lauantai 29. maaliskuuta 2014

Viikon kävelyretkien muistoja

Viime viikolla eräänä aamuna,olisko se ollut tiistaina,kävelin ystävän kanssa rantabulevardia pitkin Jaffaan päin.
Ohitimme entisen työpaikkani....
Jaffan kirpputorin alueella on paljon kaikenlaista nähtävää
Erään kaupan edessä oli valkoinen vaunu,jossa oli myynnissä kaikenlaisia onnenkiviä ja onnentuojia
Rakennuksia,joita katselee mielellään,samalla Jaffan kirpputorin läheisellä alueella
Melkein valmis  butiikkihotelli
Viime viikon kulinaarisessa tapahtumassa Tel Avivin vanhalla juna-asemalla katselin myös pienoisjuna-ratoja ja  sen ympärillä olevaa kylää;pääsiäisen aikoihin asemalla on pienoisjunaratojen näyttely.
Eilen aamulla eli perjantaina,suuntasin kohti Gan Meir-puistoa Tel Avivin keskustassa.Olin lukenut,että siellä vietetään puiston 70-vuotispäivää.Puisto on ollut minulle tärkeä ,sillä poikani oli vauvasta esikouluun saakka puiston reunassa olevassa päiväkodissa,ja lähes joka päivä kävelimme puiston halki aamulla ja iltapäivällä. Puistossa tehtiin korjauksia muutama vuosi sitten ,ja mielestäni puisto on nyt vieläkin parempi.
Huomasin,että paikan päällä oli eniten pieniä lapsia vanhempineen.Poniratsastus hoitui tällaisilla poneilla.

Puiston ekologinen lammikko on täynnä vihreää.
Olin tullut ihan ajoissa,mutta luvattu konsertti ei alkanut silloin kun sen piti,ja olin jo menossa pois tuolta kun näin ryhmän oppaineen.Puistossa oli  ilmaisia opastettuja kierroksia,jossa käytiin läpi puiston historiaa.Liityin ryhmään ja kaikenlaista mielenkiintoista tulikin kuultua tältä oppaalta.

13 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta kävelyretkestä - kunnioitusta herättäviä puita tuolla puistossa.

    VastaaPoista
  2. Onpa tyylikkään näköinen opas!

    Kiitos kävelyskierroksesta, ihastelin etenkin noita rakennuksia, varsinkin tuo neljäs ylhäältä on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Nelli>Tel Avivissa aina värikästä:)

    D-malli:kiva kun olit virtuaalisesti mukana:)Ja nuo vanhat ,valtavan suuret puut antavat ihanasti varjoa aina,myös kuumalla ilmalla,minkä vuoksi niiden alle on mukavaa mennä istumaan:)

    SusuPetal:Minusta hänestä tuli mieleen joku mykän filmin tähti!
    Kiva kun tykkäsit,minustakin se talo on niin kauniin näköinen:)

    VastaaPoista
  4. Sielläkin on näet vesipiippuja, onko myös vesipiippu-kahviloita? En nyt yhtä-äkkiä ainakaan muista kovin tiheästi sellaisiin törmänneeni. Täällä näitä Nargile-paikkoja on todella paljon. Minäkin ostin meille vesipiipun, se on sellainen kaunis koriste:).

    VastaaPoista
  5. Jerusalemin vanhassa kaupungissa varmaankin törmää enemmmänkin nargila.paikkoihin.Täällä nuo vesipiiput näkyvät olevan joskus nuorien suosiossa,aina välillä näen tässä puistossa poikajoukon vesipiippuineen....Kauniita ovatkin koristeina:)

    VastaaPoista
  6. I always love seeing your travels through your camera lens... You have such an eye for capturing the little details that others would overlook. :)

    VastaaPoista
  7. Ei ole rantakausi vielä alkanut sielläkään. Vesipiiput kuuluvat täällä kesäiltojen rantaelämää, ei ole vielä se aika, tänäänkin taas tulee vettä runsain mitoin.
    Hih, minullekin tuli mieleen mykkäelokuvat tuosta oppaasta, tyylikäs rouva.

    VastaaPoista
  8. Minäkin kiitän komeasta kierroksesta - ilo silmälle!

    VastaaPoista
  9. Kiva päästä virtuaalimatkalle sinne, varsinkin tuo ranta houkuttaisi juuri nyt... :)

    VastaaPoista
  10. Hannah;thanks so much,coming from you,the master photographer:)

    Sirokko:varmaan pian alkaa-nyt on pari aamua ollut jopa kylmää mutta päivällä sitten jo yli 20 asteen.Todella olikin tyylikäs tuo opasrouva,kuin jostain menneestä ajasta.Ja oli hyvä opaskin:)

    Elegia:kiva että tykkäsit:)

    Satu: No voin kuvitella,siellä Norjan puolella taitaa olla vielä vähän talvista. Mutta toivottavasti pian lämpeää

    VastaaPoista
  11. Puistot on ihania paikkoja, ja usein sellaisia jotka pysyvät suhtkoht entisellään vuosienkin saatossa; niin saa palata myös muistoihin :)

    VastaaPoista
  12. Jaffa historioineen oli aivan ihana, mutta siitä on jo aikaa...samoin rakastin niitä antiikki ja taidekauppoja!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...