torstai 10. tammikuuta 2019

Uusi lääkäri hakusessa

Uusi sairaskassalleni kuuluva klinikka asuinkaupungissani Holonissa
En ota lääkkeitä ellei ole ihan pakko,   mutta astmaani joudun joka päivä ottamaan annoksen ehkäisevää astmalääkettäUseimmiten tilaan lääkkeen sen loputtua  puhelimessani olevan aplikaation avulla,  perhelääkäriltäni.   Viime viikolla yritin kirjoittaa pyynnön   perhelääkärilleni,  ja huomasin ettei se onnistu; hän ei  aplikaation mukaan enään ollutkaan  Tel Avivin keskustassa sijaitsevalla klinikalla.   Olin varma että oli tapahtunut joku virhe, joten seuraavana päivänä menin klinikalle,  ja kuulin  ettei lääkärini Ayala enään olekaan siellä töissä ,  vaan toisella klinikalla,  ja ottaa vastaan vain kerran viikossa,   ja ainoastaan  diabetespotilaita.  Olen käynyt Ayalan vastaanotolla 10 vuotta,  ja  vaikka kävinkin siellä ehkä 2-3 kertaa vuodessa, niin  odotin aina mielelläni pääsyä Ayalan vastaanotolle: Ayala oli opiskellut myös vaihtoehtoista lääketiedettä jota hän sovelsi,  hän oli erittäin sympaattinen , osasi kuunnella   ja hänen kanssaan oli mukava jutella. Kun kuulin  ettei Ayala enään ollutkaan tuolla klinikalla,  tunsin että minut on hylätty. Miksei minulle oltu edes kerrottu!  Olinhan käynyt hänen vastaanotolleen 10 vuoden ajan!  Mitä nyt teen?  Koko päivän oli hylätty olo. Mistä nyt saan lääkkeeni? Mistä löydän hyvän perhelääkärin? Apua , minut on hylätty!
Uuden klinikan aula. Labaratoriot sijaitsevat tässä kerroksessa.
Israelissa  on vuonna 1995 laaditun lain mukaan pakollinen terveysvakuutus, joka koskee kaikkia asukkaita.  Täällä on 4 sairaskassaa , ja sairaskassan saa valita itse.  Vakuutusta maksetaan tulojen mukaan . Jokaisella sairaskassalla on omat  klinikat,  apteekit,  ja myös sairaaloita.  Israelin julkinen sairaanhoitojärjestelmä oli vuonna 2013 neljänneksi tehokkain maailmassa.  Olen kuulunut samaan sairaskassaan joka kerta täällä asuessani,  ja olen aina käynyt Tel Avivin keskustassa sijaitsevalla klinikalla,  jossa myös  entisellä (nyyh.,..)  perhelääkärilläni oli vastaanotto.  Täällä voi tilata suoraan ajan sairaskassan kanssa työskenteleviltä  erikoislääkäreiltä,  mutta esim. labaratorio-ja muihin kokeisiin tarvitsen lähetteen perhelääkäriltäni.  Keskustan klinikalla minua kehotettiin tilaamaan aika toiselta klinikalta  ,   sillä tutussa ja niin suositussa klinikassa joutuu odottelemaan kauan ennenkuin pääsee lääkärin vastaanotolle.  Ja olihan se niin että olin usein odottanut 2-3  viikkoa pääsyä Ayalan vastaanotolle. Koko illan etsin aplikaatiosta perhelääkäriä, jonka vastaanotto  olisi sopivan matkan päässä.  Lopulta löytyi  sopivan tuntuinen  lääkäri asuinkaupunkini uudelta klinikalta: se ei ole kävelymatkan päässä, mutta kotini läheltä menevä bussi  pysähtyy  klinikan eteen (näkyy ensimmäisessä kuvassa).
Aulakerroksessa on myös kahvila. Tilasin ajan uuden klinikan sopivan tuntuiselta  lääkäriltä, ja olin  ihmeissäni kun jouduin odottelemaan vain  2 päivää lääkärin vastaanotolle pääsyä. 
Odotustila oli tyhjä , ehkä koska oli vielä niin aikaista.   Ennen minua oli vain yksi potilas;   en ollut tottunut tällaiseen kaupungin keskustan klinikalla. Uusi potentiaalinen (en ole vielä täysin varma) perhelääkärini vaikutti ihan mukavalta ja  pätevältä,  ja sain häneltä astmalääkereseptit muutamaksi kuukaudeksi ( lääkeresepti menee suoraan kaikkiin sairaskassojen apteekkeihin, sekä apteekkeihin jotka työskentelevät sairaskassan kanssa,   ja saan lääkkeet sairaskassakortillani). Sain myös lähetteet  labrakokeisiin , vatsan ultraäänikuvaukseen ja pariin muuhun toimenpiteeseen. 
Mainitsin lääkärille myös välillä vaivaavan polveni (vanha urheiluvamma)  ja sain lähetteen röngtenkuvauksiin yläkerrassa.   Taas olin aivan hämmästynyt,  sillä keskustan klinikalla en kyllä päässyt samana päivänä mihinkään kuvauksiin.   Polveni kuvattiin,   ja tuloksen näin samana päivänä aplikaatiossani ,  mutta en ymmärtänyt siitä mitään  joten pitänee tilata aika ortopedilta....
Yläkerrassa huomasin myös tämän terassialueen,  mutta ei selvinnyt mihin sitä käytetään  ja milloin. Uudessa klinikassa on 3 kerrosta;   ylimmässä kerroksessa tehdään myös kirurgisia toimenpiteitä.
Iskulauseita  rappukäytävän seinällä. Tässä lukee että portaissa kulkeminen kuluttaa 8-11 kaloria per minuutti.
Ennen poistumista  kävin aulakerroksen apteekissa hakemassa astmalääkkeeni. Sekin sujui nopeasti.  En ollut tajunnut että  että keskustan klinikka on sijaintinsa vuoksi niin suosittu että siellä on jonoa joka paikassa.  Ehkä olikin hyvä että jouduin hylätyksi;D

