Israelissa on oma versionsa amerikkalaisesta Amazing Race-ohjelmasta;nimeltään Miljoonajahti ,ja parhaillaan televisiossa nähtävässä 4.kauden jaksoissa käytiin myös Suomessa kilpailemassa.Lähes heti Siljan laivalta maihin noustuaan kilpailijat joutuivat Kallion Arla-saunaan hikoilemaan. Sieltä lähdettiin kohti Kaivopuistoa pelaamaan Angry Birdsejä ihan oikeasti.Kilpailijoiden tehtävät ovat aika hulluja,mutta ohjelmassa näkyi kivasti Helsinkiä,ja ihan senkin vuoksi oli hauska nähdä tämä jakso:) Seuraavassa jaksossa he joutuvat hieman puhumaan suomeakin,mikä voi olla aika vaikeaa;D
torstai 1. tammikuuta 2015
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Hemmottelupäivä koiralle
Viitaten tuohon otsikkoon en ole ihan varma onko Bambi tästä päivästä samaa mieltä,mutta iltapäivällä otin Bambin kainaloon ja matkustimme bussilla Tel Avivin keskustaan. Siellä oli jotain sellaista,mitä oli jo pitkään pitänyt tehdä, ja nyt se sitten onnistui.
Mutta ensin Bambi pääsi Tel Avivin keskustan Gan Meir-puiston koirapuistoon,jossa on aina paljon koiria. Heti alkoi muihin koiriin tutustuminen..
Jännää,että vaikka tuolla oli paljon koiria ,ja suurin osa vielä isoja,niin ei syntynyt minkäänlaista rähinöintiä. Meidän puistossa Bambi rähisee (ja ne takaisin) joillekin suurille koirille,mutta tuolla puistossa ei sellaista tapahtunut,vaikka koirat olivat ennestään tuntemattomia Bambille.
Bambi ei olisi millään halunnut lähteä tuolta pois;niin kivaa näkyi olevan. Mutta toinen juttu odotti...
Kuten huomaatte,lähes kaikki koirat tuolla ovat sekarotuisia,kuten Bambikin.
Puistoa vastapäätä odotteli tämä,eli koirien automaattinen pesula,ja olin jo pitkään suunnitellut vieväni Bambin tuonne pesulle.Tullessamme piti hieman odotella,sillä sisällä oli kaksi koiraa pesuvaiheessa. Bambin pesuvaiheesta en päässyt ottamaan kuvia,sillä sen jälkeen kun kolikot on pudotettu koneeseen,on 8 minuuttia hoitaa koko pesuhomma;pesut ,huuhtelut ja kuivaamisen. Tein kyllä kaiken vähän väärin ennenkuin tajusin miten homma oikein toimii;olisi pitänyt ensin katsella tämä englanninkielinen video tuosta paikasta;D No pääasia on että Bambi tuli tuolta puhtaana ulos;D
Kotona kerjättiin sitten kasvispihvejä....
lauantai 27. joulukuuta 2014
Hyasintti ja muutakin
Hei taas! Toivottavasti kaikilla on ollut oikein mukava joulu. Hyasinttini ehti kukkimaan juuri jouluna,ja yhdestä sipulista kasvoi monta kukkivaa vartta;tosin nuo kukat eivät ole niin tiiviisti kuin tavallisesti hyasinteilla.Mutta kaunis se on silti.
Nämä hyasintithan kasvoivat maljakossa ,vedessä,eikä minun tarvinnut huolehtia kastelusta;olipa kätevää:)
Torstaina 25 joulukuuta täälläpäin oli kirkas sää,ja ehdin tehdä pienen kävelylenkin rantakadulla ystävän kanssa.
Keskipäivällä on lämpöä 20 asteen tienoilla,ja olihan tuolla rannalla ihmisiäkin ,kun tarkkaan katseli.
