maanantai 26. huhtikuuta 2021

Voisin asua vaikka täällä

Useita kertoja viikossa matkustan kotini vierestä lähtevällä bussilla  lähelle Tel Avivin  pääbussiasemaa,  josta kävelen maustetorin alueelle.  Kun on tosi viileää, kävelen sieltä torille päin,  ja kun on kuumaa , matkustan toisella bussilla eteenpäin.  Yleensä kävelen tästä   yhdelle pääkadulle,  joka on maustetorin vieressä.  Joitakin vuosia sitten,  kun  olin vapaaehtoisena pakolaisten ja vierastyöläisten lasten iltapäiväkerhossa,  matka sinne kulki tätä samaa reittiä,  mutta silloin  tässä oli jalkakäytävä ja katu autoille,  ja näytti aika rähjäiseltä. 
Koko alue oli todellakin rähjäinen, ja  osa alueesta  oli entisen  ruokahallin taka-osa.    Muutama vuosi sitten  tuolla alkoi suuri rakennusprojekti , joka valmistui  talvella.  Seurasin projektin etenemistä  monena aamuna.
Florentin Villageen nousi 3 asuintaloa,  joiden alimmassa kerroksissa on liiketilaa, mutta  mikä oli mukavaa on se että  niiden edessä oleva piha-alue  on yleistä tilaa, eikä sitä voi sulkea ulkopuolisilta.  Tuo piha-alue on tosi kiva.
Vaikka talot ovat olleet valmiita jo viime vuoden loppupuolelta saakka,  ovat liiketilat vielä tyhjiä. Tosin parissa sellaisessa remontoidaan, joten saapa nähdä mitä sinne avataan.
Tosi hyvin on ajateltu tuonne pysähtyviä: katoksen alla kivat penkit ja pöydät.
Piha-alueella on kaksi kultakalalammikkoa  ja edessä näkyy mitä on jäljellä vanhasta ruokahallista. Sinne rakennetaan  alueen urheilu/kulttuurikeskusta. Olen aika varma että talon asukkaat haluaisivat että tuo piha-alue olisi aidoitettu niin  ettei pihalle pääsisi kukaan ulkopuolinen, mutta kun siellä on liiketiloja ym.  alue on yleistä aluetta , niin  eivät voi sille mitään.
Tykkään näistä:)
Kulta- eli koikalojen lammikko. Tämä projekti on osa gentrifikaatioprosessia,  jossa alueen rähjäisten talojen  paikoille  rakennetaan kalliita asuintaloja,  jolloin   alueen hinta-taso nousee, mutta toisaalta siellä aiemmin vuokralla asuneet  eivät enää pysty siellä asumaan, hinnannousujen vuoksi. Gentrifikaatio on ihan yleinen ilmiö monessa suurkaupungissa eri puolilla maailmaa,  ja näin myös Tel Avivissa.
Lasten leikkitilat.
Tosiaankin olisi kiva asua tuolla:  rannoille   ei ole pitkä kävelymatka, maustetori on vieressä ,  samoin monet vihannes ym, kaupat,  julkista liikennettä  loistavasti lähellä,  mutta tuolla asuvilla pitää olla paksu lompakko. Satuin huomaamaan että  yhden talon ylimmän kerroksen  penthouse-asuntoa vuokrataan AirBnb;n  kautta, ja  suolaisella hinnalla.
Kun nämä  talot ja niiden edessä oleva piha-alue valmistui , huomasin että  myös muuta ympäristöä oli siivottu. Tuolla alueella oli paljon kodittomia narkkareita  ja alkoholisteja,  joiden naamat jäivät mieleen kun heitä näki niin usein. Heitä näkyi  koko rakennusprojektin ajan taloja ympäröivillä kaduilla, ja  alueella asuvia ihmisiä asia häiritsi paljonkin.   Etenkin yksi jäi mieleen: nuori transtyttö,   joka muutama vuosi sitten  vielä oli  hyvässä kunnossa  ja oli aloittanut hormonihoidot.  Vähitellen  hän alkoi käyttämään yhä enemmän huumeita, ja hormonihoidot jäivät.  T. oli vasta 20 vuotias,    äiti oli heittänyt hänet pois kodista, ja  tuttavani, brasilialainen laulaja Elisete  sekä minä halusimme auttaa nuorta ihmistä:  toimme hänelle vaatteita, ostin joskus jotain syötävää  ja kerran toin   hänelle repun minkä oli täyttänyt tarpeellisilla esineillä. Reppu "hävisi" viikon kuluttua,  mutta oli selvää että reppu oli ollut maksuvälineenä jossain muussa...  T lupasi mennä vieroitushoitoon,  mutta lupaukset olivat tyhjiä,  ja luovutimme,  sillä hän ei halunnut oikeasti luopua huumeista.

