tiistai 24. huhtikuuta 2012

Maanpäivää ja muutakin..

Sunnuntaina Tel Avivin Rabin-aukiolla oli taas vuotuinen Maan päivä-tapahtuma.Ihmettelin viime kuussa,miksi täällä ei tällä kertaa vietetty Earth Houria eli maan tuntia,mutta kun earth houria vietettiin muualla sen ajankohta ei sopinut tänne,joten sunnuntain tapahtumassa oli yhdistetty nuo molemmat.Tapahtuma,ajatus sen takana sekä hyvä ilmainen konsertti sai ystäväni ja minut paikan päälle.Sen piti alkaa klo 18.30 ,mutta kuten monet muutkin tapahtumat täällä,niin ne eivät aina ala juuri silloin kuin niiden pitäisi....
Musiikillinen osuus alkoi sitten pimeän tullessa.Ensin esiintyi  ihastuttava Riff Cohen,jonka ihastuttavan videon A Paris olen laittanut aiemmin tänne blogiin.Riff laulaa enimmäkseen ranskaksi. Tuo lava muuten toimi ekosähköllä:toisella lavalla tanssi tanssiryhmä Vertigo,ja heidän tanssinsa tuotti sähköä!

Pääesiintyjänä ilmaiskonsertissa oli TYP-yhtye,joka viime vuonna oli ehdolla MTV:n Music Awardseissa parhaaksi kansainväliseksi yhtyeeksi.Pidän tästä heidän videostaan,jossa näkyy kivasti Tel Avivia.
Lähdimme tosi pois heti yhtyeen esityksen alussa,sillä meillä oli nälkä! Iso katu aukion lähellä oli tapahtuman vuoksi suljettu ja oli mukavaa kävellä audottomalla kadulla.Lähdimme myös pois juuri ennen kuin valot sammutettiin tunniksi...
Hippo-luomufalaffeli-paikassa,jonne suuntasimme syömään, paikan omatekoiset,lisäaineettomat kastikkeet kiinnostavat falaffelia enemmän...kastikebaarista saa vapaasti valita kastiketta falafeliinsa.
Nyt illalla täällä alkaa kaatuneitten muistopäivä.Sitä muistetaan erilaisilla muistotilaisuuksilla,sekä  sireenillä,jonka aikana kaikki täällä pysähtyy muutamaksi minuutiksi:liikenne,työt,jne. Surullinen muistopäivä vaihtuu huomenna illalla itsenäisyyspäivän aatoksi. Sen kunniaksi lempikahvilani Sugar Daddyn omistajakondiittori valmisti nämä keksit.Israelin lippuhan on sinivalkoinen kuten Suomen lippu.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Varaemo,,,,,,,

Kylpyammeessani on nyt laatikko,jonka sisällä 4 tälläista pikkuista.
Viime keväänä olohuoneen ikkunani alla olevassa pihan nurkkauksessa syntyi kaksi kissanpentua. Kävin kuvaamassakin niitä tänne blogiin jossain vaiheessa. Pennut kasvoivat ja ne jostain syystä olivat kovasti koirien perään. Niinpä kun ulkoilutin Bambia kahden naapuritalon koiranomistajan kanssa,jompikumpi jo aikuistuneesta kissoista aina seurasi meitä.Bambi ei nyt kauheasti välittänyt kissojen lähentelyistä,mutta susikoira Bunnyn ja kissojen välillä on koko ajan ollut suurta kiintymystä.Kunnes tyttökissa alkoi selvästi pyöristyä. 2 viikkoa sitten se pyöräyttikin pennut puiston erääseen pusikkoon.Löysimme ne ja toimmekin emolle ruokaa.
Muutaman päivän kuluttua olivat pennut häipyneet,mutta emokissaa näimme kyllä aina iltakävelyllä.Kunnes muutama päivä sitten huomasimme,että emokissaa ei ole muutamaan päivään näkynyt. Ja eilen löysin pennut.
Soitin naapuritalon Bunnyn omistajalle,ja yhdessä olemmekin vieneet pennuille ruokaa,mutta koska ne ovat vasta pariviikkoisia,eivät ne vielä osaa kunnolla syödä.Emoa ei ole nyt näkynyt 4 päivään..Tänään vein niille jonkinlaista kissanpentujen ruokaa pullossa;ohjeen olin löytöänyt netistä. Koska emo on hävinnyt,ja pennut niin pieniä,pitää niitä syöttää parin tunnin välein.Päätin sitten ottaa kissalaatikon tänne kotiin yöksi,ja pääsen näin syöttämään näitä helpommin.Bambi on kauhean utelias! Sovin naapurin kanssa,että aamulla laitan kissalaatikon asuintaloni puutarhan yhteen nurkkaan;siellä on turvallisempaa. Eli olen nyt varaemo jonkun aikaa,ja toivottavasti kissanpennut selviävät. Sitten kun ne hieman kasvavat,olen ajatellut vieväni ne eläinsuojeluyhdistykseen.


