Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaaehtoishommat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaaehtoishommat. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. helmikuuta 2015

Hyvästi talvi,tervetuloa kevät

Tämä on melkein kuin lupiini mutta ei se taida olla lupiini On se sittenkin
lupiini eli täplälupiini,kiitos Eeviregina:)
Viime viikonloppu oli vielä kivasti talvinen,mutta tämän viikon aikana alkoi lämmetä ,ja kai se niin on että talvi täällä on loppu,vaikka toivon että vielä tulee joku talvinen episodi. Mutta ei pitäisi valitella,sillä oli aika hyvä talvi edellisiin verrattuna;sadetta tuli kivasti,oli kylmääkin välilllä ja Jerusalemiinkin tuli lunta kahdesti.
Huomenna on taas vuotuinen Tel Avivin maratooni,päivä jolloin kaupungin ulkopuolta tulevan on ihan turha edes yrittää tulla kaupunkiin....Sitä varten oli kaupungintalon edessä olevalle Rabin-aukiolle pystytetty taas jättitelttoja,joissa oli pisteet  maratoonipakettien hakua varten, sekä kaikenlaisia urheiluun ym. liittyvien yritysten kojuja (myös 3 suomalaisen yrityksen edustajat :Suunto,Polar sekä FootBalance). Samsung on maratoonin pääsponsori,ja heillä oli taas iso teltta-alue,jossa kuvittelin näkeväni Samsungin viimeisimpiä tuotteita,joita on kiva näpräillä vaikkei sellaisia ostaisikaan.Yllätys oli suuri kun teltta-alueella ei näkynyt yhtäkään puhelinta,televisiota,kameraa tai muuta tuotetta,vaan  sen sijaan oli Hyvien tekojen kauppa,Hyvien tekojen kioskeja ja iso seinä,jossa kuvia Samsungin sponsoroimista nuorisotapahtumista. Uteliaana menin Hyvien tekojen kauppaan,jossa oli seinällä listat erilaisista hyvien tekojen kohteista;puolet erilaisissa apua tarvitsevissa paikoissa ja puolet hyvistä teoista pystyi tekemään ihan perhepiirissä.
Jokainen sai sitten kauniin turkoosisen kassin,jossa turkoosin värinen laatikko,jonka sisällä oli kuppikakku turkoosilla kuorrutteella.Minä menin lupautumaan keittäjäksi (yhdeksi kerraksi) kodittomien soppakeittiöön.Saapa nähdä koska soittavat ja missä tuo kyseinen keittiö on., Maratoonareilla ei muuten ole säitten suhteen onnea tänä vuonna: huomenna on viikon kuumin päivä,ja asteet hipovat 30 astetta,mistä johtuen maratoonin alkua aikaistettiin tunnilla.
Ensi viikolla täällä vietetään Purimia,eli juhlaa ,jolloin pukeudutaan naamioaisuihin.,Tämän kaupan ikkunassa oli erikoisia hattuja,mutta en ole ihan varma että ovatko ne tuota purimia varten vai muuten vain erikoisia hattuja.
Iltapäivällä kävin seuraamassa jonkun aikaa luistelukilpailuja kodin lähellä olevassa jäähallissa. Luistelemassa oli suurimmaksi osaksi pieniä ja hieman isompia luistelijatyttöjä. Joku poikakin oli välissä,ja yleisön joukosta (vanhemmat,sukulaiset suurimmaksi osaksi) kuului paljon venäjää....
Puitten uutena vuotena Cofixista ostamani  iso ruskea siemen,jossa luki Cofix,alkoi vihdoinkin itämään,.Ruskean kuoren alla olevassa siemenessä luki myös "Cofix" kummallakin puolella.  Tällä viikolla alkoi ilmestyä lehtiä tuohon,ja kanta-.Cofixini  henkilökunta väitti että lehdissäkin pitäisi lukea "Cofix" Höpö höpö:D Mutta ei aavistustakaan mikä kasvi on kyseessä..,..

perjantai 14. marraskuuta 2014

Väreillä juoksua...


