perjantai 22. maaliskuuta 2013

Hiekkamyrsky

Tällainen sää meillä on tänään.Hiekkamyrskyä,ja kova tuuli,mutta kuvasta ei näy että kaikki puut tuolla alhaalla puistossa keinuvat oikein kunnolla.Toisin kuin viime viikolla tällä kertaa ei ole kuumaa ja tuulikin tuntuu viileältä. En sulkenut kylpyhuoneen ikkunaa kunnolla, ja se avautui tuulen voimasta. Pian löytyi koko kylpyhuoneen alueelta hienoista hiekkapölyä.Jopa Obaman suunnitelmia muutettiin sään vuoksi eikä hän päässytkään tänään helikopterilla liikkeelle vaan autolla.
Tällaisella säällä on parasta pysyä kotona ,etenkin astmaatikkojen kuten minä,eikä tuolla ulkona oikein ihmisiä näkynytkään. Bambi pitää kuitenkin viedä ulos,joten ihan täysin ei tuolta tuulelta voi välttyä.
Muutama päivä sitten kuvasin bussin ikkunasta kaupungin reunoilla olevaa hiekkadyynialuetta. Taustalla näkyy seuraava kaupunki. Ennen kuulemma koko kaupunki oli hiekkadyynien ympäröimää mutta nyt on vain tuo yksi alue jäljella.Sinne on suunniteltu taloja ja puisto mutta vihreät vastustivat suunnitelmaa,koska heidän mielestään puiston alue oli kaavoituksessa aivan liian pieni ja tuota hiekkadyyniä pitäisi säästää tarpeeksi suuri alue,koska sen alueella on oma erikoinen faunansa ja floransa joka muuten häviäisi.Vihreät onneksi voittivat ja puiston alueesta tulee kaksinkertainen alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna ja tuota hiekkadyyniäkin säästetään jonkun verran.Tämän asuinkaupunkini nimikin tulee hiekasta:Holon,,,hepreaksi hiekka on "hol"
Kuva täältä
Ja tässä Obama ja tuore Miss Israel Titi Aynew kättelevät.Mikä kunnia missille:)

23 kommenttia:

  1. Säät vaihtelee, ovat kyllä tutkijat aivan oikeassa kun sanovat sääilmiöiden vaihtelun vain kasvavan.

    VastaaPoista
  2. Oho, no ei varmaan ole kauhean kivaa kun hiekkaa lentää sisäänkin ja ulkona on vaikea olla.

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen hiekan kieputus, meillä vain lumi tuulessa kieppuu.

    VastaaPoista
  4. Olen kerran ollut hiekkamyrskyssä ja se olikin varsinainen kokemus. Täällä ei lennä hiekka, mutta on sateista ja koleaa. Kevät otti siis hieman takapakkia.

    VastaaPoista
  5. Mites Bambin silmät tuosta selviävät?

    Hyvä, että alue kaksinkertaistui, mutta sehän kannattaisi metsittää tai puistouuttaa eli sitoa hiekka puilla. Puut myös paitsi tuovat varjoa, suojaa, viihtyisyyttä, myös puhdistavat ilmaa.

    Viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Arnoya,Täällähän tällaiset ilmiöt kuuluvat kevääseen mutta kyllä täällläkin talvet olivat ennen kylmempiä...

    Matkatar:ikkunat onkin hyvä pitää kiinni tuollaisella säällä.Ulkona ei ollut niin paha enään,tuuli oli vähän rauhoittunut.

    Mummeli:meillä hiekka,teillä lumi;D

    Mine:ihan siinä pahimmassa hiekkatuulessa ei ole kiva olla ulkona.Minäkin haluan takapakkia kevääseen..,nyt on kyllä ihan ok,20 asteen molemmilla puolilla mutta kylmempi sää olisi mieluinen.

    Leena:kun menin ulos ei enään tuullut niin paljon.
    Kyllä sinne puistoon puita tuleekin.Ajattele,ennen koko kaupunki oli hiekkadyynejä.Kiitos,viikonloppuja sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Ihan pelottavalta kuullostaa tuollainen hiekkamyrskyä.

    VastaaPoista
  8. Meille on joskus tullut Saharasta hiekkaa tänne asti. Onko teillä Blue Man Group vieraana? :-)

    VastaaPoista
  9. Hiekkaa ilmassa on jo ajatuksena ikävä. Toivottavasti tuo tuuli pian lakkaa.

    VastaaPoista
  10. Irmastiina:se ei onneksi ihan niin kova ollut täällä mun alueellani.Eikä se kestänyt kuin joitakin tunteja.

    Allu:Teillekin tullut! En tiennyt että niin pohjoiseenkin voi tulla.Siniset miehet ovat olleet täällä ennen vierailulla,mutta en ole kuullut että nyt olisivat.Oletko nähnyt?

    Marja-Leena:Onneksi meni pian ohitse eikä ollut kuumaa kuten viime viikolla.

    VastaaPoista
  11. Hui, onpa vaikea kuvitella tuommoista hiekkamyrskyä, kun en ole sellaista koskaan nähnyt.

