lauantai 4. helmikuuta 2023

Tulihan se talvikin

Tammikuu oli täällä  kuivin ja lämpimin ikinä, ja näytti jo siltä ettei tänä vuonna tule lainkaan kylmempää säätä, tai kunnolla sadetta.
Kunnes tammikuun viimeisenä aamuna heräsin klo. 5.30 ukkosen jylinään ja sateen ropinaan. Ihanaa. 😁saimme sittenkin vähän talvea, ja tällå viikolla on tullut muutaman  kerran tarve lämpimälle takillekin. 
Ennen sateita huomasin että näiden rohtoaloeiden  lehdet olivat aivan kuivia, eikä sellaisia pulleita, kuten yleensä talvisin. Nämä tarvitsevat sateita jotta lehtiin kertyy geeliä, ja toivottavasti nyt kun on satanut, lehdet ovat täynnä geeliä. Olen käyttänyt geeliä haavojen ym. hoitoon. 
Viime viikon perjantaina olin taas menossa ystäväpariskunnan illanviettoon. Ihana ihana miespari järjestävät sellaisen kerran kuussa, ja jokainen tuo jotain syötävää, josta sovitaan etukäteen. Koska iltapäivllä ei ollut liian kuuma, päätin kävellä heidän luokseen, sellainen puolen tunnin lenkki. Asumme samassa kaupungissa, mutta eri suunnissa.
Vähän ennen klo 16 oli silloin aurinkoista ja kirkas taivas.
Ruoka oli hyvää. Minä toin  amerikkalaistyylisen makaroonilaatikon(baked ziti) joka jonkun verran lämpimästä säästä ja puolen tunnin kävelystä huolimatta tuli hyvässä kunnossa perille, koska olin ottanut sen pakastimesta tuntia aikaisemmin. 
Ihana pikku seniorikoira Shadow, melkein 13 vuotias, tulee luokseni hoitoon keväällä melkein 2 kuukaudeksi, koska pariskunta pikku tyttärineen matkustaa Yhdysvaltoihin, jossa sijaissynnyttäjä synnyttää heidän toisen lapsensa. Olen aivan innoissani siitä että Shadow tulee tänne hoitoon❤️Kun Bambi kuoli heinäkuun alussa, päätin etten ota uutta koiraa, mutta voin silloin tällöin ottaa hoitokoiran. Shadow on vanha, ja sillä selkävaivoja, minkä vuoksi pitkiä lenkkejä ei voi tehdä, mutta tämä chihuahuan ja kääpiöpinsserin sekoitus on syötävän suloinen, ja kamalan hellyydenkipeä.

Tänään Shadow tulee luokseni muutamaksi tunniksi, jotta tottuu hieman kotiini. Shadowilla on tapana tehdä pisut lattialle /matolle ym. ollessaan stressattu, joten toivottavasti sitä ei luonani tapahdu. Shadow tulee saamaan minulta paljon huomiota ja rakkautta❤️Kuun puolivälissä toisen tuttavan iso! koira tulee hoitoon, mutta vain viikoksi. 
Tässä hän nyt on❤️Shadow on täällä huomiseen iltaan saakka, haistelemassa paikkoja 

