sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vanhan rakennuksen uudelleensyntyminen

Tältä näytti tammikuussa  2017, hieman sen jälkeen kun rakennustyöt oli aloitettu.
Tel Avivissa on vuosien varrella restauroitu kauniisti monta vanhaa rakennusta, ja onneksi sellaisia jäi jäljelle, eikä kaikkien tilalle rakennettu rumia laatikoita. Yksi sellainen   on Allenby-kadulla, joka on yksi Tel Avivin pääkaduista, ja jonka varrella myös suuresti rakastamani Carmel-tori sijaitsee. Niin kauan kuin muistan , niin kuvassa näkyvät kaksi vierekkäistä taloa olivat  todella huonossa kunnossa, niin että  viimeiset vuodet ennen restaurointia rakennuksia jouduttiin tukemaan metalliputkilla.
Rakentaminen oli päässyt jo hyvin vauhtiin kesäkuussa 2017
Ensimäisellä kerralla täällä asuessa kotini sijaitsi aivan näiden kahden röttelön lähellä, ja kuljin useinkin niiden ohitse.  Silloin molempien talojen  talon edessä,mutta erikseen,   oli kaksikerroksinen lisäosa, vuodelta 1933, jossa kauppoja   ja myöhemmin myös kahvila,  ja itse rakennukset olivat  taka-alalla.  Vasemmalla oleva rakennus valmistui vuonna 1921, ja se edustaa eklektistä rakennustyyliä.   Rakennus oli alussa asuinrakennus,  ja toisen maailmansodan aikana rakennus toimi myös hotellina.   60-ja 70-luvun vaihteessa  rakennuksesta löytyi  kosteusvaurioita, ja se määriteltiin  vaaralliseksi , eikä siinä enään saanut asua.  Edessä oleva lisäosa sen sijaan jatkoi toimintaansa.
Elokuussa 2017 oltiin jo näin pitkällä.
Viereinen rakennus rakennettiin hieman vasemmanpuoleisen rakennuksen jälkeen,  ja siinä oli vuokra-asuntoja. Muutama vuosi rakennuksen valmistumisen jälkeen eteen rakennettiin kioskirakennus. Myöhemmin myös tämän rakennuksen eteen valmistui lisäosa,  jossa kauppoja, ja  tämäkin talo jäi hieman taka-alalle. Talon edessä oleva puutarha sai väistyä lisäosan vuoksi. Myöhemmin tälle  rakennukselle kävi  kuten viereiselle, eli  kosteusvaurioita ja vaaralliseksi määriltelty.  Muistan hämärästi rakennusten edessä olleet liiketilat, joiden ohitse menin usein. 
Tämän kuvan otin joulukuussa 2017,
Tässä  "uudelleensyntyminen"-projektissa molemmat vanhat rakennukset yhdistetään 6-kerroksisella lisäosalla, joka on rakennusten välissä ja takana. Eteen pitäisi tulla  puutarha-alue, kuten oli kun rakennukset valmistuivat.
Heinäkuussa  2018 näytti tältä.  Aina välillä kuljin tuosta ohi katsomassa miten projekti edistyy.  
Syyskuussa kävelin taas ohitse. Ylimmissä ikkunoissa oli jo ikkunalasit.  Mitä en ymmärrä on se että beigenvärisen talon yläpuolelle rakennettu  lisäosa on samassa rivissä kuin restauroitu talo.  Yleensä sääntönä on että kun vanha talo restauroidaan   ja siihen lisätään uusi osa, niin uuden osan tulee olla taka-alalla.
Viimeisen kuvan otin viime viikolla,  ja  kunhan talo(t) on valmis lisään kuvan tänne.  Tuo beigen talon yläpuolella oleva uusi osa  häiritsee ,  sillä jos  se olisi taka-alalla niin vanha kaunis rakennus näkyisi paremmin. Tuo lisäosa ei lainkaan sovi tuonne,  ja mielenkiintoista että  rakentajat saivat tuohon luvan. Sinisen rakennuksen yläpuolellahan ei näy lisäosaa,  vaan lisärakennus on taka-alalla, eikä häiritse vanhaa kaunista rakennusta.

