tiistai 10. tammikuuta 2017

Melkein linnunsilmin

Tein tänään iltapäivällä  ystävän kanssa todella pitkän kävelylenkin. Muutaman kylmemmän,ja parin todella tuulisen päivän jälkeen oli taas lämmintä eikä tuullut erityisemmin.Sen sijaan merellä oli hyvät laineet ,ainakin lainelautailijoita varten. 
Kävelimme rantatietä pitkin Jaffaan. Lainelautailijoita oli meressä tosi monta.
Matkan varrella näimme nämä kisut,joille eräs mies heitti lihapaloja. Nämä olivatkin pulskia ja hyvinvoivan näköisiä kissoja.
Kävelimme Jaffaan,ja sieltä eteläisessä Tel Avivissa takaisin kohti keskustaa. Matkan varrella kävimm tervehtimässä ystäväni Maryn ystävää Carlosta,josta olen kuullut jo vuosia,mutta vasta nyt tapasimme.Carlos asuu vanhan talon kattokerroksessa,jonne hissittömässä talossa on 4½ rappukerroksen verran matkaa.Hänellä on koko kattokerros käytössään. Katolta näkyykin sitten kaupunkia joka suunnalta.Tässä näkyvät joitakin vuosia sitten rakennetut pyöreähköt talot,joita on 4.
Carloksen valtava kattokerros on hyvin hyödynnetty: siellä kasvaa vihanneksia ja yrttejä,tässä vasta alulla.Tunnistatteko tuon kasvualustan? Carlos on hyödyntänyt vanhaa satelliittilautasta,ja rakentanut sille jalat.Carlos on muuten lähes täysin sokea,pystyy vain jotenkuten tunnistamaan hahmot,mutta on rakentanut tälle katolle vaikka mitä,sokeudestaan huolimatta.Katolla on myös erillinen vuokrattava asunto,josta löytyikin  ruotsalainen Matilda,joka asuu siellä miesystävänsä kanssa. Matildalla on suomalainen äiti,mutta hän ei osaa suomea.
Olispa tällainen tila missä voi kasvattaa omat kasviksensa.
Korkeita taloja matalien takana,
Tässä näkyy vanhaa ja ränsistynyttä,ja takana uudempia kaupunkitaloja.
Katolta huomaa miten ennen enemmän ränsistynyt eteläinen Tel Aviv on muuttumassa. Carloksen vanhan talon viereen on rakennettu uusia hienoja taloja mikä ei olekaan niin hyvä asia;alueella asuu paljon taiteilijoita mutta alueen hintojen kohotessa ei heillä enään ole varaa asua tuolla.
Pilvenpiirtäjiä.
Neve Tzedekin matalia taloja.
Ehkä paras näkymä katolta. Voin vain kuvitella miltä näyttää auringonlasku katolta katsottuna.Sääli että näin upean näköalapaikan omistaja ei itse pysty nauttimaan kauniista merinäkymästä. 