Päivää aikaisemmin olin tavannut pitkästä aikaa kolombialaisen ystäväni Glorian, ja kävimme kahvilla ruotsalaisen Fika-ketjun uusimmassa pikku kahvilassa🇸🇪
Teimme tosi pitkän kävelylenkin, ja osan siitä maustetorin alueella. Minulta on muutaman kerran kysytty mitä kaipaisin täältä jos muuttaisin takaisin Suomeen. No esimerkiksi tätä maustetorin aluetta, mistä ostab lähes kaikki kuivaruokatuotteet. 
Eräänä aamuna ihan pelästyin, kun vein roskapussin  puolipimeässä talon toisella puolella olevaan roskasäilöön ja näin tämän 🐅Se näytti ihan oikealta tiikeriltä🤣
Tällä viikolla minua on surettanut se että meidän kadun yläpuolella olevan suuren kadun kohdalta in hakattu pois monta varjoa antavaa puuta,  bussipysäkin  vierestä. Kevytraitiotietyöt ovat nyt koko lähialueella laittaneet kaikki paikat sekaisin, ja esim. bussimatkat kestävät nyt kaksi kertaa kauemmin kin matkan varrella on  autokaistoja poistettu töiden alta. Kevytraitiotien vihreän linjan pitäisi mennä läheltäni vuonna 2027,mitä epäilen, koska ensimmäinen, punainen linja, ei vieläkään toiminnassa, ja linjan avaamista siirretty jo muutaman kerran. Huh! 
Eräs maustetorin kauppa
Hyvää Runebergin päivää huomenna Täällä on samanaikaisesti vuorokauden kestävä Tu'Bishvat, eli puiden uusi vuosi. Silloin on tapana syödä mm. kuivattuja hedelmiä. 
Supermarketeissa ja joka paikassa valmiita pakkauksia, joissa erilaisia kuivahedelmiä. Eksältä sain eilen yhden sellaisen. En erityisesti välitä kuivahedelmistä sellaisenaan, paitsi taateleista, joten suurin osa rasian kuivahedelmistä taitaa päätyä leivontaan. 

Kivaa viikonloppua❤️

20 kommenttia:

  1. Kiva, että olet päässyt nauttimaan vähän viileimmistä keleistä siellä. Ihanaa kun pääset hauveleita hoitamaan.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kiitos❤️Luulin ettei tällä kertaa edes tule kylmää, koska yleensä tammmikuu kylmin kuukausi. Hauveli on tosi ihana, vielåkin täällä. Ensi viikolla tulwe iso lainakoira, saapa nähdä miten sujuu. Oikein hyväää Runebergin päivää sinulle❤️

      Poista
  2. Olipas kiva postaus! <3 Sulla on ollut kaikenlaista mukavaa tapahtumaa viime aikoina, ja aivan erityisesti ilahduttivat koirien vierailut. Leppoisaa illanjatkoa Shadow' n kanssa! Toivottavasti hän sopeutuu hyvin eikä pissaile lattialle, vaikka vahinkoja tietysti aina sattuu...

    Minäkään en erityisesti tykkää kuivatuista hedelmistä, mutta taateleita tykkään syödä. Ja myös inkivääriä pieninä paloina, kun sain niitä siskolta joululahjaksi. Ukkeli toi just muutaman biitin mulle. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Kiitos, kiva kuulla❤️Mukavaa että ollut tapahtumia, ja tämä byt täällå oleva lainakoira aivan ihana, vaikkakin murisee kun lähden ulos.. Susälle pissaamusta onneksi ei tapahtunut, ja muutenkin hauveli näyttää sopeutuvan tänne tosi hyvin. Maaliskuussahan Shadow tulee tänne pitkäksi aikaa. Joo muut kun taateleita kuivina ei niin maustu itselleni sellaisina. Kuivattu inkivääri onkin hyvää, pitä joskus taas istaa, nutta muuten olen tuoreen inkiväärin suurkuluttaja. Nukavaa viikonlopun loppua Satu❤️

      Poista
  3. Ulrika50v.blogspot.com5. helmikuuta 2023 klo 11.43

    Koiravahtina on kiva olla, olen kans ollu välillä 😃😃
    Kivaa viikon loppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:On se, ja olinkin kaivannut koiraseuraa 🐕🐶🦮🐕‍🦺🐩Kiitos samoin hyvää viikonlopun loppua

      Poista
  4. Ihanaa, kun saat Shadowin sinne <3 Minullakin on täällä nyt Lainakoira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Olin melkein unohtanut mitä koiraseura on ja Shadow niin suloinen. Tänään jo palaa kotiinsa, mutta maaliskuussa tulee sitten pudemmäksi ajaksi 🐕❤️
      Kiva kun suloinen lainakoira taas luonasi❤️

