tiistai 15. lokakuuta 2019

Olisko jo syksy

Tänään oli pilivistä , ennen sadetta ja sen jälkeen.(kiinalainen sadepuu)
Eilen oli  pyhäpäivä ja bussiton päivä(lehtimajajuhla) ja koska tuo pyhä oli heti  viikonlopun jälkeen,  oli tänä aamuna ensin hieman vaikeaa tajuta että oli jo tiistai....  Eilinen oli yllättävän helteinen ja hikinen päivä; monen  miellyttävän päivän  jälkeen.  
Puistossa  tapasin  vanhan koiranomistajatuttuni ja hänen Toffi -koiransa.  Koirat ovat tässä ilman remmiä koska tämä  on aidattu koripalloalue.
Toffi on kaunis 2 vuoden ikäinen koira, joka on kuulemma suurimmaksi osaksi  kaanaankoira. Kaanaankoira on yksi maailman vanhimmista koiraroduista, ja ensimmäiset kaanaankoirat tulivat Suomeen täältä Israelista vuonna  1986.   Tällaisia  Toffin näköisiä koiria näkee täällä paljonkin. Toffin isännällä oli aiemmin maailman ihanin samojedi, joka kuoli pari vuotta sitten.
Iltapäivällä huomasin että  melkein ikkunani alla,  eli  pari metriä talostamme,  puiston alueella,   taas grillattiin.  Ärsytyskynnykseni nousi , mutta huomasin että  siellä oli 2 perhettä omasta asuinkerroksestani.  Meidän talon jokaisessa 7 kerroksessa on 4 asuntoa,  ja minun asuntoni on näistä 4 asunnosta ainoa lapsiperheetön.   2 kerroksen lapsiperhettä ovat ystävystyneet, ja grillailivat siellä yhdessä.  Molemmat perheet ovat mukavia,  mutta päätin kuitenkin mennä Bambin kanssa iltapäivälenkille puistoon.  Kysyin heiltä ihan ystävällisesti että tiesivätkö he että   puistossa ei saa grillata... Kuulemma eivät tienneet  ,   ja  olisivat tarjonneet minullekin grillilihaa,  mutta kun en syö lihaa  niin kiitin ja sanoin ei kiitos.   Ulkona  oli tosi kuumaa,  ja lenkin jälkeen Bambikin oli aivan väsähtänyt kuten kuvassakin näkyy.
Kuten nimikin kertoo, lehtimajajuhlaan kuuluvat lehtimajat (siitä enemmän täällä).  Tosin suurin osa lehtimajoista  ihmisten piha-alueilla ovat tällaisia rumia Kiinassa valmistettuja  "lehtimajoja" ja  viime aikoina kaupoissa on ollut kiinalaista krääsää joilla sisäpuoli koristellaan. Meidän pihassa onneksi ei ole näitä rumiluksia.  Lehtimajajuhlan  aikana (juhla loppuu ensi viikonlopun jälkeen) ihmiset syövät ainakin välillä noissa lehtimajoissa kodin sijaan.
Tänään oli aamulla todella hiostavaa ,  ja bussimatkalla näin että joillain alueilla oli satanut, ja oli vielä lätäköitä.  Mutta omalla asuinalueellani ei satanut.   Iltapäivällä se sitten alkoi: kamala ukkonen ja sen  jälkeen sade. Ennen sadetta oli puolen tunnin sähkökatko. Oli ihan pakko mennä alas ihailemaan sadetta  sillä kun sellaista näkee melkein puolen vuoden tauon jälkeen niin se on ihanaa! Kuva on tosi surkea sillä jouduin kuvaamaan sen puhelimellani  vanhan puhelimeni näytöltä.  Otin kuvan vanhalla puhelimellani jota yhä käytän kotona surffailuun, mutta olin unohtanut että kuvansiirtoyhteys puhelimen ja  tietokoneen välillä on tosi ongelmallinen,  ja niin se  oli nytkin.   Sade puhdisti ilmaa, mutta nyt illalla oli ulkona edelleenkin nihkeäää ja kuumaa.  Mutta  sää aiheutti tänään ongelmiakin:  5  henkinen perhe joka vietti lomapäivän rannalla olivat väärässä paikassa,  ja salama iski heihin, niin että ovat nyt sairaalassa ja yhden tila on todella vaikea(menehtyi lopulta). Ranta ei ole oikea paikka kun salamoi...

