sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Sunnuntaiklassikko 6.3.2011


John Legend on on yhdysvaltalainen R&B- laulaja,lauluntekijä,pianisti ja näyttelijä,joka on voittanut 9 Grammy-palkintoa.


Kuulin jossain tämän "Ordinary People"kappaleen,ja ihastuin.Laulu kertoo parisuhteen ongelmista... Legendillä on kauniin samettinen ääni..Laulun video on upea,ja sellainen,että kannattaa klikata se koko ruudun kokoiseksi.
Muut sunnuntain klassikot löytyvät täältä.
P.S. Voi olla että videota ei pysty näkemään suoraan tässä postauksessa,Klikkaamalla videota ohjautuu YouTuben -sivuille missä laulu ja video on.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Perjantaina

Kukkaruukkuja torilla.Mikä näiden nimi nyt olikaan,en taaskaan muista...
Flunssassa toipuminen ei ole ihan sujunut niin kuin kuvittelin,ja vieläkin on nuhaa ja rähinää keuhkoissa,mutta muuten joka päivä pientä edistystä parempaan suuntaan.Mutta energiatasoa se on kuitenkin heikentänyt sen verran,etten kauheasti ole jaksanut minnekkään mennä.Tänään kuitenkin raahauduin ensin torille  täydentämään salaattitarvikkeitani. 
Torilta kävelin kohti Tel Avivin keskustassa olevaa Gan Meir-puistoa. Kerran kuussa eräs kodittomille koirille kotia etsivä järjestö tuo adoptoitavia koiria puiston eteen. Voi vain kuvitella,että siellä oli paljon ihmisiä ympärillä,vaikkei sitä kuvista näy. Oman Bambi-koirani adoptoin samalta järjestöltä. Koiria ei anneta ihan kenelle tahansa,vaan tiedot otetaan tarkasti ylös,ja kunhan ollaan vakuuttuneita siitä,että koira saa hyvän kodin. Jos koira on jo sterilisoitu,koiran adoptoija maksaa leikkauksen ja rokotusten kulut.
Tyttö kuvassa on Ester,joka on yksi tällä viikolla  Oscar-palkinnon voittaneen lyhytdokumentin 3 päähenkilöstä. Lisää tietoa ja traileri siitä täällä. Ester kuuluun niihin lapsiin ,jotka eivät täytä tänne jäämisen kriteereitä,ja tällaisia lapsia on 400.Viime vuonna heitä oli 1200,mutta nyt on 800 lapsen kohdalla asiat kunnossa, mutta näiden 400 asiat eivät niin ole.12-vuotiaasta Esteristä on Oscar-voiton jälkeen tullut suosittu haastateltava,ja puistossa olleessa mielenosoituksessa hän piti hienon puheen.Hän kertoi,miten  menee joka päivä koulun jälkeen partiolaisten ylläpitämään iltapäiväkerhoon,ja miten hän itsekin toimii partiolaisena(Esterin päällä partioasu). Hän kertoi myös,miten hän haluaisi jäädä tänne.Ester tuli tänne isänsä kanssa 5 vuotta sitten Etelä-Afrikasta,joka ei ole sotatilassa oleva maa,mutta hänen äitinsä murhattiin siellä,ja Esterin ja isän oli päästävä turvalliseen paikkaan. Puistossa olevassa mielenosoituksessa pidettiin paljon hyviä puheita,ja mainittiin monta kertaa,että pääministeri on ollut hyvin hiljaa koko asiasta. Niin hän onkin...
Mielenosoituksen ohjelmaa juonsi Israelin tunnetuimpiin naisnäyttelijöihin kuuluva,jo iäkäs Gila Almagor. En jäänyt ihan loppuun asti huonon oloni vuoksi,mutta toivon ,että nämä mielenosoitukset johtaisivat siihen,että lapset saavat jäädä.Luin juuri uudesta ohjelmasta,jossa laittomia työntekijöitä yritetään kannustaa muuttamaan takaisin kotimaahansa,niin että heitä koulutetaan täällä johonkin ammattiin ,ja että he saavat rahallista apua, sekä paluulipun..Monen suhteen se ei kuitenkaan ole se paras vaihtoehto.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Kukkakaupan ikkuna naamiaisasussa

Purim-naamiaiskarnevaalit  on parin viikon kuluttua ja tämä kukkakaupan ikkuna oli jo valmistautunut teemaan. Kun ikkunan kautta ottaa kuvia saa muitakin asioita jännästi mukaan,kuten tuon vastapäisen rakennuksen.Tämän kukkakaupan ikkuna vaihtelee teemaa aina vähän väliä,ja aina näyttää upealta.


Saman ikkunan,mutta hieman eri asussa,voi nähdä täällä

Arvonta suoritettu!

Muutama viikko sitten järjestin blogisynttäreiden kunniaksi arvonnan,ja arvonta on nyt suoritettu!
Arpajaisten virallisena valvojana toimi Bambi
ja voittajaksi selviytyi Hanne blogista Virtausta elämään

Paljon onnea Hanne,sinulle lähtee täältä pieni paketti

maanantai 28. helmikuuta 2011

Oscar-voittajat läheltä

Tänä aamuna Oscar-voittajien listaa tutkiessa ilahduin huomatessani,että lyhyen dokumenttifilmin Oscarin oli voittanut "Strangers no more," joka kertoo Tel Avivissa olevasta koulusta,jossa opiskelee 48 eri maasta tulleita oppilaita.Suurin osa näistä on vierastyöläisten ja pakolaisten lapsia ,ja lapset,joiden kanssa olen keskiviikkoisin,käyvät kaikki tätä koulua.Myös tyttö,jonka ohjaaja olen ,käy tätä samaa koulua ,ja koulu on tuttu myös minulle,sillä käyn välillä hakemassa lapsia iltapäiväkerhoon.Ihan liikutuin,kun luin tämän lyhyen dokkarin voittaneen Oscarin!



Strangers No More Movie Trailer - Bialik Rogozin School from Simon & Goodman Picture Co. on Vimeo.

Tässä trailerissa näkyy monta minulle tuttua lasta

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kollaasi numero 24 -keltaista ja oranssia

Viikon värikollaasissa onkin sellaisia värejä ,joista pidän,ja joita myös löytyy tähän aikaan luonnosta,eli nuo appelsiinit. Muutenkin pidän oranssista ja keltaisesta,ne ovat niin piristäviä värejä.

Eli tuossa näkyy nuo viikon värit.Joissain appelsiineissa on tuota tummaa oranssia ja joissan vaaleaa.


Muut viikon piristävät kollaasit löytyvät täältä

perjantai 25. helmikuuta 2011

Puistossa

Melkein koko viikko on mennyt flunssan kourissa,ja tänään oli  jo pakko mennä apteekkiin hakemaan flunssalääkettä. Pari tuntia lääkkeen oton jälkeen olo oli hieman parempi ,ja jaksoin jo lähteä ulkoiluttamaan Bambia viereiseen puistoon.
Puiston kissoja
Pekaksi nimeämäni kesy ulkokissa,joka aina seuraa Bambia kun ulkoilutan sitä. Olen ennenkin tätä kissaa tänne kuvannut,se on upea kissa.
Kaverukset.....
ja toinenkin kaveri...
Keltaisia kukkia on vähän joka puolella
Ilmat ovat viimeisten päivien aikana lämmenneet ja kovin lyhyt ja normaalia lämpimämpi talvi taitaa tällä erää olla ohi.Nyyh,olisi saanut vielä jatkua.....
Mukavaa viikonloppua !