maanantai 23. huhtikuuta 2012

Varaemo,,,,,,,

Kylpyammeessani on nyt laatikko,jonka sisällä 4 tälläista pikkuista.
Viime keväänä olohuoneen ikkunani alla olevassa pihan nurkkauksessa syntyi kaksi kissanpentua. Kävin kuvaamassakin niitä tänne blogiin jossain vaiheessa. Pennut kasvoivat ja ne jostain syystä olivat kovasti koirien perään. Niinpä kun ulkoilutin Bambia kahden naapuritalon koiranomistajan kanssa,jompikumpi jo aikuistuneesta kissoista aina seurasi meitä.Bambi ei nyt kauheasti välittänyt kissojen lähentelyistä,mutta susikoira Bunnyn ja kissojen välillä on koko ajan ollut suurta kiintymystä.Kunnes tyttökissa alkoi selvästi pyöristyä. 2 viikkoa sitten se pyöräyttikin pennut puiston erääseen pusikkoon.Löysimme ne ja toimmekin emolle ruokaa.
Muutaman päivän kuluttua olivat pennut häipyneet,mutta emokissaa näimme kyllä aina iltakävelyllä.Kunnes muutama päivä sitten huomasimme,että emokissaa ei ole muutamaan päivään näkynyt. Ja eilen löysin pennut.
Soitin naapuritalon Bunnyn omistajalle,ja yhdessä olemmekin vieneet pennuille ruokaa,mutta koska ne ovat vasta pariviikkoisia,eivät ne vielä osaa kunnolla syödä.Emoa ei ole nyt näkynyt 4 päivään..Tänään vein niille jonkinlaista kissanpentujen ruokaa pullossa;ohjeen olin löytöänyt netistä. Koska emo on hävinnyt,ja pennut niin pieniä,pitää niitä syöttää parin tunnin välein.Päätin sitten ottaa kissalaatikon tänne kotiin yöksi,ja pääsen näin syöttämään näitä helpommin.Bambi on kauhean utelias! Sovin naapurin kanssa,että aamulla laitan kissalaatikon asuintaloni puutarhan yhteen nurkkaan;siellä on turvallisempaa. Eli olen nyt varaemo jonkun aikaa,ja toivottavasti kissanpennut selviävät. Sitten kun ne hieman kasvavat,olen ajatellut vieväni ne eläinsuojeluyhdistykseen.


Edit.Pennut olivat aika äänekkäitä eilen illalla.Syötin niitä pipetillä ja ruoka maistui. Sitten muistin kuumavesipulloni ja ne rauhoittuivat selvästi.En saanut paljon nukuttua ,koska kisut heräsivät nälkäisenä klo 4 aamuyöllä ja kuumavesipullokin oli jo kylmä.Joten nukkumisesta ei tullut enään mitään,koska lämmitin kuumavesipullon uudestaan,uusi syöttörundi ja muuten vain olivat niin hellyttäviä ,ettei uni enään maistunut. Aamulla ennen lähtöä laitoin kisut laatikkoineen taloni puutarhan erääseen nurkkaan,kuten olin sopinut naapuritalon tutun kanssa. Tarkoitus oli,että sitten iltapäivällä  taas tulemme syöttämään niitä.Lähdin liikkeelle,ja minua koko ajan häiritsi se,että kisut osasivat jo kiivetä ulos laatikosta ja pelkäsin,että ne katoavat jonnekin.Tajusin myös,että  en ehdi syöttämään niin usein kuin ne tarvitsevat ,tässä vaiheessa. Joten tulin takaisin ja otin laatikon  kisuineen (yksi oli päässyt ulos,ja itki laatikon vieressä) .Toin laatikon kotiin,syötin pennut ja sitten tulin siihen tulokseen,että eläinsuojeluyhdistys on paras paikka niille. Laitoin ne laatikkoon,jonka laiton kangaskassin sisälle.Bussissa ne maukuivat koko ajan ja ihmiset bussissa halusivat pidellä pentuja sylissä ja monet myös kuvasivat pentuja kännykkäkameralla.Kukaan ei tosin voinut ottaa pentua kotiinsa....Toivotaan,että nämä kisut saavat hoitoa tuolla yhdistyksessä ja että  niille löytyy koti.Erehdyin tuosta kisujen iästä:ne syntyivät 4.4 eli ovat huomenna 3 viikon ikäisiä.

