torstai 28. helmikuuta 2013

Ylös ulos ja lenkille! edit. perjantai

Viime viikolla fuskasin lenkkeilysuunnitelmieni suhteen,eli en mennytkään puistoon aikaisin aamulla lenkkeilemään,kuten oli tarkoitus.Tosin minulla oli hyvä tekosyy....vieraita Suomesta.Mutta kävelin kyllä muuten aika paljon viime viikolla.Tänään sitten päätin taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä ihanaan HaYarkon-puistoon lenkille.Herätyskello soi 5.20 aamulla;olen yleensä aika nopea aamuisin mutta Bambin ulosvienti pitkittää aamuaskareita,joten pääsin bussipysäkille vasta klo 6 jälkeen ,jolloin bussi oli juuri mennyt ohitse.Seuraava tuli vasta 6.30 ja kesken matkaa bussin keskiosan ovi ei mennytkään kiinni,joten kaikki matkustajat joutuivat vaihtamaan toiseen bussiin,mikä pitkitti puistoon menoa eli olin perillä vasta klo 7.20. Heti ensimmäiseksi menin katsomaan puiston eläinnurkkausta ja se ärsyttävä strutsi oli taas vahtimassa kauriita eikä millään meinannut antaa kuvata....
Tällä kertaa kävelin tosi ripeätä vauhtia ja jopa juoksin kevyesti välillä mutta myös pysähdyin muutaman kerran,kuten näitten kuntolaitteiden kohdalla, jotka houkuttelivat tekemään muutamia kuntoharjoituksia. Pysähdyin myös hetkeksi poimimaan villiyrttejä:kiiltomalvaa,villisinappia ja kaalivalvattia.Pian niitä ei enään ole joten sääli olla poimimatta.Aamulla aikaisin puistossa näkyy paljon pyöräilijöitä;myös ryhmissä sekä juoksijoita jotka varmaankin harjoittelevat parin viikon päästä pidettäviä Tel Avivin Gillette-maratonia varten.
Sillallakin pydähdyin hetkeksi kuvaamaan
Ehdin tehdä tunnin kunnon lenkin niin että hiki tuli pintaan.Jos haluan tuonne mennä jatkossakin lenkille joudun heräämään jo klo 5 sillä matkaan menee aikaa.Paras ratkaisu olisi mennä asuinkaupunkini pääpuistoon,joka on noin 15 minuutin kävelymatkan päässä ja tehdä sitten siellä muutama kierros,koska puisto ei ole tarpeeksi suuri.Eli kerran viikossa sinne ja kerran viikossa tuonne HaYarkon-puistoon,niin kauan kuin aamuisin on vielä viileää.

P.S. Nyt illalla ,vaihteeksi ihanan viileä tuuli,16 astetta.Heti kun Bambi oli saanut tärkeät asiansa tehtyä;juoksimme noin 20 minuutin ajan joten tulihan tänään kunnolla lenkkeiltyä;D

Edit.Tänään perjantainakin nousin yhtä aikaisin,mutta menin asuinkaupunkini pääpuistoon,hieman yli 10 minuutin kävelymatkan päähän.Bambikin oli mukana aamulenkillä.
Huomaan  että minulle sopii tämä aikainen lenkille meno. Ennenkuin aurinko lämmittää liikaa.Rakastan sitä hetkeä milloin yö vaihtuu aamuksi. Puiston kanaalin varrelle nouseva urheilu-ja viihdehalli edistyy nopeasti,viime kerralla (eikä siitä ole kauan) tuossa ei vielä ollut oikein mitään).Kanaalissa näin vain 2 sorsaa ja nekin molemmat uroksia,ovatkohan muut jo lentäneet takaisin pohjolaan.,,,,
Puistossa on tosi hienot telineet lapsille.Olispa välilä lapsi että pääsisi kokeilemaan noita!
Puiston uudehko hieno WC oli kiinni! Eivät ole ajatelleet aikaisin puistossa liikkuvia.Näin tuolla koko kierroksen ajan vain yhden ihmisen!
Ennen puistosta poistumista kokeilin vielä hetken näitä kuntoalaitteita.Lenkistä ei tullut kauhean pitkä ,50 minuuttia yhteensä,mutta juoksin suurimman osan matkaa ja tulin kotiin ihan hikisenä.Tekipä hyvää ja Bambikin oli ihan naatti lenkin jälkeen!

17 kommenttia:

  1. Olet sinä reipas!

    Ihania maisemia.

    VastaaPoista
  2. Jael, voithan lähteä vaikka viitenä aamuna viikossa lenkille yhdessä Bambin kanssa. Niin me olemme tehneet kaikki ne vuodet kun talossa on ollut koiria. Mutta suvella on pitänyt sitten tosin lähteä tosi aikaisin kuuman takia.