17 kommenttia:

  1. Ihanat koirat, tosi kauniita ovat. Ompa siellä kyllä hellettä vielä ja ikävä tuo ukkosonnettomuus. Ehkä pikkuhiljaa sielläkin hellittää ja syyssää tuo viileämpää ilmaa. Bambille halit, uuvuttavaa on helle hänellekin. Mukavaa syksyn odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja:Tuo Toffi tosiaankin kaunis koira 🐕❤Kiitos, toivottavasti pian viilenee. Täällå ollut nyt 3 päivää nihkeää ja ihan trooppin sää, ja lämpimämpää kuin normaalisti. Kiitos Bambin psta. ja oikein hyvää syksyistö viikkoa sinullekin🍂🍁

      Poista
  2. Voi Bambia, onpas toinen naatti. <3

    Hassua, miten sade voi joskus tuntuakin ihanalta, mutta ymmärrän kyllä. Olisit muuten varmaankin pitänyt Santa Cruzin tämänpäiväisestä säästä, kun oli vain 23 astetta, ja aika vilakka tuuli. Vettä ei kyllä tullut. Mulla oli kaupungilla vain lyhythihainen paita päällä, ja meinasin paleltua. :-D Ja Suomessa tämä olisi melkein helle. :-) No, huomiseksi on luvattu taas 31 ja torstaiksi 34, joten eiköhän tässä jäädä henkiin.

    Ja grillailu sen kun jatkuu... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Bambi ressukka olikin ihan naatti kävelyn jälkeen 🐕❤Sateesta nauttii kun ei ole ollut kuukausiin, tai sitä tulee harvoin. Nyt voi mennä pitkä aika seuraavaan sateeseen. Tuo 23 astetta ja tuulisuus sopiskin mulle, sillä täällä tänään kamalan nihkeää. Mutta teillåkin siellå kunnon helteet. Jeps, ilen noiata naapureista ihan varma että tiesivät kiellosta mutta....

      Poista
  3. Israelissa on varmaan kiva tehdä töitä kun jatkuvasti on jotain pyhäpäiviä ja pitää/saa olla vapaana 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:inte alls så. Ei ole jatkuvasti pyhiä, mutta nämä ns. korkeat pyhät osuvat peräkkäin, ja tällä viikolla vain vaktion virastoila ja koululaisilla lomaa. Mutta muuten täällä pitköt työpäivät, ja työvikko OECD-maiden korkeimpia, eli täällä työskennellään enemmän kuin niin monessa muussa maassa, mikä ei ole hyvä juttu, koska balanssi työn ja vapaa-ajan välillä ei ole optimaalinen.

      Poista
  4. Bampi on kaikkensa antaneen näköinen..:)
    Mitenkhän se samojedi jaksoi turkkinsa kanssa siellä kuumassa.

    VastaaPoista
  5. Ei tosiaankaan oikein lehtimajoilta näytä nuo kangasteltat. Voisin kuvitella, että sellaisessa myös olisi noilla helteillä aika tukalaa istuskella syömässä. Vaan ehkä niillä on enemmänkin jokin symbolinen arvo.

    Sade siellä taitaa olla toivottua herkkua, vaikka ilman kosteus sitten sen jälkeen varmaan tuntuu entistä nihkeämmältä. Täytyykin nyt nauttia näistä Suomen raikkaista syksytuulista, vaikka välillä hieman kadehdinkin teitä lämpimässä ilmanalassa eleleviä.

    Terkut myös reporankana pötköttelevälle Bambille. On kyllä niin hellyttävä!

    VastaaPoista
  6. Voin hyvin kuvitella, että sade on enemmän kuin tervetullut. Meidän kahden viikon matkalla syyskuun toisella puoliskolla, kuumuus häiritsi Genesaret-järvellä, Kuolleella merellä ja etälän aavikolla. Jerusalem ja Tel Aviv olivat ok. Reilusti yli 40 asteen lämpötilat haittasivat aktiviteetteja. Olisipa satanut! Muuten Israel on ihana ja mielenkiintoinen kohde.

    VastaaPoista
  7. Hannele: Bambi tosiaankin väsähti lenkin jälkeen.Nyt on ollut muutama päivä inhoittavan hiostavaa, en itsekään jaksa pahemmin ulkoilla. Samojedi jaksoi hyvin sillä lämpimänä aikana siltä ajettiin turkki lyhyeksi, ja turkin annettiin kasvaa kun oli taas viileää.

