lauantai 29. tammikuuta 2011

Pari päivää vielä jäljellä

Suurin osa tästä talvisesta Suomen-vierailustani on jo mennyt,mutta joitakin päiviä on vielä jäljellä. Olen edelleenkin nauttinut lumesta,vaikka tässä pari päivää sitten melkein lensin nenälleni jäisellä kadulla.  Kun tietää,että tämä on pian ohi,osaa siitä nauttia,vaikken olekaan talven ystävä.Ihaninta on ollut nähdä poikaani,veljeäni,muita sukulaisia ja ystäviä. 
Ja näitäkin kavereita oli niin kiva taas nähdä. Punertava Otto täyttää jo 17 vuotta huhtikuussa,ja muistan vieläkin niin hyvin alkukesän 1995,jolloin pieni kissanpentu tuli meille.
Päivää ennen tänne tuloani kävin torilla ja kuvasin näitä herkullisen värisiä karkkeja.Näiden ihailu jää kuitenkin etäiseksi,sillä suuhuni noita en laita.
Nyt tuntuu,että  olisi kiva jäädä vielä toiseksi viikoksi,,mutta en voi. Olin pitkään jo miettinyt lyhyttä Suomen-matkaa,sillä täällä oli pari järjesteltävää asiaa,jotka piti hoitaa pois. Täältä löysin todella halvan matkan. Siitä minun pitää kiittää Lissua,joka kerran blogissaan kertoi,miten oli löytänyt halvan lennon Italiasta juuri supersaver.fi:n kautta.Tuloa edeltävänä päivänä vielä tarkistin hintaa sikäläisen matkatoimiston sivuilta,ja saman lennon hinta sitä kautta oli 140 dollaria kalliimpi kuin tuolta supersaverin sivulta löytämäni!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Pieni blogitauko,sillä.....

Hei kaikki ihanat lukijat! Olen pienellä blogitauolla,ja syy löytyykin ylläolevasta kuvasta.Tulin nimittäin toissa iltana Suomeen ,viikoksi,ihan ex tempore. Ja siitä lähtien olen ihmetellyt tätä lumen määrää!
Viimeksi nimittäin näin kunnolla lunta talvella 2006,sillä se aika talvesta 07,jolloin olin Helsingissä,oli aika leuto ja lumeton.  Lumiset maisemat ovat kauniit ,mutta en ole ihan varma,että kestäisin enään oikein pitkää,lumista talvea....

lauantai 22. tammikuuta 2011

Mielenkintoisella luennolla ja restaurointi versus renovaatio

Eilen olin mielenkiintoisella luennolla yhdessä suomalaisen ystäväni E:n kanssa,mutta sitä ennen poikkesimme kahvilla Tel Avivin Nahalat Binyamin-kadun vieressä.Jos perjantaisin,joka täällä on kuin muualla lauantai,on kaunista,ovat kaikki ulkona ja kahvilat ovat täynnä ihmisiä.
Kahvipaikassa,josta olen kirjoittanut täällä,saa paitsi tosi hyvää ruokaa myös mielettömän hyviä leivonnaisia,kuten tuo eilen jakamamme pähkinäinen herkku tuossa kuvassa.Karppaan,mutta tätä en voinut vastustaa.....
Kävelimme luentopaikalle Jaffaan,ja matkan varrella näkyi useassa talossa tällaisia puisia ikkunaluukkuja.Olispa minullakin tuollaiset ikkunat!
Tämä kouluna toimiva rakennus näyttää ihan linnalta!
Lopulta saavuimme luentopaikalla Jaffan arkkitehtitaloon. Luentoa oli pitämässä arkkitehti Pirkko-Liisa Louhenjoki-Schulman Suomesta.Englanninkielinen luento käsitteli Helsingin Pyhän Henrikin kirkon ja Helsingin Juutalaisen synagoogan restauroimistyötä sekä restauroinnin ja renovaation eroja. Nykyaikana näitä termejä käytetään usein samoissa yhteyksissä,sillä vaikka vanha rakennus korjattaisiin niin,että se täysin alkuperäisen veroinen,joudutaan nykyaikaisia lisäyksiä niihin kuitenkin tehdä. Luento oli todella mielenkiintoinen,sillä sitä ei tule ajatelleeksi,miten monta työvaihetta  tuollaisten vanhojen rakennusten entisöinti/uusiminen tarvitseekaan.. Luennoitsija oli erittäin hyvä ja asiantunteva,ja hän on myös kirjoittanut kirjan "Suomen Kulttuurinähtävyydet";jota saa sekä  suomeksi että englanniksi..Englanninkielinen versio olisikin hyvä lahja sellaiselle ulkomaalaiselle,joka on kiinnostunut Suomen kulttuurinähtävyyksistä,arkkitehtuurista ,taiteesta ym.
Luennolta pois lähtiessä huomasin tämän vettä purskuttavan valaan.....