21 kommenttia:

  1. Siinnähän kävi lopulta sitten hyvin, onneksi <3 Mukavaa loppuviikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillevi:no onneksi niin, kaikki nopeutui, mutta kyllä vielä kaipaan tuota omaa pitkäaikaista lekuriani..oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinulle💙

      Poista
  2. Tehokkaan tuntuista ja systeemi toimii. Sinulle kävikin ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saara:Ainakin tähän asti toiminut tehokkaasti, en ole löytänyt valittamisen aihetta, ja nythän se vielä nopeutuikin😀

      Poista
  3. Kiva, että sait nopeata ja asiallista apua terveysasioissa. Se ei taida olla itsestäänselvyys monessakaan paikassa. Uuden ja siistin näköiset tilat klinikallasi, mutta tärkeintä lienee kuitenkin, että uuden lekurin kanssa synkkaa. Sekään ei aina ole itsestään selvää.
    Minullakin on edessä uuden terkkari-lääkärin etsintä, enkä ole vielä terveysasemaanikaan täällä Helsingissä tutustunut. Pika-apu minulla on tietysti tuossa lähellä, mutta jos tarvitsen vaikka lähetteitä tutkimuksiin tai muuta sellaista, täytyy asia hoitaa ihan virallistakin tietä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Totta,en ollut huomamnut lääkkeiden loppumista, joten hyvä kun sain noin nopeasti ajan uudelle lääkärille .Tosiaankaan ei itsestäänsrlvyys tällainen hyvä terveyssysteemi:ajatellaan vaikka Yhdysvaltoja jossa kos et ole töissä tai köyhä niin mistä hankkii terveysvakuutuksen.Uusi lääkäri vaikutti mukavalta ,vaikka kukaan ei olekaan kuin Ayala, mutta hyvä jos löytyi parhain mahdollinen vaihtoehto 😀Toivottavasti löydät hyvän terkkarilääkärin

      Poista
  4. Ensin tuli paha mieli puolestasi, kun menetit hyvän ja tutun lääkärin, mutta ehkä kaikki kääntyikin parhain päin? :-) Ainakin tuo paikka ja saamasi palvelu vaikuttaa tosi hyvältä!

