sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Purim-paraati 2011

Tästä se alkoi...

Paraati alkoi klo 12 ja saavuin hyvissä ajoin paikalle,jotta löytyisi hyvä kuvauspaikka. Kulkue kulkee kaupungin keskustan pääkadulla,ja kulkueen alkamispisteeseen kodistani on noin 20 minuutin kävelymatka. Kunnon kuvauspaikkaa oli stten vaikeaa löytää,sillä muutkin olivat tulleet sinne hyvissä ajoin. Vaihdoin kuvauspaikkaa 3 kertaa ja yksikään niistä ei ollut optimaalinen,mutta sain kuitenkin aika paljon kuvia otettua.  Jollain onnellisilla on parhain mahdollinen aitiopaikka paraatiin omalla parvekkeellaan/ikkunasta.Sää taas oli hyvä kuvaamista varten:pilvistä ja ihan mukavaa alussa,kunnes loppua kohti ilma muuttui nihkeän kuumaksi,ja en ollut ihan loppuun saakka,vaan menin hieman ennen kulkueen loppua takaisin kotiin.




Monia naamiaisasuisia pikkulapsia näki isän hartioilla.
Tässä paraatissa kaikki osanottajat ovat joko lapsia ja nuoria
Eri tanssikoulujen ryhmiä oli kulkueessa
Paraatia varten on harjoiteltu kauan
Myös muista paikoista oli tultu mukaan paraatiin.Kaukaisimmat osanottajat tulivat Kiryat Shmonan kaupungista pohjoisesta.

Tanssin iloa...
Konfettitytöt
Kukkaistytöt
Sokeita osanottajia  Dialogue in the Dark-paikasta
Tämän vuoden teema oli Lumottu metsä. Liikkuvissa vaunuissa oli kaikenlaisia jänniä hahmoja. Tuo vasemmalla oleva keltainen pöllö oli melkein kokonaan kukista tehty!
Eikös tuo ole kuin taalainhevonen...
Pulloista tehty lumottu puu lumottuun metsään...
Kaupungin palomiehetkin olivat mukana kulkueessa vesipistooleineen...
Viime vuoden kulkueesta kerroin täällä

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Eläimellisiä touhuja

Hei tuolla hän tulee....
Hei olen Toffi,Bambin tyttöystävä,2½ -vuotias ja ties mitä sekoitusta. Olemme Bambin kanssa seurustelleet jo pitkään.
Me tykätään leikkiä yhdessä! Ja meidän emot juttelee sillävälin...
Pekka-kissa aina juoksee meidän perässä ,mutta ei se meitä häiritse...

perjantai 18. maaliskuuta 2011

KUKA? MITÄ? MISSÄ? MILLOIN? MITÄ MIELESSÄ NYT?

Sain tämän haasteen Leena Lumelta(kiitos Leena!)ja ajattelin ensin,etten tätä tee,kun olen vasta vähän aikaa sitten tehnyt jo erilaisen kysymys-vastaa- haasteen ja en varmaan keksi tänne enään mitään.Mutta kun Leena sanoit odottavasi että laitan tämän....

Kuka? Israelissa asuva suomalainen;hieman juureton ,joka voisi asua siellä ,täällä ja tuolla.Johtuu varmaankin siitä,että eri maissa on tullut asuttua....Aikuisen Suomessa asuvan lapsen etä-äiti,ja suloisen hauvelin "emo". Sosiaalinen,mutta viihtyy välillä yksinkin,eikä koskaan tylsisty,sillä tekemistä aina löytyy.Luonto,taide,musiikki,keittiössä häärääminen (etenkin muille) ja eläimet tärkeitä. Pitää viileästä Välimeren talvesta ja Suomen kesästä.

Mitä? Oli ensin ruokablogi,jossa usein hieman ihmeellisiä ohjeita (raw/vegaani ),ja jossain vaiheessa tuntui,että voisi erotella reseptipostaukset ja muut postaukset.Näin syntyi appelsiinipuun alla. Kirjoitan mitä näen,välillä mitä koen. 

Missä? Kerrostalossa,kolmas kerros,työpöydän äärellä.Vierashuoneessa.Katossa roikkuvan kiinalaisen koristeen alla. Koriste muisto kiinalaisesta uudesta vuodesta Limassa,Perussa.

Millä? Jo hieman viimeisiään vetelevällä pöytäkoneella työpöydän ääressä.Aina välillä sitä elvyttelen ,ja sitten se taas toimii jonkun aikaa melkein kiitettävästi.On myös pikku minitietokone,joka on ärsyttävän hidas,enkä sillä postauksia tee.

Meillä naamioidutaan nyt
Purim-juhlan kunniaksi!
Mjau!
Mitä mielessä nyt? Viikonloppu,sunnuntain karnevaalikulkue asuinkaupungissa,ja se,ettei voi jakaa itseään kahteen paikkaan saman aikaisesti. Lämmennyt sää,kaappien järjestely:talvivaatteet piiloon,kesävaatteet esille.