Edit.Pennut olivat aika äänekkäitä eilen illalla.Syötin niitä pipetillä ja ruoka maistui. Sitten muistin kuumavesipulloni ja ne rauhoittuivat selvästi.En saanut paljon nukuttua ,koska kisut heräsivät nälkäisenä klo 4 aamuyöllä ja kuumavesipullokin oli jo kylmä.Joten nukkumisesta ei tullut enään mitään,koska lämmitin kuumavesipullon uudestaan,uusi syöttörundi ja muuten vain olivat niin hellyttäviä ,ettei uni enään maistunut. Aamulla ennen lähtöä laitoin kisut laatikkoineen taloni puutarhan erääseen nurkkaan,kuten olin sopinut naapuritalon tutun kanssa. Tarkoitus oli,että sitten iltapäivällä  taas tulemme syöttämään niitä.Lähdin liikkeelle,ja minua koko ajan häiritsi se,että kisut osasivat jo kiivetä ulos laatikosta ja pelkäsin,että ne katoavat jonnekin.Tajusin myös,että  en ehdi syöttämään niin usein kuin ne tarvitsevat ,tässä vaiheessa. Joten tulin takaisin ja otin laatikon  kisuineen (yksi oli päässyt ulos,ja itki laatikon vieressä) .Toin laatikon kotiin,syötin pennut ja sitten tulin siihen tulokseen,että eläinsuojeluyhdistys on paras paikka niille. Laitoin ne laatikkoon,jonka laiton kangaskassin sisälle.Bussissa ne maukuivat koko ajan ja ihmiset bussissa halusivat pidellä pentuja sylissä ja monet myös kuvasivat pentuja kännykkäkameralla.Kukaan ei tosin voinut ottaa pentua kotiinsa....Toivotaan,että nämä kisut saavat hoitoa tuolla yhdistyksessä ja että  niille löytyy koti.Erehdyin tuosta kisujen iästä:ne syntyivät 4.4 eli ovat huomenna 3 viikon ikäisiä.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Sunnuntaiklassikko


Perhaps,perhaps ,perhaps.....alunperin Quizas,quizas ,quizas ,kuubalaisen Osvaldo Farresin hittikappale vuodelta 1947. Ja hitti kun oli,niin tuon kappaleen ovat monet artistit levyttäneet;mm. Olavi Virta vuonna 1959 espanjaksi!  (Voi olla,että video ei näy tässä suoraan,vaan voi joutua klikkaamaan YouTuben sivuille)
Minä pidän erityisesti Lila Downsin versiosta. Lila Downs,yhdysvaltalaisen isän ja misteekkiäidin tytär,on muutenkin loistava ja monipuolinen tulkitsija.


Muut sunnuntain klassikot ovat täällä

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kukkaiset viikonlopputerveiset

Ystävältä saatu Ornithogalum dubium  kukkii kauniisti.Tietääkö kukaan,mikä tämän nimi on suomeksi,en löytänyt.
P.S. Tähdikki tämä onkin.kiitos Heljä,Pia ja Allu:)
Alkuviikolla hammaslääkärikäynnillä naapurikaupungissa näin kaupungin keskustassa  laventelia kasvamassa.
Eilen taas näin erään talon pihalla japaninmispelipuun. Hedelmät olivat siinä melkein kypsiä. Mispeleitä oli nyt torillakin. Ihan hyviä,tosin eivät kuulu lempihedelmiini.Asuintaloni ympärillä on runsaastikin puutarhatilaa,muttei yhtäkään hedelmäpuuta.
Ja kukkakauppa oli taas muuttanut näyteikkunan ilmettä. 
Ja tällä viikolla S.A.C.H:in talossa sydänleikkauksesta toipunut hymypoika Domingo palasi Angolaan. Angolalaiset menivät ja tilalle tuli pieni ryhmä Sansibarista asti. Antoisaa on ollut nähdä ,miten jotkut tuonne tulleet lapset ovat alussa olleet huonovointisen näköisiä, mutta miten he leikkauksen jälkeen ovat selvästi saaneet uutta elinvoimaa.Vaikeaa taas on ollut se,että kun juuri kun johonkin lapseen kiintyy,niin he jo menevät takaisin kotimaahansa.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vesikukkia ja kenkiäkin