Nyt kun tämä  asuinalue on valmis,  kadulla asuvia ei enää näy.  Siivottiinkohan heidät tuolta pois jonnekin muualle.... Taitaa  olla niin. 
Kun taloista kävelee hieman eteenpäin, näkyy pesula, jossa asuu tämä kissa. Yleensä menen ohi ennenkuin pesula on auki,  ja kissa lepäilee pedilläään ikkunan takana.  Nyt pesula oli auki , ja selvisi että kissan nimi on TzuTzu. 

16 kommenttia:

  1. Minä en ymmärrä sitä miten kukaan vanhempi voi kääntää selkänsä omalle lapselleen. Tulee huono mieli :(
    Kiva talo, itsekin voisin asua tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa:Tosi surullista tosiaankin, mutta jos äiti on luovuttanut kun ei pysty enään tekemään mitään. Joo olisi kyllå kiva asua tuolla..

      Poista
  2. Surullinen tapaus tuo transtyttö...onneksi on apua tarjoavia, vaikka ei sitten apu kelpaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele:Tosi surullinen tapaus😭Ja turhauttavaa kun ei apua oteta vastaan, vaikka sitä oliskin tarjolla

      Poista
  3. Suomessa ei tuollaisia yleisiä pihoja asuintalojen sisällä katsota hyvällä, täällä aidataan kaikki ja joka puolella on kylttejä "läpikulku kielletty". Varsinainen kieltokylttien maa!

    Alueita todellakin keskiluokkaistetaan joka puolella maailmaa. Ihmettelee van sitä, minne edeliset asukkaat sijoittuvat, kuten esim. tuo transtyttö. Pois silmistä, pois mielistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Joo muistan kyllä nuo "läpikulku kielletty" -kyltit... Noissa 3 talossa on joka puolella paikkoja liiketiloille, joten aika vaikeaa olisi ollut sulkea tuo kokonaan, mutta tisi kivasti laitettu tuo alue
      Näin on, Helsingissähän sellaista on tapahtunut Kallion alueella. Transtyttö asui kadulla, ja mietim missä nyt on, oli niin surullinen tapaus. Mutta tuolla alueella on asunut vuokralla esim. paljon pakolaisia js vieras työläisiä, ja tuskin he tuolla enään pystyvät asumaan.

      Poista
  4. Useasti ennen korona aikaa ajoin tuosta ohi aikaisin aamulla, joskus 7-8 valilla, nykyaan kun etatoissa niin tosi harvoin mutta kylla tuo alue on edelleen aika 'villi', aamuisin tuolta luolista ryomii sen nakoisia narkkareita ja prostituoituja etta puistatti edes katsoa, puhumattakaan kun miehet heita poimi autoihinsa niin kavi kylla mielessa etta millaset himot pitaa olla etta tuollasesta maksaa :/ Ja uskoisin ettei iltaisinkaan ole mitaan miellyttaa aluetta kulkea yksin naisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi:Ennen koronaa ja koronan&rakennusprojektin aikana oli tosiaankin villiä tuolla, ja ne likaiset onnettomat hahmot mäin joka päivä Wolfsonin ja Matalonin alueilla, mutta nyt en ole heitä nähnyt siellå,ovat kai siirtyneet/siirretty lähemmäksi Tahana Mercazitia. Aamulla tänään näin taas entisen huippukokin Rafi Cohenin, laihana kuin tikku, kävelemässä pitkin Wolfsonua kohti bussiasemaa, ei ole pystynyt jättämään huumeita, ehkä räikein esimerkki siitä miten huumeet voivat tuhota huipulla olleen ihmisen.