Aamulla heräsin hyvin aikaisin ,ja matkasin bussilla kohti Tel Avivin Yarkon -puistoa. Olin lupautunut toimimaan vapaaehtoisena Natalin juoksutapahtumassa ,ja meidän piti olla paikalla jo klo puoli seitsemän aikoihin aamulla.Natalista ja vierailustani siellä kerroin keväällä täällä, Natalin juoksu väreillä -tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa,ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta postraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivistä:joita täällä ei puutu. Juoksutapahtuma yhdistää kehon ja sielun värien avulla; henkiset traumat ovat usein näkymättömiä   ja juoksukilpailun kirkkaiden värien avulla ihmiset tiedostavat tuon ongelman.Kaikki tapahtuman tuotot menevät PTSD-häiriöistä kärsivien toimintaan.
Tapahtuma-alueelle oli yön aikana pystytetty pomppulinnoja ja muuta kivaa
Hiljalleen ihmisiä alkoi tulla kohti tapahtuma-aluetta
Juoksivat ilmoittautuvat ja saavat osallistujapakettinsa
Huomasin että suurin osa osallistujista oli nuoria;ja tyttöjä oli paljon,tullut bussilasteittain
Me vapaaehtoiset saimme keltaiset paidat
Sitten sainkin yllätyksen: minut tuonne värvännyt Natalin Ifat ei ollut kertonut että mukana on myös toinen suomalainen vapaaehtoinen,eli Maria joka on täällä vuoden opiskelemassa kriisi-ja traumaopintoja Tel Avivin yliopistossa. Olipa kiva rupatella tuolla myös suomeksi:)
Ennen juoksujen alkua oli kaikenlaista hauskaa kuten valtavien saippuakuplien puhaltamista
Taisi olla hauskaa puuhaa!
Ennen juoksua pitää verrytellä,ja verryttelyn vetivät Suurin Pudottaja-ohjelman täkäläisen version valmentajat
Korkeat talot näkyvät taustalla
Ifat heittämässä värijauhoa,jonka pohja on maissitärkkelystä
Ja mikä se väreillä juoksu sitten oli....Juoksutapahtuman suurin sponsori eli värifirma oli lahjoittanut värijauhoa,jota me sitten heitimme kohti kilpailijoita,heidän juostessa ohitse.Jotkus halusivat paljon värejä päälleen ja sitä tarttui vaatteisiin ja hiuksiin ja.....Tässä vaiheessa huomasin että kameraankin alkoi tullä värijauhetta,joten hyvin värejä täynnä olevin käsin laitoin kameran pois. Pian olin täysin värien peitossa.,joten kuvaamisesta ei enään tullut mitään...Kun lähdin tuolta pois olin täynnä värijauhoa;sitä oli vaatteissa,naamassa ,hiuksissa, tavaroissa. Menin kotiin supermarketin kautta ja  sain ihmetteleviä katseita ja kun näin itseni peilistä niin en ihmetellyt:tukka oli vihertävä ja naamassa oli eri värejä;D Onneksi kaikki lähti vedellä helposti pois ja vaatteetkin lähti helposti pesemällä, Olipa kiva olla tässä tapahtumassa vapaaehtoisena;hauskaa oli koko ajan

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ei ole mustikka ei.....

Huomasin tässä yhtenä päivänä että asuintaloni edessä olevassa pensasaidassa oli tällaisia marjoja;aika lailla mustikan näköisiä.
Googlettelin ja googlettelin mutten ollut varma.Laiton kuvan myös Instagramiin,;miettien että jospa joku tietäisi mutta ei tullut vielä vinkkiä. Sitten googletin uudestaan ja olen 85 % varma,että tämä on Berberis microphylla,mutta koska en ole täysin varma,jätän marjat tuonne pensaaseen. Sen sijaan aioni vuoden aikana huomata millaiset kukat tähän tulee ,ja silloinhan tuo tunnistaminen on vielä selvempi. Jos se on tuo Berberis microphylla niin marjoja voi syödäkin.....
Aamulla aikaisin kävin Natal-talossa ja otin kokoushuoneen parvekkeella kuvan kadulta;molemmilta puolilta. Natalista ja ihanan sympaattisesta Ifatista olen kirjoittanut täällä., Ifat sai minut houkuteltua vapaaehtoishommiin parin viikon päästä viikonloppuna  tapahtuvaan Värijuoksu.-tapahtumaan.

P.S.huomatkaa nuo Natal-talon seinissä roikkuvat vihreät ...Vinca major eli isotalvio tai jonkinlanen muunnos siitä.Tekee talon seinästä aivan mahtavan näköisen!