40 kommenttia:

  1. Allu:olen varmaan hullu! Ne pitävät välillä aika hurjaa konserttia,mutta eihän niitä voi olla hoitamatta.Parkapienet,kaipaavat emoa,eikä aavistustakaan minne se on hävinyt..

    VastaaPoista
  2. Vuoden kissamutsi <3.
    Voi hyvin vauvoinesi.
    Somia ovat.

    VastaaPoista
  3. Olet ihana ihminen. Ja voi mitä suloisia pentuja. Antaisin kodin kahdelle, jos olisivat lähempänä ja hakumatkan päässä..

    VastaaPoista
  4. Ihana sina <3
    Toivottavasti pennut selviavat ja loytavat kodin. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana sinä ja ihanat kissivauvat <3

    VastaaPoista
  6. Noin hellyttäviä pentuja ei voi jättää heitteille.
    Mukava kun huolehdit, jospa emo tulee retkiltään vielä takaisin.

    VastaaPoista
  7. Voi kun olet kiltti. Jostain muistan lukeneeni, etta kuumavesipullo ja tikittava kello (kuin aidin sydan) rauhoittaisivat pienia orpopentuja.

    VastaaPoista
  8. No voi pieniä. Onko niillä edes silmät vielä kunnolla auki? Kyllä sinä olet todellinen eläinystävä Yaelian!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa Yaelian <3 kylla kisuilla on nyt sentaan paljon paremmat mahdollisuudet selvita, kuin yksinaan ulkona!

    VastaaPoista
  10. Surkiaa sentäs, miten pieniä ovat! Mitähän emolle on tapahtunut?
    Olet ihana varaemo! :) <3
    Tsemppiä teille kaikille!

    VastaaPoista
  11. Rva Pioni:no kissamutsi olen tosiaankin nyt,nämä tarvitsevat vielä paljon hoitoa..Tosi suloisia ja niin pieniä!

    Helmi-Maaria:voi harmi tosiaankin kun asut niin kaukana.Noille kun löytyisi hyvä koti..itse ottaisin mutta en voi;Bambi on aika mustasukkainen enkä muutenkaan oikein voi.

    Susa:) Toivottavasti selviävät.,Ihmettelen vaan minne se emo on häipynyt...mutta nämä ovat niin ihania!

    Leena:ei niitä voinut ulos jättää kitisemään,ja yötkin ovat vielä viileitä.

    Arleena:Tosi hellyttäviä ovatkin.Musta on hieman muita hiljaisempi,toivottavasti se selviytyy.Punertavat ovat tosi nättejä!

    Anu:ne maukuivat koko illan,kunnes muistin kuumavesipulloni ja nyt ne ovat sen alla hiljaisena nukkumassa;D

    Tuula:Silmät ovat auki mutta muutamalla on näköjään toisessa silmässä vähän tulehdusta,pitää kysyä eläinlääkäriltä. Eläimet ovat kyllä niin hellyttäviä!

    Pia:niitä ei vaan voinut tuonne jättää yöksi kun emoa ei löytynyt...

    Karoliina: Huomenna joudun laittamaan laatikon ulos ku en ole kotona,mutta naapurissakin on syöttäjä ja tarkoitus on yöksi ottaa nämä kotiin kun ulkona on kylmää.Ja toivon,että kaikki selviävät,Ovat vasta ylihuomenna 2 viikkoa vanhoja.

    Nurkkalintu:Sitä mekin ihmettelimme,emo on aina tullut esille kun tulemme koirien kanssa, ja vaikka kuinka tuolta puistosta etsimme,niin emme sitä löytyneet.ja toivottavasti pikku rääpäleet selviävät!

    VastaaPoista
  12. Voi pieniä raasuja!!! Me hoivattiin kerran pentuetta, joka oli jätetty muovipussissa tien viereen! Löydettiin sitten onneksi eräs cat lady, joka hommasi niille tilaa eläinsuojeluyhdistyksessään...

