tiistai 5. heinäkuuta 2022

Bambi R.I.P.

Bambi tuli elämääni syksyllä 2008,  juuri kun olin muuttanut tähän nykyiseen asuntooni.  Bambi oli silloin puolivuolias  pentuiässä oleva koira,  jonka löysin erään  kotia koirille etsivän järjestön kautta.  Bambi  oli ollut siihen mennessä kuukauden  eräässä perheessä,  mutta yhteisolo ei toiminut hyvin  lapsiperheessä,  ja siitä lähtien Bambi myös  pelkäsi pieniä lapsia.
Kävin hakemassa Bambin perheeltä ja toin hänet kotiin,  ja siitä lähtien Bambi oli rakas koiraystävä, kunnes tänään ,  heinäkuun 5. päivänä olo oli sellainen että oli pakko antaa Bambille viimeinen piikki.
Puolitoista vuotta sitten  Bambi alkoi kuuroutua ,  tänä vuonna  alkoi osittainen sokeus, ja myös hajuaisti selvästi huonontui. Ja hajuaistihan on koiran tärkein aisti...
Ensimmäiset kuvat ovat ajalta  jolloin Bambi oli vielä erinomaisessa kunnossa,  mutta tässä kuvassa näkee jo että kuono alkaa harmaantua.  Bambin liikkuminen hidastui keväällä, mutta Bambi oli muuten pirteä ja ruokahalu oli erinomainen.   Tarkkailin Bambin oloa koko ajan.
Bambi syyskuussa 2021
Viime perjantaina  Bambi sai jonkinlaisen pienen kohtauksen,  pissa tuli lattialle  mutta kohtaus meni pian ohi.   Perjantaista tähän tiistaihin saakka  Bambin hyvä  ruokahalu hävisi, ja  koira tärisi välillä,  näytti tosi väsyneeltä,  eikä jaksanut mennä ulos kuten aikaisemmin. Eilen illalla  tajusin että nyt on aika päästää  Bambi pois täältä.
Tänään aamulla  otin Bambin kantokassin esille , ja kävelimme bussipysäkille.  Kantokassi, koska bussissa pitää olla koiralla kuonokoppa  , jota Bambi ei suostu enää pitämään, ja muutenkin ajattelin että kantokassissa mukavempi olo.
Viimeinen ulkoilukuva eilen illalla
Tulimme klinikalle, täytin paperit, maksoin  nukutuksen,  ja  menimme eläinlääkärin huoneeseen.  Bambi sai piikin,  ja odotin siinä  Bambin vieressä  kunnes hän nukahti mutta en voinut  odottaa siihen lopulliseen uneen saakka,  sillä aloin itkeä ja lähdin huoneesta pois.  Minulla ei ole täällä mitenkään lähellä  eläinten hautausmaata,  ja  niinpä  sellaiset lemmikin viedään krematorioon.   Olo oli kummallinen kun lähdin klinikalta pois,  ja kun tulin kotiin oli myös oudon tyhjä olo, mutta Bambin kannalta oli paras päästää hänet pois  ennenkuin terveys pettää kunnolla.  Melkein 14 vuotta on pitkä aika,  mutta minulla on rakkaasta koirasta hyvät muistot ja paljon kuvamuistoja täällä blogissa.

49 kommenttia:

  1. Voi, kun surullista! Otan osaa.

    Luopuminen on aina niin vaikeaa. Vuonna 2012 jouduin luopumaan omasta koirastani 18 yhteisen vuoden jälkeen, ja yhä edelleen ajoittain kuulen koiran kynsien rapsuvan parkettilattialla, vaikka tiedän, että häntä ei enää ole. Vie aikaa tottua siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dzinni:Kiitos❤️Sinun koirasi elikin tosi pitkän elämän, ja varmaan oli vaikeaa se luopuminen. Bambin menetyksestä on vielä niin vähän aikaa että välillä mietin missä se Bambi piileskelee... Kestää ennenkuin tottuuu muta ei unohdu ikinä

      Poista
    2. Ainakin me molemmat annoimme rakkaille lemmikeillemme hyvän elämän. Minun koirani oli kotoisin Kuwaitista, löytyi sieltä Irakin rajalta, eikä olisi mitenkään kai siellä selvinnyt näin vanhaksi kuin Suomessa selvisi. Keuhkoihin levinnyt syöpä oli viimeinen niitti.

      Tavallaanhan suru ja kaipuu ei hellitä koskaan, mutta jää paljon hyviä muistoja, kuten sinullakin on Bambista. Koirulit ovat niin omia persooniaan.

