tiistai 17. maaliskuuta 2020

Etäällä trooppisessa puutarhassa

Edellisessä postauksessani yli viikko sitten kerroin korona- rajoituksista, jotka silloin tuntuivat ihan kamalan rajoittavilta. Mutta kuten on tässä kuussa, tapahtunut kaikkialla,  kaikki muuttuu niin nopeasti, ja äkkijärkytyksen jälkeen ei ole muuta vaihtoehtoa  kuin sopeutua tilanteeseen, ja toivoa että se  pian muuttuisi parempaan suuntaan, joka puolella maailmaa.
Lauantaina täällä ilmoitettiin että kaikki ravintolat,  kahvilat, baarit,  kuntosalit, kauppakeskukset ja vastaavat paikat joutuvat sulkemaan ovensa.  Se  oli aika järkytys ravintoloille ja kahviloille,  sillä vaikka ehkä monet olivat sellaista aavistaneet  ,  se tapahtui niin äkkiä ettei kukaan ollut valmistautunut siihen,  ja yhtenä päivänä sadat tuhannet joutuivat työttömiksi. Minusta heille olisi pitänyt antaa edes yksi päivä  järjestää asioita, sillä monilla oli varastoissa ruokatarvikkeita joita he eivät nyt voi käyttää,  ja niin monet heistä  eivät kestä  5 viikkoa ilman kassavirtaa.  Muutama päivä myöhemmin annettiin joillekin paikoille lupa tehdä ruokaa, mutta vain niin että  ihmiset ostavat tai tilaavat sitä mukaansa  , istua ei saa missään.
Välillä tuntui melkein kuin sademetsässä
Kun näistä rajoituksista huolimatta   sairastuneiden luku nousi päivittäin,  aloin aavistaa että pian rajataan pois myös julkinen liikenne.   Tammi-helmikuussa kirjoitin minulta tilattua Tel Aviv-opasta,  ja sitä tehdessäni opin  että Tel Avivin keskuspuistossa on paikkoja joita en ole koskaan nähnyt. Yksi niistä on trooppinen puutarha.   Halusin nähdä puutarhan ennenkuin on todellakin pakko olla vain sisällä.  Tänään , tiistaina, saimme lisäksi vielä pienen yhden päivän takatalven,  joten sääkin oli mukava, ja matkasin bussilla   HaYarkon-puistoon, ja siellä olevaan   trooppiseen puistoon. 
Bussit ovatkin olleet erittäin tyhjiä tällä viikolla, ja niissä on ollut verrattain helppoa pitää se kahden metrin etäisyys .  Bussi puistoon menee ihan kotini vierestä ja pysähtyy puiston eteen. Löysin trooppisen puiston, ja portin takana oli ikäänkuin lipputoimisto, joka oli kiinni, joten ehkä normaalina aikana  tuonne on joku pieni pääsymaksu, mutta nyt siellä ei ollut ketään.   En tajua että  olen ollut tuolla keskuspuistossa  satoja kertoja, mutta en kertaakaan tässä trooppisessa puistossa.
 Trooppinen puisto oli yllättävän suuri, ja niin ihanan vehreä.
Puisto on täynnä upeita kasveja;  harmi vain että vain joidenkin kasvien edessä oli infotaulu. 
Bambua
Olin tuolla puistossa yli tunnin , eikä siellä koko aikana ollut ketään muuta.  Kuulin vain lintujen laulua , ja etenkin papukaijojen räkätystä;D, mikä sopi niin hyvin trooppiseen puistoon.
Mikäköhän kasvi tämä on...
Mielestäni pullopuut ovat upeimmillaan silloin kun ne ovat lehdettömiä. Tämäkin oli niin mieletön luonnon taideteos.
Jossain vaiheessa huomasin  että puiston keskellä on lampi.
Olisin voinut olla täällä koko päivän, oli niin rauhallinen paikka. Tuossa lammessa uiskenteli syötävän näköisiä kaloja, mutta en tiedä mitä lajiketta ne ovat.
Puistossa pystyi helposti unohtamaan koronan....
Hmm, mitäköhän kaloja nuo ovat...
Niin kaunista.
Trooppisen puiston lähellä on alue, mistä kuumailmapallo lähtee liikkeelle. Nyt se saa  olla maassa kauankin, sillä ei ole kysyntää...
Ennenkuin lähdin pois puistosta,  kävin katsomassa kauriita.  Niitä vahtiva emu oli poissa;  ehkä se oli siirretty puiston isompaan eläinnurkkaukseen.
Kun tulin puistosta pois, korona tuli tahtomattakin mieleen,    sillä puiston parkkialueelle oltiin pystyttämässä drive-inn korona-testauspaikkaa. Myöhemmin iltapäivällä rajoituksia tuli lisää:  ei saisi enään poistua lainkaan kotoa ellei ole tarvetta ruokaostoksille tai apteekkiin,   ja huomisesta lähtien bussit ja junat lopettavat jo aikaisin illalla, eivätkä kulje lainkaan perjantaisin,  joka normaalisti on viikon  vilkkain kauppapäivä, ennen sapattia.