    Kaunis on missi. Eikä Obamassakaan tietysti mitään vikaa ole. ;-D

    VastaaPoista
  12. Oh, tsemppiä myrskyyn! Kerran olen ollut jumissa Kreikan saaristossa Saharasta kantautuneen hiekkamyrskyn takia...oli aivan keltaista, absurdia joka puolella!

    VastaaPoista
  13. No hui, ei kivaa hiekkamyrskyssä ulkoilla. Siellä ei taida enää olla paljonkaan hiekkadyynejä jäljellä kun kaikki on rakennettu ja istutettu.
    Onkos nuo siniset patsaat (kai ne on patsaita) siellä pysyvästi, muistan nähneeni ennenkin kuvissasi.
    Kaunis on missinne, todella!

    VastaaPoista
  14. Onpas säitä pidellyt. Voin vain kuvitella miten ikävä tuollainen hiekkamyrsky voi olla, ja vaarallinenkin jos kovasti yltyy.

    VastaaPoista
  15. Tuo hiekkamyrsky näyttää jännittävältä! Huikean värinen taivas, melkein epätodellinen. Hieno! Vaikka myrsky onkin ikävä ja pelottavakin.

    VastaaPoista
  16. Hiekkamyrsky on sarjassa juttuja, joita olisi jännä nähdä, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan. Voin kuvitella, kuinka ärsyttävää tuollaisen jälkeen olisi siivota...

    VastaaPoista
  17. Hippu:olin sen pahimman hetken aikana ihan kotona ja ihan kauhean kauan se ei ainakaan tässä lähelläni kestänyt.Taivas oli jännästi vähän keltainen! Missi on tosi nätti ja eksoottinen ja Obamakakin aika cool;D

    Helmi-Maaria.Onneksi se loppui mutta ensi viikolla taitaa tulla uusi satsi.Onneksi älysin laittaa ikkunat kiinni,vain kylppäriin tuli jonkun verran hiekkapölyä.Ei varmaan ollut kivaa olla jumissa tuollaisen vuoksi..

    Sirokko:tässä kaupungissa on vain tuo kuvaamani alue mutta pohjoiseen päin on vielä joitakin ja sitten erämää vaan se taitaa olla erilaista hiekkamaisemaa? Tuollaiset häviävät rakentamisen tieltä:( Siniset patsaat ovat tuolla puistossa pysyvästi;liittyvät yhteen satuun.Tässä kaupungissa on sellaisia satupuistoja ja tuo on yksi niistä. Minusta Titi on kaunein missi vuosiin:)

    Elisabeth:ei ole kivaa,etenkin jos on jäänyt ikkunat auki.Meidän talon ulko ovi menee helposti auki tuulen voimasta ja talon sisäänkäynnissä oli aika reilusti hiekkaa eilen...

    Katja:HIekkamyrsky värjää tosiaankin taivaan keltaiseksi,jännän näköistä:) Minä menin ulos vasta kun tuuli oli rauhoittunut.

    Jenni:parempi ehkä nähdä sellainen ikkunan kautta...Hiekkaa voi mennä silmiinkin mikä ei ole kivaa.Tällä kertaa piti putsata vain kylppärissä.

    VastaaPoista
  18. Hui, ei kuulosta hiekkamyrsky kivalta. Täällä sitä vaan ihmeteltiin tänään taas ilmassa leijuvaa lunta...

    VastaaPoista
  19. Katsoin juuri televisiosta teemalta hiekkamyrskystä jossain amerikan maissa, kuva oli mustavalkoista,ja vuosi oli 1921,kertoja kertoi että hiekkamyrsky oli kestnyt 21 päivää.Missi ei taidakkaan olla täysin israelilainen.Meillä kevään tulo on myöhässä, aurinko on tosin näyttäytynyt,mutta ei sulata vielä kunnolla.t.sanosekukkasin blogista

    VastaaPoista
  20. Minna:teillä se lumentulo vain kestää...Kotona olin ikkunat kiinni niin ei kauheasti häirinnyt se hiekkamyrsky.

    Pepita:Ohoh,olisi kyllä kamalaa jos olisi noin pitkä hiekkamyrsky! Missi on etiopialaissyntyinen,tosi nätti ja eksoottinen ja olen iloinen,että vähän erilainen missi voitti tällä kertaa.

    VastaaPoista
  21. Hiekkamyrsky ei olekkaan mikään pikkujuttu, kun se todella iskee.
    Ja vielä vierailupäivänä

    VastaaPoista
  22. Upeita ja teräväpiirtoisia kuvia tuossa Obaman ja miss Israelin kuvan lähteessä.
    Ne olivat hienoja, historiallisia otoksia! Kunpa kaikesta seuraisi oikeasti hyvää Israelille.

    VastaaPoista
  23. Täällä vaan lentelee vieläkin lumi, ei hiekasta tietoakaan :) tosin viime päivinä aurinko on osoittanut rajun mahtinsa ja pian sulaa ja lujaa.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...