Jaan tämän haasteen edelleen Hipulle.MaaMaalle,Anulle,Unelmalle ja Irmastiinalle


torstai 17. maaliskuuta 2011

Kahvilla ja kävelyllä

Tuli käytyä kahvilla ystävän kanssa ja takaisin kävellessä otin pari kuvaa.Tänään oli varmaan lämpimin päivä tähän asti;monet ihmiset olivat kesävaatteissa. No joo,pidin kyllä enemmän siitä talvisesta ilmasta. Kun lämpötila nousee yli 20 asteen,niin alan jo kaipaamaan viileämpää säätä.
Kahvila Jaffassa
Tosi korkea asuintalotorni matkan varrella
Kukkaputous parvekkeelta
Pieni appelsiinpuu eräässä pihassa
Hauska pyöräilijäpatsas köyden varassa
Ja tällaista löytyi toiselta pihalta...

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mausteiden lumoa

Mausteita ja erilaisia sekoituksia Tel Avivin Karmel-torilla
Olen aina ollut kiinnostunut elintarvikkeiden historiasta:mistä ne ovat tulleet,miten ne ovat kehittyneet niin,että niistä on tullut ihan tavanomaisia asioita keittiössämme.Tarkoitan tässä lähinnä sellaisia tuotteita kuten kahvi,kaakao,viljat,hedelmät,vihannekset ja mausteet. Jokaisella elintarvikkeella on oma kiinnostava  historiansa ja esimerkiksi mausteiden vuoksi on käyty sotiakin.. Niinpä innostuin oikein kunnolla ,kun näin että BBC:llä oli kolmeosainen ohjelma mausteiden matkasta. Ohjelmasarjassa Kate Humble vie jokaisessa jaksossa kahden eri mausteen synnyinpaikalle tai sinnepäin,ja  Otin ohjelmasta joitakin snapshotteja,jotka laitan tänne,(latasin muuten ohjelmat netistä,tuo BBC 2 ei mulla näy..)
Ensimmäisessä jaksossa matkustettiin Intiaan pippurifarmeille.Tässä pippuri vielä vihreänä puussa.Kuivuttuaan auringossa se on se meidän tuntemamme mustapippuri ,mutta valkopippuri taas on pippuri,josta kuoret on poistettu,ja jota on liotettu vedessä viikon verran ennen kuivausta.Ensimmäisen jakson toinen mauste oli kaneli,jota varten Kate Humble matkusti Sri Lankaan. En ottanut siitä snapshotteja,mutta opin,että kanelin tie meidän keittiöömme on pitkä ja työteliäs prosessi.
Sarjan toinen osa oli kaikkein mielenkiintoisin.Siinä Kate Humble matkusti Indonesiaan Bandasaarille muskottipähkinän perässä.Kiehtova tarina sekin.Muskottipähkinän hedelmä muistuttaa ulkonäöltään luumua tai nisperohedelmää. Hedelmäosasta tehdään hilloa,punaista siemenvaippaa eli muskotinkukkaa käytetään kosmetiikkateollisuudessa ja pähkinästäkin pitää vielä poistaa ulompi kuori ,ennenkuin se on muskottipähkinä.
Neilikkaa Kate lähti etsimään Molukkeihin kuuluvalle Ternaten saarelle.Kuvassa neilikka vielä puussa.Meidän tuntemamme neilikat ovat neilikkapuun kukan osia.
Kolmannessa osassa Kate matkusti ensin Marokkoon ja sitten Espanjaan maailman kalleimman mausteen eli sahramin perässä, Alunperin sahrami kuitenkin taitaa olla peräisin Iranin alueelta.
Vaniljakukka,pavut sekä papuja kuivumassa
Vaniljaa Kate lensi etsimään Meksikosta,josta vanilja alunperin on kotoisin,vaikka sitä tänään viljellään enimmäkseen Indonesiassa ja Madagascarissa.Vanilja on myös maailman toisiksi kallein mauste sahramin jälkeen. 

Vuonna 1509 Hernan Cortez  saapui Meksikon niemimaalle,jossa hänelle tarjottiin kaakaolla ja vaniljalla maustettua juomaa,ja myöhemmin nämä kaksi meille niin tärkeää ainesta päätyivät Eurooppaan.Cortezin myöhemmät vaiheet Meksikossa olivat surullisenkuuluisia sillä atsteekkien rikas kulttuuri tuhoutui.
Totonac-kansa Meksikossa olivat vaniljan alkuperäisiä viljelijöitä ja ohjelman mukaan alueen vaniljanviljelyä yritetään kovasti elvytellä.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kevät!

Viime viikon vastapainoksi on nyt sitten oikein keväistä ja kaunista:päivällä lämpöä 20 asteen paikkeilla ja öisin vähän kylmä.Ensi sunnuntain karnevaalikulkuetta vartenkin  on luvattu sopivaa säätä. Vuokot ovat taas putkahtaneet esille ja niitä  näkee siellä sun täällä.Niiden väri on upea!
Keltaisia kukkia on joka puolella,näitä ja sitten vähän muitakin.
Pekka on jo tottunut poseeraaja.Toin sille kuivamuonaa,jota sain ystävältä,mutta ei oikein kelvannut.Ehkä sitten kun on oikein nälkä....