sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kuumaa!

Kaunis ruusu:)  Ruusupuskat kukkivat nyt kodin edessä olevassa puistossa, ja suurin osa kukista
 valkoisia, mutta osassa  on enemmän vaaleanpunaista
Kuumaa tosiaankin,  tätäkin kirjoittaessa on jo ilta, ja 29 astetta. Kuumat aavikkotuulet toivat taas kunnon helteet, ja huomenna ja ylihuomenna  kaikista kuuminta.  Onneksi kuitenkin kuivaa, joten  kestän sen paremmin kuin  kesän kostean kuumuuden. Mutta lauantaina järjestin jo vaatekaappini, ja  laitoin .lämpimät vaatteet pois,  sillä niitä ei tarvita ennekuin joskus vuoden loppupuolella.

Tästä sunnuntaista lähtien ei tarvitse enää käyttää maskeja ulkona,  yli vuoden pakon jälkeen, mikä on helpotus etenkin nyt kun on kuumaa. Tänään aamupäivällä katukuvassa näkyi kuitenkin monta joilla  edelleenkin maski päällä,  sitten sellaisia joilla ei maskia ja myös sellaisia kuten minä tässä kuvassa,  eli maski leualla,  sillä  kun menen bussiin tai kauppaan,  niin maski pitää olla päällä. Saapa  nähdä jos tämä maskittomuus ulkona vaikuttaa jotenkuten  tilastoihin,  se nähdää vasta  muutaman viikon kuluttua. Kun katsoin kuvaa,  tuli mieleen että ihan pakko käydä kampaajalla. Viimeksi kävin ennen koronaa,  ja olen itse pätkinyt hiuksiani,  joissa ei nyt minkäänlaista  kunnon kampausta, joten  pitää muistaa tilata aika kampaajalleni Oferille.
Viime maanantaina oli aika hammaslääkärilleni. Olen täällä joskus maininnut että minulla on ihana ruotsalainen hammaslääkäri Mikael,  jonka vuoksi matkustan pitkän matkan toiseen kaupunkiin. Odottaessa seurasin akvaariokalojen elämää.
Viime viikolla oli vielä aikaisin aamulla ihanan viileää, ja toivottavasti niin myös  tämän hellejakson jälkeen. Tyhjässä kaupungissa on mukavaa tehdä aamulenkki.
Viime viikon keskiviikkona   täällä oli kaatuneitten päivä, jolloin sireeni aamupäivällä  pysäytti kaiken liikenteen ja ihmiset muutamaksi minuutiksi.  Illalla suru vaihtui iloksi ,  kun alkoi itsenäisyyspäivä, eli täällä mennään surusta iloon= elämä jatkuu.   Itse  itsenäisyyspäivä on kansallinen grillauspäivä,  jota edeltävät kaikenlaiset grillaukseen liittyvät tarjoukset   kaupoissa,   mutta aamupäivällä aloin tuntea grillaushajua  koko kodissa , eikä ihme,  sillä kun katselin alas ikkunasta,  siellä näkyi tämä. Suuri perhe kaikkine sukulaisineeen oli tuonut puiden alle 2 pöytää,  ja  ihan puiston laidassa,  eli melkein ikkunani edessä oli tämä ja vielä toinen grilli, jonka käryt  tuuli toi kotiin.  Kaiken lisäksi heillä oli vielä kaiuttimet mukana,  ja musiikki pauhasi kovaa  koko päivän. Soitin kaupungille,  koska tässä puistossa on grillaaminen kielletty, mutta minulle kerrottiin että itsenäisyyspäivän kunniaksi tuollaiset kiellot oli peruttu!  Arvatkaa  ärsyynnyinkö siitä....
Eilen iltapäivällä  Bambin kanssa ulkona.  Bambilla taitaa olla myös hajuaisti heikentynyt iän myötä, sillä hajuja pitää haistella paljon kauemmin kuin ennen.
Olimme lähellä  kaktuspuistoa,  joten tein siellä pienen kierroksen Bambin kanssa.  Kaktusten joukkoon laitetut kierrätysmateriaalitaideteokset ovat aika kivoja,  kuten tämä  riikinkukko.
Tämäkin on aika hyvä.

Samoin kuin strutsit:)

Hyvää alkavaa viikkoa:)

16 kommenttia:

  1. Teillä kuumaa, meillä lämpötila vaihtelee yön pikkupakkasista iltapäivän reiluun kymmeneen. Kuvasi muistutti itseäni tilaamaan ajan kampaajalle, sillä minunkaan omatoimisuus ei ihan ammatti-ihmisen tasolle yllä. Tykkään kovasti noista taideteoksista. Mukavaa uutta viikkoa, Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu:huomenna jo melkein 40 astetta, huh.. Nuo yöpakkaset sopisivat paremmin, nukun niin hyvin kun on kylmää. Nuo lintupatsaat kaktuspuistossa ovat kyllä hyviä💚🌵Kiitos samoin sinulle Lissu hyvää uutta viikkoa 🌺

      Poista
  2. Hyvä kuva sinusta. Katukuvassa kivan väriset talot.
    Kivaa viikon alkua huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack snälla Ulrika❤️Tuolla Tel Avivin keskustassa tykkään kun vanhoissa restauroiduissa taloissa nättejä värejä❤️Uudemmat talot ovat paljon tylsemmän näköiset. Kiitos sanoin sinulle hyvää viikkoa💚

      Poista
  3. Akvaariossa odotushuoneessa on ideaa. 💛 Jotain erikoista katsottavaa ja ajateltavaa. Samoin kuin tuo riikinkukko. 🌈 Sain yhtenä päivänä lahjan joka oli lahjapussissa, riikinkukkokuvioisessa. Kiehtova lintu, samoin kuin strutsi.