    Just Bessun kanssa naurettiin jotain terveyslehteä, jossa sanottiin, että jo tunti pari kertaa viikossa riittää. No, onhan se parempi kuin ei mitään, mutta ainakin koiraihmiset liikkuvat vähintäin pari tuntia päivässä, parhaana kaksi.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Minulta jäisi menemättä jos pitäisi noin aikaisin nousta. Huh! Oletpa sinä reipas!

    VastaaPoista
  4. Nelli:)

    SusuPetal:herään helpolla aamuulla,onneksi:)

    Leena:Niin voisinhan minä,mutta silloin sen pitäisi olla täällä lähellä sillä en kyllä halua Bambin kanssa matkustaa bussilla lenkille.Talvella teenkin Bambin kanssa pitempiä lenkkejä,kesällä en sitten jaksa kun on kostean kuumaa.
    Mutta mullahan on myös se kuntosali ja juoksumatto siellä;D Kiitos!

    Mine:Minusta aikaiset aamut ovat ihania.Tänään jo 8 alkoi tuntua hieman liian lämpimältä.Sitäpaitsi uusi työjuttukin vaatii,että saan tuon lenkin hoidettua aikaisin.

    VastaaPoista
  5. Huh huh, mikä ote lenkkeilyyn ja minä kun luulin, että olin itse joku hurjimus. Mutta ei, minua ei ylös saisi 5.20 :)

    VastaaPoista
  6. Nostan hattua ulkoilusuunnitelmillesi !

    Oi miten ihana bambilauma kuvassa :)

    VastaaPoista
  7. Mukavan näköinen "keidas", varmasti myös piristävä.

    VastaaPoista
  8. Pitää olla tosi aamuvirkku ja reipas, että jaksaa lähteä noin aikaisin lenkille ja vielä bussilla jonnekin kauemmas, uh. Me käydään kerran viikossa, se saa riittää kun pitää mennä autolla kaupungin ulkopuolelle jos mieli löytää vapaata maastoa. Kaupunkilenkit pitäisi tehdä auringonnousun aikaan, ei ole minsuta siihen.

    VastaaPoista
  9. Minusta tuntuukin, että olet johonkin aikaan vuodesta käynyt aamuisin Bambin kanssa pitkät lenkit.

    Kun Olga ei voinut enää seurata lenkeille, oli aika hankalaa, kun kuitenkin piti Hänen Majesteettiaan ensin pitää puutarhassa ja sitten hän usein halusi sinne vielä jäärä ihmettelemään. Useinkaan siitä ei raaskinut sitten lähteä mihinkään...

    Sinut on haastettu!

    VastaaPoista
  10. Amalia:Sööttejä ovat ja mielellään tuonne menee niitä katsomaan:)

    PIkkujutut:mulle sopii tuo aikainen aamu kun en tykkää juosta auringossa.

    Rita:pitää ottaa itseään niskasta kiinni.PIan alkavat aamutkin olla jo lämpimiä.Bambit ovat ihania!

    Ari:HaYarkon on yksi lempparipuistojani koko maailmassa (ja olen nähnyt monta)

    Sirokko:olen aika aamuvirkku mutta täytyy sanoa että ei ihan helppoa ole noin aikaisin herätä.Mutta kun pääsee liikkeelle on ihanaa juosta ja lenkkeillä kun on vielä hiljaista ja aurinkokaan ei vielä ole noussut,nautittavaa:) Sulla onkin ollut kivoja lenkkejä siellä blogissasi:)

    Leena:yleensä vien Bambin ulos joskus klo 6 jälkeen ja ennen kuin ihana naapurini muutti pois teimme puolen tunnin lenkin usein aamuisin.Yksin ei ole ihan yhtä kiva tehdä sitä lenkkiä.
    Haastettu.,tulen katsomaan....

    VastaaPoista
  11. Ihanan kesäistä, täällä laskee lämpötila. Pakkasta luvassa ja etelässä lumisadetta.
    Maaliskuu on vähän oikukas.

    VastaaPoista
  12. Aamut on ihania (Morgenstund hat Gold im Mund) ja harmittaa, ettei siitä huolimatta tule noustua kovin aikaisin.

    VastaaPoista
  13. Arleena:huomasinkin että teillä kylmää;meillä taas pitäisi olla huomenna lähes 30 astetta yhden päivän,näitä kevään ilmiöitä.Maaliskuu on täälläkin vähän oikukas.

    Allu:minä olen aina pitänyt aikaisesta aamusta (tuli niin monta vuotta herättyä aikaisin että elimistö tottui) enkä koskaan nuku kauhean myöhään edes silloin kun voin.Aamun koittaessa on kaunista!

    Hannele:niin on:)

    VastaaPoista
  14. Super-reipas olet että aamun sarastaessa jaksat lähteä lenkille ... useimmat kääntäisi kylkeä ja nukkuisi sen ekstran puolituntisen mielummin ;)

    hyvä yaelian!!

    xx

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...