    VastaaPoista
  13. Ihana olet ♥ Niin sòpòjà kissanpentuja ovat kyllà ♥ Meidàn ihana feliciello jài auton alle :( En ole vielà kertonut suru-uutisia blogissani, mutta nàin pààsi kàymààn. En tiedà nyt sitten oliko kisu raskaana vai ei :( Jaksamisia varaemona, aika tiheààn tahtiin syòvàt!

    VastaaPoista
  14. Voi että. Onneksi pääsivät sinun hoiviisi. Onko ne jo niin isoja että osaavat kakata itse? Kun eikö emo nuole niitä jotenkin pienenä että suoli toimii?

    VastaaPoista
  15. Oot enkeli, ihanaa, että otit pikkuiset hoivaasi. Mulle tulee niin ihania muistoja noista kuvista, meillä oli täällä 7 kissanpentua, tosin niillä oli emo. Mutta kyllä niistä silti aika paljon hommaa oli, mutta todella palkitsevaa. Usein vieläkin ilolla ja pienellä haikeudella muistellaan sitä aikaa. :)

    VastaaPoista
  16. Voi sinua. Olet ihmisenkeli. Melkein ihan itkettää, kun katsoo noita kuviasi. Suloiset, avuttomat rääpäleet eivät varmaan selviäisi ilman apuasi.
    Olet hyvä ihminen.

    VastaaPoista
  17. Ihanaa kun on olemassa ihminen jolla on sydän paikallaan, Pikkuressukat saavat hyvää hoitoa!

    VastaaPoista
  18. Voi pieniä! Ihana sinä. Onneksi pennut saavat hoitoa.

    VastaaPoista
  19. Voi kuinka ihanasti tehty. Mahtavaa =)

    VastaaPoista
  20. Hahaa eli sulla on kohta neljä kissaa :D Onnea vaan sulle!! Ne on niin sulosia,Sä kiinnyt niihin niin, että sä et raaski niistä luopua!

    VastaaPoista
  21. Voi pieniä ressukoita, emolle on vamaan käynyt huonosti. Onneksi pienokaiset ovat saaneet sinulta turvpaikan ja hellää hoitoa!

    VastaaPoista
  22. Ovat raukat niin pieniä vielä. Meidän kissa oli vain 5vko, kun tuli meille. Aluksi joi vain kissoille tarkoitettua maitoa, ja sitten vähitellen oppi syömään kunnolla. Poika teki sille pienen pesän, jossa nukkui. Oli raukka niin kovin yksinäinen aluksi. Nyt on iso kissa ja edelleen aivan ihana!
    Olet kyllä aivan mahtava varaemo. Miten maltat noista luopua?

    VastaaPoista
  23. Meille on monta kertaa tullut asumaan kulkukissoja . Viimeksi tuli naaraskissa ja pyöräytti poikaset , viisi kappaletta .Oli kokemisen arvoinen juttu hoitaa pentuetta , vieläkin muistellaan . Löysimme kaikille pennuille hyvän kodin . Itselle jäi urospentu ja siitä on kasvanut komea kolli .--Ihanaa , kun otit pennut hoiviisi .

    VastaaPoista
  24. Eveliina:Tuollaiset pienet hylätyt pennut ovat kyllä niin liikuttavia! Onneksi niille teidän löytämille kisuille löytyi kiva cat lady:)

    Ciacy:Voi olen pahoillani pikku kisun kohtalosta,sehän oli niin ihanan kesykin..Tsemppejä! Juu,ne herättivät yölläkin kun olivat nälkäisiä.

    Miltsu.Ihanan söpöt! Luinkihn tuosta,että emo aina nuolee pentujen massua syönnin jälkeen ja itsekin hieroin massuja yöllä ja eilen. Näytti siltä että osaavat jo tehdä tarpeensa,huomenna täyttävät 3 viikkoa.

    Itkis:muistankin kun laitoit niistä kuvia.Aika iso määrä pentuja,mutta ihan eri juttu kun on emo.Ja noita oli ihanaa hoivata!

    Kiirepakolainen:kiitos sanoistasi:) Ulkona eivät varmaan selviäisi ja koska huomasin,etten itsekään ehdi niitä hoitaa niin kuin pitäisi ,vein ne nyt eläinsuojeluyhdistykseen.Ja toivottavasti pärjäävät siellä.,Sanoivat,että jos pystyvät itse syömään,niin on ok.Eilen saivat raejuustoa ja söivät jo itse sitä.