    Leena1: Eivät todellakaan näytä, mutta uskovaisille tosi tärkeät että on majat. Sisältä yleensä koristellaan nätisti. Mutta tosiaankin, symbolinen arvo taitaakin olla tärkeä, ja nyt kun on ollut niin nihkeitä päiviä niin en kyllä usko että noissa syödään.Nyt on tosiaankin täällä inhoittavan nihkeää,mutta sääaplikaation mukaan loppukuussa tapahtuu muutos:) Kiitos Bambin puolesta:) Ja oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Leena:)

    Leena2; Sade oli tosiaankin tervetullut, tosin yksi sade ei paljon tee mitään luonnolle, pitää tulla enemmän ja useammin ennenkuin villi luonto herää. NOilla aluiella missä kävitte tosiaankin oli kuumaa syyskuussa, mutta taisi olla kuivempaa.Kun on kuiva kuumuus se ei minua niin häiritse:) Ja kiva kuulla että piditte matkastanne täällä muuten, täällä on tosiaankin niin paljon nähtävää:)

    VastaaPoista
  8. Voi kurjuus tuota grillailua taas!!! Ihania hauveleita. Voi hurjaa mitä tuolla perheelle on tapahtunut, toivottavasti kaikille käy lopulta hyvin.
    Ihanaa iltaa sinulle ja toivon kovasti, että sielläkin ilmat viilenisivät <3

    VastaaPoista
  9. Täällä on ihan just koht talvi...hyyyyyiiiiii :D

    VastaaPoista
  10. Outi>Joo ikävää etteivät ihmiset muka huomaa että kahden sisäänkäynnin kohdalla lukee selvästi ettei saa grillata..
    Hauvelit ovat kyllä aina ihania, myös oma Bambini. Perheelle ei käynyt hyvin sillä teinipoika ,joka loukkaantui pahasti,menehtyi,mutta muut selviävät, Ihan kamalaa jälkeä voi tehdä luonnonvoima..
    OIkein hyvää loppuviikkoa Outi, ja kuun loppupuolella pitäisi täälläkin hieman viilentyä.

    Melissa: Teillä on jo aika kylmää siellä,kestämisiä.

    VastaaPoista
  11. Suloisia koiria! Niin aitoja ja ovat kuin sekarotuisia, ei liian sliipatun näköisiä niin kuin pitkälle jalostetut usein ovat.

    VastaaPoista
  12. Ja taas grillattu. Olen monta vuotta lukenut tästä ongelmasta :) ei taida tilanne muuttua...
    Täälläkin on satanut mutta lämpötila vähän eri :), tänään oli +8, sateen ripotus alkoi vasta illansuussa.
    Meillä oli vesikatkos n. 8h kun oli tuolla jossain putkessa vuoto. Ihanaa kun juokseva vesi taas toimii. Tällaiset tilanteet muistuttaa että huonomminkin voisi olla. Täällä valitetaan 'kaikesta' ja 'kaikki' on pielessä. Ei oo! :)

    VastaaPoista
  13. Eeva: Koirat ovat ihania:) Sekarotuisilla ,ainakin näillä jotka kuvissa eli omani ja tuo Toffi, on yleensä pitempi elämä ja vähemmän sairauksia,esim, Bambi on 11.5 ja säilynyt terveenä tähän asti. Täällä useimmat koirat ovatkin sekarotuisia, eivätkä lainkaan sliipatun näköisiä;D

    BLOGitse:Joo , onneksi tuuli ei tuonut liikaa niitä käryjä tällä kertaa... Vesikatkos on kurjaa, ja vielä noin pitkäksi ajaksi. Mukavaa uutta viikkoa, ja toivottavasti sääkin ok.

    VastaaPoista
  14. No onpas ne sinnikkäitä nuo grillailijat siellä. Eikö poliisi puutu asiaan? Tuo kaanankoira on tosi kaunis, ja muistuttaa musta aavistuksen monia täällä olevia katukoirarotuja, joista kuoriutuukin usein todella upea yksilö kun saa kunnon kodin ja hoidon. Kovien helteiden jälkeen ukkosmyrkyt voi olla vaarallisia, meillä on jo aika syksyistä mikä on ihan mukavaa.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...