun templerit osoittautuivat natsimielisiksi....Mutta saivat kuitenkin korvausta noista taloista.Alue tulee siis olemaan ihan yleisessä käytössä,ravintoloineen,kauppoinenen ym ym.

BLOGitse kirjoitti...

On se hyvä kun jossain vanhaa kunnostetaan. Täällä liian moni rakennus lahoaa käsiin kun niitä ei korjata ajoissa kun kustannukset pysyisivät joten kuten kurissa.
Voi, voi kun nokia huumassa olisi tajuttu laittaa fyrkkaa talteen pahan päivän varalle. Nyt vaan velkataakka kasvaa...
Mutta mukavaa sunnuntaita kuitenkin! :)

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Jännää maisemia.

Jael kirjoitti...

Blogitse: On se hyvä että kunnostetaan mutta vanhan kunnostaminen on kamalan kallista ja tarkat säännöt jopa materiaaleista joita voi käyttää.Niinpä tuonnekin tulee vain kalliita kauppoja noihin taloihin....Kyllä on kurjaa että Nokia -huumassa ei oltu jälkiviisaita...
Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

Hannele:Vanha ja uusi vierekkäin näyttää jännältä!