keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Havaintoja lähiseudulla

Vuoden ensimmäinen päivä täällä oli viileä ja harmaa,  ja aamulla lähdin Bambin kanssa pitkälle lenkille. Olen aurinkoherkkä,  ja tällaiset päivät ovat minulle parhaita kävelypäiviä vaikka sataisikin.  Puistotien nuoret puut ovat jo kasvaneet niin että antavat vähän varjoakin. 
Joku aika sitten huomasin että kodin lähellä olevan monikaistaisen kadun keskelle oli ilmestynyt näitä värikkäitä patsaita.  Tällaisia oli aiemmin  kaupungin pääsisänkäynnin varrella, mutta kun sinne ilmestyi pyörätie niin värikkäät patsaat hävisivät.  Nyt niitä on naapurustossani,   ja mielestäni myös sellaisia joita ei aiemmin näkynyt edellisessä paikassa.
Nämä ovat kyllä ihania  väriläiskiä  tuolla:)
Aivan ihanat:)
Tämä asuinkaupunkini Holon on brändätty lasten kaupungiksi,  joten nämä sopivat hyvin teemaan.
Näiden lisäksi oli vielä lisääkin patsaita,  mutta hieman kauempana. Tuohon edessä olevaan taloon on äskettäin lisätty parvekkeet.  Moniin vanhempiin, 60-70-luvulla rakennettuihin rumiin  taloihin lisätään nyt parvekkeet, mutta se on aika kallista. Meidänkin talossa tehtiin kysely parvekkeista, mutta näköjään ei ollut tarpeeksi halukkaita.  Kotikatuni varrella on kahteen taloon lisätty parvekkeet, ja  niissä ne näyttävät hyvältä, mutta  tässä kuvan talossa vähemmän.
Kotinihan on teollisuusalueen vieressä ,   ja siellä näkyy nyt nostokurkia monessa paikassa. Uusia toimistotaloja,  ja yksi kauppakeskuskin on rakenteilla,  sillä metro&pikaraitiotien vihreän linjan pitäisi joku päivä kulkea täällä.  Töitä ei ole vielä aloitettu, joten menee monta vuotta ennenkuin se valmistuu. 
Business-keskus on ollut kodin lähellä jo  joitakin vuosia,  ja  pian varmaankin tuohonkin pläntille nousee joku toimistotalo. Tällaisena päivänä olisin voinut kävellä vaikka kuinka paljon, Meillä on muuten 5 kuivan ja lämpimän talven jälkeen kerrankin kunnon "talvi",  eli kylmenpää ja sateisempaa kuin moneen vuoteen, mikä on ihanaa! Muistaakseni pidin toppatakkia viime talvena päällä vain muutaman kerran; nyt se on ihan pakko olla päällä aamulla ja illalla kun vien Bambia ulos. Tätä kirjoittaessa sataa lunta Jerusalemissa,  ensimmäistä  kertaa vuosiin:)
Tämän kuvan olen ottanut kotikatuni naapurin Evelynin ikkunasta.  Vastapäätä oleva vanha, 4 -kerroksinen hissitön talo muuttuu uudeksi taloksi: Siihen tulee hissit, lisää kerroksia, parvekkeet,  turvahuone,  uusi ulkonäkö , eikä se maksa nykyisille asukkaille mitään. 
Evelyn kävi taas kampaajalla,  ja tässä tulos;D Hän joutuu isoon leikkaukseen kuun vaihteessa, joten pitää toivoa että kaikki menee hyvin.
Tämän vankilan muurin näen aina bussin ikkunasta, ja viime vuonna muuriin ilmestyi seinämaalauksia. Olin eräänä  päivänä lähistöllä,  joten menin katsomaan  seinätaidetta hieman lähempää.
Hauskaa taidetta vankilan muurissa.
Sateisena aamuna torin lähellä., Tästä lyhyestä talvesta pitää nauttia niinkauan kuin se k
estää,  sillä ihan pian se on ohi...
Nyt illalla tuli rakeita muutaman minuutin ajan , ja ihan hetken näytti lumelta. Mutta säätiedotuksen mukaan  jo viikon kuluttua on yli 20 astetta, eli talvi taisi olla tässä sitten.

11 kommenttia:

  1. Kiinnostava kierros ja mukavasti tuovat nuo teokset tosiaan väriä katukuvaan. Vankilanmuurin seinämaalauksetkin ovat aikas kivoja. Lisää tuollaisia piristämään ankeita harmaita seinämiä!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ystävällesi leikkaukseen <3
    Aivan ihania nuo patsaat ja värit piristävät kivasti ympäristöä!
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti tekin saisitte lunta edes sen lumiukon tekoon tarvittavan verran!

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana, että olet saanut nauttia kunnon talvesta! Vaikka se sitten jäisikin lyhyeksi...

    Ja on kyllä ihania nuo värikkäät patsaat! Tuommoiset piristävät katukuvaa ihan uskomattoman paljon.

    Hieno tukka Evelynillä. :-)

    VastaaPoista
  5. Piristävät värit, sekä katukuvassa että ystäväsi tukassa 😀
    Hieno juttu että noita parvekkeita lisäillään.
    Nautinnollisia ilmoja sinulle 💕

    VastaaPoista
  6. Nuo patsaat on kyllä ihania :) Jerusalemissa vissiin on lunta ihan kunnolla.

    VastaaPoista
  7. Väreistä tykkään minäkin. Noi patsaat piristäisivät maisemaa muuallakin. Aika kumma juttu, että tuollaisia väriläikkiä löytyy aika harvasta paikasta. Harmaa betonikin muuttuu iloiseksi asiaksi, kun sitä vähän värittelee :-)
    Evelynin hiukset ovat hauskat. Rohkea nainen.
    On se reilua, että sielläkin on välillä vähän raikkaampi ilma!

    VastaaPoista
  8. Nauti talvesta!

    Hauskat väriläiskät nuo patsaat, kutsuvia penkkejä, mutta hiukan hankalassa paikassa keskellä liikennettä.

    Rakennusbuumi on näköjään sielläkin kova, niin kuin Hgissäkin.

    VastaaPoista
  9. Elegia:Hyviä seinämaalauksua onkim kiva katsella, ja kiva että. myös vankilan harmaa muuri sai kivasti väriä ❤

    VastaaPoista
  10. Ulrika:Tosi piristäviä, hyvän mielen tuottajia kun kävelee tuolla:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...