perjantai 21. tammikuuta 2011

Retkellä puiden uutena vuotena

 
Olin eilen erittäin mielenkiintoisella retkellä,jota olin jo kauan odottanut,sillä ilmoittauduin retkelle jo syyskuussa,ja lista täyttyi niin pian,että jonotuslistakin oli pitkä.Bussimme lähti liikkeelle  klo 7 aikaan aamulla kohti Israelin eteläistä keskiosaa,jota kutsutaan myös Shephelaksi.


Oppaamme retkellä oli suurin syy,miksi halusin juuri tälle retkelle. Nissim Krispil on  kirjailija ,antropologi ja tutkija,ja villiyrttien asiantuntija. Olin kuullut paljon Nissimistä ja olenkin halunnut oppia enemmän villiyrteistä,joten arvelin,että tällaisen oppaan seurassa varmaankin jotain opimme aiheesta.Hyvä opas on tärkeä retkellä,ja oppaamme olikin napakymppi,ja jaksoi olla kärsivällinen 50 hengen naisvoittoisen ryhmän kanssa.



Heti alussa törmäsimme kukkiviin syklaameihin







Nissim vei meidät aluksi Luzit-luoliin,joista en ollut aiemmin kuullutkaan.Näistä kuvista on vaikeaa nähdä,miten vaikuttavia nuo luolat todella ovat,mutta menimme alas suuriin luolahalleihin,ja yläpuolella,luolan katoissa,oli aukkoja,joista roikkui köysiä.Oikeassa yläreunassa näkyy joku,joka on hitaasti laskeutumassa alas köysien avulla.  Nuo aukot voivat olla todella vaarallisia ,ellei niistä tiedä,ja jotkut ovatkin pudonneet niistä alas ja menehtyneet.Luolat ovat kuningas Herodes Suuren ajalta.
Nuo reiät seinissä rakennettiin kyyhkysiä varten. Kyyhkysiä pidettiin arvossa niiden lihan ja jätösten vuoksi.Pulunkakkaa pidettiin hyvänä lannoitteena...
salvia oficinalis
Tämän jälkeen menimme Britannia-puistoon,missä saimme todella hyviä selityksiä eri kasveista.Maistoimme villiparsaa (paljon parempaa kuin viljelty parsa!),zaataria, ryytisalviaa,Johanneksen leipäpuun-eli carobin palkoja ja paljon muuta.Itse asiassa pistin suuhuni kaikenlaisia vihreitä kasvavia lehtiä,jotka kaikki maistuivat hyvältä,kunnes opas ehdotti,että kun kerran maistan kaikkea ,niin voisin maistaa myös hänen tarjoamaansa lehdenpalasta.Maistoin ja tunsin heti pieniä pistoksia kielessä ja pientä puutumista.Opetus minulle,että pitää tietää ,mitä maistaa;D Kotiin tuli suuri pussi erilaisia luonnon yrttejä,ja paljon tietoa niistä. 
Tämän jälkeen menimme marokkolaiselle lounaalle marokkolaiseen taloon,jonka tuo marokkolaissyntyinen oppaamme  omistaa. Paitsi marokkolainen juhlahuoneisto,siellä on myös marokkolaistyylisiä Bed&Breakfast-huoneita.
Ehdimme mennä vielä saman kylän erään perheen luo,jotka itse valmistavat ja myyvät arakkia ,oliiviöljyä,erilaisia oliiveja ja tuota ihanaa pikanttia kastiketta.
Paikan arakki-juoma on valmistettu viikunoista,mutta en maistanut,sillä en ole koskaan tuosta juomasta pitänyt.
Arakkia ja maistiaisia mielenkiintoisammat olivat paikan eläimet.Tuo kissa oli niin kaunis,mutta täysin arka.Mukava retki kaiken kaikkiaan,ja paras anti oli uusi tieto villikasveista.Pitää varmaankin hankkia yksi oppaan niistä kirjoittama kirja...

