tiistai 10. maaliskuuta 2009

Purimjuhla


Tänään täällä vietetään Purim-juhlaa. Täällä onkin hyvä suomenkielinen selitys juhlasta,joten en lähde sitä sen enempää selittämään. Lapset (lomapäivä koulusta)ovat silloin naamiaisasuissa, eri kaupungeissa on paraateja, joista suurin on nykyisessä kotikaupungissani. Tarkoituksena oli ottaa paljon hyviä kuvia paraatista, ja lähdinkin hyvissä ajoin kävelemään (20 minuutin kävely kodistani) kuvitellen saavani hyvän kuvauspaikan, kun tulin noin 40 minuuttia ennen paraatin alkamista.Hah, siellä olikin valmiina jo suuri ihmismuuri ja minulla oli surkeatakin surkeampi kuvakulma!Kaiken lisäksi edessä seisoivat koko ajan poliisimopot,jotka änkesivät joka kuvaan.Mutten voinut muuttaa paikkaakaan, sillä olisin löytänyt vieläkin huonomman kuvauspaikan. Tämän vuoden paraatin teemana oli ympäristösuojelu, ja suurin osa paraatin hahmoista oli tehty kierrätysmateriaaleja käyttäen.

Hui, hämähäkki!

Jääkarhuja ja ne häiritsevät poliisimopot....

Tässä oli sulava jäävuori ja pingviinejä

Kalahahmoja ja taas ne mopot...

Maapallo

Nooan arkki


Presidentti Peres ja Harjalintu,Israelin kansallislintu

Ja jopa Obamakin oli paikalla, vihreähenkisenä tietenkin.....


Tässä pieni videopätkä paraatin alkumetreistä

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Keltainen kollaasi

Tämän viikon värikollaasin väri oli keltainen ja kaikista tähän asti tekemistäni värikollaaseista tämä oli vaikein.Kaikkiin muihin kollaaseihin löytyi kotoa kivasti esineitä, ,mutta keltaisia esineitä mulla on äärettömän vähän verrattuna muihin väreihin. En edes omista keltaisia vaatteita...
Tällaisia juttuja sitten löytyi tähän kollaasiin: vasemmassa alanurkassa koiran muovinen lelu, sen päällä maalaamani taulu,jossa keltainen pohja, sitten sitruuna.liimapuikko,pieni banaanikeittokirjamagneetti, kukka puistossa, puiston keltainen penkki,kukkia kukkakaupassa sekä keskellä IKEAn keltainen lamppu,joka myös Suomessa oli makkarissani.Rakastan tätä lamppua, ja harmi, ettei sitä enään ole myynnissä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Naisten päivän kunniaksi vielä vähän lisää musiikkia...


Näin naistenpäivän kunniaksi laitan tänne vielä linkin musiikkiin,jota mielestäni myös voidaan pitää klassikkona; yksi ehdottomista suosikeistani: Indigo Girls!!

Ja tämän linkin takana voi heidän tuoretta live konserttiaan kuunnella ilmaiseksi!Ekstrana on upean blueslaulajan Shemekia Copelandin musaa. Enjoy! I do.......

Sunnuntaiklassikko 8.3.2009

Sunnuntaiklassikoksi valitsin tällä kertaa Portisheadin kappaleen Numb. Bristolista kotoisin olevan yhtyeen musiikki on mielestäni aina ollut mielenkiintoista ja pidän heidän hieman melankolisesta soundistaan.


Lisää klassikoita löytyy täältä

Naisten päivä

naisten paiva

Oikein hyvää naistenpäivää !

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Cantabrialaista musiikkia ja vierailu cantabrialaisessa pikkukaupungissa

Kesäkuussa 2007 ajoimme eksän kanssa läpi koko Espanjan pohjoisen rannikon, San Sebastianista Santiago de Compostelaan.Matkan varrella näimme useita kaupunkeja ja kyliä, ja eräänä erittäin sateisena iltapäivänä löysimme itsemme Comillasissa, pienessä cantabrialaisessa pikkukaupungissa. Satoi aivan kaatamalla, ja eksä oli huonolla tuulella, koska halusi jatkaa matkaa, mutta sain hänet suostuteltua jäämään,ainakin pariksi tunniksi. Sateen helpottaessa huomasimme kaupungin keskellä olevan kentän(kuvassa sateen jälkeen, oikealla näkyy pappien yliopisto), ja sitä vastapäätä pienellä kukkulalla olevan linnan. Selvisi,että linna kuului Comillasin markiisille, jolla vieläkin on seremoniallinen asema kaupungissa. Kentän toisella puolella olevalla korkeammalla kukkulalla oli upean näköinen linnamainen rakennelma:katolisten pappien yliopisto.Yliopisto oli remontissa,joten emme harmiksemme päässeet sitä katsomaan.Sen sijaan näimme El Caprichon, Gaudin rakennuttaman ihastuttavan fantasiamaisen rakennuksen.

Sillä välin kentälle oli pystytetty kaikenlaisia kojuja , sekä esiintymislava ja sain selville, että siellä tulisi olemaan cantabrialaiset markkinat/festivaalit. Jäimmekin sitten Comillasiin yöksi ja vietimme koko illan festivaaleilla, jossa päätähtenä oli cantabrialainen musiikki.
Perinteistä cantabrialaista musiikkia,kuten myös asturialaista, galicialaista sekä pohjoisen Portugalin musiikkia yhdistää gaita, sikäläinen säkkipilli. Musiikissa on selvästi kelttiläisiä vaikutteita. Nykyään tässä musiikissa on selvästi myös irlantilaisia sekä skotlantilaisia vaikutteita. Ihastuimme sinä iltana festivaaleilla esiintyvään cantabrialaiseen yhtyeeseen , Garmaan, jonka CD:n myös ostin. Kuuntelimme sitä koko matkan Santiago de Compostelaan saakka, yhä uudestaan ja uudestaan. Tällä viikolla taas kuuntelin tuota albumia,ja ajattelin esitellä kappaleen heidän musiikkiaan tässä postauksessa.




torstai 5. maaliskuuta 2009

Lähiympäristössä kukkii...

Kuvasin kukkivia kasveja lähiympäristössä.Viime viikonloppuna ja viikon alussa oli ihanan talvista (Välimeren talvi) ja sadetta tuli vihdoinkin aika paljon, vaikkei se suinkaan riitä. Sade saa kasvit kukkimaan ja tässä sitten pari sellaista.En oikein hyvin tunne kasvien nimiä täälläpäin, mutta Israel-Nature-blogissa on hyvät selitykset ja kuvat täkäläisistä luonnonkasveista.Tuo iso punainen on unikko, rauhoitettu kasvi, ja violetin värinen kukka vasemmalla on malvankukka. Ylimmässä nurkassa oikealla ei ole kukkaa, vaan rosmariinipuska, joka on tässä ihan asuintaloni alla.
Tänään on lämmintä ja ensi viikonlopuksi on luvattu 29 astetta! Huh! Mikä ero viime viikonloppuun....
Edit. Tänään mitattiin Tel Avivissa 33 astetta! ! Minä pidän enemmän Välimeren talvesta.....