Oikein hyvää vuoden viimeistä viikonloppua kaikille!
maanantai 22. joulukuuta 2014
Joulun merkkejä Jaffassa
Aamulla aikaisin kävelin Jaffassa,etsien joulun merkkejä.Ja löytyihän niitä. Kuvan ovi oli vanhan kaupungin lähellä.
Hieman ylempänä;Andromedan kukkulalla,oli joulukuusi tai joulupuuhan tuo on eikä kuusi. Illan pimeydessä tuo on sitten kaunis;auringonvalossa sitä ei niin huomannut.
Vastapäätä on vanha koulu
Toinen ovi
ja kolmaskin
Vastapäätä näkyy vanhan Jaffan taloja
St.George-ravintolassa oli joulukuusi,mutta ikkunan kautta kuvatessa näkyi enemmänkin kadun toinen puoli
Sisälläkin näkyi olevan joulukoristeita
Kassalla oli tämä hahmo.
Oikein hyvää Joulua kaikille !
lauantai 20. joulukuuta 2014
Valon juhlaa ja joululauluja
Viime keskiviikkona täällä alkoi Hanukka -eli valonjuhla,joka kestää 8 päivää ja loppuu juuri kun joulu alkaa....Hanukka ei ole samalla tavalla pyhä kuin vaikka uusi vuosi tai pääsiäinen;eikä siihen kuulu pyhäpäiviä,jolloin julkinen liikenne ei toimi. Hanukan aikana sytytetään kynttilät hanukka-kynttelikköön,yksi enemmän joka päivä kunnes kynttelikkö on täynnä.
Videolla Peter,Paul and Mary-yhtyeen hanukka-laulu
Keskiviikko-iltana osuin Tel Avivin kaupungintalon viereiselle Rabin-aukiolle juuri kun suureen hanukkakynttelikköön oli sytytetty 2 kynttilää(kolmas on se ,jolla kynttilät sytytetään). Tapahtuma oli Chabad-liikkeen järjestämä,ja he ovatkin pystyttäneet suuria kynttelikköjä lähes joka kaupunkiin ja myös eri puolille maailmaa.(Helsingissä heillä oli jäästä tehty kynttelikkö).Chabadin väki jakeli myös kynttelikköjä kynttiläpaketteineen,ja se tulikin tarpeeseen (1.kuvassa) sillä en löytänyt aiempaa kynttelikköäni...
Ihan oikea tuli paloi kynttelikössä.Takana kaupungintalo sinisine valoineen.
Tunnelma tuolla oli iloista:oli musiikkia,tanssia,jaettiin munkkeja(kieltäydyin sillä en välitä niistä) ja Chabadin miehiä ajeli ympyrää polkupyörillä,joiden takana oli pieni kynttelikkö.Olipa näky!
Torstai-iltana oli sitten suomalaisten joululaulujen ilta Immanuel-kirkon seurakunnan tiloissa. Oli mukava ilta.
Mukavaa oli tavata tuolla myös Titityy-blogin Lissun sisko,joka miehensä kanssa aloittaa pian työt Immanuel-seurakunnassa.
Laulujen jälkeen oli herkkuja tarjolla.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Jouluisia kukkia
Torin alkupäässä (tai loppupäässä;riippuu siitä miten katsoo;D) kukkakaupassa oli valtavan suuri joulutähtiä.Olisin halunnut vähän pienemmän,joten en ostanut,vaikka myyjä sanoi että edellisellä viikolla pienemmät olivat maksaneet saman verran kuin nämä suuret.
