keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Vaisu Purim-juhla tällä kertaa

Welcome to Tel Aviv luki tämän  toimistotalon seinällä  Tel Avivin satamassa pari viikkoa sitten. Tämä ei enään päde,  sillä täällä Israelissa otettiin tällä viikolla kaikista järeimmät rajoitukset  Kiinan jälkeen. Minusta ne ovat tuntuneet tosi rajuilta , liikaakin, mutta ehkä täällä ei haluta että  tapahtuisi kuin Italiassa.  Huomisesta lähtien tänne ei tule enään ulkomaalaisia lentoja, toistaiseksi.   Finnairkin peruutti kaikki maalis-huhtikuun lennot.   Kaikki tänne tulevat olisivat joutuneet suoraan karanteeniin, joten ei ollut mitään järkeä lentää tänne. Niin ,  ja korona-tapauksia täällä Israelissa on toistaiseksi 82  eikä yhtään kuollutta, ja täällä asuu  yli 9 miljoonaa ihmistä tällä hetkellä. No ainakin öisin ei nyt tarvitse jonkun aikaa kuunnella yläpuolella lentäviä lentokoneita. Auttavatkohan nämä toimenpiteet... Kuinka kauan joudumme täällä kärsimään näistä rajoituksista....Jo tänään näin suljetun hotellin, ja luin suositun ravintolan pistäneen lapun luukulle. Kuolinisku turismille  vaikuttaa niin moneen alaan täällä.
Ja busseissa ei enään saa tulla etuovesta,  kuljettajan kohdalla,  ja kuljettaja on eristetty muista näin.  No...
Eilen Purim-päivänä lähdin kaupungille, ja päätin ottaa kameran mukaan, sillä halusin kuvata naamioituneita ihmisiä. Bussissa huomasin ettei minulla ollutkaan kangaskassiani johon olin laittanut kamerani.  Oli kaikenlaista hässäkkää aamulla enkä kunnolla muistanut miten oli käynyt kassini kanssa,  ja ajattelin että se oli ehkä jäänyt kotiin. Mutta kun paljon myöhemmin tulin kotiin, siellä ei ollut kassia eikä kameraa, ja silloin tajusin että olin jättänyt sen bussipysäkille. Bussin nimittäin tuli liian ajoissa, ja juttelin yhden tutun kanssa, ja juoksin bussiin, niin että kassi jäi pysäkin penkille.  Kävin laittamassa lapun bussipysäkille, ja  viestin asuinalueeni Face-ryhmään, mutta selvää  että kameraa ei enään löydy. Voi itku..ja etenkin ne tärkeät kuvat siellä jotka olivat vain kamerassa...Mutta ei voi mitään.  Normaalisti Purim-päivänä on tosi railakas ja iloinen tunnelma, mutta nyt oli aika vaisu tunnelma, eikä naamioituneita ihmisiäkään näkynyt niin paljon.  Kaikki suuret tapahtumat oli muutenkin peruttu.
Mutta sitten näin jotain upeaa.
Aivan mielettömät asut tällä perheellä, ja  perheen äiti oli itse valmistanut nämä asut.
Perheen  tytär edusti hieman eri tyyliä, mutta hieno oli hänenkin asunsa.
Sitten näin tutun vaatekaupan ukkelin. Olen ennenkin kuvannut hänet tänne Purim-päivänä,  ja kerran hän oli naamioitunut aika hassuksi naiseksi;D Hän kertoi liimanneensa koristeet tavalliseen valkoiseen T-paitaan.
Kävelin kohti bussipysäkkiäni,  mutta huomasin että keskustan ihanassa Gan Meir-puistossa oli joku tapahtuma. Tämä oli eilen aamulla kun vielä  sai pitää maksimum 5000 ihmisen tapahtumia. Illalla tuo luku putosi 2000 ihmiseen, ja juuri äsken luin että nyt ei saa olla kuin maksimum 100 henkilön tapahtumia! Se tarkoittaa ettei missään saa olla samalla hetkellä enemmän kuin 100 ihmistä. Miltä kaikki tämä kuulostaa teille? Kuten kirjoitin tuolla alussa, täällä on vain 82 sairastunutta mikä on koko väestöstä tosi pikkuruinen osa.  Tuntuu että joka päivä  tulee lisää rajoituksia mutta silti joka päivä on muutama sairastunut lisää, mutta kaikki sairastuneet ovat joko olleet ulkomailla tai olleet tekemisissä  ulkomailta palanneen kanssa. Myös karanteenissa olevia aletaan valvoa että he noudattavat karanteenia.  Rajut toimenpiteet auttoivat vähentämään  koronan leviämistä Kiinassa, mutta entä täällä?  Minusta edelleenkin taloudelliset menetykset voivat olla vielä vaarallisempia kuin korona täällä.
Puistoon oli rakennettu kaikenlaisia juttuja, joihin jonotettiin.Näytti siltä että ne oli tehty kierrätysmateriaaleista. 
Ihmisiä ei todellakaan ollut paljon. Normaalisti tällaisessa tapahtumassa olisi ollut täyttä, etenkin aurinkoisena, lämpimänä päivänä.
Ihana nalleperhe puistossa.  Sain tietää että  tapahtuma liittyi puiston reunalla sijaitsevan LGBT-keskuksen kymmenvuotisjuhliin. 
Mitenköhän tuo 100 ihmisen rajoitus oikein lasketaan...Jos tulen vaikka tänne puistoon, onko siellä joku stopperin kanssa vahtimassa ettei ole yli 100 ihmistä.
Puiston ihana ekolampi. Kun poikani oli pieni ja asuimme täällä ihan puiston vieressä,  tulimme usein katsomaan lammessa asuvia sammakoita .  Puisto on sen jälkeen laitettu uuteen kuntoon,  eikä lammessa enään ole sammakoita vaan koikarppeja.
Epänormaalin väljää...
DJ piti huolen musiikista.
Näistä kaikista rajoituksista tulee surullinen olo,  sillä se rajoittaa normaalia elämää monelle. Mutta jos auttaa koronan estämisessä niin kai on silloin oikeutettua rajoittaa niin paljon ihmisten elämää...