Aamulla kävelin Tel Avivin Rabin-aukion ohitse ja jäin hetkeksi ihailemaan sen yhden kulman ekologista lammikkoa.Tänään on taas sharav(khamsin arabiaksi) eli kuuma aavikkotuuli:näyttää harmaalta mutta oli hurjan lämmintä,tosin kuivaa.Astmaatikoille ei ole suositeltavaa olla ulkona aavikkotuulen aikana,mutta muistin ottaa astmalääkkeeni enkä kärsinyt tuosta säästä erityisemmin.Edit.nyt illalla lämpöasteet laskivat sitten oikein kivasti;D
Lammikon vesikukat ovat upeita.
Lila oli vieläkin upeampi...
Aldo-kenkäfirma oli taas koristellut joitakin bussipysäkkejä ihan oikeilla kengillä. Hurjat korot!
Nyt iltapäivällä puiston holokausti-muistomerkin alueella harjoiteltiin ja aseteltiin tuoleja illan seremoniaa varten.Illalla on holokausti-muistopäivän aatto,ja tuossa puiston muistomerkin alueella kaupunki järjestää joka vuosi kaikille avoimen muistotilaisuuden.Muistomerkkiin sytytetään tuli nyt illalla;kerran vuodessa se toimii soihtuna.Sään vuoksi en taida mennä tuonne,mutta kuulen kaikki ikkunan kautta.. Viikon kuluttua taas on kaatuneiden muistopäivä.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Vitsi kun ärsyttää...

Sain Karoliinalta hauskan haasteen,jossa pitää kertoa 3 pienestä arkisesta asiasta,jotka ärsyttävät tai suututtavat.
1.Ja vaikka tästä kuvan tilanteesta on jo muutama päivä,niin vieläkin hieman ärsyttää...Kun muutin tähän taloon,minua ilahdutti heti vieressä oleva kiva puisto.Kiva se onkin,mutta heti lämpimien säiden alkaessa ihmiset tulevat sinne piknikille,ja etenkin grillaamaan,vaikka se itse asiassa on kiellettyä tuolla. Viime viikonloppuna oli 2  pyhäpäivää,ja puiston joka nurkka täyttyi grillaavista perheistä. Muutamat melkein olohuoneen ikkunoitteni alla....Ja seuraavana aamuna kun näin nämä roskat tuolla,niin kyllä suututti! Mikseivät ihmiset voi kerätä roskiaan,grrr! Tai kyllä monet keräävätkin,mutta jättävät pussinsa sulkematta  pikku roskapönttöjen äärelle.Kun puistossa on kissoja ja pusseissa ruoanjätteitä,niin voi kuvitella,etteivät ne roskat siellä pysy.Ja heti puiston vieressä on iso roskasäiliö,mutta eihän sitä voi kävellä muutamia metrejä ja heittää sinne niitä roskia.

2. Toinen tällä hetkellä ärsyttävä juttu on se,että meidän talon paperinkeräysastia vietiin pois,eikä sitä ole palautettu. Minulla on jo 3 täysinäistä pussia kotona odottamassa,että se palautetaan...Olen soittanut tästä jo 4 kertaa kaupungille,ja he pitävät minua muutenkin varmaan jo sarjavalittajana,kun soitan sinne muutenkin ,esim. jos puiston kastelusysteemit eivät toimi kunnolla tai niin edelleen...

3. Meidän talossa asuu ketjupolttajanainen,jolla on tapana joskus tupakoida rappusissa tai hississäkin. Ja kun valitan siitä hänelle,vastaus on:"mutta enhän se ole minä..." pah,hän se on! Ja tupakanstumpit voisi samalla korjata sieltä pois....

Tekipä hyvää tämä valittaminen ;D Haaste kuuluu jakaa eteenpäin 3 bloggarille,mutta tämä on tainnut jo kiertää sen verran,että tästä saa sen poimia kuka haluaa.Uskokaa pois,marmattelu joskus tekee hyvää;D

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sunnuntaiklassikko 15.4.2012



"Moon over Miami" on Joe Burken ja Edgar Leslien laulu vuodelta 1935,ja Eddy  Duchinin ja orkesterinsa esittämä versio oli suosituin noihin aikoihin.Tämä Ray Charlesin laulama versio on oma suosikkini.Sitä kuunnellessa suljen silmäni ja kuvittelen taas olevani Miamissa....


Muut klassikot löytyvät täältä