    Kiitos kierroksesta! Terveydenhoitoasiat ovat aina minusta valtavan mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Kiitos ihana💙Minusta kukaan ei nyt ole kuin Ayala, mutta pitää nyt korostaa noita hyviä puolia eli nopeutta, joka on hyvä juttu😀Uusi klinikkakin parempi kuin keskustan ahdas klinikka jossa kävin. Voin kuvitella että kiinnostaa, etenkin kum olet opiskellut alaa,mutta on kyllä mielenkiintoista lukea miten systeemit toimivat eri maissa

      Poista
  5. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka onhan se aina kamalaa, kun joutuu tottumaan uuteen. 10 vuotta on todellakin pitkä aika olla saman lääkärin potilaana.

    Mielenkiintoista lukea paikallisesta terveydenhoitosysteemista. Täällähän sote myllää kaiken, eikä kukaan oikein vieläkään tiedä, mitä tuleman pitää. Jonot vaan kasvavat, olen kuullut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susupetal:Tuntui tosiaankim kuin Ayala olisi aina ollut lääkärini, mutta hyvä että löytyi hyvä vaihtoehto. Toivottavasti systeemit selkenevät teilläpäin, ja kurjaa jos odotusajat vain pitenevät. Minulla muistissa pari huonoa kokemusta Suomen julkisesta terveyshotosystemistä. ..

      Poista
  6. Me pelätään, että meidän ihana kotilääkäri jää pian eläkkeelle, on tosi vaikea löytää hyvää tilalle. Täällä Saksassahan systeemi on tosi vanhanaikainen ja esim. kilpirauhaslääkkeeseen saa aina vain kolmen kuukauden reseptin, vaikka on ihan varmaa, ettei vuoden aikana mitään uuta kontrollia tule. Neljä kertaa vuodessa pitää sitten soittaa lääkärille ja pyytää lähettämään snail maililla reseptin. Suomessahan saa kanssa hakea heti lääkkeen apteekista jos oikein ymmärsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:Sullakin edessä tutun ja hyvän lääkärin vaihto. Kun on löytynyt hyvä, ja jonka kanssa synkkaa, niin vaikeaa luopua pitkän ajan jälkeen,joten toivotaan että löydät hyvän lääkärin kun ihana lääkärisi menee eläkkeelle. Minä otan lääkettä kerran päivässä, ellen ole vilustunut, eli yksi kiekko riittää 2 kuukaudeksi, ja sain nyt 2 kiekkoa, eli 4kk satsin, mutta uusi resepti odottaa kuun lopussa, joten ei tarvitse pitkään aikaan pyytää uutta. Mä en enään tiedä miten systeemi toimii Suomessa, viimeksi käytin vuonna and 2007

      Poista
  7. Jokaisella pilvellä on hopeareuna ja tässä hommassa se selvästi oli nyt nopeus uudella klinikalla. Ihan mahtavaa, että samalla kerralla sait hoidettua monta asiaa <3
    Mukavaa viikonloppua sinulle Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Näinhän se on💙Ja tosiaankaan nopeasti sain kaikki hoidettua samalla. Seuraavana päivänä menin labrakokeisiin tutulla vanhalla klinikalla, ja tunnin odottamisen jälkeeb vannoin että seuraavalla kerralla uudella klinikalla.. Oikein hyvää alkanutta viikkoa Outi

      Poista
  8. On se usein niin että vaikka ihminen harmittelee muutosta niin kohta onkin aiempaa tyytyväisempi.
    Kiva että sinulle kävi noin hyvin 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Useinhan se on noin,ja olin kyllä yllättynyt siitä miten nopeasyi tuolla kaikki toimi. Kiitos Rita💗,ja oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle

