lauantai 28. marraskuuta 2015

Kaikenlaisia ihanuuksia Villa Tremondossa

Nyt Helsingin reissulla kävin muutamassa todella ihanassa  bloggailuun ,lähinnä ruokabloggailuun, liittyvässä tapahtumassa mutta viimeinen tapahtuma ennen paluutani   ei liittynyt ruokaan vaan kevään muotiin ja kodinsisustukseen. Villa Tremondoon sisään tullessa  siellä  odotti herkuilla ja kuplivalla juomalla katettu pöytä. Ihanaa oli saada kutsu tännekin,sillä kuka nainen voi vastustaa vaatteita ,koruja tai kodinsisustukseen liittyviä tuotteita....
Villa Tremondo on laadukkaita naisten vaatteita ja asusteita markkinoiva ja myyvä maahantuonti-ja agentuuriyritys,jonka toimipaikka on Lauttasaaressa.
Kauniit sänkytekstiilit ovat ruotsalaisen Edbladin,jonka kauniiseen lifestyle-brändiin kuuluu sekä vaatteita,koruja että kodinsisustustuotteita.Esimerkiksi ensimmäisen kuvan hyllyllä näkyvät Edbladin kauniit lamput on tehty käyttämällä vanhoja televisio-ja tietokoneruutuja!
Edbladin ihana laukku!
Villa Tremendolla on tilava  paikka Lauttasaaressa.
Villa Tremondoon tullessa olin todella iloinen tavatessani jo aikaisemmin tapaamani 40+-blogilaiset Ilopillerin ja Outi's Life-blogin Outin. Kuvassa Ilopilleri-Taru ja ihana takki! Jo tuttujen ihmisten kanssa oli mukavempi kierrellä tuolla:)
Saksalaisen Oui-brandin kauniita vaatteita.Joitakin vuosia sitten nuo olisivat vielä mahtuneet päälle ,nyt eivät ihan....
Tanskalaisen Second Female-brändin ihana sininen laukku ja  vaatteet.Tanskalaiset osaavat tehdä kauniita vaatteita..
Lopussa kävin vielä napsimassa pari palaa Goodion raakasuklaata,jota sain mukaanikin yhden levyn. On kyllä parasta raakasuklaata mitä olen maistanut tähän  mennessä ,vaikka kyllä mieluummin otan normisuklaata. Mutta raakasuklaan etu on siinä että sitä ei voi syödä levy kerrallaan ,vaan hitaasti, pala kerrallaan ;D

15 kommenttia:

  1. Hiukan harmitti kun en tuonnekaan kerinnyt mukaan. Velvollisuudet kutsuivat pojan koulun myyjäisiin valmistautumisillan muodossa...

    VastaaPoista
  2. Minna: ihan ymmärrettävää kun on pieniä lapsia,niin välillä tosi vaikeaa pästä tuollaisiin tapahtumiin.Mutta toivottavasti seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  3. Kivoja yhteistyöjuttuja olet päässyt vierailemaan! Olisi varmaan aika kivaa käydä jossain kauniissa putiikissa kuvailemassa ja tehdä postaus niistä.
    Pitäisikin tehdä taas raakasuklaata, se on niin hyvää. Ihme kyllä ei ole tullut maistettua vielä kaupasta ostettua raakasuklaata, kuinkahan se eroaa itsetehdystä... :D

    VastaaPoista
  4. Matkatar:kivoja juttuja tosiaankin oli tällä visiitillä Suomessa:) Muuten kun en pääse kun on tämä välimatka...
    Olen tehnyt vuosien aikana monta kertaa raakasuklaata eri variaatioina ja onhan se hyvää mutta ei sula suussa kuten tavallinen suklaa...Ei sulanut tämä ostettukaan...

    VastaaPoista
  5. Sinulla on ollut paljon ohjelmaa täällä käydessä, mukavaa!

    Tyylikkään näköinen paikka, näyttää hieman tyyriiltä...

    VastaaPoista
  6. SusuPetal:kivasti olikin ohjelmaa. Jeps,aika tyyris paikka,ei ihan minun budjetilleni;D Mutta ihania vaatteita:)

    VastaaPoista
  7. Miten aina ehditkin niin moneen paikkaan ja tapahtumaan ? :)

    VastaaPoista
  8. Ehdit monenlaista suomilomallasi! Harmi, ettei ollut vielä lunta kun olit täällä. Meilläkin sitä oli muutaman päivän ja vesisade vei mennessään.

    VastaaPoista
  9. Nelli:no oli:)

    Rita: Kun en normaalisti tuollaisiin pääse niin nyt otin niistä kaiken irti;D

    Eeviregina:oli tosiaankin mukavia tapahtumia:) Harmi että ne normaalisti ovat liian kaukana... Lunta en tosiaankaan ehtinyt nähdä mutta ei sitä kuulemma Helsingin alueella varsinaisesti ollutkaan.

    VastaaPoista
  10. Pakko vaan huokailla, oi että mitä ihania juttuja ja juustoja myöten. :) Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  11. Tiia:oli aika kiva tilaisuus ja onneksi menin kun en ensin meinannut mennä,Mutta sitten kun ajattelin että viimeinen tilaisuus ennen paluuta niin hyvä että menin:)Samoin sinulle oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Kivoja juttuja olet löytänyt täällä Suomessa käydessäsi.

    VastaaPoista
  13. Unelma:muutama tosi kiva juttu osuikin kun olin siellä:)

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköinen kauppa! PItääkin laittaa korvan taakse, josko sielä joku kerta tulisi käytyä; Lauttasaaren ohi huristellaan kuitenkin melkein aina Suomessa ollessa ainakin muutaman kerran, kun Länsiväylää painetaan Helsingin & Espoon väliä :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...