      Poista
  2. Ulrika50v.blogspot.com5. heinäkuuta 2022 klo 18.19

    Koirahan on perheenjäsen, ei helppoa!! Pärjäile <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Näun on, Bambi oli vähän kuin toinen lapseni. Kiitos❤️

      Poista
  3. Voi ei, surullista. Bambilla on nyt parempi olla, mutta kaipaus on varmaan pakahduttavan suurta. Iso hali sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal :Kiitos ❤️Bambin aika päästä pois ennenkuin alkaa kärsiä oli tullut, mutta kaipuu tosi kova. Rapsutuksia lainakoiralle

      Poista
  4. Osanottoni vielä tätäkin kautta. Kyllä se niin on, että eläimet ovat aina osa perhettä ja suru on suuri kun heistä joutuu luopumaan.
    Halauksia Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi :Kiitos Outi ❤️Lemmikit ovat tosiaankin osa perhettä, ja oli kova paikka päästää Bambi pois mutta se oli oikea päätös

      Poista
  5. Oi Bambia, niin surullista :( Koiran menettäneenä voin ymmärtää, miten kauhealta ja tyhjältä nyt tuntuu. Teit silti mielestäni oikein, että päästit Bambin sateenkaarisillalle, kun alkoi olla oleminen niin vaikeaa. Raskas päätös varmasti. Osanotto ja iso hali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegía :Kiitos❤️Ja sinähän taisit tavarakunBambin silloin kun olit täällä. Niin kauan kun Bambin ruokahaku oli hyvä pitkitin päätöstä, mutta viime perjantaina tapahtui sellainen muutos ettei sitä enää voinut pitkittää, ja tuli kyllä itku kun se tapahtui, ja kesä ennenkuin tottuu ettei Bambui enää ole täällä

      Poista
  6. Aouuuuuuu suruusi! Hauska hännänkippura Bambilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus :Kiitos❤️Bambin kippurahäntä oli tosiaankin kiva

      Poista
  7. Otan osaa syvään suruusi. Sain kyyneleet silmiin.
    Olen itse hyvästellyt kaksi kissaa ja itkenyt vuolaasti. Tyttären kissa Cherie on usein meillä silloin kun hän matkustaa jonnekin. Olen siihen kiintynyt. Onneksi kissa voi hyvin, vaikka sillä on jo ikää. Kissojen heikoin kohta on munuaiset.
    Jaksamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Kiiitos paljon ❤️Minullahan oli myös kissa, Otto, kun asuin vielä Suomessa, joka eli 19 vuotta. Tosin Otto jäi pojan hoitoon kun muutin tänne, mutta sekin luopuminen oli vaikeaa. Toivottavasti Cherie saa vielä monta tervettä vuotta😻

      Poista
  8. Voi Jael. Lämmin osanottoni. En osaa edes kuvitella, miten vaikeaa on hyvästellä rakas lemmikki, mutta varmasti teit oikean teon. Nyt on Bambilla parempi olla. Hyvää matkaa Bambille koirien taivaaseen ja halauksia ja voimia sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu: Kiitos ihana.) Oli kyllä tosi vaikeaa hyvästellä mutta kun aloin nähdä että Bambi alkaa kärsiä niin ei ollut enää muita vaihtoehtoja. Bambille se olikin paras ratkaisu vaikka satutti luopua hänestä Kiitos, paljon :)

      Poista
  9. Osanottoni suruusi. Haikein mielin muistelen niitä monia kertomuksia Bambin ja sinun yhteisistä retkistä, joista olet vuosien varrella kirjoittanut. Pikkuinen ystävä on nyt pois, mutta onnelliset muistot elävät. Lämmöllä, U&V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma: Kiitos ystäväiseni:) Bambi on tosiaankin vilahdellut täällä blogissa koko blogihistorian aikana. Ja onneksi muistot säilyvät, kuten täällä blogissa:) Kiitokset teille:)

      Poista
  10. Tiedän tunteen, kun hyvä eläinystävä on poissa. Otan osaa. Muisto ei kuole vaan säilyy kauniina, vaikka ensin onkin suru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino: Kiitos , se tunne on kyllä vaikea ja kestää ennenkuin siihen tottuu,ja kuten sanot,muisto säilyy kauniina:)

      Poista
  11. Lämmin osanottoni. Niin ihania kuvia Bambista postauksessasi. Voimahali sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanne:KIitos paljon:) Kuvat täällä blogissa ovat hyviä muistoja Bambista:)

      Poista
  12. Haikealta tuntuu sanojasi lukiessa ja suloisen koiran kuvia katsoessa. Bambille oli onnen päivä kun otit hänet luoksesi asumaan 🤎 Surun keskeltä nousee varmaan kiitollisuuden tuntemuksia yhteisestä ajastanne. Kiitos kun ollaan päästy kaikkea kivaa katsomaan blogin kautta ❤️ Bambi ja seudun kissat ovat saaneet nauttia Jaelin suuresta sydämestä. Rakkaat terveiset ja jaksamista sinulle ystäväiseni. 🐾🐕🐈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita: Haikeaa tosiaankin Bambin poismeno, mutta onneksi on hyvät muistot hänestä. Meillä oli pitkä yhteinen aika ja Bambi oli niin rakas lemmikki. Ja kiitos kauniista sanoistasi Rita. Bambi on tosiaankin vuosien aikana ollut usein täällä blogissa, ja tullut sinullekin tutuksi sitä kautta. Kyllä,kiitollinen yhteisestä ajasta, se toi paljon, mm. uusia tuttavuuksia muiden koiraomistajien kanssa:) Kiitos paljon sinulle Rita ystäväiseni:)