      Poista
  9. Mielenkiintoisia nuo eri maiden käytännöt. Hienoa että löysit uuden klinikan ja uuden lääkärin.
    Eivät nuo jutut Suomessakaan aina noin helpolla mene.
    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula:Eikös olekin💙Joissain maissa ei minkäänlaista systeemiä, ja ihmisiä menehtyy turhaan.Onneksi uudelta klinikalta löytyi kaikkein helposti. Oikein hyvää alkanutta viikkoa Tuula💙❄

      Poista
  10. Hienoa että toimii!
    Suomessa resepti voi olla voimassa esim. vuoden mutta kerralla saa 3kk verran. Sitten pitää taas mennä apteekkiin - reseptit on nykyään sähköisessä muodossa. Tapauksesta riippuen resepti uusitaan tuon vuoden jälkeen (lääkäri hoitaa suoraan apteekkiin) tai hän haluaa tavata ja tehdä kokeita tms. jos tarve. Mutta paperireseptejä ei enää kirjoiteta vaan ne menevät lekurilta suoraan apteekkiin josta voi noutaa kela-korttia näyttämällä. Jos lääke erikoinen kannattaa soittaa että apteekissa missä aikoo asioida ko. lääkettä varmasti on ettei tule turha reissu. (Kerran jouduin menemään toiseen apteekkiin kun määrättyä lääkettä ei ollut ko. apteekissa.)

    VastaaPoista
  11. Tehokasta toimintaa!

    Täällä Norjassa on käytössä omalääkäri-systeemi, eli jokaisella on vakituinen lääkäri lääkäriasemalla ja hänen kauttaan haetaan myös lähetteet erikoislääkäreille.
    Omavastuu Norjassa on tällä hetkellä 240 euroa, eli kun lääkärimenot ovat ylittäneet tuon summan, saa potilas vapaakortin, joka kattaa loput lääkärimenot siltä vuodelta. Hieno systeemi. Lasten terveydenhuolto on ilmaista 16 vuotiaaksi asti.

    Reseptit menevät täälläkin suoraan apteekille, joten paperireseptejä ei enää ole. Lisäksi voin app:in kautta kommunikoida lääkärini kanssa, uusia reseptejä, lukea omat tietoni jne., mikä on kätevää.

    Jonoja on kuitenkin kaikkialla ja kärsivällisyys hyve, kun hoitoa hakee.

    VastaaPoista
  12. BLogitse;Hienosti on ainakin minulla toiminut tähän asti, ja nyt huomasin että voi toimia vielä paremminkin, vaikka kaipaan vähän tuota entistä hyvää lääkäriäni. Minä sain nyt lääkkeitä 3 kuukaudeksi,mutta en saa niitä kerralla vaan 2 pakettia per kuukausi,mutta minulla riittää yksi paketti melkein 2 kk , joten en tarvitse pitkään aikaan, ja kun haen kuun lopussa seuraavan satsin niin mulla on varasto;D Ei täälläkään enään paperireseptejä kirjoiteta ,ellei vartavasten halua sellaista (ehkä vanhat ihmiset.) Nykyaikana nuo systeemit toimivat niin hyvin:)

    Marianna: Kuulostaa hyvältä.Niinhän se on SUomessakin että omalääkäri,jolta saa lähetteet mutta minulla tosi huonoja kokemuksia viime vuosikymmenen alusta jolloin vielä olin Suomessa ja omalääkäristäni,joka ei millään halunnut antaa lähetteitä, vaikka oli tarve, ja sen vuoksi silmäni ärsýyntyvät tänäänkin helposti.Tuo teidän omavastuusysteemi kuulostaa hyvältä; etenkin jos tarvitsee paljon lääkäripalveluja.Todellakin kärsivälllisyys hyve, kun jonottaa tutkimuksiin ym. Metropolialueella on paljoln enemmän jonoja kuin periferiassa, mutta toisaalta paljon enemmän palveluja.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...