    Girl of the Blog:nuo olivat niin ressukoita ettei voinut niitä ulos jättää...

    Mummeli:Olen heikkona eläimiin...Ja nuo ovat niin suloisia:)

    Minttuli:tosiaankin mysteeri mitä on tapahtunut emolle,kun sitä ei ole näkynyt.Pennut ovat vaativia,mutta ihania!

    Vihreät Niityt:kovin pieniä ovatkin.Kummaa vaan mitä emolle tapahtui kun ei ole sitä näkynyt.OI teidänkin kisulla oli onnea,kun löysi ihanan kodin:)

    Kylli Marjaana:Aina ihmettelen miten ne kulkukissat teillä sitten pärjäävät kun tulee talvi..Ihanaa kun otitte emon ja pennut hoitoon.Harmi,että näiden emo katosi jonnekin!

    VastaaPoista
  25. Nämä kisut ovat nyt kyllä onnenpekkoja! Joskus kulkukissaakin onnistaa. Ovat kyllä suloisia, valloittavia.

    VastaaPoista
  26. Olet sinä vaan aika kisutäti, tuo bussimatka oli kuin suoraan
    Disneyn filmistä :) Toivotaan että pikkuiset pärjäävät, näit kuitenkin niin paljon vaivaa niiden eteen.

    VastaaPoista
  27. vilka väldigt fina kattungar! vill du ha en?
    den här veckan är som sagt väldigt stressig, men fredag och lördag kväll har vi föreställning på suzan dallal om du vill komma? klockan 21!
    galet, drömskt, djuriskt!

    kramar

    VastaaPoista
  28. Johanna:Kisut eivät ilman apua tuolla puistossa olisi pitkään pärjännyt.Olisin mielelläni pitänyt yhden niistä,mutta tuo oli kyllä paras vaihtoehto,että vein ne sinne yhdistykseen.

    Sirokko:Kissatäti;D Oli kyllä aika huvittava bussimatka:kisut olivat laatikossa,joka oli laitettu kangaskassiin,pitivät aikamoista meteliä ja pyrkivät koko ajan kassista minun päälleni kiipeilemään.ja muut bussimatkustajat olivat ihastuksissaan pennuista;niistä otettiin kyllä aika monta kuvaa;:D

    Sara:Mammakatten försvan,och de var hos mig förra natten,men idag tog jag dom till zaar baalei haim. Hoppas de hittar en bra hem.Jag skall se,om jag kan på lördag...skulle nog vara kul att se er föreställning.Kram till dig också!

    VastaaPoista
  29. Unelma:oli kyllä ihanaa olla kisuemo tuo yksi päivä ja yö,vaikka eivät antaneetkaan minun nukkua,mutta oli parempi ratkaisu viedä ne eläinsuojeluyhdistykseen.Vähän jäi niitä ikävä...

    VastaaPoista
  30. Olihan hupaisa bussimatka! :)
    Ihan viisas ratkaisu.
    Toivotaan kisuliineille hyvää kissaelämää.

    VastaaPoista
  31. Nurkkalintu:Oli tosiaankin hauska bussimatka.Hieman stressasin,koska kisut olivat aika äänekkäitä,mutta kanssamatkustajien reaktiot yllättivät positiivisesti:)

    Norppa:) Kiitos!

    VastaaPoista
  32. Enkeli tosiaan olet. Hellyttävä tapaus ja olen niin iloinen, että on sinunlaisiasi ihmisiä, jotka välittävät :))

    Toivottavasti pennuille löytyy hyvät kodit!

    VastaaPoista
  33. Elegia:eihän niitä voinut puistoon jättää ilman emoa,kun ovat noin pieniä. Ja niin hellyttäviä.Olsin mielelläni pitänyt niitä vielä,mutta kyllä tuo oli niille paras ratkaisu.

    VastaaPoista
  34. Onkohan emolle sattunut jotain ikävää?

    VastaaPoista
  35. Onkohan emolle sattunut jotain ikävää?

    VastaaPoista
  36. Voi kultapienet kisumirrit <3 <3 Onneksi sinä ihanainen heidät pelastit - mitäköhän emokisulle on tapahtunut ... surullista! :/
    Miten hellyttävää, että kuumavesipullo pieniä rauhoitti <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...