lauantai 9. syyskuuta 2023

Päivän yllätys


Minut yllätettiin tänä aamuna kivalla tavalla, kun Shadow-koiran toinen omistaja soitti, ja sanoi hakevansa minut puolen tunnin  sisällä  Olin juuri pesemässä asunnon  lattioita, ja aivan hiessä, sillä kuumaa ja kosteaa.Tuli kamala hoppu käydä pikaisesti suihkussa ja laittaa jotain päälle. Vanhenin tänään taas yhdellä vuodella,joten sen johdosta tämä yllätys
Kävimme ensin hakemassa yhteisen amerikkalaisen ystävämme Nancyn(tuo sinireppuinen) , joka asuu aivan lähellä BatYamin kaupungin ranta-aluetta. BatYam(meren tytär) on sekä Tel Avivin että oman asuinkaupunkini Holonin naapurikaupunki. Minusta BatYam on ruma kaupunki,mutta heillä upea ranta-alue, joka puuttuu omasta asuinkaupungistani .
Minulle tarjottiin synttäriaamiainen eräässä ranta-alueen ravintolassa 
Nancy kuvaa aamiaista. 
Ja kuvasi.myös Sagin,Shadowin toisen omistajan ja minut.
Aamiaisen jälkeen kävelimne vielä ranta-alueella. Ranta-alue on rantakadun alapuolella,ja tänään oli suhteellisen siedettävä sää,vaikkakin kuumaa.. Eilen oli  lähes 40 astetta, mikä oli aika tukalaa.
Tykkään siitä että tuolla on puinen kävelytie,ettei tarvitse saada hiekkaa kenkiin.. 
Rantapalmuja.
Kunhan viilenee,taidan tehdä pidemmän lenkin täällä.
Kaunista viikonloppua❤️

21 kommenttia:

  1. Voi miten mainio yllätys! Olet taatusti ansainnut sen, kun olet pitänyt Shadow'sta niin hyvää huolta. <3

    Onnea, ihana Jael! <3 Ja kiitos kesäisistä kuvista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Oli kyllä tosi kiva yllätys Ja totta,tänä vuonna Shadow ollut tosi kauan ,eli yhteensä 3 5 kk luonani.Kiitos paljon Satu❤️Täällä tosiaankin vielä täysi kesä,ja niin odotan viileämpiä säitä

      Poista
  2. Sydämelliset onnitteluni syntymäpäivän kunniaksi!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon!

    Voi, mikä ihana yllätys ystäviltä. Vaan on siellä hikiset oltavat, melkein 40 astetta, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Kiitos paljon❤️Elokuu,joka yleensä se kuumin kuukausi,oli suhteellisen siedettävä,mutta tämä syyskuun alkupuoli ollut tosi kuuma ja kostea kun,eli hikistä.

      Poista
  4. Iloiset ja sydämelliset onnittelut Sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  5. Ulrika50v.blogspot.com11. syyskuuta 2023 klo 11.22

    Onneksi olkoon !!
    Kiva päivä oli sulla . Hieno hattu sulla 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Kiitos❤️Oli kyllä kiva yllätys.Hih,tarkoitus oli pestä tukka iltapäivällä,ja laitoin hatun koska letti oli pesua vailla😁

      Poista
  6. Ihanan ihana yllätys ihanilta Ystäviltä ja kiitos kun aamupalaa riitti tänne saakka - söin silmilläni!!
    Lämpimät Onnittelut ja niin kiva nähdä myös synttärisankari itse iloisessa kuvassa!
    Iloa syksyn odotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen:Oli kyllä tosi kiva yllätys❤️Tuo on sellainen tavallinen täkäläinen aamiainen,joka aina runsas, ja oli tosi herkullinen, mutta vähän ihmettelin että muna-ann8kset oli 3 🥚kun normaalisti tuollaiseen aamiaisen kuuluu 2 🥚🥚 Kiitos paljon ❤️ ja oikein hyvää syyskuuta sinulle

      Poista
  7. Onnea syntymäpäivä sankarille .Komean kattauksen he sinulle järjestivätkin . Teillä on siellä ollut todella lämmintä.
    Täällä on ollut kauniita ilmoja jonkin aikaa mutta nyt on luvattu huonompaa .
    Mukava todella tuollainen puinen kävelytie .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nils,:Kiitos paljon❤️Tosi komea olikin kattaus,mikä on kahviloiden normiaamiainen täällä,tahnat ja juustot voivat vaihdella eri paikoissa Täällä on kesällä aina lämmintä,mutta nyt syyskuu melkein lämpimämpi kuin elokuu,tähän asti Mukavaa että teillä olut siellä mukavia säitä.Tuo puinen tie tosi kiva,etenkin jos vain haluaa kävellä tuolla.Kaunista syyskuuta sinulle

      Poista
  8. Synttärionnittelut! Ihana yllätys. Petra

    VastaaPoista
  9. Aivan täydellinen yllätys ja miten kauniissa paikassa. Ihana kuva sinusta, näytät upealta hellehattuinesi.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  10. Olipa hauskaa että sinulle järjestettiin yllätys!
    Kaunis hellehattuinen Jael.

    VastaaPoista
  11. Oikein paljon onnea, todella kiva yllätys! Nam, näyttääpä tuo aamiainen herkulliselta, ja tosiaan tosi kivanoloinen tuo ranta-alue. Oikein mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Wau, onneksi olkoon! Onpa ihana kuva sinusta! <3 Rakastan noita Välimeren omeletteja.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...