9 kommenttia:

  1. Niin täältä suomestakin taisi olla huhtikuussa lentomatka sinne, mutta nyt ei kai ne ihmiset pääse, enitennyton Italiassa kaikki kiinni ynm..täällä nyt on kaksi saanut tartunnan Italian reissulta, kyllähän tämä virus vaikuttaa samanlaiselta kuin aikoinaan vitsaukset Egyptin maassa, ja vain Israelilaiset säästyi vitsauksilta.
    Onhan se koko maailman laajuinen, ja jonkinlainen romahdus taloudellisesti,
    etenkin matkailu ja monenlaiset massa tapahtumat, kuten urheilut.
    Harmi tuo kamerasi menetys, siellä muuten valokuvaliikkeessä on Ariela suomalainen tyttö töissä.

    VastaaPoista
  2. Nalleperhe vei sydämen!

    Voi himputti kameran kanssa. Mutta mä haluan nyt uskoa, että se vielä löytyy.

    Teidän asukasmäärä on melkein kuin meillä Pohjois-Carolinassa. Meillä on nyt virallisten tietojen mukaan 7 tartunnan saanutta. Ongelma on edelleenkin, että testikittejä ei ole, ihmisiä ei päästä testaamaan! Luulen, että tartuntojen määrä on vähintään sama kuin teillä ja todennäköisesti paljon enemmän.

    Poika juuri ilmoitti, että maaliskuun loppuun yliopisto jatkuu sitten online. Siitä maksetaan aivan saakelisti ja meikäläiselläkin on opiskelijan vanhemman lainaa... Ei paljon naurata.

    Mutta eiköhän tämä taas tästä kirkastu. Kiitos jälleen mielenkiintoisista kuvista ja tarinoista!

    VastaaPoista
  3. Suomessakin karanteeneja, ainakin täällä Helsingissä. Meilläkin jo varaudutaan vaikka ja mihin, saa nähdä miten meidän kaikkien tapahtumien nyt sitten käy.

    VastaaPoista
  4. Voi harmi kun kamerasi hävisi, mutta toivotaan että kuitenkin saat sen vielä takaisin!
    Nalleperhe on niin suloinen <3
    Ikävä tuo korona, mikä nyt jyllää. Toivottavasti menee pian ohi. Ei tosin sille näytä, mutta toivotaan kovasti kuitenkin.
    Mukavaa maaliskuun jatkoa <3

    VastaaPoista
  5. Voi itku sentään, Jael, sinun kameraasi. :-( Todella harmillista. Toivottavasti saat sen vielä takaisin, vaikka en tiedä, millaiset mahdollisuudet siellä on saada mitään kadotettua takaisin.

    Sikäläiset rajoitukset tuntuvat näin maallikon korviin todella ylimitoitetuilta. Samalla lailla minäkin mietin koronan taloudellisia seuraamuksia. Kuinkakohan monelta menee leipä tämän takia? :-(

    VastaaPoista
  6. Äh, harmi tuota kameraasi, tosi tylsä juttu.

    Järeitä ovat rajoitukset. Luin, että Euroopasta ei saa enää lentää jenkkeihin, tosin britit saavat, mikä on todella epäloogista.

    Suomessa on vielä aika vähän rajoituksia. Ihmisiä kehotetaan käyttämään omaa järkeään eli tarvitseeko osallistua suuriin tapahtumiin, kannattaako sairaana mennä töihin jne. Vielä ei täällä ole mitään peruttu.

    Kova taloudellinen isku niin monelle alalle.

    VastaaPoista
  7. Todella mahtava asu perheellä!!!
    Ruotsin hallitus otti pois karenssi päivän sairauspäivärahasta,1,5 kk ajan, ettei porukat mene sairaana töihin, todella järkevä ratkaisu! ...

    VastaaPoista
  8. Kyllä korona--virus vaikuttaa välillisesti niin moneen asiaan eli myös eri maiden talouteen. Sikäli kuitenkin hassua ja jotain positiivistakin saattaa liittyä tähän koronaan: Jyväskylässä on Juho Jussilan lelutehdas, joka jo vuosikymmeniä sitten lanseerasi korona-pelin. Nyt peli on kokenut uuden tulemisen ja korona-pelejä ostettaisiin enemmän kuin ehditään tehdä. Virus tuo siis joillekin myös mainosta.
    Toivottavasti kamerasi löytyy.Tosi ahrmillista, että se unohtui bussipysäkille.

    Koetetaan olla sairastumatta! Hyvää maaliskuun jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Suomessa on tuo koronatartuntojen määrä ollut hurjassa nousussa, mutta bussissa oli kyllä ihan kuskin kautta kulku kun tänään kävin lääkärissä. Terveysasemalla oli lappu ovessa, että sinne ei tulla, jos epäilee koronavirusta tai mitä vaan muuta tarttuvaa tautia :(
    Toivottavasti pahin piikki taudista on kohta selätetty, ainakin nyt Kiinassa uskotaan näin!

    Voi harmitus tuota sun kameraa, toivottavasti saisit sen vielä takaisin.
    Leppoisaa iltaa sinulle Jael <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...