    Nyt voi täälläkin laitella talvikamppeita pikkuhiljaa pois. Ihanaa että teillä ei enää ole maskipakkoa ulkona. Se olisikin kamalaa kuumalla ilmalla.

    Hyvää tätä viikkoa 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Aika kuluu tuolla mukavasti kaloja seuratessa, niitä in 4 kpl ja kahta eri lajia. 🐟🐠🐳
      Riikimkukkoteema on kyllä nätti🦚Tosiaankin kiehtova luntukuten strutsitja emut.
      Tosi kuva että teillä.lämpeni❤️Maskipakon poistuminen ulkona oli kyllä tosi tervetullutta, mutta minulla kyllå maski koko ajan mukana kun sitä tarvitsee aina sisätiloissa. Tänään on ollut lähes 40 astetta, ja silloun maski ulkona on kyllå ihan kidutusta..
      Oikein hyvää viikkoa sinullekin, ❤️

      Poista
  4. Huh hellettä. Tulee ihan hiki lukiessa ;) Täällä on kai yöllä ollut hallaa, kun nurmikko on huurteessa. Aurinko kuitenkin paistaa jo kirkkaasti.
    Ompas sinulla "mukavia" naapureita.
    Kierrätystaide on aina mielenkiintoista. Ensimmäinen lintu näyttää oikealta, mutta hieman fossiloituneelta ;D
    Kiva, että teillä alkaa korona hellittämään otettaan. Minulla on ollut jo pitkään sellainen fiilis, että meillä kotihoidossa pitää pitää noita maskeja varmaan maailman napaan asti. Tuskin niitä siellä hellitetään vielä pitkään sen jälkeenkään, kun muualla jo voi.
    Hauskaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:Oli ihan kamala helle, mutta onneksi nyt normaalia eli hellerajoissa näin illalla. Kiva että teillä aurinko paistaa ja edistää kevättä.
      No joo , tosi mukavia.En ole edes varma ovatko naapureita, tulivat autolla. Kerran viime vuonna puistossa oli joku perhe kaukaisesta kaupungista grillaamassa, joten ei sitä tiedä, eivät ainakaan olleet tuttuja naamoja.
      Kierrätystaide on tosiaankin kivaa, ja itse ajatus sen takana hyvä. Nuo lintuteokset ovat tosi mukavia tuolla kaktusten parissa.
      Täällä alkaa olla suhtkoht normaalia, mutta saa nähdä kestääkö se jatkossa. Toivottavasti teillä päästään kuitenkin jossain vaiheessa eroon maskeista myös kotihoidossa. Minusta tuntuu nyt muutaman päivän jälkeen ihan
      oudolta kävellä ilman maskia. Olen ollut maski leualla kuten nyt tuossa kuvassa, mutta äsken menin Bambin kanssa ulos ILMAN maskia, ja tuntui kummalliselta...
      OIkein hyvää loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  5. No on teillä kuumaa.
    Minä olen täällä ollut iloinen lämpimistä iltapäivistä. Viikonloppuna taisi lämpötila parhaimmillaan nousta 16-17 asteeseen. Istuttelin jo muutamia orvokkeja ja pelargonioita ruukkuihin ja niitä sitten illalla nostelin vähän suojaan, koska yöt ovat vielä aika vilakoita.
    Kierrätystaide on kivaa ja tuon alimman hienon lintu-teoksen voisin ottaa meidän takapihan pikkulammikon reunalle, koska siellä kasvaa juuri sopivan näköistä heinikkoa, johon lintu "maastoutuisi" tyylikkäästi.
    Kiva kuva sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: Onneksi nuo kuumat aavikkotuulet menivät ohi,toistaiseksi,noin 40 asteen kuumuus oli erityisen rasittavaa. Minulle nuo 16-17 asteen säät sopisivat mainiosti, ne ovat kuin täällä talvella kylminä päivinä;D
      Kierratystaide on kivaa ja kiva kun materiaaleja kierrätetään . Nuo strutsit ovatkin aika hauskoja, sopisivat moneen
      puutarhaan:)
      Kiitos Leena:)

      Poista
  6. Ihana ruusukuva ja nuo lintutaideteokset ovat kivoja. On kiva katsella näitä kuvia ja nähdä, kuinka monipuolinen Israel onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino: Kiitos, nuo ruusut olivat tosi kauniita:) Kiitos että kerrot että tykkään näistä kuvista joita laitan , ja totta, Israel on mielettömän monipuolinen:) Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle:)

      Poista
  7. Oi kun olet nättinä kuvassa!
    Aivan ihania nuo lintuteokset, kivasti piristävät paikkaa.
    Kaunista viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kiitos, oli hyvä valo;D
      Nuo lintuteokset ovatkin tosi kivoja, etenkin nuo strutsit:)
      Oikein kaunista loppuviikkoa sinulle Outi.

      Poista
  8. Ihana kuva sinusta! <3 Ja kiva kun laitoit sen profiiliinkin. :-)

    Voi että tuota ainaista grillaamista. :-( On varmasti todella raivostuttavaa haistella lihankäryjä tahtomattaan.

    Minua ei tällä hetkellä tuommoinen lämpö haittaisi, mutta tiedän, että jos täällä oikeasti olisi noin lämmintä, niin takuulla alkaisi valitus, että on liian kuuma treenata tai nukkua tai tehdä oikeastaan mitään. :-D

    VastaaPoista
  9. No on teillä lämmintä siellä, täällä on kylmää ja koleaa räntää ja lunta sataa nyt joka päivä. Tuo grillaaminen puistoissa on outo juttu yleensäkin. Täällä se ei ikinä onnistuisi yksityisiltä. Kierrätys on nyt muotia ja se on hyvä juttu. Hienoja eläimiä on saatu aikaiseksi.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...