      Poista
  5. Mukavia nuo nyyttärikestit silloin saa maistaa useampia lajeja kaikkea hyvää . Ihanaa että olette saaneet kaivattua vettä ,silloin kaikki virkistyy ja puhdistuu .
    Ihana pikku söpöläinen tämä koira ja toivottavasti viihtyy luonasi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila:Minäkin tykkään siitä että jokainen tuo jotain meidän aterialle tuolla. Oli ihanaa kin vihdoinkin saimme vähän talvea eli kylmää ja sateita, ☔Shadow onnin oikea
      söpöläinen❤️Mukavaa viikonloppua sinulle

      Poista
  6. On teilä ollut ilmoja ! Onnellista että voit ottaa koiria hoitoon 💕 Aivan ihana ratkaisu koirankaipuuseen. Tutustuin eilen bussissa suloiseen isoon koiranköntykseen, labradorintapaiseen, kiltti olento. 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Tällå viikolla ollut kunnon myrsky. Kiva tosiaankin kun nyt tulee näitä koiravieraita, auttaa tosiaankin koirakaipuuseen❤️Oi labradorit ovatkin niin ihania. Kaunista viikonloppua Rita❤️

      Poista
  7. Kyllä siellä on kaunista, kun moni kasvi kukkii. Muo maustetoritkin näyttävät niin värikkäiltä ja herkullisilta. Meillä on kääpiöpinseri ja ne ovat todella hellyydenkipeitä ja läheisriippuvaisia.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele:Kiitos kommentista, ja, talvi täällä tosiaankin ihana kun silloin luonto kukkii🌺🌺Bambihan oli myös suurimmalta osin kääpiöpinsseri , ja aika hellyyden kipeä. Mukavaa viikonloppua sinulle💐

      Poista
  8. Tel Avivista ei putuu mitään, mutta kallista siellä on elää. Täälläkin on tammikuu yleensä kylmin kuukausi, mutta kylmyys tuo yleensä tullessaan korkeapaineen ja auringon esiin. Me ollaan eletty piemydessä ja sumussa muutama kuukausi. Viime viikolla tuli korkeapaine, ja nyt on vihdoinkin pilvipeitto poissa ja aurinko paistaa melkein joka päivä. Kevättä ilmassa!
    Hyvät jatkot sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa :Tel Aviv on tosiaankin kamalan kallis paikka asua, ja sen vuoksi asunkin viereisessä kaupungissa, joka vähän kuin Espoo ja Vsntaa Helsingille, mutta paljon edullisempi asua. Kiva kuulla että sautte vihdoinkin aurinkoa🌞se kyllä piristää pimeydrn jälkeen. Hyvää viikonloppua sinulle💐

      Poista
  9. Pitkästä aikaa muistin käydä täälläkin!! On kyllä ollut outo talvi, mun synttäreiden aikaan eli 13. ja seur.13.päivä tammikuuta, satoi vettä!!! En kyllä muista että ikinä olisi olut tällaista tammikuuta, olo oli kuin syyssateissa, kylmä ku fan ja märkää, yäks! Nääpistin tuon oranssin puskakuvan, aloieitako ne nyt oli, kiitos, hieno foto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sys:Kiva kun kävit, olikin jo ikävä mukavia kommenttejasi. Ohoh, aika outo sää teilläkin ollut, ei vain täällä... Joo aloeita, pitääkin käydä katsomassa onko nyt sitä geeliä.Kiitos🧡Shadowillactosiaankin passeli nimi, ja tulevalla viikollatulee hoitoon TOSI ISO koira jolla hassu nimi, siitä enemmän tulevassa postauksessa

      Poista
  10. Unohtui - koiralla on hieno nimi!!!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...