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Värikollaasi #018

Viikon kollaasiväreinä ovat turkoosi,liila ja harmaa. Tuo toinen kiinalainen varjo ei ehkä ole ihan oikeaa sävyä, mutta laitoin sen tuonne kuitenkin.Nuo "korut" ovat muistoja Las Vegasin kasinoista.
Leikittelin vielä hieman pari päivää sitten kuvaamani talon kuvalla.Talo on harmaa ja odottelee restauroimista.
Muut kollaasit löytyvät täältä

maanantai 17. tammikuuta 2011

Talvisia fiiliksiä

Viime päivinä on ollut aika kylmää (tänään vähän vähemmän) ja Bambikin selvästi vielä aamuisin jatkaisi lämpöisten peittojen alla,sen sijaan ,että heti mentäisiin aamupisulle.Kaivoin sitten esille tämän hienon koiratakin,jonka Bambi sai kerran lahjaksi tutuilta. Viime vuonna kokeilin laittaa tätä Bambin päälle,ja tuloksena oli se,että Bambi pissi takin päälle...Nyt kun selvästi palellutti,laitoin taas takin päälle,mutta kyllä se on aivan liian iso sille! Ulkona tallustelu oli kyllä sen verran kömpelöä,että takki tulikin pian pois päältä.Takki on selvästikin sellaiselle keskikokoiselle koiralle ,eikä ihan näin pienelle kuin Bambi.
Viime päivinä satoi,ja nyt alkaa vihreää näkyä siellä sun täällä! Kevään merkki! Tulevana torstaina onkin Tu Bishvat,eli puiden uusi vuosi,joka sekin jo kertoo kevään tulosta:mantelipuiden kukinta osuu yleensä samaan aikaan.
Kotitaloni edessä on pieni puutarha-alue,ja siinä pensasaita,josta pari päivää sitten huomasin putkahtelevan näitä paratiisilintukukkia (estrelicia) Aika hassua,että kukat kasvavat ihan pensaiden keskellä.Mutta nämä kukat ovat niin kauniin erikoisia;muistan kun kerran toin sellaisen Teneriffan tuliaisena takaisin Suomeen.

torstai 13. tammikuuta 2011

Tietokonekorjaaja kävi....ja muuta sekalaista

Valittelin joku aika sitten tietokone-ongelmista,joka kävi päivä päivältä yhä pahemmaksi,kunnes kutsuin eilen korjaajan,joka sitten tulikin tänään. Koneen sisältä löytyi kamalasti pölyä! Tässä kuva siitä ,ennenkuin korjaaja kävi hakemassa erikoisimurinsa autostaan. Korjaaja puhdisti koneen,tarkisti eri komponentit,ja poisti mahdolliset spywaret (niitäkin oli ,huolimatta hyvästä viirustorjunta-ja spywareohjelmasta,jonka lisenssin uusin vuosittain).Surina ja ääni kuulemma johtuu koneen kovalevystä.Kone toimii nyt selvästi paremmin,ja nyt katson viikon aikana,"kaatuuko" se taas ja on ongelmallinen,jolloin sitten pitääkin jo miettiä uuden koneen ostamista.Kovalevy nimittäin vieläkin surisee jonkun verran....
Iltaisin on viileää,mikä saa Bambin koko ajan pyrkimään syliin,etenkin kun olen tietokoneen ääressä.Kuvan punainen on punainen college-jakkuni,ja Bambi sylissä tietokoneen äärellä...
Tel Avivin keskustassa kuljin taas tämän talon ohitse.Miltä tämä näyttäisikään uuden maalikerroksen kanssa.....
Torilla on nyt näitten aika.En erityisemmin pidä tuoreista viikunoista..mutta mansikat......Eilen kävin olutmessuilla ja tulin kotiin haisten kaljalle,sillä yksi oluthanoista ruiskuitteli päälleni pari annosta olutta ja joku vielä kaatoi lasillisen päälleni(vahingossa)mutta muuten oli kivat messut.