      Poista
  5. Kun luen miten kuljet ja minne, niin minulle tulee jo lukiessa tunne, että nyt varmaan jo eksyisin, jos olisin sinä ;D
    Kiva kun tulee uutta ja siistiä, mutta pahalta kuulostaa myös tuo kääntöpuoli. Mitä voimavaroja vaatii asunnottoman löytää taas oma elintilansa ja päivärutiininsa täysin uudesta paikasta. Katkeaako se viimeinenkin side niihin mahdollisesti lähialueella asuneisiin läheisiin. Ankeaa elämää.
    Kuulostaa elämä siellä jo normalisoituneelta, kun pääsee kulkemaan muuallekin, kuin kotikulmille.

    VastaaPoista
  6. Olisipa kiva nähdä miltä nuo asunnot näyttävät sisältä. Aikamoista, jos ihmisetkin on "siivottu" toisaalle. Täytyy kyllä sanoa, että itse en koskaan luopuisi lapsistani, en voi käsittää, että joku niin tekee :(
    Aurinkoista viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  7. Joo, minäkin voisin asua tuola :)

    VastaaPoista
  8. Ihana Jael! Autat avuntarvitsijoita, niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Aina ei sinnikäskään auttaminen johda toivottuun lopputulokseen, mutta pääasia että joku jaksaa yrittää. Kyynisyys tai silmien sulkeminen on paljon surullisempaa. Sitä paitsi, aina joskus myös onnistuu!
    Arvostan <3

    VastaaPoista
  9. Asuinalue on upea ja suloinen tuo kultakalalammikko, mutta kyllähän sydäntä riipi, kun luin tuosta nuoresta narkkarista.Mahtaako olla elossa? Huumeet ovat kyllä hirveän orjuuttavia ja vievät hengen; jos ei aineet, niin sitten huumekauppiaat velkoja periessään. Tämän nuoren äiti tunsi varmaan sanomatonta voimattomuutta ja surua lapsensa puolesta. Lapsensa hylkääminen ei ole varmasti mikään helppo juttu.
    Ihanaa, että olet jaksanut tukea tuota nuorta ihmistä!

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia ja mielenkiintoisia tarinoita. Valitettavasti on niin, ettei ihmistä voi auttaa, ellei hän ole valmis auttamaan itseään - kokemusta on...
    Ihana uusi profiilikuva. Näytät niin suloiselta, ihan posliininukelta! <3

    VastaaPoista
  11. Kivannäköistä aluetta ja minäkin tykkään, kun on kaikkea lähellä ja helposti saatavilla. Voisin hyvinkin kuvitella asuvani tuolla! Täällä on tunnistettavissa tuo sama ilmiö eli keskitytään rakentamaan luxus-asuntoja, vaikka kuinka väitetään että rakennetaan myös ”affordable housing”, mutta kas kummaa aina vaan syntyy luxusta ja vähävaraisten valinnanvara ja mahdollisuudet asumisen suhteen vain heikkenevät. Täällä on lähellä (Mortlakessa) asuinalueprojekti, josta moni on vihainen koska taas rakennetaan luxusta (siitä huolimatta, että on sanottu xx prosenttia uusista huoneistoista on olevinaan affordable).

    VastaaPoista
  12. Kyllä me eletään niin erilaisessa ympäristössä mutta mielenkiintoista lukea sinun arkeasi 🤗❤

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...