perjantai 6. tammikuuta 2017

Varhainen aamu marketissa

Aamulla aikaisin lähdin lähiseudun jättimarketiin.Perjantaisin, eli viikonlopun ensimmäisenä päivänä,marketti avaa ovensa jo klo 6 aamulla. Tarkoitus oli tähdätä tuohon aikaan,että olisin siellä ennenkuin ihmismassat tulevat tekemään viikonloppuostoksiaan. Mutta pääsin perille vasta klo 7 aikaan aamulla,ja näin parkkipaikoilla niin monta autoa että tiesin ettei marketti ole läheskään tyhjä,vaan täynnä aamuvirkkuja asiakkaita. Tämä marketti (7 marketin ketju) on mielestäni paras koko keskisessä Israelissa;monet muut markettiketjut ovat mielestäni luontaantyöntäviä. Jopa viime vuosina osittain Yhdysvalloisssa asunut eksäni sanoi ettei edes Yhdysvalloissa ole nähnyt näin upeaa markettia,kun kävimme siellä yhtenä aamuna. Kuvat ovat tärähtäneitä ;marketissa ei saisi kuvata ,ja otin salaa kännykällä kuvia.  Minusta on tosi mukavaa kurkistella muiden maiden supermarketteihin,joten toivottavasti viihdytte tällä virtuaalikierroksella,tärähtäneistä kuvista huolimatta. Marketin sisäänkäynnin edessä ,molemmin puolin,löytyvät shampoot ym, sekä puhdistusaineet.
Tässä rivissä pakastelihaa,ja takana näkyy leveä jono ihmisiä lihatiskin edessä,jossa he odottelevat että heille leikataan ,jauhetaan ja pakataan lihaa. Tuolla tiskillä (punapukuiset) on monta työntekijää,samoin kuin tuorekalatiskin takana.  
Katse pitkään  käytävään,jossa lihatiski oikealla ,Vasemmalla on kaikenlaisia tahnoja,mutta se ei näy kuvassa.
Tulin leipien kohdalle.Koska on perjantai ,ja  sapatti edessä,myynnissä on kuvassa näkyviä challahleipiä,jotka eivät ole lettimäisiä. Minun ostoskoriini eivät tuollaiset höttöleivät kuulu.
PItaleipäpakettien takana on osa valmisruokaosastoa,joka on tosi pitkä ja kattava..Takana on keittiö missä kaikki ruuat valmistetaan,ja etenkin perjantaisin valmiilla kotiruualla on kysyntää kun monet ostavat valmista ruokaa viikonlopuksi,sen sijaan että tekisivät itse.Tai ostavat osan valmiina. 
Tässä olen menossa rullarappusia pitkin yläkertaan,jossa astiat,kodinkoneet,vaatteet,lelut ym.  Oikealla näkyvät tiskit joissa myydään valmissalaatteja ja tahnoja irtopainossa ,kuten erilaisia munakoisosalaatteja ym.Yläkerrassa etsin lasikantta korkeareunaiseen paistinpannuuni,mutta ostan vahingossa liian suuren,joten täytyy tehdä uusi reissu markettiin jotta saan sen vaihdettua pienempään.Mitä muuta tuli ostettua? Pakastekalaa ,kampelan tapaista eli Yellowfin sole. tarjouksessa ollutta vessapaperia,kananmunia,tonnikalaa,2 purkkia tarjouksessa ollutta tahinia,ja teetä.
Kuvassa näkyvät hollantilaiset elementit kuuluvat juusto-osastoon.
Alkoholipuolella silmään pisti Finntastic vodka. Ainakin vuonna 2015 Tyrnävällä tislattua vodkaa ei kelpuutettu kotimaiseksi.....
Vihannespuoli on erikseen,eli eri sisäänkäynti ja omat kassat sillä puolella. Tärähtänyt kuva kun olin kassajonossa;D Ostin vihreää salaattia,persiljaa  ja varsiselleriä.
Muuten ,täällähän tuli vuoden alussa voimaan vihdoinkin kauan odotettu muovikassilaki,ja suurissa marketeissa ei enään anneta muovikasseja ilmaiseksi.Tämä' oli ensimmäinen kerta kun kävin marketissa lain voimaantulon jälkeen,eikä tosiaankaan näkynyt enään muovikasseja roikkumassa kassan reunalla tai laitteessa. Sen sijaan muovikassista pitää maksaa,tosin liian pieni summa,ja muovikassien sijaan tässä marketissa tyrkytettiin kestokasseja,joita sai 2½ eurolla nyt 3 kpl.
Teehyllyjä on tässä marketissa monta metriä,ja selvästikin talvella valikoima on kesän valikoimaa suurempi.Bongasin uuden teemerkin,ja valikoima oli sekä houkutteleva että suuri. Luin pienen printin josta selvisi että Loyd teemerkki tulee Puolasta. Tätä saa kuulemma Tallinnastakin. Kattavasta valikoimasta oli vaikea valita...,ja kuvassa näkyy siitä vain osa.
Ostin paketin vihreää&valkoista teetä Aloe veralla,sekä vaniljan ja hunajan makuista Roiboosteetä. Minulle tee maistuu näin talvella kun on viileää tai kylmää,mutta ei lainkaan kesällä kun on kuumaa.Suosin yleensä vihreää teetä,,etenkin sitruunan tai mintun kanssa. Entä te,juotteko teetä ,ja onko teillekin talvi enemmän teenjuonnin aikaa?