Kauniita ovat
Ja hyasintit myytiin jännästi tällaisissa lasipurkeissa.Kätevää,sillä minulla on tapana tappaa kasvit liialla vedellä ja näissä ei tule sitä tehtyä.Ostin mullattoman hyasintin ,joka oli viime viikolla vielä aivan alkuvaiheissaan.Nyt siihen on ilmestynyt nuput ja saapa nähdä minkä värinen hyasintti siitä tulee.
lauantai 13. joulukuuta 2014
Luistelukilpailuissa
IcePeaks-jäähalli lähellä kotiani |
Saattaa kuulostaa oudolta,että täällä etelässäkin on luistelukilpailut,mutta sellaiset olivat nyt torstaina iltana ja eilen perjantaina aamusta iltaan,jolloin kilpailtiin Israelin kaunoluistelumestaruuksista. Kisat pidettiin nyt toista kertaa minulle 10 minuutin kävelymatkan päässä olevassa IcePeaks-jäähallissa (jostain syystä englanninkielinen linkki ei toimi..). Viime vuonna kisat jäivät minulta huomaamatta,mutta tällä kertaa sain kisoista tiedon jo hyvissä ajoin;kiitos Instagramin. Torstai-iltana suuntasin sitten kohti hallia katsomaan kisojen pakollisia kuvioita. Mukaani otin kameran ja Tamron 70-300-linssini,jolla saa otettua lähikuvia kaukaakin. En ole käyttänyt linssiä kauhean usein,ja se on ollut kaapissani,mutta aina välillä sitä tulee käytettyä;esimerkiksi kun täällä Holonissa on Purim-karnevaalit. Nyt kuitenkin huomasin,että linssissä oli jotain kummallista;se oli jäykkä eikä se pitkä osa tullut siitä kokonaan ulos eikä mennyt kokonaan sisällekään,eikä fokus toiminut kuten piti.Toivoin kuitenkin että saisin otettua sillä tarpeeksi hyviä kuvia.
Otin torstai-iltana yli 200 kuvaa,mutta kotona huomasin,että yksikään kuva ei ollut tarkka,vaan kaikki olivat erittäin rakeisia.Eli se sitten siitä linssistä:( . Mutta näin pienempinä tiedostoina sen huomaa vähemmän. Huomasin että kisoja katsomaan tullut yleisö koostui etupäässä sellaisista,joihin luistelu liittyy jotenkuten: joko kilpailijoiden vanhemmista,luisteluun muuten liittyvistä tai sitten sellaisista,jotka ovat ennen luistelleet,kuten minä. Vieressäni istui Ruotsista alunperin oleva nainen, ja toisella puolella istui täkäläinen tyttö,joka kertoi että ollessaan 8 -vuotias heidän opettajansa vei heidät Ramat-Ganin jäähalliin (jota ei enään ole olemassa) ja hän rakastui lajiin niin,että alkoi luistella valmentajan ryhmässä,mutta ei kilpailumielessä.Koska luistelu täällä on pienimuotoista ja pienen sektorin urheilulaji,oli jokaisessa ryhmässäkin vain muutama luistelija. Mukana kilpailemassa oli eri luokkia,kuten noviisit,juniorit,seniorit ym. Nuorimmat kilpailijat olivat 7-vuotiaita pikkutyttöjä ja poikia,ja ihmeen taitavia. Suurimmalla osalla on myös venäläinen tausta ja tiukka venäläistyylinen valmennus.Muutama tyttöluistelija asuu USAssa;jos täällä halua edetä pitkälle luistelussa niin on parasta harjoitella valtameren takana.Luistelu täällä on myös kallis harrastus:hallivuorot ,valmennus ja asut maksavat maltaita.Israelissa on tällä hetkellä joitakin jäähalleja,joista Metullan jäähalli on olympiakokoinen;myös Eilatin Ice Mall (joka sijaitsee kauppakeskuksessa!) on olympiakokoa.Tämä Holonin IcePeaks sen sijaan on puolet olympiakokoisesta hallista,ja olisivat hyvinkin voineet tehdä suuremman hallin,sillä se sijaitsee kaupungin suurimmassa puistossa ja tilaa olisi ollut suuremmallekin hallille.En tiedä miksi kilpailut pidettiin