28 kommenttia:

  1. Ansiokas kuvasarja vanhojen, upeiden rakennusten restauroimisesta! On hyvin mielenkiintoista seurata edistymistä. Näistä on tullut kauniita. Ainutlaatuisia rakennuksia, nämä jäävät mieleen!
    Hienoa, että olet ottanut nämä kuvat vuoden 2017 alusta tähän päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti:Kiitos paljon, ja kiva kuulla että pidit tästä. Lopputulos, tai melkeim lopputulos näyttää hyvältä tuota beigen talon päällä olevaa laatikkoa lukuunottamatta. Nuo vanhat rakennukset ovstkin todella ainutlaatuisia💙

      Poista
  2. Ihanaa, että arvostetaan vanhoja rakennuksia ja entisöidään niitä. Ja tuosta tuli niin kauniskin. <3 Minua tuo lisäosa ei varsinaisesti häiritse, mmutta näyttäähän se vähän sellaiselta, että se ei oikein kuulu joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Minustakin ihanaa että arvostetaan vanhoka rakennuksia, ja korjataan niitä💙Minua kyllä. häiritsee tuo laatikko, eyenkin kun periaatteena on yleensä se että uuden osan tulee olla taka-alalla.

      Poista
  3. Mun silmään koko rakunnus hieno , tykkään kun uutta ja vanhaa sekotetaan , myös sisustuksessa 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika onhan se hieno, mutta kyllä mun silmää häiritsee tuo laatikko beigen talon päällä

      Poista
  4. Onpas hauskaa, että olet ottanut noita kuvia projektin etenemisestä. Kokonaisuudesta tulee hieno, vaikka komppaan sinua tuon beigen talon lisäosan suhteen. Joka tapauksessa ihanaa, etteivät talot ole uudistuksen jälkeen pelkkiä laatikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Niin kauan ihmettelin mitä noille röttelöille tapahtuu, joten ihan pakko oli dokumentoida prosessia. Ja hienohan tuosta tulee, vaikkakin tuo laatikko toisen talon päällä häiritsee. En todellakaan ymmärrä miten ovat voineet saada luvan tuollaiseen, kun sääntönä on että tuollaisten tulee olla taka-alalla, kuten vaaleansinisen talon tapauksessa💙

      Poista
  5. Tuleepa komea...Tuosta lisäosasta tulee mieleen Tallinna, siellä on noita lisäosia rakennettu vanhojen talojen päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa. Laaatikkoa lukuunottamatta hieno. Täällä on ihan pakko lisätä lisäosia kun kunnostetaan tuollaista vanhaa rakennusta:kunnostaminwn niin kallista, eikä korjaaminen ole taloiöudellisesti kannattavaa ellei lisää jotain, ja ykeensähän noihin tulee kalliita aduntija..

      Poista
  6. Mielenkiintoista aina katsoa, miten rakentaminen edistyy. Tykkään, kun sekoitetaan vanhaa ja uutta keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuOetal:tosi mielenkiintoista seurata tuollaista. Nyt on torin kähelle valmistumassa kaksi kaunista kunnostettua takoa, mutta en ole dokumentoinut prosessia kuten tässä. Yleensä lisäosia rakennetaan niin etteivät ne näy liikaa vaan vanha kunnostettu talo saa olla etualalla.

      Poista
  7. On hienoa, että vanhaa restauroidaan, eikä pureta!
    Minunkin mielestäni lopputulos on hieno, eikä tuo beige niin häiritse (saattaa toki näyttää erilaiselta kuin kuvissa).

    Kiitos kuvasarjasta - mielenkiintoista! Ja hyvää uutta vuotta Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maruanba:On tosiaankin❤Nuo viime vuosisadan alussa rakennetut takot ivat niin hurmaavia. Minua kyllä vähän häiritsee tuo laatikko, sillä sen vuoksi beige talo ei korostu tarpeeksi. Oikein hyvää tätä vuotta sinullekin Marjaana💙ja kiva kuulla että pidit tästä

      Poista
  8. Erittäin onnistunut projekti.Sopii erittäin hyvin tuon viereisen rakennuksen viereen. Silmän iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, kun ajattelee.mistä aloitettiin. Tosin tuon laatkko-osan olisi pitänyt olla taka-alalla, nutta kyllä tuota kokonaisuutta katselee mielellään ❤

      Poista
  9. Olet kyllä täysin oikeassa siitä, että tuon lisäosan pitäisi olla taka-alalla. Ihanasti tulee nyt esille sininen rakennus kun taas beige jää täysin tuon uudistuksen varjoon...eikä edes hyvällä tavalla!
    Mukavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kaupunki määrää näissö vanhojen suojeltujen talojen kunnostuksessa niin paljon, esim.mitä tulee materiaaleihin ym. ja kyllä ihmettelen että tuo laatikkolisäosa tuli päälle noin eikä taka-alalle .Oikein hyvää loppuviikkoa Outi ❤