Nyt taisi myös selvitä mikä tuo mustikan näköinen pensas on eli todennäköisesti myrtti!
Kiitos Sirokko!  itse olin jo tuskastua kun monet näytti aika samanlaisilta mutta ei kuitenkaan.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Päättäjäisjuhlat

 Viime viikon loppupuolella vietettiin iltapäiväkerhon lukuvuoden päättäjäisiä.Kouluthan loppuivat jo kesäkuun lopussa,mutta lapsilla oli kerhossa kesäleiri,joka sitten meni mönkään,koska tilanteen vuoksi kaikki suunnitelmat peruttiin.      
  Lapset olivat pitkään harjoitelleet päätösjuhlan ohjelmaa,ja hyvin se sujui ja vauhdikkaasti:)
                 Jotkut ovat syntyneet rytmi veressään....
Iltapäiväkerhon ihanan symppis  (ja komea...) johtaja.Hänelle tarjottiin uutta ja paremmin palkattua hommaa järjestössä,johon iltapäiväkerho kuuluu.Hän kieltäytyi;sanoi ettei voi jättää lapsia...
Ennen ohjelman alkua herkuteltiin ja herkkuja oli paljon! Iltapäiväkerhon tilat ovat liian pienet tällaiselle tilaisuudelle,joten juhlat pidettiin lasten koulussa.

Sota jatkuu edelleenkin ja surettaa...Eilen kuitenkin ilahdutti se,että Tel Avivin Rabin-aukiolla lähes 7 tuhatta ihmistä osoitti mieltään sotaa vastaan. Tänään ei ole vielä tullut ilmahälytyksiä tätä kirjoittaessa ja toivottavasti ei tulekaan.
                                                                                                           

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Viimeinen viikko

Kotitalon sisäänkäynnin edessä oleva puutarha.On nyt niin vehreä kun sitä kastellaan.Kuivaan aikaan kun puutarhaa kastellaan,
maksavat asukkaatkin osansa tuosta kastelusta.Sen vuoksi vesimaksu voi kesällä olla korkeampi kuin talvella.
Niin,viimeinen viikko ennen Suomen-matkaa. Tiistaina saavun aikaisin aamulla ;Finnairin suoralla lennolla täältäpäin. Saapa nähdä millaiset säät odottavat matkan aikana;nyt täytyy varmaan pakata lämmintäkin mukaan....
Viime aikoina on kodin viereisessä puistossa tapahtunut kaikenlaista. Tässä oli koripallokenttä ,jonka näen osittain ikkunastakin.Keväällä vaihdettiin nuo siniset tangot,mutta ihmettelin kun niihin ei laitettu koreja. Nyt sitten muutama viikko sitten koko kenttä myllerrettiin;vanha asfaltti poistettiin ja illalla jäljellä oli hiekkakenttä... Ikävä kyllä kentän ympärillä olleet pensaatkin poistettiin ,muutamaa puuta parturoitiin reippaasti ja vieressä ollut puu kaadettiin,mikä ei ilahduttanut.
Bambista sen sijaan oli hauskaa kuljeskella hiekkaisella kentällä.
Muutamaa viikkoa myöhemmin kenttä sai uuden asfalttipinnan ja reunoille tuotiin punaista hiekkaa. Mutta sen jälkeen ei ole mitään tapahtunut....Saapa nähdä  onko kenttä jo käyttövalmis kun tulen Suomesta.Olen ennenkin tätä ihmetellyt,että kun yksi alihankkija on saanut hommat valmiiksi niin voi kestää kauankin ennenkuin seuraavaa vaihetta valmistellaan....
Tiistaina kävin Bialik Rogozin-koulun myyjäisissä. Koulu sijaitsee eteläisessä Tel Avivissa ja oppilaita siellä on lähes 50 maasta:suurin osa pakolaisten ja vierastyöläisten lapsia. Toisen vapaaehtoispaikkani ,iltapäiväkerhon lapset käyvät kaikki tätä koulua,ja muutama vuosi sitten koulusta tehty dokumentti voitti  lyhytelokuvien Oscarin. Tuon dokumentin voi nähdä täällä ,tosin tekstitys on espanjaksi.... Koululla on kerran vuodessa myyjäiset,jossa voi ostaa lahjoituksina tullutta tavaraa todella edullisesti. Minä olin tuolla myymässä lippuja,sillä rahaa ei käytetty ostamiseen,vaan ensin ostettiin lippuja ostoja varten.
Ovien avauduttua oli ihan hurja ryysis! 
Eilen vietimme juhannusta ihanan Sirpan luona ,ja kuvasin puutarhassa kauniin kumkvatin kukan. Seuraava postaus taitaa sitten ollakin Suomesta.....

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kävin vähän siellä sun täällä...