tässä pienemmässä hallissa,mutta syynä voi olla se että tämä halli sijaitsee Israelin metropoli-alueella,kun taas 2 olympiakokoista sijaitsevat joko ihan pohjoisessa tai ihan etelässä. Luistelusta on kuitenkin tullut täällä yhä suositumpaa,ja äskettäin Holonin kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman rakentaa tuohon samaiseen puistoon olympiakokoinen jäähalli;sillä tämä pienempi halli ei riitä sadoille lapsille,jotka tulevat harjoittelemaan luistelua. Suuri jäähalli tullaan rakentamaan pienemmän viereen.Israelin olympiakomitea päätti myös panostaa enemmän taitoluisteluun,ja toiveena on lähettää kunnon joukkue vuoden 2018-talviolympialaisiin.Ja kaikki tämä maassa jossa ei ole luonnollista jäätä;D
Perjantaina saavuin sitten hyvissä ajoin vapaaohjelmia katsomaan. Kamerassani oli tällä kertaa peruslinssi,mutta eihän sillä saa otettua minkäänlaisia selviä kuvia kaukaa,joten keskityin katselemaan kisoja enkä kuvannut kuin ihan muutaman ihan epäselvän kuvan. Kilpailut alkoivat taas ihan pikkuisilla,joista muutama 7-vuotias pikkuneiti oli yllättävän hyvä ikäisekseen. Myös noin 9-10 vuotiais nuorimies Eilatista luisteli erittäin varmasti ja hyvin ;selvää potentiaalia! Jenkeissä harjoittelevia valmentaa Galit Chait,joka yhdessä parinsa Sergei Sakhnovskin kanssa voitti pronssia vuoden 2002 kaunoluistelun maailmanmestaruuskisoissa.Chait istui hallin toisella puolella,ja näytti aika samanlaiselta kuin vielä kilpaillessaan.
Nuori jäätanssipari
Perjantaina saavuin sitten hyvissä ajoin vapaaohjelmia katsomaan. Kamerassani oli tällä kertaa peruslinssi,mutta eihän sillä saa otettua minkäänlaisia selviä kuvia kaukaa,joten keskityin katselemaan kisoja enkä kuvannut kuin ihan muutaman ihan epäselvän kuvan. Kilpailut alkoivat taas ihan pikkuisilla,joista muutama 7-vuotias pikkuneiti oli yllättävän hyvä ikäisekseen. Myös noin 9-10 vuotiais nuorimies Eilatista luisteli erittäin varmasti ja hyvin ;selvää potentiaalia! Jenkeissä harjoittelevia valmentaa Galit Chait,joka yhdessä parinsa Sergei Sakhnovskin kanssa voitti pronssia vuoden 2002 kaunoluistelun maailmanmestaruuskisoissa.Chait istui hallin toisella puolella,ja näytti aika samanlaiselta kuin vielä kilpaillessaan.
Nuori jäätanssipari
Epäselvä kuva varhaisteiniluistelijasta;USAssa asuvasta.. Kuulin sattumalta lähellä istuvilta,että tämä tyttö ei käy koulua,vaan hän harjoittelee joka päivä luistelua 6 tuntia ja koulunkäynti sujuu yksityisopettajan avulla.Hän olikin hyvä ja ehkä kuulemme hänestä isompana.Mutta aika hurja ohjelma jos haluaa huipulle.....Eilen en kuitenkaan ollut katsomassa kilpailuja kuin 3 tuntia,sillä aloin palella! Olisi pitänyt ottaa lämpimämmät vaatteet mukaan ja eväätkin,sillä tuolla olisi mennyt koko päivä:gaala oli heti palkintojen jaon jälkeen ja hieman harmittaa,etten jäänyt sitä katsomaan.,No ensi vuonna sitten....Tuolla hallissa harjoittelevat myös jääkiekkoilijat,vaikka halli ei olekaan mitoitettu kunnolla jääkiekkoilijoita varten,ja torstai-iltana heti pakollisten kuvioiden jälkeen ulkona oli odottamassa joukko nassikoita täydessä jääkiekkoasuissaan. Ja melkein hätkähdin,kun yhtenä iltana matkalla kotiin näin bussissa nuorukaisella jääkiekkokassin sekä mailan;D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)