8 kommenttia:

  1. Ihanan rauhoittava paikka. Kyllä me tästä selvitään, ehkä jopa vahvempina. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja vähän salamyhkäisen näköinen puisto. Kyllä tuolla kelpaa liikuskella.

    Onnea muuten projektillesi!

    Meillähän ei juuri täällä julkistaliikennettä ole. Vaikka valtionjohto ei ole kovin topakasti asiaa ajanut, niin paikallisesti meillä on nyt koulut kiinni ja kuntosalit pistävät ovia säppiin, kaupat lyhentävät aukioloaikojaan ja ihmiset kyllä pitävät väliä toisiinsa. Tosin viidakkorumpu kertoo, että iltaisin ovat ravintolat ja pubit olleet täynnä, vaikka on paikkoja jotka myyvät ruokaa ja juomia vain mukaan.

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella kaunis tuo puisto, oikea keidas! Kyllähän tämä koronatilanne ottaa päähän, mutta eipä auta kuin elää päivä kerrallaan. Kenties rajoitukset kantavat pian hedelmääkin ja leviäminen saadaan rauhoitettua.

    Täällähän ei ole juuri mitään tehty muuta kuin kehotettu pesemään käsiä ja pitämään "hajurakoa" muihin ihmisiin. Veikkaan kyllä, että kohta tännekin alkaa tulla rajoituksia. Toivottavasti ovat hartaasti harkinneet strategiaansa täällä, ettei Britanniasta tule "uusi Italia".

    VastaaPoista
  4. Taianomainen paikka, ihanaa, että nyt löysit sen!

    VastaaPoista
  5. Onpa upea paikka. Tuonne täytyy mennä retkelle, kunhan joskus tulevaisuudessa pääsen sinne! Teillä on jo tiukat rajoitukset, samaan mennään varmaan täälläkin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Sinulla olikin sitten sellainen privaretki puistoon. On kyllä aivan ihanan näköinen paikka, upeita kasveja ja tuo lampikin on ihana. Oikea trooppinen paratiisi!

    VastaaPoista
  7. Lissu:Aivan ihanan rauhoittava paikka. Selvitään selvitään,mutta toivottavasti ei sitä selviytymistä pidä odottaa liian kauan.

    Johanna: Oli kyllä ihan paikka kuljeskella, ja koko puisto auki vain minulle;D
    Kiitos, sain sen valmiiksi viime kuun lopussa, juuri deadlinen alla.Oli aika kova homma, ja nyt sitä ei kukaan edes tarvitse, kiitos koronan:( Täällä on kaikki kiinni, no supermarketit, drugstoreåpteekit ja ruokakaupat auki,mutta en voi tajuta että muut kaupat josta nyt tarvitsisin muutamaia asioita ovat kiinni. Ja kun bussiliikennettä harvennettaan joka päivä, pian en edes pääse minnekkään. Täällä kun kaikki huvittelupaikat kiinni niin tuollaisia kokoontumisia ei voi edes pitää.Mukavaa loppuviikkoa JOhanna.

    Elegia:Aivan ihana puisto, ja niin vehreä. Ja oli auki vain minulle;D
    Niin, päivä kerrallaan mutta kurjaa kun joka päivä rajoitetaan elämistä, mutta ei sille voi mitään . Nythän teillä taidettiin jo herätä...Täällä onneksi herättiin tosi aikaisin,mikä on hyvä asia. ja eilen illan uutislähetyksessä oli sellainen pelotekampanja joka takuulla vaikutti siihen että tänään on ollut tosi tyhjää.

    SusuPetal: Aivan ihana paikka,ja kunhan asiat palaavat mahdollisimman normaaliksi menen tuonne uudestaan.

    Eeviregina:Sitten joskus kun tulet tänne uudestaan ,niin ehdottomasti must-paikka tuo trooppinen puutarha. Jarkon puistossa on muutenkin niin paljon nähtävää:) Rajoitukset ovatkin tosi tiukkoja täällä, vaikeaa...

    Outi:No todellakin, oikea privaattiretki;D Tuo oli kyllä niin ihana keidas, miten en ollutkaan sitä aiemmin huomannut.

    VastaaPoista
  8. Tuola puistossa kävisin minäkin, usein! 😁😁

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...