Vuorokauden aikana oli parikin tapahtumaa,ja eilen illalla oli toisen vapaaehtoispaikkani vapaaehtoisille järjestetty tapahtuna. Sitä vietettiin iltapäiväkerhoa ylläpitävän järjestön talon katolla,eteläisessä Tel Avivissa. Katolta oli kiva katsella ympäristöä.Tässä samaisessa talossa on järjestön toimistojen lisäksi soppakeittiö varattomille,suojakoti kodittomille sekä vaatteiden jakelupiste.Iltapäiväkerho,jossa käyn kerran viikossa,on tässä ihan lähellä. 
Toisesta suunnasta katsottuna..Chlenov-katu,josta pidän paljon.
Lapset olivat innoissaan tuonne päästessään.Ohjelmassa oli video,jossa jokainen lapsi kiitti ohjaajaansa ,ja videon jälkeen meille vapaaehtoisille jaettiin lapsista otettu ryhmäkuva ja saimme lasten leipomia pikkuleipiä lahjaksi.Ja sitten syötiin;salaattia,burekas-piirakoita ja hedelmiä. 
Aamulla aikaisin menin Tel Avivin keskustan Gan Meir-puistoon,jossa oli alkamassa Pride-tapahtuma ja kulkue;vuoden värikkäin tapahtuma. Tulin ennen klo 9 ja oli vielä aika tyhjää. 
Värikästä menoa puistossa
Tässä tehtiin kasvomaalausta
Kaikki halusivat valokuvata häntä....
Vähitellen alkoi jo tulla enemmän porukkaa
Puiston kuntolaitteita
Hän vaati siviiliavioliittoa.Täällähän se sellaista ei ole,vaan pitää matkustaa Kyprokseen siviilivihkimistä varten.
En kuitenkaan jäänyt puistoon kuulemaan puheita ja musiikkia tai mennä katsomaan katsomaan kulkuetta,vaan poistuin puistosta,ja kuten perjantaisin,puiston ulkopuolella oli taas adoptiota odottavia koiranpentuja,joita eräs yhdistys tuolla esittelee. Koiriahan ei voi noin vaan adoptoida,mutta yhdistys tuo aina tuonne koiranpentuja näytille,ja usein sellaisesta seuraakin että joku pentu löytää uuden kodin.
Niin vetoava katse....
Niin oli tälläkin...
Suloinen pieni pentu.Jos ei minulla olisi jo Bambia niin.....
Toinenkin pentu.Toivottavasti näille löytyy koti!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lankoja ja värejä

Aivan ihana kokoelma erivärisiä lankoja eräässä ompelukone-ompeluväline-liikkeessä Tel Avivin kangaskauppakadulla. Olen usein kävellyt tuon kaupan ohi,mutta joko tätä ei ollut ennen tai sitten en vain ole tuota ikkunaa huomannut.Värien iloittelua!
Kävin poikkeuksellisesti tänään iltapäivällä lasten iltapäiväkerhossa (yleensä käyn siellä keskiviikkoisin,mutten silloin päässyt sinne) ja vein ohjattavani E:n Cofixiin jäätelölle.  Cofixhan on kahvi(la) -ketju,jossa kaikki maksaa saman eli hitusen yli euron ,ja nyt he olivat saaneet jäätelöitäkin. 
Torin lähellä oleva Cofix.
Kävelimme takaisin iltapäiväkerhoon ja E. mietti asuuko tässä kauniissa talossa ketään.Minä luulen että siinä on vain toimistoja ja liharavintola tuossa alhaalla...
Iltapäiväkerhoon palatessamme selvisi että jatkan siellä ensikin vuonna.3 vuoden jälkeen E. ja ikäistensä piti siirtyä isompien lasten iltapäiväkerhoon kauemmaksi ,enkä ollut ajatellut jatkaa siellä. Nyt on tilanne kuitenkin se,että isompien lasten iltapäiväkerho on liian täynnä eikä tilaa ole,joten isommat lapset jatkavat vielä yhden vuoden tutussa kerhossa eikä uusia pienempiä lapsia oteta ensi lukuvuodeksi. Tel Avivin päälinja-autoaseman  alueen koulut ja tarhat hajoavat liitoksistaan ,tilaa ei ole. Valtava määrä eritrealaisia (52-60000 ,joille ei ole myönnetty pakolaisstatusta mutta jonkinlainen kollektiivinen status). Heille on syntynyt lapsia ,jotka nyt ovat tulossa kouluikään,ja suurin osa asuu tuossa samassa ongelma-alueella Kuulin,että pääbussiaseman lähellä olevaan puistoon ollaan nyt rakentamassa uutta koulua.