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ympärille katsottua

Dizengoff kadulla
Vuosi alkoi täällä säiden suhteen melkein samoin kuin se päättyi joulukuussa:välillä satanut ja välillä paistanut aurinko. Yleensä aamuisin on aika kylmää,ja toppatakki tarpeen,mutta iltapäivällä se tuntuu aivan liian lämpimältä, Mutta jos viime vuonna käytin täällä sitä takkia vain muutaman kerran niin tänä talvena se on ollut enemmän päällä. Postauksen kuvat on napsittu puhelimella siellä täällä.
Sateet saavat luonnon kukkimaan.Tämän kuvan otin ohimennessä kun näin pihalla paljon luonnon vihreää.
Aamulla odottelin bussia Tel Avivin vanhan bussiaseman alueella,joka on ,vielä toistaiseksi (gentrifikaation merkkejä jo olemassa..) rähjäistä ,eikä etenkään iltaisin niin mukavaa aluetta.Se on myös narkkareiden,kodittomien ,vierastyöläisten ym.laitapuolen aluetta. Bussipysäkiltä näin kadun toisella puolella nämä kodittomat, sadetta turvassa katoksen alla. Näkymä saa miettimään kadulla elävien kodittomien kohtaloita. Kaupungilla ja muutamalla järjestöllä on suojakoteja,jonne kodittomat voivat mennä ja saada lämpimän vuoteen,aterian,suihkun ja muuta apua. Halpissupermarketin edessä ,jossa käyn usein,olen monta kertaa nähnyt rullatuolissa istuvan kodittoman miehen.Itse asiassa hän kyllä kävelee ihan hyvin ,mutta rullatuoli ehkä auttaa elannon hankkimisessa. Olen jutellut miehen kanssa muutaman kerran,mutta en tiedä hänen tarinaansa ja miten hän  on kadulle joutunut. Eräänä hyvin sateisena päivänä ehdotin hänelle että hän menisi johonkin suojakotiin kadun sijaan,mutta hän ei halunnut,vaikka olin valmis soittamaan hänen puolestaan. Monet kodittomat jäävät mieluummin kadulle kuin menevät kylmimäkin öinä suojakotiin,sillä kaduilla on vapaus,kun taas suojakodeissa on tiukat säännöt asukeille. Sitä on vaikeaa ymmärtää.  Eräänä päivänä kun olin keskustassa sijaitsevan sairaskassani klinikalla  odottamassa lääkärille pääsyä ,näin miehen siellä,ja silloin muistin että olin nähnyt hänet siellä kerran aikaisemminkin;hän käy klinikan vessassa peseytymässä.
Edit: Postauksen kirjoitin eilen,ja tänään iltapäivällä ,odottaessani bussia Levinsky-torin vieressä,näin pysäkin vieressä olevassa penkissä makaavan todella nuhruisen näköisen miehen.Hetken kuluttua viereen pysähtyi ambulanssi,josta nousi 2 miestä,jotka menivät miehen luokse,ensin puhuivat hänelle,mutta mies makasi penkillä käsiään huitoen ,ja teki kauheasti vastarintaa kun hänet vietiin pakolla siitä pois,ambulanssiin. Paikalla  oli myös kolmas mies,ja kysyin häneltä minne mies viedään. Tämä mies auttaa kodittomia,ja kun puhuin hänen kanssaan ohitse meni monta ihmistä jotka kertoivat miten hyvä tämä mies on .Mies kertoi että ensin puhutaan kodittomille ihan yleisesti,ei painosteta,ja vähitellen,luottamuksen syntyessä,heitä yritetään saada  pois kaduilta. Mutta penkillä ollut mies oli kuulemma vaaraksi sekä itselleen että ympäristölleen,eikä hänen kanssaan voi edes jutella,joten hänet vietiin sairaalaan tutkittavaksi.
Eri kohta samaiselta alueelta,jossa vaihdoin bussia eräänä päivänä.
Kävin kauppakeskuksessa hakemassa luomusalaattia tästä Green in the City-pisteessä,eli nuo kasvikset on kasvatettu kauppakeskuksen katolla. Tuosta otetaan mitä halutaan,ja rahat laitetaan laatikkoon,luottavat että ihmiset maksavat, ja  vain pieni osa kuulemma jättää maksamatta. Kävin tutustumassa kattofarmin toimintaan viime kesänä. Harmikseni tuossa ei tällä kertaa ollut vihreää salaattia,
Sateen jälkeen taivas oli kirkas.
Allenby-kadulla,taas bussipysäkiltä katsottua.
Bussipysäkkiä vastapäätä oleva talo,jota on restauroitu.Päälle on lisätty pari kerrosta ja tällä viikolla rakennus sai uuden maalikerroksen päälleen. Minusta tuohon olisi voinut laittaa toisen värin,kuten vaikka vaaleansinisen....
Kun astuin bussista ulos näin Sheleg (Lumi) koiran pysäkin takana.  Shelegin olen tuntenut niin kauan kun olen tällä alueella asunut.Maailman ystävällisin koira:)

perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen postaus,jonka kuvat otin kodin lähellä olevassa liikekeskuksessa,jonne menin Bambin kanssa iltalenkille.  Hanukka-eli valonjuhlan kunniaksi alue on valaistu  kuvassa näkyvillä valoilla. Kello oli noin 19 illalla,mutta monissa toimistoissa oltiin vielä työn parissa.
Liikekeskuksen neljän korkean toimistorakennuksen  keskellä suuri sisäpiha,jota ympäröivät kahvilat,ravintolat ja yksi ruokakauppakin. Illalla oli tosin hyvin tyhjää tuolla,mikä panee miettimään että miten nuo ravintolat ja kahvilat tuolla oikein pärjäävät.
Säiden suhteen joulukuu on ollut hyvä kuukausi täällä:äärimmäisen kuivaa marraskuuta seurasi sateinen ja kylmä joulukuu. Niin että myös hiihtokeskuksessa oli tarpeeksi lunta lasketteluun.Tänään ja eilen on kuitenkin ollut kirkas taivas ja aurinkoista,vaikka pari päivää sitten säätiedotuksen mukaan piti olla sadetta ,tänään.
Tammikuun ensimmäisenä täällä astuu vihdoinkin !  voimaan laki,joka kieltää muovipussien ilmaisen jakelun supermarketeissa:) Tätä olen odottanut tosi kauan;lain piti astua voimaan jo pari vuotta sitten mutta ilkeä noita-akka kulttuuriministeri torpedoi sen silloin. Ei enään! Minulla on aina mukana kangaskassit,ollut jo vuosia,ja toivottavasti muutkin täällä alkavat tehdä niin...