      Poista
  13. Voi kuinka ihanat kuvat ja kertomuksesi yhteisen matkan päätöksestä
    - siitäkin tuli kaunis ja kauniit muistot kuvineen jäävät elämään!
    Outo hiljaisuus ja lenkille lähtemättömyyden aukot - voimia niihin ja ikävään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen: Voi kiitos paljon:) Muistot tosiaankin jäävät elämään ja suuri osa muistoista täällä blogissa, sillä melkein 14 vuoden ajan on usein tullut kerrottua Bambista:) Ja hiljaista on nyt kun Bambi poissa, kestää ennenkuin siihen tottuu. Kiitos:)

      Poista
  14. Voimia sinulle tähän aikaan. Ystäväsi lähti. Lemmikin poislähtö sattuu niin kovasti, koska suhteemme heihin on niin erityislaatuinen. Kiitos kun kirjoitit tämän muistokirjoituksen kuvineen, niin me blogitututkin saatoimme hyvästellä hänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku: Kiitos paljon sinulle:) KYllä, Bambi oli uskollinen ystävä, jonka poissaolon tunnen niin, koska asun yksin, ja puuttuu se iloinen hännänheiluttaja joka otti vastaan kotiin tullessa. Kiitos sinulle että olit virtuaalisesti mukana hyvästelemässä Bambia:)

      Poista
  15. otan osaa.tiedän tunteen kun jalkojen tassutus ja kynsien rapina ei enää kuulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AnnelI:Kiitos, tuo jalkojen tassutus ja kynsien rapina tosiaankin puuttuu nyt.

      Poista
  16. Iso määrä haleja sinulle, otan osaa suruusi <3

    VastaaPoista
  17. Osanotto suruusi. Minäkin täällä itkua tiristän. Tuntuu, kuin olisin nähnyt Bambin, kun olen katsonut kuvia ja lukenut juttuja. Lemmikki on yleensä niin rakas, että surukin on suuri, kun siitä joutuu luopumaan. Vaikka kuinka tietää kipujen ja vaivojen hellittävän, on tyhjyys varmaan pitkään läsnä.
    Meillä on vietetty tosi monet hamsteri- ja gerbiilihautajaiset. Joka kerta on suru ollut suuri, vaikka niin pikkuiseen otukseen ei luulisi niin kiintyvän. Joka päivä kun on lemmikin kanssa yhdessä, on luopuminen surkeaa. Jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:Kiitos paljon, minulla on vielä Bambin peti,jonka aion antaa eläinsuojeluyhdistykselle, ja kun katson sitä niin tulee niin ikävä. Bambi olikin usein läsnä täällä blogissa, ihan alusta saakka ,joten tuli monelle tutuksi sitä kautta. TOtta, toisaalta helpotus ettei Bambin täydy kärsiä mutta toisaalta suuri ikävä. Meillä oli lapsena hamstereita, ja silloin taisi olla ensimmäinen kerta kun piti hyvästellä lemmikki. MYöhemmin sitten oli kissat, Otto joka eli 19 vuotta.Luopuminen on aina raskasta, koska lemmikit niin rakkaita:Kiitos:)

      Poista
  18. Otan osaa, koirasta luopuminen ei todellakaan ole helppoa, se on perheenjäsen 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmin:KIitos Jasmin, ei todellakaan helppoa luopua rakkaasta koirasta, joka oli niin monta vuotta uskollinen ja rakas kaveri:)

      Poista
  19. Otan osaa suruusi. Teit oikean päätöksen Bambin kannalta vaikka se sinulle olikin tiukka paikka. Jaksamista!
    Toivottavasti korona pysyy maltillisena!
    ps. seuraavan kerran kun käyt copy sun url uudeksi kotisivuosoitteeksi koska se antaa edelleen vanhan linkin (http) po. https. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BLOGitse:Kiitos paljon:) Se olikin Bambin kannalta paras ratkaisu vaikka sattuikin. Ja tuli iso ikävä.
      Kiitos, jännä tämä koronani koska vain haju&makuaisti poissa eikä muuta. Selvä, pitää muistaa laittaa oikea url seuraavan kerran.

      Poista
  20. Miten surullista ja sydäntä raastavaa! Teit varmasti kuitenkin oikean päätöksen, koska viimeisestä kuvasta näkee, miten huonovointinen Bambi oli. Ei ihme, että koti tuntuu nyt tyhjältä. Etähalaus Sinulle ja paljon voimia kaipauksen keskelle. <3

    VastaaPoista
  21. Kaunista, armollista ja eläintä kunnioittavaa tehdä päätös nukutuspiikistä, kun lemmikin elämä ei ole enää täyttä. Jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  22. Kaunista, armollista ja eläintä kunnioittavaa tehdä päätös nukutuspiikistä, kun lemmikin elämä ei ole enää täyttä. Jaksamista sinulle.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...