      Poista
  10. Jale, täysin samaa mieltä, eli tuo uudismötikkä pilaa toisen rakennuksen kokonaan. Teillä on kyllä tehty kauniitakin restaurointeja, joten tätä sopii ihmetellä...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Totta, en ihan tuollaista ole nähnyt ennen, ja kun säännöissä on että uudisosat taka-alalla, niin sitä ei voi kuin ihmetellä. Ihanaa loppuviikkoa Leena❤

      Poista
  11. Onpa kiva, että olet ikuistanut rakennuksen restaurointia ja sen edistymistä, todella hyvä idea! Meillä on Izmirissä keskustassa myös monenlaista projektia menossa, mutta osa taloista on menetetty koska niitä ei voida enää pelastaa. Minuakin tuo vanhan osan yläpuolella oleva uusi osa hieman häiritsee mutta ehkä se asettuu paremmin siihen kun koko homma on valmis? On mielenkiintoista, miten nopeasti silmä tottuu uuteen maisemaan, ja unohtaa vanhan vaikka siitä olisi kulkenut päivittäin vuosikausia ohi. Onkin kiva nähdä sitten kuva kun loppusilaus on annettu. Mukavaa tätä alkanutta vuotta Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:tuolla aikaisemmin jo kirjoitin että kun oitkään ihmettelim mitä noille tapahtuu niin oli pakko kuvata prosessia. Noihin taloihin yleensä aina tulee kalliita asuntoja, ja ainoa tapa jolla projekti saadaan kannattavaksi on rakentaa lisäosa:esim yhdessä talossa on kaunis vanha rakennus kadun puolella, mutta sitten taakse rakennettu pitkä moderni osa, joka ei näy kadulle. Silmä tosiaankim tottuu nopeasti uuteen, ja kun ajattelen että nuorena asuin ihan lähellä tyota, ja miten alur muuttunut, mutta ei edes muista tarkalleen miltä mäytti ennen noita korjauksia. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin Petra💙

      Poista
  12. Hyvää tätä vuotta!
    Sääli että maailmalla upeat, vanhat rakennukset päästetään huonoon kuntoon..Vai olisiko se jopa tarkoistus? Saakohan restauroija jotain tukia tms. kun korjaa tietyn ikäisen rakennuksen uuteen kukoistukseen. Vaikken pidä laatikoista niin onhan tuo kokonaisuus paljon miellyttävämpi silmälle kuin entinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiyse:Kiitos samoin💙Nup vanhat pvat vain vuosien kuluessa rapistuneet, ja on hyvin kallista kojata noita alkuperäisiksi, joten pakko sitten rakentaa liaäosia. Onneksi vuosien aikana Tel Avivin sydänkeskustan taloja korjattu tosi kauniisti, ka silmä lepää niissä💚

      Poista
  13. Hienoa päästä seuraamaan näitä kuvareportaasejasi rakentamisesta yms.

    Hyvää uutta vuotta ! 🌹 Bloggailemisiin.

    VastaaPoista
  14. Itse myös kävin Tel Avivissa viime vuonna ja tarkkailin näitä rakennusprojekteja. Mietin monesti miten ne oikaisee rakennukset kun monesti ne näytti olevan aika vinksallaan. Juurikikn tuolla pääkadulla oli kyllä vaihtelevasti kauniita sekä niitä laatikkorakennuksia.

    VastaaPoista
  15. Bea: Näitä rakennusprojekteja onkin paljon nyt. Onneksi ajoissa herättiin siihen että vanhoja rakennuksia pitää restauroida ja säilyttää, mutta monta ehdittiin tuhota ennen sitä.- Tuo Allenby katu on vähän muutoksen edessä, sielläkin on restauroitu paikkoja, mutta tosi vilkas bussiliikenne pilää katukuvaa , ja rakennusten pintoja... Vanhemmat laatikkorakennukset ovat aika rumia, ja onneksi sellaisia ei enään rakenneta:)

    VastaaPoista
  16. Minunkin mielestä hyvä kun jätetään välillä vanhoja rakennuksia ja niitä restauroidaan. Vanhat rakennukset ovat kauniita. Itse en olekaan Tel Avivissa käynyt.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...