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2017

maanantai 26. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen viikko

Hei kaikki ihanat lukijat,toivottavasti joulun pyhät ovat sujuneet mukavalla tavalla ja olette nauttineet. Täällähän alkoi Hanukka-juhla yhtaikaa Joulun kanssa ,mutta se ei ole sellainen pyhä jolloin kaikki on kiinni,ja kestäähän se sentään 8 päivääkin. Lapsilla on tosin lomaa koulusta tällä viikolla. Muuten tuo juhla näkyy siinä että munkkeja näkee joka paikassa,ja moneen paikkaan on pystytetty suuri hanukkakynttelikkö,johon sytytetään joka päivä yksi kynttilä lisää,kunnes kynttelikkö on täynnä.Itse en ole viettänyt mitään,sunnuntai ,joulupäivä,oli täällä arkipäivä.
Joku oli käynyt maalaamassa torin viereisen kävelykadun tolpat.Paljon kivemmat ne ovatkin tällaisina kuin tavallisina harmaina tolppina. Jokainen tolppa oli nyt erilainen.
Viime viikon loppupuolella teki niin mieli Matjessilliä,joten matkasin IKEAn. Pari muutakin pientä juttua oli kyllä tarkoitus hankkia. Israelissa on 3 IKEAa,ja 4. IKEAn rakentamisen pitäisi lähitulevaisuudessa alkaa etelässä,Beershevan kaupungissa. Minä käyn Rishon LeZionin IKEAssa,joka on lähinnä. Autolla sinne pääsee luotani aika nopsaakin,mutta busseilla ei,sillä pitää vaihtaa bussia ja odotella että tulee IKEAan vievä bussi. IKEat täällä avautuvat klo 10 aamulla,mutta sisälle kahvilaan pääsee jo klo 9.30. Klo 10 asti kahvi on ilmaista ,ja vaikka kahvi nyt pitääkin hakea automaatista eikä sitä tehdä enään tiskin takana,on koneesta tuleva capuccino silti aika hyvää. Kun tulin kafeteriaan huomasin että yleisilme oli täysin muuttunut: huonekalut olivat erilaiset ja entistä vaaleammat,ja katoissa roikkuivat nuo ihanat ,kankailla päällystetyt lamput. Ilme on nyt entistä pohjoismaalaisempi.
Tuollainen lamppu olisi kiva olohuoneessakin...
Niitä oli monta erilaista.
Matjessilli oli loppunut,harmikseni,mutta Kallen Kaviaaria tuli mukaan tuubillinen.
Sunnuntai eli joulupäivä oli hyvin sateinen päivä;satoi lähes koko päivän,ja välillä oli taukoja. Torin viereinen kävelykatukin oli tyhjä,ja monet kauppiaat eivät edes olleet avanneet kojujaan viereisellä torilla. torilla. Tel Avivin Carmel-tori ei ole katettu ,kuten monet muut torit täällä,kuten Jerusalemin Mahana Jehuda tori,tai Ramlen kaupungin tori.Rakennusluvat ovat olemassa,mutta osa myyjistä pistää hanttiin,mikä on aika käsittämätöntä,sillä sadepäivinä on paljon vähemmän asiakkaita torilla.Mutta jos toria kunnostetaan joutuvat torikauppiaat maksamaan aika suuren summan,eivätkä kaikki siihen pysty.
Kangaskaupan ikkuna samaisella kävelykadulla. Vihreä on vuoden 2017 väri,Pantonen mukaan. Tosin nämä sävyt eivät ole  lähellä Pantonen sävyä nro. 15-0343 
Torin lähellä oleva todella huonokuntoinen vanha suojeltu rakennus,jonka restaurointi ehkä nyt vihdoinkin alkaa. Rakennus on niin huonokuntoinen että sitä pitää tukea pylväillä.
Tässä toinen röttelö. Viereinen talo oli lähes samassa kunnossa,mutta katsokaa sitä nyt: niin hieno ,ja pari kerrosta lisätty. Röttelö on hieman hankalempi tapaus,sillä takana ei ole tilaa johon voi rakentaa uuden osan ,´kuten vieressä olevaan taloon on rakennettu.
Tel Avivin suuren synagoogan kyljessä on hanukkakynttelikkö,tuossa nuolen alla.
Illalla olin suunnitellut meneväni Immanuel kirkon joulukonserttiin ystäväni Maryn kanssa,mutta se alkoi aika myöhään,emmekä jaksaneetkaan lähteä sinne. Sen sijaan teimme kävelylenkin illalla Maryn lähistöllä,joka on torin lähellä. Shenkin-kadun molemmat puolet oli valaistu,näytti melkein jouluiselta.
Bussia odotellessani huomasin  takana olevan jäätelökaupan ikkunassa hanukkakynttelikön.

torstai 22. joulukuuta 2016

Kaunista Joulun aikaa kaikille lukijoille:) 

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukuusi Jaffassa

Joitakin päiviä sitten Jaffan kellotornin aukiolle pystytettiin korkea joulukuusi,ihan kellotornia vastapäätä. Eilen siellä myös syttyivät valot ensimmäistä kertaa. Kuvasin joulukuusta ennen pimeän tuloa.Kun katselin sitä olin varma että rautalankakehikkoon oli kiinnitetty aitoja havupuun oksia,mutta lähempi tarkastelu selvitti että oli kyse tekokuusesta. Siitä huolimatta tuo joulukuusi on ,sekä päivänvalossa että pimeässä ,valoineen,todella vaikuttavan näköinen.,
Joulukuusea piti kuvata joka puolelta...
Tässä näkyy myös Jaffan kellotorni
Joukukuusi jäi vähän kauemmaksi. 
Ja vieläkin kauemmaksi.
Lähellä oleva katu.
Illemmalla palasin katsomaan valaistua joulukuusta.Odottelin ja odottelin mutta ei vielä tapahtunut mitään,ja ihmisiä alkoi kerääntyä tuolle pienelle aukiolle sankoin joukoin.
Hieman tärähtänyt kuva joulupukki-ilmapalloista
Jaffassa on jouluvalaistus,ja useita  jouluun liittyviä tapahtumia. Koska hanukkajuhla on samoihin aikoihin,on myös siihen littyviä tapahtumia.
En sitten jäänyt odottelemaan valaistua joulukuusta,mutta Pilvi oli käynyt ottamassa siitä kuvan,eli tässä Pilvin kuva.